Karjala-nostalgia ei ole enää poliittisesti arka aihe - Suistamon Perinneseuran tapaamisissa musiikki soi karjalaiseen tapaan

Lippurivistö näyttää katkeamattomalta ketjulta.

Kansallispukuihin sonnustautuneet naiset ja miehet marssivat rumpujen tahdissa pitkin Hämeenlinnan keskustan katuja. Lipunkantajien mukana marssivat Karjalan Liiton piirien, pitäjäseurojen, karjalaisten sukuseurojen ja kuorojen edustajat.

Karjalaisten kesäjuhlien lippumarssi on näyttävä perinne, joka on kestänyt jo 71 vuotta. Ohjelma on perinteistä, marssijono suurimmaksi osin harmaantunutta ja iäkästä. Yleisö seuraa kulkuetta katujen varsilla hiljaisena. Joitakin spontaaneja taputuksia ja huudahduksia kaikuu tutuille.

Antrea, Jääski, Kivennapa, Terijoki, Muolaa, Äyräpää… Kylteistä erottuu historiasta tuttujen pitäjien nimiä. Aikoinaan ne kukoistivat suomalaiskeskuksina. Nykyään nimet herättävät myös sotamuistoja.

Sotien jälkeen Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle – kokonaan tai osin – 49 maalaiskuntaa, kauppalaa ja kaupunkia.

Menetetyn Karjalan suurimpiin kuntiin kuului 9 000 asukkaan Suistamo. Lippumarssilla Suistamon kylttiä kantaa Anne Leino. Hänen isoisänsä Heikki Tuomela työskenteli 75 vuotta sitten Lapualla Suistamon siirtoväen huoltojohtajana.

Leino on Suistamon Perinneseuran tuore puheenjohtaja. Isoisän perinnön jatkaminen on hänelle kunniatehtävä. Juhlan kunniaksi Leino on pukeutunut Raja-Karjalan kansallispukuun, joka perustuu vienankarjalaiseen kansanpukuun.

Suistamon Perinneseuran puheenjohtaja Anne Leino esiintyi kesäjuhlilla Raja-Karjalan kansallispuvussa. Katja Lösönen

Modernit karjalaiset

Suistamon Perinneseurassa ei istuta pelkästään muistelemassa menneitä. Toiminta on aktiivista, myös Venäjän puolella Karjalaa.

Valtaosa seuran hallituksen jäsenistä on 1970-luvulla syntyneitä. Viestitkin suihkivat muuten kuin perinteisen postin välityksellä. Tiedotuskanavina käytetään Instagram-, YouTube- ja WhatsApp-ryhmiä. Facebookissa tieto leviää liki 700 jäsenen kautta.

Mutta ei moderni karjalaisuus pelkkää viestittelyä ole. Yhteisöllisyyttä ylläpidetään järjestämällä kotiseutumatkoja, juhlatilaisuuksia, tapaamisia ajankohtaisen teeman ympärille tai talkoita Suistamolla.

Seuran tapaamisissa soi musiikki karjalaisen kulttuurin mukaisesti. Suistamon kahden kuulun runonlaulajan Iivana Onoilan (1842– 1924) ja itkuvirsien taitajan Matjoi Plattosen (1842– 1928) perinteitä jatkaa esimerkiksi Suistamon Sähkö -yhtye, joka esittää ”pähkähullua nykykansanmusiikkia”.

Kotiseutumatkan illatsuissa nostettiin malja juurille ja Karjalan kesälle. Rajatapaus-bändi saapui paikalle Vaasasta. Katja Lösönen

Juhlien taiteellinen johtaja Satu Niemelä peri laulajanlahjat isoäidiltään. Katja Lösönen

Perinneseuran hallituksen jäsen Harri Åberg on kartoittanut Suistamolla suomalaisajan tontteja, rakennuksia ja hautoja. Työn tuloksia on julkaistu professori Pekka Jalovaaran vetämässä ryhmässä neljään GPS-karttakirjaan. Ne opastavat löytämään myös asumattomien ja metsittyneiden kylien kivijalkoja, jopa kaivoja.
Perinneseuran toiminta on avointa jokaiselle karjalaisuuden arvot sydämessään tuntevalle, myös muiden pitäjäseurojen jäsenille.

”Meidän Suistamomme on auki kaikille. Suistamo syntyy aina sinne, missä kokoonnumme. Minkäänlaiseen kuppikuntaisuuteen meillä ei ole varaa eikä halua. Joulujuhlassamme ja Suistamon laulujuhlilla käy suojärveläisiä, salmilaisia ja ihan ketä tahansa karjalaisuudesta ja suistamolaisesta perinteestä kiinnostuneita”, luettelee perinneseuran puheenjohtajana 2015– 2018 toiminut Satu Niemelä.

Niemelän äidinäidin Antonina Kasan kotitalo on edelleen pystyssä. Talon nykyinen omistaja on tarjonnut Niemelälle ja hänen sukulaisilleen auliisti yösijaa Suistamon vierailuilla.

”Olemme tunteneet toisemme jo 25 vuotta, ja hän on meille kuin veli. Hän on jopa sanonut, että puolet talosta kuuluu meille, kun olemme käyneet Suistamolla”, Satu Niemelä kertoo.

Mari Lösösen laulamaa Karjalan Kunnailla -kappaletta on katsottu Youtubessa yli 5500 kertaa. Katja Lösönen

Philomela avasi ensimmäiset Suistamon laulujuhlat kesällä 2016 Tuulen nostatuksella. Keskellä, takana on Satu Niemelä Suistamon perinnepuvussa. Katja Lösönen

Tunnemyrsky Suistamolla

Venäjää taitavan Satu Niemelän johdolla perinneseura on päivittänyt suhteitaan Suistamon kunnan johtoon ja paikallisiin ortodoksipappeihin. Kunnanjohtaja osallistui viime kesäkuussa Suistamon laulujuhlille, joilla esiintyi ennätysmäärä suistamolaistaustaisia. Monen suvusta löytyy kuuluisa runonlaulaja, itkuvirren taitaja tai kanteleen soittaja.

Yhteistyön siivittämänä venäläisten epäluulot ovat hälventyneet ja osapuolten välille on syntynyt aitoa vuorovaikutusta.

”Paikalliset asukkaat ovat ymmärtäneet, että tulemme vilpittömästi vierailulle. Heidän mukaansa kylä alkaa elää, kun me tulemme käymään”, Niemelä kertoo.
Suistamon Perinneseuran toiminnan kohokohta on kotiseutumatka, jolle osallistui viime kesäkuussa liki 250 henkeä. Juhlaväen ikäskaala venyi 7– 90 vuoden välille. Vain muutama oli itse kokenut evakon kovan kohtalon.

Samalla matkalla juhlittiin Pyhän Nikolaoksen puukirkkoa, jonka Engelin arkkitehtitoimisto suunnitteli 175 vuotta sitten. Perinneseura on kunnostanut kirkkoa 90-luvulta lähtien ja haluaa pitää sen kunnossa tulevaisuudessakin. Tavoitteena on jatkaa neuvotteluja kirkon omistajan ja paikallisten viranomaisten kanssa.

Sotia pahempia vaurioita kirkolle aiheutti neuvostovalta.

Suistamon kirkkoa käytettiin pioneerileirin ruokalana. Ajoittain siellä pelattiin lentopalloa. Läheisen hautausmaan hautakivet palvelivat jalkapallon maalitolppina.
Perinneseuran ponnistelujen myötä kirkko ja hautausmaa ympäristöineen ovat rauhoittuneet jälleen pyhäksi maaksi. Varapuheenjohtaja Reeta Paakkisen mukaan vierailu Suistamolla nostattaa aina ”tunnemyrskyn, jota muualla ei koe”.

”Oli todella herkkä hetki, kun löysin hautausmaatalkoissa oman sukulaiseni Ivan Kirjavaisen hautakiven”, Paakkinen muistelee.

Ristisaatto kirkosta vanhalle hautausmaalle on osa Suistamon pruasniekan perinteistä ohjelmaa. Katja Lösönen

Evakkojoukko harvenee

Järvien rikastuttama, luonnonkaunis Suistamo tunnettiin Suomen aikana kulttuuristaan: Lauluperinteestä, runonlaulajista, tietäjistä ja ortodoksiuskonnosta.
Muistojen virta menetetystä Karjalasta paratiisina toistuu vuodesta toiseen vanhemman väen keskuudessa. Se on inhimillistä. Lapsuuden ikävät tapahtumat on poispyyhitty.

”En muista, että Viipurissa olisi koskaan ollut sateista kesäpäivää”, kuten Viipurissa lapsuusvuosia viettänyt Seuran sarjakuvataiteilija Jorma ”Titu” Tiittanen (1928– 2017) tapasi sanoa.

Nostalgiaa lisää vastakohta nykynäkymiin: Suistamo nuokkuu, kuten muutkin Venäjän puolelle jääneet karjalaispitäjät.

Jatkosodan seurauksena yli 410 000 karjalaista joutui jättämään kotiseutunsa ja muuttamaan länteen. Evakkojen määrä kattoi lähes 11 prosenttia Suomen sen hetkisestä väestöstä.
Nyt nuorimmatkin Karjalaan kotinsa ja omaisuutensa menettäneet ovat yli 75-vuotiaita. Evakkoväki poistuu jatkossa keskuudestamme entistä nopeampaa tahtia. Evakkojen tämän hetkistä tarkkaa lukumäärää ei tiedetä.

”Heitä on 50 000– 80 000”, haarukoi Karjalan Liiton puheenjohtaja Pertti Hakanen.

Eli arviolta viidesosa evakoista elää vielä keskuudessamme.

Evakkojen jälkeläiset ovat uudelleenrakentaneet Pyörittäjän kadotetun kylän tsasounan. Katja Lösönen

Karjalaisten asuttaminen eri puolille Suomea on yksi historiamme suurista ihmeistä. Hämeeseen asutettiin lähes 74 000 evakkoa, enemmän kuin Hämeenlinnassa on nykyisin asukkaita. Kotiseudun menetyksen tuskaa lievitettiin sijoittamalla ennestään tuttuja naapureita ja ystäviä samoille seuduille. Hämeenlinnaan ja sen ympäristöön muutti enemmistö Antrean ja Vuokselan asukkaista.

Karjalaiset sopeutuivat uusille asuinsijoilleen niin hyvin, ettei heitä runsaan 70 vuoden jälkeen erota muusta väestöstä. Karjalan murrettakin kuulee kaduilla ja toreilla harvoin. Hämeenlinnassa karjalaismuistoja löytyy kuitenkin esimerkiksi katujen nimistä.

Keskustaa halkoo Viipurintie, ja 50-luvulla rakennetun Ojoisten kaupunginosan kadut on ristitty luovutetun Karjalan pitäjien mukaan.

175-vuotias Pyhän Nikolaoksen kirkko on harvinaisuus Venäjän Karjalassa, jossa suurinta osaa Suomen ajan kirkoista ei ole enää olemassa. Katja Lösönen

Yli miljoonan alkukoti

Vaikka evakkojen määrä vähenee, karjalaisuus ei hevin katoa ympäriltämme. Se säilyy perinteissä, historiassa ja jopa ruokakulttuurissa. Karjalaisia syntymäjuuria löytyy jopa yli miljoonalta suomalaiselta.

Ajan myötä Karjalan menetyksen aiheuttamat traumat ja tunnekuohut ovat laantuneet.

Nykyinen Karjala-nostalgia on yleensä aina positiivista. Karjalasta puhuminen ei ole enää poliittisesti arka aihe.

Suistamon Bukulein hautausmaalla on edelleen kymmeniä suomalaisten hautaristejä ja -kiviä. Joka syksy suistamolaistaustaiset kokoontuvat tänne talkootöihin. Katja Lösönen

Viipurin vahvan talouselämän perinteitä jatkavan Viipurin Pamauksen kunniapuheenjohtaja Pekka Pinomaa arvostaa karjalaisuutta vahvana brändinä. Pamauksen jäsenet kokoontuvat kerran kuukaudessa Helsingin Karjalatalolle kuuntelemaan esitelmää jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Jäsenyyden ehtona on sukuside Viipuriin tai Karjalaan.

”Toimin 1986 Pamauksen sihteerinä ja jäseniä oli 350. Nykyisin jäseniä on noin 800”, Pinomaa laskee.

Karjala-lehden hallituksen puheenjohtajana toimiva Pinomaa uskaltaa rohkeasti kulkea vastavirtaan unelmissaan. Viipurissa perustettu ja nyt Lappeenrannasta leviävä Karjala-lehti on ilmestynyt yhtäjaksoisesti vuodesta 1904 lähtien.

”Historiasta olemme nähneet, etteivät rajat ole ikuisia. Olen nähnyt unta, kuinka olen Suomen Viipurissa”, Pinomaa toteaa.