Luontoreportaasi Kainuusta: Tällainen oli elämysten kesäyö kuvauskojussa karhujen ja suurpetojen mailla Suomen ja Venäjän rajavyöhykkeellä

Jaa artikkeliTilaa Seura
kuvauskojussa voi kuvata suurpetoja
Kylläinen, iso karhu nautiskelee ilta-auringosta. Hyttyset ja paarmat pörräävät innokkaasti ympärillä. © Marjo Tynkkynen
Kuusikon keskeltä sukeltaa esiin karhu. Se tallustaa kohti kuvauskojua. Sydän tykyttää ja kämmenet hikoavat. Tervetuloa Paratiisiin, Suomen ja Venäjän rajavyöhykkeelle. Täällä on suurpetojen keidas, jossa ei saa metsästää. Ei edes poimia marjoja ilman Rajavartioston lupaa.

Lämpö saa ilman väreilemään kainuulaisella suolla. Keskikesän ilta-aurinko höyrystää maasta nousevan kosteuden, joka kutoo oranssina hehkuvan seitin maisemaan. Hiljaisuus on suhteellinen käsite. Kuvauskojussa kiertää korvissa miljoonien hyttysten ininä.

Korppi naurahtaa suon laidalla, toinen vastaa. Pian niitä istuu kelopuun koukkuisilla oksilla viisi.

Keskellä suota istuu karhunjörrikkä. Sen naama on melkein pyöreä. Silmissä on katse kuin viisaalla ihmisellä. Välillä karhu tuijottaa suoraan kohti, välillä alta kulmain.

Alahuuli lerppuu ja maiskutus kuuluu katselukoppiin asti. Karhu herkuttelee, natustaa lohen perkeitä. Sen hiilenmustat kynnet ovat usean sentin mittaiset. Niillä sopii kuopia eväspöydän antimia.

Olemme kuvauskojussa Paratiisissa – josta pääsee myös pois. Se on selvitetty.

”Onko se nyt varma, että aamulla päästään vielä takaisin?”, kysyi aikoinaan vanhempi rouva matkailuyrittäjä Lassi Rautiaiselta, kuvauskojun nimen isältä.

Rautiainen oli vaihtanut yrityksensä Wildlife Safaris Finlandin petokuvauskohteen nimeä joku vuosi sitten, kun kansainvälisen turistiryhmän vetäjä oli todennut, ettei Parkkipaikka ole houkutteleva nimi. No, olkoon sitten Paratiisi, vaikkei se mikään viimeinen matka turistille olekaan, tuumi 80-luvulta lähtien petoja kuvannut ja kirjoja luonnosta tehnyt Rautiainen.

”Enkä minä olisi alun perin halunnut ketään edes ottaa haitaksi kuvauskojuun, mutta tulijoita alkoi sitten olla enemmänkin.”

Lue myös: Kiinnostaako karhujen kuvaus? Katso video suurpetojen mailta ja nappaa vinkit suurpetojen kuvaamiseen

Eläimiä ei saa häiritä

Nyt, kesäkuun lopussa, meitä istuu jopa kahdeksalle tarkoitetussa kuvauskojussa vain kaksi. Tarkoituksena on ihailla petoja luonnontilassa iltakuudesta aamukahdeksaan. Sinä aikana ulos ei saa poistua.

Ei ole sattumaa, että Paratiisin pedot tulevat luottavaisina haaskalle. Tässä katselukopissa pidetään huolta, ettei niitä häiritä.

Laajan suon laidalla nököttää neljä kuvauskojua. Pienessä kojussa on tavallinen muoviämpäri tarpeita varten. Meillä ”luksuskojussa” on kuivakäymälä ja patjat lavitsoilla, jos vaikka alkaa unettaa.

Eväitäkin on kehotettu ottamaan mukaan, kunhan ne eivät ole liian herkullisia – petojen mielestä – tai rapisevia. Graavilohet ja sipsipussit on jätetty kotiin.

Lisäksi varustukseen kuuluuvat kiikarit, kamera, hyttysmyrkkyä, makuupussi sekä riitävästi vaatetta ja varsinkin villasukat! Villasukkia ei parane unohtaa, koska kojussa ei saa tömistellä kumisaappaissa.

Ei ole sattumaa, että Paratiisin pedot tulevat luottavaisina haaskalle. Tässä katselukopissa pidetään huolta, ettei niitä häiritä. Rautiainen kertoo, että myös ruokinnan on oltava jatkuvaa ja häiriötöntä, jotta eläimet tottuvat paikkaan. Jos ruokaa ei ole tarjolla muutamaan päivään, eläimet katoavat.

Kun karhu on syönyt itsensä kylläiseksi, se katoaa metsän siimekseen, pois saapuvan myrskyn alta.

Kun karhu on syönyt itsensä kylläiseksi, se katoaa metsän siimekseen, pois saapuvan myrskyn alta. © Marjo Tynkkynen

Karhu on suon kuningas – ihminen pysyköön kopissaan

Ulkona lasin takana karhu jatkaa ateriointiaan. Erämaan horisontti on sinisenmusta. Koillisesta, Kostamuksen suunnasta näyttää vyöryvän raskaita ukkospilviä. Ne ovat keränneet voimaa hellerintamasta jo useita päiviä.

Karhua ei moinen huoleta, eikä se tunnu olevan moksiskaan painostavasta ilmasta. Se tallustelee aterian jälkeen suolla ja nuuskuttelee hajujälkiä tupasvillameressä. Välillä se kellahtaa maahan mietiskelemään.

Aikuisen jörrikän jälkeen on pikkukarhun vuoro. Se saapuu juoksujalkaa haaskalle. Korvat pyörivät vinhasti päässä, ja pitkä kuono, melkein kuin kärsä, haistelee eri ilmansuuntia. Pienen pitää varoa, esimerkiksi susilauma voi olla kohtalokas.

Ihmistä ei tarvitse pelätä täällä, vaikka tuoksumme ilmassa, ja karhu toki kuulee kameran sulkimen naksahdukset. Kaukana kaikesta, rajaseudulla vallitsee kunnioitus puolin ja toisin. Karhu on suon kuningas, ja ihminen pysyköön kopissaan.

Kun karhut ovat ottaneet omansa, haaskalle saapuu ahma, vikkelä erakko. Se loiskuttaa mättäitä ja kiiruhtaa kohti ateriaa. Tumma, märkä turkki kimaltelee kuin siinä olisi jalokiviä. Ahma on sopeutunut osaansa ravintoketjussa, ja odottanut kiltisti vuoroaan, joka koittaa juuri ennen ukkosmyrskyä.

Ahma kiirehtii haaskalle ilta-auringon viimeisissä säteissä.

Ahma kiirehtii haaskalle ilta-auringon viimeisissä säteissä. © Marjo Tynkkynen

Ukkonen luo taustan suon suurpedoille

Pian salamat valaisevat taivaan ja sade on kuin valkoinen kohiseva seinä. Ahma ei anna sen haitata, vaan se raastaa ja hotkii mehukkaita kimpaleita haaskasta. Sen pää nousee kuitenkin jokaisen suupalan jälkeen tähyilemään maisemaa. Pienemmän on oltava varuillaan.

Merikotka, joka on istunut puussa liikkumatta jo pitkään, lentää lähemmäs tutkimaan mitä ahma on löytänyt. Uljaat pedot näyttävät upeilta keskellä ukkosta, joka moukaroi erämaata muutaman tunnin.

Tällainen näytelmä ei osu kohdalle usein edes Paratiisissa. Ihmisen olo lasin takana on ulkopuolinen, kuin katselisi luontodokumenttia, vaikka tapahtumat ovat oikeasti aivan vieressä.

Uljaat pedot näyttävät upeilta keskellä ukkosta, joka moukaroi erämaata muutaman tunnin. Tällainen näytelmä ei osu kohdalle usein edes Paratiisissa. Ihmisen olo lasin takana on ulkopuolinen.

Toki kokemus on paljon enemmän kuin dokumentti. Petojen kohtaaminen niiden omassa elinympäristössä on elämys, jota ei heti unohda. Maailmassa ei myöskään ole monta kolkkaa, jossa tavallinen turisti pääsee näkemään näitä villejä suurpetoja näin läheltä.

Moniko voi sanoa nähneensä elävän karhun, suden tai ahman sen luonnollisessa elinympäristössä?

Onneksi Suomessa on useita eettisesti toimivia matkailuyrittäjiä, jotka tarjoavat eläinten kannalta oikein tehtyjä luontoelämyksiä villissä luonnossa. Osa tulee kuvaamaan petoja, osalle riittää vain se, että niitä saa ihailla.

Susi ja merikotka kohtaavat suolla aamun­koitteessa.

Susi ja merikotka kohtaavat suolla aamun­koitteessa. © Marjo Tynkkynen

Susi lauman asialla

Ukkosmyrkyn jälkeen sateen viilentämästä maasta nousee usva, joka peittää alleen kaiken. Se liikkuu paksuina virtoina taimikossa ja käppyrämäntyjen välissä.

Kun auringon ensisäteet värjäävät usvan keltaiseksi, sen keskeltä ilmestyy näkyviin nuori susi. Eläimen hoikka, melkein kaksiulotteinen olemus ja hapsottavat poskikarvat paljastavat iän. Se on viimevuotinen pentu, tietää kojukaverini. Hän osaa susiasiat.

Nuori hukka lienee lähetetty hakemaan ruokaa muulle laumalle. Lauman alfaparilla on tähän vuodenaikaan pennut, eikä naaras halua vielä tulla aukealle.

Susi etenee hiipien. Se ei huomaa äänettömästi lähestyvää merikotkaa, ennen kuin lintu on jo laskeutumassa sen taakse. Silmänräpäyksen ajaksi eläin hämmentyy, mutta jatkaa sitten määrätietoisesti eteenpäin. Nuori susi näyttää pieneltä siipensä levittäneen kotkan vierellä.

Hetken tutkiskeltuaan susi löytää mehevän suupalan. Se on tosin niin iso, ettei sen kantaminen ole yksinkertaista. Sinnikkäästi hukka kuitenkin lähtee raahaamaan saalistaan takaisin metsään.

Aamun valjetessa kymmenet hiilenmustat korpit kerääntyvät takaisin haaskalle. Yö kuvauskojussa Paratiisissa on ohi, ja ihminen rymistelee ulos kojustaan ja katoaa kaltaistensa pariin.

Kuvauskojussa vietetty yö suurpetojen mailla – Katso huikea video!

Lue myös: Oravakuvistaan tunnettu Konsta Punkka on tuttu luontokuvaaja jo eläimillekin – Tässä on jättisuosion salaisuus

X