Myyttinen Lemminkäisen temppeli sijaitsee Sipoon Gumbostrandissa – Maanalainen luola ja Ior Bockin luoma saaga kiehtovat yhä

Lemminkäisen temppeli sijaitsee Sipoossa. Seison myyttisen sipoolaisen luolan suuaukolla ihmettelemässä, voisiko jossakin tuolla uumenissa todella olla miljardien eurojen arvoinen kulta- ja jalokiviaarre.

Vaikea tarinaa on todella uskoa, mutta edesmenneen eksentrikon Ior Bockin luoman saagan mukaan Sipoon Gumbostrandissa on menneiden vuosimiljoonien varrella vietetty koko maapallolle tärkeitä seremonioita. Näissä tarinoissa vilahtelevat vanhat kristillistä aikaa edeltävät jumalat, suunnattomat rikkaudet, ihmeellisen kehittyneet teknologiat ja kaiken keskellä Uudenmaan ja uusmaalaisten aaseri-ihmisten rotu.

Saaga muljauttaa koko nykyisen vallitsevan maailmanhistorian ja muut todellisuuskäsitykset aivan uudelle mallille.

Luolan omistaja Juha Javanainen tuntee Ior Bockin tarinat paremmin kuin kukaan. Nyt hän teettää alueella maatutkamittauksia. © Sampo Korhonen

Olen pyytänyt paikalle parhaan mahdollisen asiantuntijan, Helsingin Astanga joogakoulun toisen omistajan Juha Javanaisen, joka tuntee Bockin sankaritarinat erinomaisesti ja myös omistaa luolan sekä sitä ympäröivät maa-alueet.

Hän kuului Bockin laajaan tuttavapiiriin ja istui tämän luona useita kertoja teekupposella. Lisäksi Javalainen on tallentanut Bockin haastatteluita sekä toimittanut vuonna 1996 julkaistun kirjan Bockin perheen saaga.

”Ior oli useiden roolien ja persoonallisuuksien henkilö, niin kuin kaikki meistä ovat. Hän oli joogi, opas, näyttelijä ja tarinankertoja, ja varmasti hänellä oli monia muitakin puolia”, Juha Javanainen kertoo.

Ior Bock tunnettiin Suomenlinnan oppaana

Ior Bock, ristimänimeltään Bror Holger Bertil Svedlin, syntyi tammikuussa 1942 Porvoossa hieman hämärissä olosuhteissa, tai ehkä olosuhteet olivat kirkkaat, mutta Bock itse on halunnut hämärtää niitä jälkikäteen.

Kenties voidaan sanoa, että Holger Svedlin syntyi tammikuussa 1942 ja hänen toinen persoonansa Ior Bock helmikuussa 1984. Bock tunnettiin kuusikymmentäluvun lopusta saakka noin kolmenkymmenen vuoden ajan erinomaisia tarinoita kertoneena Suomenlinnan oppaana.

Alkuvuodesta 1984 Bock oli jälleen kerran matkalla Intian Goalla ja ryhtyi omien sanojensa mukaan ”kelaamaan perheensä tarinoita”. Palatessaan saman vuoden kesällä Suomeen hän kertoi saaneensa Intiassa mystisen elämyksen.

Samana vuonna Bockin työsopimusta Suomenlinnan oppaana ei enää jatkettu. Bockin itsensä mukaan päätös johtui henkilökemioista, mutta joidenkin väitteiden mukaan hänen opastuksensa alkoivat poiketa liiaksi virallisesta historiankirjoituksesta. Bockin suosio oppaana ei kuitenkaan rapissut, ja hän jatkoi työtä itsenäisenä freelancerina.

Bockin myyttinen saaga vie paratiisiaikaan

Bockin saagassa esiintyy muun muassa sellaisia jumalhahmoja kuin Pukki Lemminkäinen, Ukko Väinämöinen ja Maija Ilmatar. Vaikka tarinoiden hahmot kuulostavat paikoin samoilta kuin Kalevalassa, tarinat ja uskomukset eivät kuitenkaan ole juurikaan yhteneviä.

Olennaisia paikkoja ovat muun muassa Sipoon Lemminkäisen temppeli, Raaseporin Snappertunan uhrilehto, Suomenlinna sekä Kajaanin linnanpiha. Nämä kaikki ovat todellisia paikkoja, mutta Bock loi niiden ympärille aivan omalaisensa tarus­ton. Lisäksi Bockin tarinoiden mukaan Helsingin alla on jättimäinen onkalo, joka ulottuu Pohjanmaalle saakka.

Toimittaja Jukka Vuorio kokee, että Bockin saagasta voi olla kiinnostunut, vaikka ei tarinaa uskoisikaan. © Sampo Korhonen

Saagassa Uudenmaan historia ulottuu niin sanottuun paratiisiaikaan vuosimiljoonien taakse. Tarinan mukaan Lemminkäisen temppeliin olisi kerätty erittäin suuri määrä kultapatsaita ja jalokiviä, jotka alamaiset olisivat tuoneet kulloisenkin edesmenneen hallitsijan muistoksi.

Eikä siinä kaikki.

Saagan mukaan tältä paikalta ei johda käyntiä vain temppeliin aarrekammioineen vaan myös manalaan. Juuri tuo edellä mainittu Helsingin alainen, Pohjanmaalle yltävä onkalo voidaan ymmärtää myös manalaksi.

Se on siinä mielessä loogista, että sanat maan alla ja manala muistuttavat toisiaan voimakkaasti. Bockin tarinakokoelma vilisee vastaavia sanaleikkejä. Esimerkiksi Uudenmaa juontuu siinä skandinaavisen ylijumalan Odinin ääntämysasusta Uuden. Vantaa ja ilmaisut ’minä vaan’ ja ’sinä vaan’ puolestaan viittaavat Bockin saagan ja skandinaavien mytologian vaanereihin. Esimerkkejä on runsaasti, ja on helppoa kuvitella tällaisen aktivoivan aivonystyröitä siihen malliin, että herkemmällä alkaa savu nousta korvista.

Ior Bock innoitti tarinoillaan 1980-luvulla joukon kaivajia ja jopa rahoittajia Lemminkäisen temppeliksi nimeämälleen luolalle. © Hannes Heikura / HS / Lehtikuva

Saunasolmun taitaja

Vaikka Juha Javanainen itse on joogan ammattilainen, hän ei nähnyt juurikaan Bockin joogipuolta.

”Oikeastaan hän näytti minulle vain kuuluisimman asentonsa, eli saunasolmun, ja senkin vain kuvista.”

Saunasolmu on Bockin oma variaatio joogaperinteessä tunnetusta yoganidrasana-asennosta, jossa selinmakuulla jalat viedään niskan taakse ristiin. Bockin mukaan vanhoina aikoina suomalaiset menivät mielellään tähän asentoon saunassa lihasten ollessa lämpiminä.

Bock on kertonut, että hänen tapanaan oli mennä joka aamu saunasolmuun ja siinä asennossa juoda oma spermansa. Tämä oli hänen mukaansa ennen kristinuskon saapumista suomalaisten yleinen tapa.

”Vielä vanhoilla päivilläänkin, siis ennen puukotusta, hän kykeni vetämään jalkansa niskan taakse ja pyöristämään selkänsä poikkeuksellisella tavalla. Hän teki kehostaan eräänlaisen renkaan.”

Bock ja hänen kertomansa saaga kiehtoi monenlaisia ihmisiä, myös epävakaita persoonia.

Eräs heistä oli Kingston Wall -yhtyeestä tunnettu muusikko Petri Walli, joka ammensi musiikkiinsa inspiraatiota Bockin tarinoista ja kehitteli niitä edelleen. Tarinoista tuli Wallille yhä enemmän ja enemmän päähänpinttymä. Lopulta mielenterveys-, päihde- ja rahaongelmien riivaama Walli hyppäsi Töölön kirkon tornista kuolemaansa vain 26-vuotiaana kesällä 1995.

Tarinoiden voima vetää puoleensa epävakaita ihmisiä koitui myös Bockin kohtaloksi, sillä hän joutui viimeisinä vuosinaan kahdesti puukotuksen uhriksi, kummatkin tekijät olivat hänen tuttujaan.

Ensimmäinen puukotus tapahtui vuonna 1999 Bockin kodin eteisessä, kun hän yritti estää aiemmin tarinapiirissä teetä siemaillutta miestä tulemasta asunnolleen. Mies iski Bockia neljä kertaa puukolla selkään ja pakeni paikalta. Hän jäi kiinni ja sai ehdottoman vankeustuomion. Puukotuksen seurauksena Bock vietti loppuelämänsä neliraajahalvaantuneena.

Toisen kerran Bock joutui, nyt kuolettavasti, puukotuksen uhriksi vuonna 2010, jolloin asialla oli hänen oma henkilökohtainen avustajansa. Ilmeisesti mielenter­veysongelmista kärsinyt ulkomaalainen mies kertoi poliisikuulusteluissa uskoneensa Bockin olleen ”itse piru”.

Aiemmin Bockin omistamat maa-alueet huutokaupattiin vuonna 2000. Silloin Javanainen ja hänen ystävänsä Juha-Petri Räisänen ostivat maat yritykselleen Helsingin Astanga Joogakoululle.

Luolan kattoon on kertynyt kosteutta, joka vähitellen tipahtelee alas. Pisaroista kuuluu hento, lähes hypnoottinen ääni. © Sampo Korhonen

Mystinen tunnelma

Nyt Gumbostrandissa on kuuma päivä, mutta luolassa on viileää. Siellä tuoksuu märkä kivi ja muta.

On hiirenhiljaista, jos ei lue mukaan hiljalleen katosta putoilevia vesipisaroita.

Heti luolan suuaukosta sisään astuessa matkapuhelimen kenttä katoaa.

Suoraan pieneltä sorapohjaiselta Vainuddintieltä luolalle johtaa kymmenisen metriä pitkä kallioinen käytävä, joka, kuten koko luola, vielä joitakin vuosia sitten oli kokonaan veden peitossa.

Luolan suuaukolta käytävä viettää edelleen loivasti alaspäin noin parikymmentä metriä ja kääntyy sitten jyrkästi vasemmalle. Mitä kulman takana on, sitä ei nyt pääse näkemään. Vettä on niin paljon, että aivan luolan perälle päästäkseen tarvittaisiin soutuvenettä.

Yritän hivuttautua eteenpäin luolan reunaa pitkin aivan vesirajaa seuraten, mutta kivet ovat liian liukkaita. Meinaan molskahtaa pimeään veteen, ja jätän leikin sikseen.

Voi olla, että kyse on vain mielikuvitukseni tepposista, mutta äkisti mieleni valtaa tunne, ettei minun pitäisikään mennä pidemmälle. Että ehkä kulman takana vedessä on jotain.

Vaikka luolaan liitetyistä tarinoista olisi mitä mieltä hyvänsä, lienee kiistatonta, että tunnelma on pysäyttävä ja erityinen. Jännittävä, vähän pelottava. Mystinenkin.

Aika näyttää, mitä maa sisäänsä kätkee

Luolan tarina tuli julkisuuteen vuonna 1987, kun Bockin tarinat innostivat paikalle kaivauksia suorittamaan paitsi ihmisiä ympäri läntistä maailmaa myös rakennusteollisuuden yrityksen Lemminkäisen johtajan Heikki Pentin. Yhdeksi rahoittajaksi saatiin Sipoon Säästöpankki.

Bock itse ei tehnyt luolalla tuntiakaan raivaus- tai kaivuutyötä. Hän koki roolinsa olevan lapion sijaan avain.

”Ior ajatteli, että hän on antanut nämä tarinat. Ne sitten joko inspiroivat tai eivät inspiroi ihmisiä toimintaan, kuten esimerkiksi kaivuuseen”, Javanainen sanoo.

Monia ne inspiroivat.

1990-luvun alussa kaivaukset tyssäsivät monen asian yhteisvaikutuksesta, mutta tärkein yksittäinen syy oli siinä, että Bock lähipiireineen jäivät kiinni hasiksen käytöstä ja hallussapidosta. Sen jälkeen Heikki Pentti irrottautui hankkeesta ja kaivuu luolalla tyrehtyi.

Viime vuosina luolan ympäristö on jälleen aktivoitunut. Parhaillaan paikalla häärii kansainvälinen pieni ryhmä, jonka saaga on vetänyt paikalle. Pääasiassa keskieurooppalaisista ja skandinaaveista koostuva omatoimitutkijoiden porukka toivoo löytävänsä paikalta jotakin, joka vahvistaisi Bockin tarinoiden todenperäisyyttä.

Javanainen on järjestänyt alueella maatutkamittauksia selvittääkseen, voisiko kallioiden alla olla esimerkiksi käytäviä tai huonemaisia tiloja.

Toistaiseksi tulokset ovat monitulkintaisia. Jos maan alla jotakin käytävämäistä on, se on nyt joka tapauksessa täynnä kiviä ja maa-ainesta. Javanaisen toiveena on löytää joskus kammio, joka ei olisi täynnä kiviä, vaan ”jotain muuta”.

Tutkimuksia jatketaan kaiken aikaa, ja kaivuuporukan aikeena on tämän vuoden aikana kaivaa kallioiden läheltä lisää maata auki. On nimittäin syntynyt ajatus, että ehkä nyt näkyvissä oleva luola ei olekaan temppelin suuaukko, vaan se voisi löytyä jostakin lähistöltä.

Aika näyttää, mitä maa sisäänsä kätkee – vai kätkeekö mitään. Joka tapauksessa paikan ympärillä vallitsee selvästi verkkainen tunnelma, ja uusia käänteitä tuskin nähdään hetkeen.

Kun luolan suuaukolle johtavalla kalliolla pani pitkäkseen, toimittajasta tuntui hetken kuin maaemon kohdussa lepäisi. © Sampo Korhonen

Tarinan valta

Ehkä jotain korutonta kieltä ajan kulusta ja maailman muutoksesta kertoo se, ettei Sipoon Säästöpankkia kuin sen enempää rakennusliike Lemminkäistäkään ole enää olemassa. Myös Ior Bock on siirtynyt ajasta ikuisuuteen, mutta mytologiset tarinat luolan ympärillä elävät edelleen.

Kaiken jälkeen jäljelle jää kysymys siitä, mitä ajatella Bockin luomista hurjista tarinoista.

Ehkä oleellisinta on se, miten nämä tarinat ovat viimeksi kuluneen 35 vuoden aikana saaneet ihmiset toimimaan ja ajattelemaan. Visioita on maalailtu, lehtijuttuja kirjoitettu, televisio- ja radio-ohjelmia tehty, somekuvia luolan suulla otettu ja lukemattomille retkille ympäri maailmaa Sipooseen lähdetty.

Mahtavalla tarinalla on mahtava valta.

Mutta mitä sitten ajattelen itse? Ehkä jotenkin näin: Kun menen katsomaan Hämähäkkimies-elokuvaa, en jatkuvasti muistuttele itselleni ja muille katsojille, että tämä ei sitten ole totta. Siitä huolimatta voin nauttia tarinasta ja olla siitä kiinnostunut. Jokseenkin samalla tavalla lähestyn Bockin tarinoita. On tosin se aste-ero, että Hämähäkkimies on satua, kun taas Bockin saagaan liittyy juuria, jotka kurkottelevat kohti todellisuutta.

Ehkä Gumbostrandin luolan ympäristö on todella ollut merkittävä paikka muinaisille suomalaisille, siis vaikkapa tuhat tai kaksituhatta vuotta sitten. Se on helppo uskoa kuvitella.

Mutta en silti millään kykene uskomaan, että jossain Lemminkäisen temppelin uumenissa olisi miljardien eurojen arvoinen aarre. Tai että kuten Bock sanoo, nykyihminen ei olisikaan satojentuhansien, vaan miljoonien vuosien ikäinen laji.

Mutta kyllä minä silti tosi paljon toivon, että ne tarinat olisivat totta.

Maiseman luolan ympärillä on helppo kuvitella säilyneen samanlaisena vuosisatojen ajan. © Sampo Korhonen