Reijo Mäki käänsi takkinsa ja ryhtyi mökki-ihmiseksi: ”Nuorempana tuntui, että joku Villa Fucking Hyttyskorpi ei todellakaan ole minun juttuni”
Kirjailija Reijo Mäestä ei koskaan pitänyt tulla mökkeilijää, mutta nyt hän pelkää, ettei eräänä päivänä enää halua palata lainkaan mökiltä kaupunkiin.
Mökillä ruutupaperivihko ja kynä ovat aina käden ulottuvilla. Parhaat kirjaideat syntyvät silloin, kun niitä ei yritä lainkaan miettiä. © Tommi Tuomi
Suomalainen vanha kansa uskoo, että käen kukkumista laskemalla saa tietää jäljellä olevat elinvuotensa.
Nyt käki kukkuu kaksikymmentäkahdeksan kertaa.
Se on hyvä määrä.
On vielä aikaa.
Ja täällä, kesämökin terassilla on aikaa siemailla kahvia, lukea lehtiä, tai vaikka katsella ja kuunnella lintuja.
Täällä lepäävät kirjailija Reijo Mäen keho, mieli ja sielu, sikäli kun ihmisellä jälkimmäiseksi mainittu on.
Niin, kesämökki. On erikoista, että Mäestä – jonka dekkarien sivuilla seikkaillaan arvaamattoman ja monesti rujonkin Turun kaduilla ja baareissa – on kehkeytynyt intohimoinen mökkeilijä. Rauhallisen maaseudun reijo vaan.
”Nuorempana ajattelin aina, etten päädy ikinä mökkeilijäksi. Päästyäni Siikaisista Turkuun opiskelemaan viihdyin kaupungissa erinomaisesti. Silloin tuntui, että joku Villa Fucking Hyttyskorpi ei todellakaan ole minun juttuni.”
Reijo Mäki, kirjailija mökillään © Tommi Tuomi
Turku vei mukanaan
Reijo Mäki on tunnetuimpia ja menestyneimpiä kotimaisia viime vuosikymmenien kirjailijoita. Hänen esikoisteoksensa Enkelipölyä ilmestyi vuonna 1985, ja sen jälkeen häneltä on ilmestynyt kirja joka vuosi.
Mäen kirjoja on myyty Suomessa kaksi ja puoli miljoonaa kappaletta, ja vaikka hän on kirjoittanut kymmenkunta muutakin romaania, parhaiten hänet tunnetaan yksityisetsivä Jussi Vareksen seikkailuja kuvaavista dekkareistaan.
Kuten maaseudulta kotoisin oleva Vares myös Siikaisista kotoisin oleva Mäki on vähitellen muuttunut turkulaiseksi. Vuonna 1977 hän saapui kaupunkiin opiskelemaan kauppakorkeakouluun, mikä oli järisyttävä kokemus.
Mäen lähtökohdista johtuen muutto Turkuun tuntui siltä kuin olisi New Yorkiin saapunut.
”Kotipitäjäni Siikainen oli pienviljelystilojen kunta. Yksi metallipaja ja sivukylillä sivuelinkeinona pontikkapesiä. Kylämme Saarikoski oli kirkolta vielä 20 kilometriä metsään päin, ja sen takana ei odottanut muuta kuin lisää metsää.”
Mäki ajatteli saaneensa maaseudusta tarpeekseen eliniäkseen.
Noin viisitoista vuotta sitten asiat alkoivat vähitellen muuttua. Reijo ja hänen vaimonsa Marja huomasivat yhä useammin sunnuntaisin lähtevänsä ajeluille kapeille sorateille ja vilkuilevansa myynti-ilmoitusten mökkimaisemia.
Vaihe kesti muutaman vuoden, kiirettä ei ollut eikä tarjouksia tehty.
”Tuli nähtyä kaikenlaisia lautamajoja, ties missä rytökuusikoissa.”
Mutta eräänä päivänä pariskunta päätyi katsomaan saarimökkiä Paraisilla. Maisema oli pysäyttävän upea. Homma tuntui sitä myöten selvältä. Heistä tulisi mökkiläisiä.
”Mökinhankinnassa sääntö numero yksi on se, että maisema ratkaisee aina. Mökille voit vuosien mittaan tehdä paljon, mutta maisemalle hyvin vähän. Se on ja pysyy. Sitä ei jälkikäteen voi remontoida mieleisekseen.”
Leskimies Tauno on tuttu vieras
Vielä hetki sitten Mäki oli kahden kesämökin omistaja, mutta nyt, istuessamme kahvilla Mäen mökin terassilla Salossa, Paraisten saarimökki on juuri vaihtanut omistajaa. Saarimökin myötä Mäki myi myös veneensä.
”Maiseman vuoksi en olisi halunnut luopua saarimökistä, ja Salossa taas ympärivuotinen asuttavuus teki siitä lyömättömän. Lopulta kahden mökin ylläpito kävi liian raskaaksi.”
Salosta Reijo ja Marja hankkivat mökin puolitoista vuotta sitten, koska halusivat paikan, johon voi tulla helposti ympäri vuoden.
”Paraisten mökki ehti olla meillä kaksitoista vuotta. Se oli oikein hyvä mökki, mutta se oli saaressa, minkä vuoksi sinne pääsi vain kesällä ja veneellä.”
Mäki kertoo tapaavansa mökkeilyn lomassa kaikenlaisia mielenkiintoisia hahmoja, joista eräs tärkeimmistä hänelle on ollut leskimies Taunoksi kutsuttu joutsen. Se lipui mökin rantaan joka kerta, kun Reijo oli saarimökillä vaimonsa kanssa aamukahvilla.
”Tauno kuului jokakesäiseen mökkimaisemaan. Ajattelimme sen olevan leski, kun se oli aina yksin.”
Tauno oli tottunut siihen, että pariskunnalla oli jotakin syötävää tarjolla. Joutsen vaati aina oman herkkupalansa.
”Mutta ei se ollut mikään pullasorsa, vaan halusi ruista räpylään.”
Viimeinen käynti Paraisilla oli haikea hetki. Mäki jäi todella kaipaamaan yhteyttään joutseneen.
”Tunteet nousivat pintaan, kun viimeisen kerran syötin Taunolle kolme kiekkoa pyöreää näkkileipää.”
Hiljentymisen riitti
Mökkielämä tarkoittaa Mäelle aina jotakin tekemistä. Nyt hän esittelee polun varteen kantamiaan kiviä.
”Niin, kyllähän sitä tehdessä Tuntematon sotilas tuli mieleen”, hän sanoo viitaten kohtaukseen, jossa komppanianpäällikkö Lammio komentaa kurinpalautusmielessä Antti Rokkaa laittamaan kiviä polun varteen.
Mäki ei ota aurinkoa, mutta lähtee mielellään retkelle metsään tai rantakallioille.
Mökillä saunominen on Mäelle pitkäkestoinen ja monivaiheinen hiljentymisen ja pysähtymisen riitti, johon ei liity suorittamisen makua.
Pilkotaan saunapuut, kiuas sytytetään, kuunnellaan puun rätinää, riisuudutaan, nautitaan löylyistä ja hyvästä vihdasta, pulahdetaan jääkylmällä porakaivovedellä täytettyyn ammeeseen, saunotaan jälleen, nautitaan muutama saunaolut, viilennytään terassituolilla.
Kaikkiaan saunomiseen voi mennä useampi tunti.
Mökki on ideoiden lähde
Juuri saunapuiden pilkkominen tai kiukaan sytyttäminen ovat parasta mahdollista aikaa mökillä. Kun mieli lepää, jostain sinne pulpahtelee uusia ideoita, joista osa päätyy kirjoihin.
Varsinaista kirjoitustyötä Mäki ei mökillä tee.
”Se duuni kuuluu työhuoneelleni. Ideoita toki tulee mökillä koko ajan. Jos olisin tupakkamies, piirtelisin varmasti ajatuskaavioitani Työmies-askin kanteen, mutta nyt täytyy tyytyä ruutupaperivihkoon.”
Uusimman kirjansa Hotel Californian Mäki hahmotteli koronatalvena 2021 mökillään Salossa.
”Täällä kiteytyi myös se ajatus, ettei kirjassa eletä korona-aikaa. Jussi Vares -tarina ei voi toimia tilanteessa, jossa baarit ovat kiinni ja ihmiset väistelevät toisiaan.”
Mökillä muotoutui myös romaanin nimi.
”Kirjan alkuosa sijoittuu Kaliforniaan, ja työnimenä oli pitkään Piru, sillä Kaliforniassa sijaitsee järvi nimeltä Lake Piru. Mutta sitten mökin saunassa muutaman oluen jälkeen koin valaistumisen. Hotel California!”
Mäki nostaa esiin myös erään kokemuksen mökkielämästä, mikä päätyi myös Vares-romaaniin Tolvana.
”Meillä oli muutaman vuoden isompi matkavene, ja tuli yövyttyä toisinaan mökin sijasta vierasvenesatamissa. Kerran veneemme naapureina oli kaksi muhkeaa venäläisten jahtia, oligarkin paatteja.”
Itse omistajaa ei näkynyt, mutta miehistöä oli runsaasti.
”He olivat venäjää puhuvia, reippaita, ryhdikkäitä ja klanipäisiä tyyppejä. Vanhan reservinupseerin silmääni pisti se, miten he liikkuivat ja käyttäytyivät.”
Mäki ajatteli, että nämä korstot ovat ehkä treenanneet muutakin kuin merimiessolmujen tekemistä.
”Mieleen nousi, että ehkä heillä on omat nimetyt jalkarättikaappinsa Pihkovan spetsnaz-prikaatin tiloissa. Venemiespesti oli ehkä tutustumista tuleviin operaatiomaisemiin.”
Tästä huomiosta alkoi ajatusprosessi, joka johti Tolvanan syntyyn. Romaanissa Jussi Vares huomaa olevansa tekemisissä Turkuun omia kuvioitaan rakentavien Venäjän sotilastiedustelu GRU:n ja ulkomaantiedustelu SVR:n kanssa.
Mökillään Mäki pitää erityisesti saunapuiden pilkkomisesta. Tappajahai-paita kuvastaa kirjailijan maanläheisiä arvoja. Paita on kaksitoista vuotta vanha ja parsittu kolmesti, mutta Mäellä ei ole aikomustakaan lopettaa sen käyttämistä. © Tommi Tuomi
Saunan kiukaan sytyttäminen on osa Mäen monituntista saunontariittiä. Tulta, savua ja rätinää on rentouttavaa fiilistellä. © Tommi Tuomi
Piru väijyy pusikossa
Reijo ja Marja viipyvät yleensä mökillään vain puolitoista vuorokautta kerrallaan, nytkin Mäki lähtee haastattelun jälkeen Turkuun. Syynä on kotona odottava Yrjö ja Pirjo Käpälämäeksi nimetty kissakaksikko.
”Olen ehdottomasti kissaihminen, olen aina tykännyt kissoista. Niillä on viehättävää luonnetta. Mökille voi lähteä pidemmäksi aikaa vain silloin, kun kissoille on sovittu hoitaja.”
Muutkin eläimet kuin kissat kiinnostavat Mäkeä.
”Ruokimme talitinttejä koko talven, niitä on mukava seurailla. En kalasta, metsästä enkä ratsasta, enemmän tykkään katsoa eläimiä. Peuroja täällä näkyy usein. Sudet ja karhut toivottaisin naapureikseni tervetulleiksi, ei niistä oikeasti ole ihmiselle vaaraa.”
On silti eräs luonnonvarainen olento, jota Mäki kammoksuu.
Punkki. Niitä on alkukesästä ollut Salon seudulla riesaksi saakka.
Mäki haluaisi viedä vieraansa katsomaan rakentamaansa pientä siltaa, joka johtaa puoliksi kuivuneen joenuoman yli. Mutta mökiltä jokea kohti viettävään pitkään heinikkoon ei nyt arvaa astua.
”Tuo on nyt sellaista punkkipeltoa, että pysytellään tällä kertaa sieltä poissa. Ne ovat yksiä piruja, paljon vaarallisempia kuin sudet ja karhut, ihmisiä invalidisoituu punkkien vuoksi.”
Ulkopuolinen omilla säännöillään
Tällaisista tavallisista asioista, punkeista, kissoista, karhuista ja saunasta Mäki mökillään mielellään puhuu. Hän on nopea keskustelija, sanat syöksyvät suusta solkenaan. Hän on välitön ja läsnä. Kuuntelee kommentteja ja hakee samaistumispintoja. Kirjoihinsa hän viittaa harvakseltaan, jos ei niistä erikseen kysytä.
Mäen juttuja kuunnellessa tulee väkisinkin mieleen sana outsider, ulkopuolinen. Sellainen on hänen tunnetuin romaanihenkilönsä Jussi Vares ja sellaiselta kirjailija itsekin vaikuttaa.
”Vares ei kuulu mihinkään organisaatioon. Hänen ei tarvitse noudattaa sääntöjä samalla lailla kuin vaikkapa poliisin.”
Mäkeä ei – kirjamessuja lukuun ottamatta – löydä julkkiskekkereiltä eikä edustustilaisuuksista. Jos hän lähtee ulos, hän haluaa tavalliseen keskiolutbaariin.
”Viihdyn erinomaisesti yksin tai kahdestaan vaimoni kanssa. Mutta totta kai sitä ihminen joskus kaipaa seuraa. Ja kun olen turkulaisen Uuden Apteekin tiskillä ottanut neljännen oluen, muutun karavaanariksi, eli olen kaikkien kaveri.”
Mäen mökkivaatteet ovat osastoa mitä nyt kaapista sattuu ensimmäisenä käteen osumaan. Nyt päällä on reisitaskuhousut ja Tappajahai-elokuvan kaksitoista vuotta vanha t-paita.
”Tästä on kainalot parsittu nyt kolmesti. Hyvä paita. En ymmärrä, miksi se pitäisi heittää pois, kun sen voi korjatakin.”
Internetistä ja sosiaalisesta mediasta Mäki pysyy poissa.
”Minulla ei ole tiliä missään somessa. Ymmärrän, että jos nyt tulee uutena kirjailijana alalle, niin voi olla ihan hyödyllistä olla somessa, mutta onneksi minun ei tarvitse.”
Puhelintakin Mäki välttää parhaansa mukaan.
Erityisesti Mäki inhoaa puheluja vain kuulumisten vaihtamiseksi.
”Puhelimen pirinä nostaa verenpainettani. En yleensä vastaa puhelimeen, ja kaverini tietävät sen. Jos heillä on jotain asiaa, he laittavat tekstiviestin.”
Mäki viihtyy mökillään vaimonsa kanssa tai yksin mutta ei juuri kutsu kavereitaan vierailuille. Heitä hän tapaa mieluummin kaupungissa. © Tommi Tuomi
Muutamat kehystetyt julisteet mökin seinillä muistuttavat Mäen Vares-romaaneista tehdyistä elokuvista. © Tommi Tuomi
Mökillä on vetovoimaa
Uudella mökillään Mäki voi siis viettää aikaa esimerkiksi lintuja katselemassa ja kuuntelemassa ympäri vuoden, ja sitä hän myös tekee.
Harva asia pääsee lähelle sitä kokonaisvaltaista rentouden tunnetta, joka valtaa kirjailijan kehon ja mielen – ja sielun, jos meillä sellainen on – saunan, kaivovesikylvyn ja oluen jälkeen omalla terassilla.
Koska mökkielämä on Mäelle loputonta luovuuden lähteen pulppuamista ja kirjaideoiden aikaa, ehkei aivan täydestä lomailusta voida mökilläkään puhua.
Toisaalta, varsinaista kesälomaa kirjailija voisi periaatteessa pitää runsaastikin, mutta ei pidä. Mökki saattaisi pitää otteessaan pysyvästi.
”En uskalla luvata itselleni, että pitäisin viikkokausia lomaa mökillä. Jos tekisin sen, voi ihan hyvin olla, etten palaisi täältä enää ollenkaan.”
”Keijo Käen” linnunpöntöstä ei löytynytkään lintuja, vaan pullo Puolustuslaitoksen leikattua konjakkia. © Tommi Tuomi