Reportaasi: Näin värjäät langat itse luonnonväreillä – Lankojen värisävyt sointuvat kauniisti yhteen
Kasvivärjäys on seikkailu värien maailmaan. Millaisia sävyjä syntyy, kun värjäyskattiloissa porisevat nokkoset, raparperit ja koivun lehdet?
Kattilassa langat värjäytyvät raparperilla. Värjäys ei ole hätäisen työtä, sillä lankojen värjäämiseen jo yhdelläkin kasvilla kuluu useampi tunti.
Mikä hemaiseva tuoksu! Raparperit kiehuvat isossa kattilassa Mäntän taitokeskuksen takapihalla. Luonnonvärjäyskurssille tullut Miisa Peräinen on poiminut ne ennen kurssipäivää aurinkoiselta takapihaltaan. Nyt hän saa jännittää, minkä värisiä lankoja raparperiliemestä tulee.
”Luonnonvärjäys tekee lopputuloksesta joka kerta yllätyksen, ja siinä värjäyksen viehätys onkin. Sävyt sointuvat aina yhteen, eikä lopputulos ole kahta kertaa samanlainen”, Miisa Peräinen sanoo.
Kurssille osallistuvat naiset täyttävät kattiloita nokkosen, lupiinin ja mesiangervon lehdillä. Kasveja on paljon, sillä noin sadan gramman langan luonnonvärjäys vaatii vähintään kilon tuoreita kasveja.
Kaikkia ei ole kerätty edellisenä iltana vaan myös jokunen päivä aiemmin, sillä ainesten pieni nahistuminen ei haittaa värjäyksessä. Toisinaan värjäyksessä käytetään myös kuivattuja kasveja, kertoo Mäntän taitokeskuksen vastaava neuvoja Eija Pirttilahti.
Liida Rönkkä ja Leea Leppälahti (oik.) poimivat luonnonkasveja värjäyskurssia varten. Stella Vahala on ahkera käsitöiden harrastaja. Värjäyskurssia varten hän keräsi muun muassa vuohenputkea. © Sara Pihlaja
Luonnonväreillä värjättyjen lankojen värisävyt sointuvat kauniisti yhteen. © Sara Pihlaja
Vihdasta väriä
Kasveja keitetään isoissa kattiloissa tunnista kolmeen tuntia, jolloin kasvin väriä liukenee keitinveteen. Apuaineena käytetään alunaa ja viinikiveä, jotka toimivat niin sanottuna puretteena. Purete auttaa värejä kiinnittymään lankoihin ja tekee värisävyistä voimakkaampia.
Jämsäläinen Sirkka Korrensuo on tullut kurssille nähtyään sen esitteen Mäntän taitokeskuksen Taito Shopissa.
”Muistan, miten värjäsin äidin kanssa joskus 1960-luvulla sipulin ja lepänkuoren avulla matonkuteita. Matot ovat edelleen mökin lattiassa, mutta luonnonvärjäys enää itseltäni sujuisi.”
Kurssilla taito on helppo oppia, sillä Eija Pirttilahden ohjeet ovat selkeitä ja tarvittavat välineet valmiina. Kurssilaiset ovat saaneet etukäteen ohjeet, mitä kasveja heidän toivottiin tuovan kurssille.
”Ruohovartisia kasveja, kuten horsmaa, saa kerätä vapaasti luonnosta. Pajunkuori ja koivunlehdet taas tarvitsevat maanomistajan luvan”, Pirttilahti muistuttaa.
Koivulehdillä värjäyksen voi halutessaan tehdä myös vanhalla ja kuivuneella saunavihdalla. Korrensuo on tuonut sellaisen mukanaan kurssille. Kuivat lehdet pöllyävät, kun hän ja Pirttilahti ottavat vihdan jätesäkistä ja riipivät siitä lehdet isoon kattilaan.
Luonnonvärjäys kannattaa Pirttiniemen mukaan tehdä kesällä pihalla, koska värjäysliemet tuoksuvat voimakkaalta. Ulkona värjäyksessä voi käyttää apuna irrallista keittolevyä ja vanhoja emalikattiloita.
Miisa Peräinen (oik.) ja Riitta Tahkio (keskellä) valmistelevat kasvivärjäystä raparperilla. © Sara Pihlaja
Huiveja tai taidetta
Sirkka Korrensuolle on tärkeää, että luonnonvärjääjä tietää, mitä aineita värjäyksessä on käytetty. Hän on tullut kurssille, koska haluaa testata puuhaa kesällä Kanadasta Suomeen tulevan tyttärensä kanssa.
”Minulla on jo keitinlevy hankittuna, ja haluan kokeilla omenapuun kuorista tulevaa väriä. Jäniksen tekivät talvella omenapuille tuhojaan, mutta näin saan kuoren vielä hyötykäyttöön.”
Korrensuo ja hänen tyttärensä ovat innokkaita käsityöihmisiä. He eivät ole nähneet koko korona-aikana, joten ilo on iso, kun yhteistä aikaa on vihdoin näköpiirissä.
Tytär tuo tullessaan Kanadasta Korrensuolle tuftauslaitteen, jollaista Suomesta ei saa. Tuftaus on käsityötekniikka, jossa langalla ikään kuin maalataan, ja lopputuloksena syntyy ryijymäistä jälkeä.
”Jos en muuta keksi, teen seinätekstiilejä tai tyynyjä. Luonnonväreillä värjätystä langoista puolestaan syntyisi kauniita villapuseroita tai huiveja. Tosin langat ovat niin kauniita, että pelkkiä keriä voisi säilyttää lasipurkissa taideteoksina.”
Stella Vahala (vas.) ja Leea Leppälahti tekevät langasta sopivan kokoisia vyyhtejä, jotta luonnonvärjäys voi alkaa. © Sara Pihlaja
Käsityöt rentouttavat
17-vuotias Liida Rönkkä ja 16-vuotiaat Leea Leppälahti ja Stella Vahala ovat kurssin nuorimmat osallistujat. He käyvät Taito Pirkanmaan käsityö- ja muotoilukoulu Näpsää yhdeksättä ja kymmenettä vuotta.
Nuoret kertovat värjänneensä ensimmäisen kerran jo syksyllä jokaviikkoisessa Näpsä-koulussa. Tuolloin kokeiltiin yli 20 värikasvia, muun muassa kanervaa, suopursua, nokkosta, sipulia, kahvia ja verihelttaseitikkiä.
”Luonnonvärjäys ja käsillä tekeminen rentouttaa ja vie ajatukset pois koulusta ja esimerkiksi kokeista”, Vahala sanoo.
”On ollut hienoa oppia kutomaan mattoa tai ompelemaan tallukkaita. Värjäämisessä minut yllätti sen yksinkertaisuus”, Leppälahti kertoo.
Hän on perinyt innostuksen käsitöihin vanhemmiltaan, joilla on aina jokin projekti kesken – tänä kesänä kotipihaan on ilmestynyt itse tehty kasvihuone.
”Aika hienoa on sekin, että voi pukea päälleen vaikkapa luonnonväreillä värjätyn ja itse neulotun paidan”, Rönkkä sanoo.
Rönkän äitikin on kiinnostunut käsitöistä, ja äiti ja tytär osallistuivat värjäyskurssille yhdessä. Äiti Tarja Alhonen ompeli nuorena vaatteita, mutta käsitöiden tekeminen jäi ruuhkavuosien jalkoihin pitkäksi aikaa. Into palasi muutama vuosi sitten, kun Alhonen alkoi käydä aikuisille suunnatulla viikoittaisella Näpsä-kurssilla taitokeskuksessa. Siellä hän kuuli myös värjäyskurssista.
”Kursseilla tapaa samanhenkisiä ihmisiä ja oppii uutta. Täällä on myös aineet ja materiaalit valmiina.”
Mäntän taitokeskuksen vastaava neuvoja Eija Pirttilahti opasti kurssilaisia kasvivärjäyksen eri työvaiheissa kurssin lomassa. © Sara Pihlaja
Vaatii pinnaa
Luonnonvärjäys on Taitoliiton nimeämä vuoden 2022 käsityötekniikka. Luonnonvärjäyskursseja järjestetään eri puolilla Suomea sijaitsevissa taitokeskuksissa siksi tänä vuonna erityisen paljon.
Jos ei pysty osallistumaan kurssille, alkuun värjäyksessä pääsee esimerkiksi hankkimalla taitokeskuksesta kylmävärjäyksen valmispaketin, jonka avulla värjäystä voi kokeilla helposti kotona lasipurkissa ilman liemien keittämistä.
Malttamattoman harrastus luonnonvärjäys ei kuitenkaan ole: purkkivärjäyksessä työn tuloksia on odotettava 3−4 viikkoa. Värjäyskurssillakin lankojen värjäykseen kuluu useampi tunti.
”Nyt on hyvä aika henkäistä ja syödä omia eväitä”, Eija Pirttilahti kehottaa, kun useampi kattila porisee liedellä.
Liemien kiehuessa Pirttilahti pitää myös pienen opetustuokion, jossa käydään läpi, mitä eri vaiheita luonnonvärjäys pitää sisällään, ja millaisia sävyjä mistäkin luonnonkasvista on yleensä odotettavissa. Osalle kurssilaisista asiat ovat entuudestaan tuttuja, osa kirjaa oppeja tarkasti ylös, jotta voi kokeilla värjäystä kesän aikana myös kotona.
”Sipulinkuori värjää langat keltaisen sävyisiksi, lepänkävyillä värjätessä lopputulos on kellanruskea, lupiinin lehdistä voi saada erilaisia vihreän sävyjä lehdistä ja kukista sinistä väriä”, Pirttilahti kertoo.
Taitoliiton toiminnanjohtaja Minna Hyytiäisen mukaan luonnonvärjäys liittää käsityöharrastukseen luontoelämyksen ja on toisaalta tapa vähentää omien tekstiilien kemikaalikuormaa.
”Valitsemalla myrkyttömät väriaineet osaksi omaa käsityön tekemistä voi samalla iloita sekä kasvivärjäyksen uniikeista värjäystuloksista että edistää vastuullisempaa tapaa valmistaa tuotteita”, Hyytiäinen sanoo.
Hänen mukaansa itse värjätty ja valmistettu tuote on erityinen, ja erityisestä halutaan pitää hyvää huolta. Jo se vaikuttaa osaltaan siihen, kuinka pitkään käytämme jotakin tuotetta. Itse tehdessään tuntee jokaisen työvaiheen ja siihen käytetyn työmäärän.
Anneli Helander ja Katja Leppälahti nauttivat käsitöiden tekemisestä ja ihailevat luonnonvärien kauniita sävyjä. © Sara Pihlaja
Luonto on aarreaitta
Luonnonvärjäys on ollut osa suomalaisten lankojen ja kankaiden valmistusta vuosisatojen ajan, ja esimerkiksi monien perinneryijyjen langat on Pirttilahden mukaan värjätty kasveilla.
Värjäykseen on kasvien lisäksi käytetty esimerkiksi sieniä. Pirttilahdella on mukanaan kasvivärjäysopas vuodelta 1919. Suurinta osaa siinä mainituista puretusaineista ei saa ympäristösyistä nykyään käyttää.
”Tällä kurssilla kokeilemme värjäystä myös kokonaan ilman teollista puretusainetta. Puretamme lankoja pajunkuorella ja raparperilla, jotka toimivat luonnonpuretteena.”
Luonto on kotivärjärille todellinen aarreaitta. Pelkästään yhdestä kasvista saa monia värisävyjä.
Kun kurssilaiset ovat siivilöineet kasvit keitinvesistä pois, on varsinaisen värjäyksen vuoro. Liemien kiehumisen aikana naiset ovat tehneet Taito Pirkanmaan Pirkka-langasta pieniä 25 gramman vyyhtejä, joissa on kurssilaisten nimet. Vyyhtien ympärillä on muutamia haltijalankoja ja langat on kasteltu huolellisesti ennen värjäystä.
Väreinä on harmaa ja luonnonvalkoinen, ja nyt langat saavat erilaiset sävyt.
”Kun langat ovat väriliemessä, liemi ei saa enää kiehua. Hyvä lämpötila on noin 80 astetta, jossa värjättäviä lankoja pidetään tunnin ajan”, Pirttilahti opastaa kurssilaisia.
Kasviväreillä värjätyillä langoilla syntyvät kauniit kuviota vaikkapa lapaseen. Ohje on kurssille osallistuneen Anneli Helanderin edesmenneen äidin kuvioneulelehdestä. © Sara Pihlaja
Ohjeet perintönä
Kun langat on värjätty, mitä seuraavaksi?
Riitta Tahkio ei osaa vielä sanoa, mitä aikoo tehdä langoillaan, mutta aiemmin hän on neulonut kolmiohuivin nokkosella värjäämistään langoista. Katja Leppälahden mielessä on neulottu liivi.
Luonnonvärjäys kiehtoo puolestaan Anneli Helanderia erityisesti erilaisten värien ja niiden yhteensopivuuden takia. Kun väriliemet kiehuvat ja osa kahvittelee, Helander kaivaa kassistaan kuviolapasten ohjeita – kurssilla värjätyt langat päätyvät nekin mahdollisesti lapasiin.
Helanderin äiti kuoli vuosi sitten, ja kuolinpesää siivotessaan hän kävi läpi äitinsä laatikoita. Yhdestä löytyi kuvioneuleohjeita 1940-luvulta. Näitä ohjeita Helander haluaa nyt kokeilla. Hänellä on jo työn alla yhdet lapaset.
”Äitini oli kuollessaan 92-vuotias, ja hän teki muistoissani aina käsitöitä. Kuviolapasia minulla oli jo lapsena. Ohjeiden kautta käsityötaito siirtyy sukupolvelta toiselle. Se tuo iloa ja liikuttaa samaan aikaan.”
Helanderilla kulkee aina mukana ainakin lanka ja puikot. Hän työskentelee sairaanhoitajana, ja jos työpäivä kuluu esimerkiksi luennoilla, käsityöt auttavat keskittymään ja kuuntelemaan tarkasti.
”Värjäyksessä taas käsillä tekemiseen yhdistyy luonto. Värjääjälle luonto saa uuden ulottuvuuden, kun sieltä voi kerätä liikkuessaan tarvitsemiaan kasveja.”
Kasvit taipuvat moniksi eri väreiksi. Taustalla nuorten tekemiä slipovereja, Riitta Tahkio on neulonut värjätyistä langoista huivin. © Sara Pihlaja
Lankoja voi värjätä myös purkissa. Värjätä voi esimerkiksi sipulinkuorilla tai kerran käytetyillä teepusseillla. © Sara Pihlaja
Ei aurinkoon
Mikä ihana heleä vihreä! Kuinka kaunis sammaleensävy! Ja tämä hunajan ruskea! Miten raikasta keltaista! Miten tästä tuli näin vaalea?
Kurssipäivä alkaa olla lopuillaan, ja kurssilaiset ihailevat värjäysten tuloksia. Pirttilahti muistuttaa, että luonnonvärit eivät kestä valoa yhtä hyvin kuin teollisesti langat – niitä ei siksi kannata jättää suoraan auringonpaisteeseen.
”Olipa mukava olla yhdessä.”
”Miten ihanan sävyisiä lankoja saimmekaan aikaan.”
”Koska lähdetään keräämään kasveja ja värjätään kotona?”
Iloinen rupattelu jatkuu kurssin loppuun saakka.
”Parasta on nähdä kurssilaisten onnistumisen ja yhdessä tekemisen ilo, mikä kursseilla syntyy”, sanoo Pirttilahti.