Tour De Francen ensimmäisestä kilpailusta 120 vuotta: Ensimmäiset polkaisut Pariisin esikaupungissa Montgeronissa

Iltapäivän kuumina tunteina kilpailijat nousivat pyöriensä satulaan. Oli heinäkuun 1. päivä vuonna 1903. Odotti 467 kilometrin pituinen etappi. Aikaa se veisi runsaat 16 tuntia, ehkä enemmänkin, siis läpi yön pimeyden kohti uutta päivää.

Kyseessä oli ensimmäisen Tour de Francen avausetappi: Pariisi–Lyon. Kilvan oli ideoinut L’Auto-lehden päätoimittaja Henri Desgrange. Hän halusi lisätä lehden levikkiä ja oli innokas pyöräilijä itsekin, oli jopa 1800-luvun lopulla polkenut tunninajon maailmanennätyksen – runsaat 35 kilometriä.

Olkihatut, pikkutakit

Varttia yli kello kolme iltapäivällä polkaistiin ensimmäisen Tourin ensimmäiset polkaisut Pariisin esikaupungissa Montgeronissa – ja tarkemmin sanottuna Au Réveil Matin -nimisen kahvilan aukiolla.

Kirjavaa oli ensimmäiseen Ranskan ympäriajoon lähtenyt 60 miehen joukko – monilla päässään olkihattu tai lippalakki ja yllään puvun pikkutakki. Täysvalkoinen väljä paita oli vain yhdellä miehellä. Hän oli tuleva voittaja, italialaissyntyinen ranskalainen Maurice Garin.

Etappeja oli vain kuusi, mutta niiden keskipituus melkoinen – runsaat 400 kilometriä. Lepopäiviä sentään kuului ohjelmaan ja reitti oli lähes tasainen. Vain muutama hieman yli tuhannen metrin korkuinen kukkula piti ylittää.

Kilpailijoiden teräsrunkoiset pyörät painoivat 15–16 kiloa. Välitys oli kiinteä vailla vaihteita, vanteet puisia ja renkaat 32–38 millimetrin levyisiä. Jarruttaa piti painamalla polkimia taaksepäin – jalkajarru siis. Varsin tuttu myös tavallisille suomalaisille pyöränkäyttäjille puolisen vuosisataa myöhemmin.

Kilpailijoilla oli pyöränsä takakiekossa kaksi hammasmäärältään erisuuruista kiekkoa, joista he valitsivat kulloinkin maastoon ja tuuliin sopivimman. Ensimmäisen Tour de Francen 2 486 kilometriä poljettaisiin pääosin sora- ja hiekkateillä.

Suuri oli kuitenkin houkutus lähteä mukaan ainutkertaiseen seikkailuun. Parhaille luvatut palkintorahat ylittivät jopa moninkertaisesti tavallisen tehdastyöläisen viikkoansiot.

Ensimmäisen Tour de Francen voittaja Maurice Garin pyyhälsi valkoisessa paidassaan kohti kärkeä jo heti kohta Pariisissa tapahtuneen startin jälkeen. ©  The Picture Art Collection / Alamy Stock Photo

Espressoa ja samppanjaa

Maaliin saapui heinäkuun 2. päivänä Lyoniin vain 21 kilpailijaa. Kello oli jokseenkin tasan aamuyhdeksän. Nelisenkymmentä oli keskeyttänyt erilaisista syistä. Viimeinen kilpailija polki perille vasta kaksi päivää myöhemmin savuke suupielessä roikkuen.

Hyvissä asemissa ollut Émile Georget kärsi kaksi rengasrikkoa eikä ehjiä vararenkaita enää ollut hartioiden ympärillä. Georget meni hetkeksi lepäämään tien viereen mutta sammahti saman tien.

Hän oli ilmeisesti – niin kuin moni muukin – nauttinut pienessä ravintolassa jossakin reitin varrella lasin tai kaksi vahvaa punaviiniä. Ja sen päälle espressokahvia, johon oli lorautettu rehti annos samppanjaa.

Ennen kilvan jatkamista maistui myös paperiin kääräisty tupakka, pieni cigaretti. Ei Tour de Francen seikkailua pitänyt liian tosissaan ottaa.

Kilpaa johti alusta loppuun asti pienikokoinen mutta väkivahva äijänpatukka Maurice Garin. Hänen keskinopeutensa oli 25,6 kilometriä tunnissa ja voittoaikansa 94 tuntia ja risat. Kilvan kakkonen jäi voittajasta lähes kolme tuntia.

Suurimman osan matkaa yksin ajanut Maurice Garin antoi kisasta haastattelun päivää myöhemmin. Hänen etapeillaan ei samppanja virrannut.

”Ajamani matka oli pitkä, harmaa ja yksitoikkoinen viiva, missä mikään ei erottunut mistään. Ja minä kärsin – olin nälkäinen, olin janoinen, itkin ja ulvoin väsymyksestä viimeisellä etapilla.”

Viimeinen etappi Nantes–Pariisi oli ollut kilvan pisin, 471 kilometriä.

Maurice Garin sai voitosta 6 000 frangia, jolla hän osti bensiiniaseman hyvältä paikalta kotikaupungistaan Lensistä. Hän oli perheineen taloudellisesti turvattu loppuiäksi.

Maalissa lääkintä­mies tarkastelee Maurice Garinin kaatuessaan saamaa kyynärpäävammaa. © IMAGO/Heritage Images/ All Over Press

Varoituslaukauksia

Henri Desgrange oli tyytyväinen. Hänen lehteään L’Autoa myytiin Tourin viimeisenä päivänä huikeat 130 000 kappaletta.

Desgrange korottikin reilusti seuraavan kilvan palkkiorahoja. Vuoden 1904 kilpailu ajettaisiin samalla reitillä kuin edellinen ja siitä piti tuleman arvokas kansanjuhla.

Toisin kuitenkin kävi.

Jo ensimmäisellä etapilla Pariisi–Lyon osa kilpailijoista hyppäsi pyörineen junaan illan hämärtyessä. Kymmenisen kilometriä taittui nopeasti ilman polkaisun polkaisua.

Toinen etappi vei kohti Etelä-Ranskaa. Amfitetteristaan tunnettua Nimesiä lähestyi ensimmäisenä seudun oma poika Antoine Fauré. Kilpatoverit näyttivät kuitenkin ajavan vielä kovempaa. Miesjoukko rynnisti tien leveydeltä pysäyttämään heidät. Harvat järjestysmiehet ampuivat kiväärillä varoituslaukauksia ilmaan.

Lähellä Marseillen satamakaupunkia humalainen roskaväki viskoi tielle teräviä nauloja ja lasimurskaa. Ajajille ojennettiin myös lipevästi hymyillen juomapulloja, joissa saattoi olla yhtä hyvin kuravettä kuin unilääkettä.

St Etiennessä paikalliset kivittivät Antoine Faurén pahimpia vastustajia. Maurice Garin sai ajaessaan kiven otsaansa ja puuskahti: ”Voitan, jos ei minua sitä ennen murhata!”

Kilvan neljä parasta diskattiin. He olivat virallisten tarkkailijoiden mukaan ajaneet junissa ja roikkuneet autojen perässä. Maurice Garin sai kahden vuoden kilpailukiellon. Toistakymmentä muuta sai elinikäisen. Voittajana ajoi maaliin vasta 19-vuotias Henri Cornet.

Virallinen tulosluettelo kertoi vain viidentoista miehen päässeen rötöstelemättä perille. Yksi heistä oli 11. sijalle ajanut Henri Paret. Hän oli jo 50-vuotias ja on edelleen kaikkien aikojen vanhin Tour de Francen maaliin ajanut kilpailija.

Tyhjiin juoma­pulloihinsa Tour de Francen kilpailijat saivat täytettä kadunvarsien vesiposteista. © Kirjasta Robert Ichac: Le Tour – 100 ans de légende 

”Olette murhaajia!”

Tourin isä Henri Desgrange mietti joka vuosi, kuinka kisasta tulisi vielä kiinnostavampi. Kun kilometrejä oli jo runsaasti, hän hoksasi katsoa ylös päin.

Millaisen levikin hänen lehtensä saisikaan, jos Tour de Francen reitti ulottuisi lähes pilviin saakka.

Ajatus siitä, että joskus ajettaisiin jopa Pyreneiden vuoriston yli, oli hurja. Eihän siellä ollut edes kunnon teitä.

Desgrangen ideasta siirryttiin tekoihin vuonna 1910, jolloin reitin yksi etappi kulki Pyreneiden vuoristossa. Kaikkiaan etappeja oli 15 ja kilvan pituus 4 734 kilometriä. Joka toinen päivä oli lepopäivä.

Etukäteen kilpailijat saivat nähdäkseen reitin profiilipiirroksen. Olisi ehkä ollut syytä hieraista silmiään ja miettiä uudemman kerran, lähteäkö mukaan vai ei: Col de Peyresourde 1 569 m, Col d’Aspin 1 489 m, Col du Tourmalet 2 115 m, Col d’Aubisque 1 709 m – ja kaikki neljä huippua samana päivänä.

Pariisiin jäänyt Henri Desgrange oli hurjan ideansa seurauksista levoton ja määräsi erityisen ”luuta-auton” siivoamaan uupuneimmat pois reitiltä.

Abisque-vuorella odotellut kilpailun johtaja Victor Breyer havahtui nähdessään ensimmäisen kilpailijan lähestyvän. Mies roikotti jalkojaan polkimilla saaden ne vain vaivoin pyörimään. Breyer yritti jututtaa kilpailijaa: Kuka olet, missä ovat muut? Mies ei kääntänyt päätään eikä sanonut sanaakaan, jatkoi vain metri kerrallaan.

Breyer selaili lähtölistaa, numero 17 oli François Lafourcade – kuka hän mahtoi olla? Olisiko jossain vaiheessa turvautunut salaa autokyytiin?

Hieman myöhemmin lähestyi seuraava kilpailija kompastellen, pyöräänsä talut­taen ja paksun maantiepölyn peitossa kuin koditon kulkuri. Hän oli kokonaiskilpaa johtava Octave Lapize: ”Vous êtes assassins! – Te olette murhaajia! – Oui, des assassins! Sanokaa sille Desgrangelle, että näin ei saa kiduttaa ketään!”

Kiukku ja raivo latasivat Lapizen täyteen adrenaliinia. Hän ohitti vielä Lafourcaden ja oli ensimmäinen sekä Abisquen huipulla että myöhemmin myös kilvan maalissa.

Ensimmäiseen maailmansotaan Octave Lapize osallistui taistelulentäjänä. Kahdesti hänet ammuttiin ilmataistelussa alas. Ensin hän selvisi hengissä kuin ihmeen kaupalla, mutta menehtyi toisella kertaa vammoihinsa kenttäsairaalassa.

Ensimmäisen vuorilla vuonna 1910 ajetun Tour de Francen voitti 22-vuotias pariisilainen Octave Lapize. © AFP / Roger Viollet / MVPhotos

Yli sata vuotta sitten Tour de Francen vuorietapit olivat vaativia myös hiekkasoraiseen myötämäkeen laskettaessa. © AFP / Lehtikuva

Lähteet: Robert Ichac: Le Tour – 100 ans de légende; Hans-Jürgen Jendral: Giganten der Landstrasse; Jukka Pakkanen: Raateleva nousu.