Reportaasi liftari-mummojen reissusta – Eeva-Liisa, 72, ja Gun-Lis, 65, verestivät nuoruusmuistojaan ja lähtivät jälleen peukut pystyssä tien päälle

Jaa artikkeliLähetä vinkki
liftarit
Gun-Lis Wentjärvi ja Eeva-Liisa Ekoluoma irrottautuivat eläkeläisen arjesta lähtemällä liftireissulle. Liftaus oli heille tuttua 70-luvulta, jolloin he liftasivat kaverien kanssa tansseihin. © Susa Junnola
Ystävykset Eeva-Liisa Ekoluoma, 72, ja Gun-Lis Wentjärvi, 65, verestivät nuoruusmuistoja ja lähtivät liftireissulle. Mummoliftaus Kokkolasta Halsualle onnistui yli odotusten.

Jyväskyläntien varressa on heinäkuisena perjantaina epätavallinen näky. Kaksi keski-iän paremmalla puolella olevaa naista seisoo tien poskessa peukalot pystyssä. Liftarit,  Eeva-Liisa ”Eve” Ekoluoma ja Gun-Lis ”Lissu” Wentjärvi kärkkyvät kyytiä Kokkolan laitamille.

Puoliltapäivin ohi suhahtelee paljon raskasta liikennettä, seassa myös henkilöautoja. Naisten tavoitteena on päästä 76 kilometrin päähän Halsualle leirintäalueelle, josta on varattu mökki viikonlopuksi. Liftareiden puolisot toivottavat onnea ja jatkavat autolla Halsualle.

”Tässä on paljon liikennettä, pitkä suora ja autoille hyvä näkyvyys”, Lissu ja Eve arvioivat paikkaa.

He nostavat ylös sekä peukalot että käsin kirjoittamansa kyltin: ”Halsua, Masala.”

Naisilla on perhosia vatsassa. Kuinkahan pitkään ensimmäistä kyytiä täytyy odotella? Entä jos kukaan ei halua mummokaksikkoa kyytiinsä?

Ensimmäinen auto pysähtyi vain vartin odottelun jälkeen. © Susa Junnola

Ensimmäinen auto pysähtyi vain vartin odottelun jälkeen. © Susa Junnola

Tansseihin liftaten

Nuorempana liftaus oli molemmille arkea, kun tansseihin piti päästä, vaikka autoa ei ollut käytössä. Ei 70-luvulla nuoria kuskattu kotoa heidän menoihinsa. Lissu asui maalla Sokojalla ja Eve Kälviällä.

Varsinkin Eve liftasi ahkerasti tansseihin kahden ystävänsä kanssa. Kellään heistä ei ole ikäviä tai pelottavia kokemuksia liftaamisesta, ja kyytejä sai aina hyvin.

”Mentiin vain tienposkeen, kun halusimme lähteä jonnekin. Sovimme aina, että yksi tytöistä menee eteen turvallisuussyistä.”

Eve ja kaverit liftasivat tansseihin Kalajoelle, Kaustiselle, Alavierteelle ja Himangalle lauantaisin. Parhaiten on jäänyt mieleen Wigwamin keikka Kälviän kuplahallissa. Fanitin silloin kovasti rumpali Ronnie Österbergiä”, Eve muistelee.

Eve ompeli naapurin tytön kanssa itselleen lähes joka tansseihin uudet värikkäät leveälahkeiset housut äidin poljettavalla ompelukoneella. He ­leikkasivat aluksi vanhoja verhoja housuiksi, kunnes äidit tajusivat ­ostaa ­kotikraatareille kaupasta kangasta.

Kirsi-Maria Seppälä lupaa viedä Even ja Lissun 15 kilometrin päähän Alaveteliin. © Susa Junnola

Kirsi-Maria Seppälä lupaa viedä Even ja Lissun 15 kilometrin päähän Alaveteliin. © Susa Junnola

Vuoden 1978 Oldsmobile Delta Royalen iso V8-moottori hörähtää lähtiessään liikkeelle. © Susa Junnola

Vuoden 1978 Oldsmobile Delta Royalen iso V8-moottori hörähtää lähtiessään liikkeelle. © Susa Junnola

Vihreä salonki

Vihreä amerikanrauta hidastaa vauhtia ja lipuu majesteetillisesti kohti bussipysäkkiä.

”Juttu seis! Nyt taitavat mummut saada kunnon kyytiä”, huudahtaa Lissu innoissaan.

Vuoden 1978 Oldsmobile Delta Royalea ajava Kirsi-Maria Seppälä­ on matkalla 15 kilometrin päähän Alaveteliin Seljes-järvelle kalastamaan. Hän ilahtuu nähdessään liftareita tien poskessa ja haluaa ilman muuta ottaa heidät kyytiin.

Naiset kapuavat komean kaaran kyytiin. Sen penkit ja katto ovat upean vihreitä. Iso V8-moottori päästää hörähtävän äänen, kun auto lähtee liikenteeseen.

Vartin päästä Eve ja Lissu seisovat pöllämystyneinä ja onnellisina bussipysäkillä Alavetelin kauniissa peltomaisemassa.

”Johan oli kiinnostava kyyti! Se hörähti käyntiin kuin lentokone. En ole koskaan istunut yhtä hienossa autossa, sillä se oli kuin vihreä salonki. Auton kattokin oli sisältä vihreä!” Lissu ihastelee.

”Kysyin emännältämme, onko ­autoa vaikea ajaa, kun konepelti on niin ­valtavan pitkä. Ohjaaminen onnistuu kuulemma vaikka yhdellä sormella.”

Suurin osa liftausreittiä kulki maalaismaiseman halki. © Susa Junnola

Suurin osa liftausreittiä kulki maalaismaiseman halki. © Susa Junnola

Hymiötarrat poskiin

Naiset eivät ole peukalo pystyssä ihan ensimmäistä kertaa sitten 70-luvun. Viime kesänä he nimittäin päättivät pitkään koronakauteen kyllästyneinä hankkia äksöniä elämään. He kokeilivat liftausta Kokkolasta Kalajoen Torvenkylälle, jossa Ekoluomilla on talo. Mukaan lähti ystävä ”turva-autossa” varmistelemaan, jos kyytiä ei osuisikaan kohdalle. Yllätyksekseen he pääsivät kahdella kyydillä perille.

”Kajaaniin tansseihin menossa ollut mies otti meidät matkaansa. Seuraava oli nuori nainen kahden lapsen kanssa”, Lissu kertoo.

Matkaan meni vain pari tuntia.

”Istuimme takapenkillä jälkimmäisen kuskin lapsen kanssa. Hän esitteli meille tarrakirjojaan ja kiinnitti matkan lopuksi poskiimme hymiötarrat. Kohtaamiset olivat niin mukava, että reissu päätettiin uusia tänä kesänä.”

Lissu (vas.) ja Eve huomasivat, ettei liftatessa tarvinnut pelätä mitään. ”Toki meillä on vaarattoman oloinen mummon olemus suojanamme”, Eve sanoo. © Susa Junnola

Lissu (vas.) ja Eve huomasivat, ettei liftatessa tarvinnut pelätä mitään. ”Toki meillä on vaarattoman oloinen mummon olemus suojanamme”, Eve sanoo. © Susa Junnola

Liftarit kadonneet pientareilta

Nyt on aikaa tupakalle. Naiset kävelevät sillalle ihailemaan lähellä lipuvaa Perhojokea. He pohtivat, miksi liftarit ovat kadonneet tienvarsilta. Ainoastaan ulkomaisia nuoria turisteja näkee joskus matkalla Lappiin.

”Ehkä ihmisillä on nykyisin iso kynnys ottaa tuntemattomia kyytiin. Yksityisyyden tarve on ehkä lisääntynyt. Pelkojakin voi olla.”

Takavuosina oli niin paljon liftareita, että liftaajan piti ottaa muihin hajurakoa ja kävellä kauemmas toisista kyytiä kärkkyvistä.

”Menimme aina pitkälle suoralle esimerkiksi talon liittymään, johon oli helppoa pysähtyä”, Eve muistelee.

Liftaavat varusmiehet olivat yleinen näky vielä 1980-luvulla. Heitä otettiin kyytiin mielellään, koska ajaja koki lähes tekevänsä palveluksen isänmaalle. Ehkä halusi myös muistella omia inttimuistojaan.

Matkalaiset astelevat takaisin Alavetelintien linja-autopysäkille autoja odottelemaan.

On kesäpäivä kauneimmillaan, pilvenhattarat leijuvat sinisellä taivaalla kuin vanhassa Suomi-filmissä.

”Nuorena huono sää ei yhtään haitannut liftausta, sillä lähtemisen palo oli niin suuri. Mutta meidän mummoliftauksemme olisi sateen sattuessa siirretty”, Lissu sanoo.

Leirintäalueen Milo-collie tuli tarkastelemaan liftareita. © Susa Junnola

Leirintäalueen Milo-collie tuli tarkastelemaan liftareita. © Susa Junnola

”Edullinen elämysmatka!” liftarit tiivistävät kokemuksensa perillä Halsuanjärven rannalla. © Susa Junnola

”Edullinen elämysmatka!” liftarit tiivistävät kokemuksensa perillä Halsuanjärven rannalla. © Susa Junnola

Sosiaalista puuhaa

Pitkään eivät ystävykset ehdi jutella, kun farmari-Volvo pysähtyy heidän kohdalleen.

”Ei voi olla totta, ihka eläviä liftareita! En meinannut uskoa silmiäni”, mies huudahtaa iloisena avatessaan ikkunan.

Keski-Suomen Kivijärvelle ajava mies lupaa viedä kaksikon lähes 50 kilometrin matkan Halsuan tienhaaraan asti. Kuljettaja on Tukholmassa asuva, Suomessa lomaileva mukava leskimies.

Mies kertoo, että hänelle tulee liftareista nuoruus mieleen. Hän liftasi aina armeijasta kotiin ja ympäri Suomea eri artistien perässä

Autossa jutellaan tiiviisti koko matkan ajan. Juttu luistaa niin hyvin, että mies ehdottaa: lähtekää saman tien Kivijärvelle hänen kanssaan.

Kuski kertoo olevansa yksin liikkeellä. koska hänen vaimonsa kuoli 2,5 vuotta sitten syöpään.

Even ja Lissun mielestä liftauksessa vaaditaan vähän kyläilyn ja työhaastattelun tapaisia juohevia sosiaalisia taitoja. Kyytiin astuvalla on ”velvollisuus” jutella, jos kuski niin antaa ymmärtää.

Ennen Halsuaa Eve ja Lissu kertovat leskimiehelle viime kesän liftausreissustaan ja kuvailevat Halsuan Helmeä, viikonloppunsa leirintäaluetta.

Lissu ja Eve raportoivat reissustaan Sadulle ja Markulle. Matka Kokkolasta Halsualle kesti kolmella kyydillä kaksi tuntia. © Susa Junnola

Lissu ja Eve raportoivat reissustaan Sadulle ja Markulle. Matka Kokkolasta Halsualle kesti kolmella kyydillä kaksi tuntia. © Susa Junnola

Tummujen kesäperinne?

Naiset kävelevät Jyväskyläntieltä Halsuantielle. Nyt odotellaan todennäköisesti viimeistä kyytiä, sillä leirintäalue Halsuan Helmeen on enää 11 kilometriä matkaa.

Monta minuuttia ei mene, kun kauppa-asioilta tuleva vanha rouva pysähtyy tarjoamaan kyytiä Volkkarillaan.

Hän on ihastuksissaan yllättävästä liftaavasta mummoparista.

Rouva kertoo, ettei uskaltanut liftata koskaan nuoruudessaan. Hän ajaisi mielellään Lissun ja Even perille asti, mutta hänellä on kiire kotiin sairaan miehensä luokse.

Rouva jättää liftarit leirintäalueen tienhaaraan, josta on kaksi kilometriä maaliin.

”Viimeiset kaksi kilometriä meidän kannattaa kävellä, sillä emme usko tästä kovin pian tulevan autoja”, Eve sanoo.

Hän soittaa puolisolleen, että he tulevat kohta. Puoliso ei ole uskoa, että liftarit ovat jo näin nopeasti perillä, kahdessa tunnissa!

Eve ja Lissu pohtivat tunnelmaa autoissa ja kyytien helppoutta. Pitäisiköhän liftata enemmänkin, kun kuskit tuntuvat niin tykkäävään liftareista?

”Varmaan kyydin saamisen helppous johtuu osin siitä, että tyrkyllä on kaksi tummua!” Lissu nauraa.

Kokkolassa ja muualla Keski-Pohjanmaalla tummu on yleinen synonyymi mummulle.

”Oli piristävä ja aivan ihana päivä, vaihtelua eläkeläisen arkeen”, Eve iloitsee.

”Oli myös tavallaan jännittävää laittaa peukalo pystyyn ja katsoa, nappaako kyyti. Kulkeminen, joka on aikatauluista vapaata ja ennakoimatonta, antaa vapauden ja seikkailun tunteen”, hän jatkaa.

Ehkä tästä täytyy tehdä kesäperinne?

Liftarit saavat hurraahuudot saapuessaan Halsuan Helmen aurinkoiselle terassille.

Eve ja Lissu siirtyvät seuraan. Lissun puoliso päivittää Facebookiin matkalaisten tulon maaliin, sillä mummoliftaus on kiinnostanut kaikkia ystäviä ja tuttavia.

Pian lähdetään lämmittämään rantasaunaa, ja liftarit pääsevät huuhtomaan matkan pölyt Halsuanjärveen.

Mahtava päivä.

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 9/22.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X