Kehopositiivisuus on valokuvaaja Sonja Lahtiselle elämäntapa, josta löytyi unelmatyökin: ”Kehopositiivisuuskuvien kautta haluan kertoa kuvattavalle, että juuri sinä olet tärkeä, kaunis ja riittävä”
Valokuvaaja Sonja Lahtinen ei halua, että kukaan joutuu kokea samaa mitä hän nuorena. Kehopositiivisuuskuvauksissa jokainen riittää juuri sellaisena kuin on.
Valokuvaaja Sonja Lahtinen järjesti voimaannuttavan kuvaussession naisille. Eliisa Leppänen (oik.) ja Noora-tytär kannustavat kuvattavia.
Eliisa Leppänen, 41, oli pohtinut tätä pitkään etukäteen, stressannutkin vähän. Mitä ihmettä laitan päälleni kehopositiivisuuskuvaukseen?
Lopulta hän valitsi mustan nahkatakin. Päivää ennen kuvausta hän oli nimittäin oivaltanut: ”Nyt ei tarvitse pakottautua mihinkään, juuri nyt voi tehdä ihan mitä itse haluaa.”
Sairaanhoitaja ja ensiapukoulutusvastaava Eliisa Leppänen on yksi viidestä naisesta, jotka ovat saaneet valokuvaaja Sonja Lahtiselta sähköpostia. Siinä ”ihanaisia naisia” ohjeistetaan rentoutumaan ennen kuvausta. Mukaan sai valita omaan persoonaan sopivan kuvausasun. Juhlapuku kävisi yhtä hyvin kuin arkinen lempivaate.
Nahkatakki on Leppäsen valinta, koska se tuntuu samalla sekä omanlaiselta että rohkealta.
Muuttuuko mikään, kun hän asettuu valokuvattavaksi?
Tiia Peura antaa Eliisalle ehostuksen ohessa vinkkejä kauneudenhoitoon. Heli Hirvelä / Otavamedia
Ankaruutta
Eliisa Leppänen ei ole ikinä pitänyt mekoista, vahvoista kuoseista tai meikeistä. Nuorena aktiiviurheilijana päivittäiseen laittautumiseen ei ollut aikaa. Ensihoidon päivystystyössä taas korut, meikit ja hajusteet ovat ehdottomasti kiellettyjä.
Leppänen ei viihdy valokuvissa. Suhde omaan kehoon muuttui jo nuorena. Leppäsen selkäranka ja munuaiset vahingoittuivat vakavasti karaten EM-näytösharjoitusten yhteydessä vuonna 1997. Kuntoutuminen kesti kuukausia.
Kahden lapsen synnytyksen ja iän myötä Leppänen on alkanut suhtautua omaan kehoonsa entistä ankarammin. Hän soimaa itseään saamattomuudesta.
”Kauhean herkästi sitä miettii, miksi pitää olla tämmöinen? Miksei liikkuisi enemmän tai treenaisi tehokkaammin?”
Kehopositiivisuuskuvaukseen Leppänen ilmoittautui, koska halusi nähdä itsensä eri näkökulmasta.
Susanna Niemelä, Noora ja Eliisa Leppänen palapelin äärellä. Pieni puuhastelu auttaa rentoutumaan ennen kuvausta. Heli Hirvelä / Otavamedia
Jännitystä
Helmikuisena lauantaina eri-ikäiset naiset silmäilevät uteliaasti helsinkiläisen studion kuvauslaitteita. Ilmassa on jännitystä.
Susanna Niemelä sanoo, ettei viihdy kameran edessä. Muut nyökkäilevät ja Anna-Maria Kähkönen naurahtaa:
”Paljon helpompaa on valita 30 selfien joukosta yksi kelvollinen, kuin antautua toisen kuvattavaksi.”
Valokuvaaja Sonja Lahtinen tunnistaa ilmiön. Kuvaus jännittää melkein kaikkia.
Yllättävän moni kokee olevansa jotenkin epätäydellinen.
On otettu itsestä selfieitä, joissa kasvonpiirteet valotetaan tunnistamattomiksi tai piilotellaan kertyneitä kiloja ja vuosia. Itsestä ja omista ulottuvuuksista on vaikea tuntea sellaisenaan ylpeyttä.
Susanna Niemelä tallentaa päivän tapahtumia. Kuvausvuorossa siskontyttö Noora. Heli Hirvelä / Otavamedia
Kristiina Brander ja tytär Anna-Maria Kähkönen poseeraavat yhdessä. Heli Hirvelä / Otavamedia
”Kun kuvattava unohtaa jännityksen ja vapautuu, päästään asiaan. Kauneus tulee aidosta ja luonnollisesta olemuksesta. Läheltä otetut selfiet eivät imartele ketään; nenä levenee ja suodattimet muuttavat ihonvärin luonnottomaksi. Minusta ihminen on kaunis omana itsenään, ei humanoidina.”
Keskustelun ja alkumaljojen myötä naisten jännitys laukeaa. Keskustelua säestää nauru, vaikka se sivuaa vakavia aiheita: läheisen kuolemaa, avioeroja ja omasta ulkonäöstä kuultuja negatiivisia kommentteja.
”Minua arvosteltiin ensin lihavuuden takia. Kun laihdutin yli 40 kiloa, sanottiin että kuivun kohta kasaan. Mietin, eikö ne ole ikinä tyytyväisiä”, Tiia Peura kertoo.
Nuoren tytön äitinä Eliisa haluaa korostaa positiivista kehonkuvaa. Noora pääsi kuvauksessa ensimmäistä kertaa samalle viivalle aikuisten kanssa. Heli Hirvelä / Otavamedia
Koulukiusausta
Kehopositiivisuudessa tavoite on murtaa epärealistisia kauneusihanteita. Trendi nousi otsikoihin vuosi sitten, kun Jenny+ -ohjelmasta tuttu toimittaja Jenny Lehtinen haastoi suomalaiset Vaakakapinaan. Siinä hyvinvoinnin painopiste halutaan kääntää vaakalukemien tuijottamisesta hyvään oloon ja itsensä hyväksymiseen. ”Kapinajohtaja” Lehtinen valittiin vuoden 2019 Hyvän mielen lähettilääksi.
Vaakakapina-julistuksen mukaan oman kehon ja erilaisuuden hyväksyminen vähentää syrjimisestä ja kiusaamisesta johtuvia ongelmia.
Valokuvaaja Sonja Lahtiselle, 45, kehopositiivisuus on elämäntapa, jonka arvot ovat osa ammattitaitoa ja unelmatyötä.
”Kehopositiivisuuskuvien kautta haluan kertoa kuvattavalle, että juuri sinä olet tärkeä, kaunis ja riittävä.”
Lahtinen on kokenut parisuhdeväkivaltaa, kodittomuutta ja puolison vakavan sairauden. Rankka ja pitkään jatkunut koulukiusaus on kuitenkin kokemus, joka lannisti eniten.
Lahtisen on vaikea sanoa, mikä kiusaamisessa oli pahinta: ilkeät puheet vai mitätöinti. Se että oli muille kuin ilmaa. Tai ei ilmaa, sillä ilmakin on hyödyllistä. Sitä sentään tarvitaan hengittämiseen.
Kuvatessaan Sonja paitsi ohjaa myös tukee ja rohkaisee. Heli Hirvelä / Otavamedia
Puolison kuoleman jälkeen vuonna 2015 Lahtinen pysähtyi. Hän oli yksinhuoltaja, jolla ei ollut aikoihin mahdollisuutta keskittyä itseensä. Hän alkoi opiskella valokuvausta.
Kehopositiivisuuden idea vahvistui, kun molemmat tyttäret käyttivät äidin koulutöinä ottamia kuvia ylpeinä Instagramissa.
Lahtinen oli löytänyt kutsumuksensa.
Nykyään jokainen hänen kuvattavansa saa olla omana itsenään huomion ja ihailun keskipisteessä.
”Osaan asettua kuvattavan asemaan, koska tiedän, miltä tuntuu kun ei pidä itsestään. Tiedän miltä tuntuu kokea olevansa ruma, lihava tai mitätön. Ja tiedän myös, miten muutos omassa asenteessa mullistaa kaiken.”
Kuvatessaan Lahtinen ei ole jalustalla eikä ulkopuolella, vaan rinnalla.
”Teknisen osaamisen taustalla ovat ihmistuntemus ja kunnioitus erilaisia ihmisiä, toiveita ja tilanteita kohtaan.”
Naiset kuvataan mustaa taustaa vasten. Sonjan mielestä se on valkoista romanttisempi ja tunnelmallisempi. Heli Hirvelä / Otavamedia
Muutoksen siemen
Kuvaukseen valmistautuessaan naiset ihailevat ääneen toistensa asuja, meikkejä ja kampauksia. Jokaista kannustetaan, kielteisiä kommentteja ei kuulu.
Kristiina Brander on kehopositiivisuuskuvauksessa jo toista kertaa.
”Sonjalla on silmää tilanteille. Hänellä on poikkeuksellista herkkyyttä nähdä ja tulkita erilaisia persoonia kameransa kautta.”
Kuvausta odottaessa Eliisa höllentää ammattilaisen ottein Kristiina Branderin liian tiukkaa kipsiä. Heli Hirvelä / Otavamedia
Lahtisen apulaisena häärii Tiia Peura, entinen kosmetologi ja kampaaja. Hän tarinoi 23 vuoden kokemuksella kauneudenhoitoalan hullutuksista. Ryhmä nauraa vapautuneesti.
Peura antaa naisille henkilökohtaisia vinkkejä meikkien ja kampausten tekoon.
Meikin ja kampauksen jälkeen Peura auttaa Leppästä valitsemaan kuvaan mustat korkokengät. Ne sopivat hienosti nahkatakkiin.
Kameran edessä Leppänen haluaisi olla kerrankin vakava. Työhön liittyvät kuvat ovat aina hymyileviä.
Sitten Leppänen astuu mustan taustakankaan eteen ja antaa ohjat Lahtiselle.
Kuvauksen jälkeen Eliisa Leppänen vaihtaa vaatteet ja kiirehtii eteenpäin: kotimatkalla on sytytettävä kynttilä äidin haudalle ja pakattava kotona laukku tulevaa työmatkaa varten.
Illalla suihkussa hän pysähtyy harmittelemaan, miten nopeasti huolella laitetut meikit ja kampaukset katoavat.
Jotakin uutta Leppänen itsestään löysi.
”Tuli monta pientä ahaa-elämystä. Muutoksen siemen jäi itämään. Nyt tuntuu mahdolliselta lähteä nahkatakissa ja korkkareissa kaupungille. Ehkä seuraava haaste on pukeutua kuvauksessa hameeseen.”
Eliisan kuvausjännitys on sulanut. ”Kauneus tulee aidosta ja luonnollisesta olemuksesta”, Sonja tietää. Sonja Lahtinen
Kuviinsa Leppänen on tyytyväinen, erityisesti totiseen ilmeeseen. Positiivisen palautteen ja ajan myötä ylpeys kuvista vain kasvaa.
”Nuoren tytön äitinä on pidettävä huolta, ettei epävarmuus omasta ulkonäöstä tarttuisi tyttöön.”
Ja ehkä on aika vaihtaa myös Facebookin profiilikuva, toista kertaa elämässä.
”Tämä on se erilainen näkökulma, jota kaipasin.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 3/19.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti