Reportaasi: Tällainen on Tove Janssonin upea kesäparatiisi Klovharun saarella – Veljentytär Sophia Jansson: ”Täällä hän sai elää luonnon ehdoilla”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Moomin Characters Oy LTD:n pääomistaja ja taiteellinen johtaja Sophia Jansson mökkeilee itsekin Pellingin saaristossa. Harussa hän käy lähinnä esittelemässä paikkoja tuttavilleen, jotka eivät ole siellä olleet.
Moomin Characters Oy LTD:n pääomistaja ja taiteellinen johtaja Sophia Jansson mökkeilee itsekin Pellingin saaristossa. Harussa hän käy lähinnä esittelemässä paikkoja tuttavilleen, jotka eivät ole siellä olleet. Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia
Vierailimme Tove Janssonin kesäpaikassa Harun saarella Sophia Janssonin kanssa ja saimme kuulla, mikä taiteilijaa kiehtoi meressä ja millainen oli viimeinen kesä rakkaalla saarella.

Itämeri on lähes tyyni, se kimmeltää auringossa kuin jalokivi. Moomin Charactersin pääomistaja, taiteellinen johtaja Sophia Jansson odottaa jo punaisissaan Sturjanin venesatamassa veneenkuljettaja Markus Englundin kanssa. Markus vie meidät Sophian tädin Tove Janssonin rakkaalle saarelle Klovharuun.

Pian seuraan liittyy myös saaren ja Toven mökin omistavan kotiseutuyhdistyksen, Pellinge Hembygds­föreningin edustaja, Klovharun intendentti Nina Sarnow eväskoria kantaen. Markus nostaa veneen köyden irti, ja 15 minuutin venematka voi alkaa.

Tovella ja hänen puolisollaan Tuulikki Pietilällä matka saarelle kesti huomattavasti kauemmin, sillä Victoria-veneessä oli vain yhdeksän hevosvoimaa ja venesatamaan vievä Pellingin tieverkosto rakennettiin vasta 1980-luvulla.

Merellä lempeä tuuli yltyy vihuriksi, ja Sophia pukee ylleen pipon ja vetäisee paksut tumput käsiinsä. Kaukaisuudessa pienenä pisteenä häämöttää yksinäinen saari, Haru.

”Lounaistuuli puhalsi rauhallisesti yli saaren. Ilma oli lämmennyt, oli täydellisen kaunis päivä, juuri sellainen päivä kuin pitääkin, kun ottaa majakan haltuunsa.”

Tove Janssonin erityisen rakas suhde kasvoi juuri Harun saareen, sillä vasta siellä hän sai asua ensimmäistä kertaa yhdessä Tuulikin kanssa.

Tove Janssonin erityisen rakas suhde kasvoi juuri Harun saareen, sillä vasta siellä hän sai asua ensimmäistä kertaa yhdessä Tuulikin kanssa.

Tove Janssonin ja muumien faneja saari kiinnostaa

”En tiennyt laivoista mitään, mutta minulle tuli heti vahva tunne, että näin niin sanotusti laivan idean, seikkailijansydämeni alkoi tykyttää ja vainusin uudenlaista vapautta.”

Pian saaret ympärillämme alkavat harventua, ja vene keinuu voimakkaammin aaltojen mukana.

Sophia vietti lapsuutensa kesät Harussa, mutta käy siellä nykyään harvemmin: tämä on ensimmäinen kerta tänä vuonna.

Tove Janssonin ja muumien faneja saari kiinnostaa kovasti. Harun saarelle pääsee tutustumaan kesällä yhden vierailuviikon aikana. Tuolloin saarella käy reilusti yli tuhat ihmistä. Muulloin saarelle ei voi piipahtaa noin vain, vaikka veneilisi siitä ohi.

Saari on rauhoitettu tietyn osan vuodesta lintujen pesintäalueeksi. Lisäksi kotiseutuyhdistys Pellinge Hembygdsförening vuokraa mökkiä kesäisin ensisijaisesti taiteilijaresidenssinä. Vuokralaisiksi kulttuurikohteeseen haetaan ulkomaita myöten.

Tove saapui Porvoon kupeeseen Pellingin saaristoon ensimmäisen kerran alle 6-vuotiaana, kun hänen vanhempansa vuokrasivat kalastajamökin kesällä 1920.

Tove vietti lähes kaikki elämänsä kesät Pellingin saaristossa. Muumien luojan rakkaus Itämerta ja saaristoelämää kohtaan näkyi myös hänen taiteessaan, kirjoissa, kuvataiteessa ja esimerkiksi Kesäkirja-romaanissa.

Erityisen rakas suhde Tovelle kasvoi juuri Harun saareen, sillä vasta siellä hän sai asua ensimmäistä kertaa yhdessä Tuulikin kanssa.

Tuulisella saarella puut eivät pärjää, mutta toisin on keto-orvokin laita.

Tuulisella saarella puut eivät pärjää, mutta toisin on keto-orvokin laita.

Tove Janssonin unelma omasta saaresta

”On yllättävän paljon ihmisiä, jotka kulkevat ympäriinsä ja unelmoivat saaresta. Joskus nämä ovat päämäärätietoisia ihmisiä, jotka etsivät saarensa ja valloittavat sen, joskus saari on uinuva symboli sille, mitä ei voi saavuttaa.”

Lähestymme jo Harun saarta, ja veneen vauhti hidastuu. Haru on yksi ulkosaariston helminauhana kulkevista saarista, ja sen jälkeen alkaa avomeri. Nina Sarnow osoittaa idässä näkyvää saarta, Kummelskäriä.

Sekin oli Tovelle tärkeä, sillä hän purjehti lapsena saarelle vanhempiensa kanssa ja jäi sinne joskus yöksi. Tove myös haaveili lapsena työskentelevänsä Kummelskärissä majakanvartijana aikuistuttuaan.

Kun perheen kesäpaikka Pellingissä alkoi käydä varttuneelle ja omaa rauhaa kaipaavalle taiteilijalle ahtaaksi, Tove muisti taas Kummelskärin. Lapsuuden unelma kariutui kuitenkin paikallisten kalastajien vastustukseen.

”Kalastajilla on täällä yhteiset kalavedet, ja he pelkäsivät kalastuksen häiriintyvän, jos Kummelskäriin rakennetaan mökki. Toven toinen vaihtoehto oli Klovharu, joka on pellinkiläisten maanomistajien omistuksessa”, Nina kertoo.

Rakennustyöt saarelle Tove ja Tuulikki aloittivat erään kalastajan neuvosta ennen virallista lupaa, sillä tuohon aikaan rakennusta ei tarvinnut purkaa, jos kattoharja oli valmis. Maankäytön luvaksi riitti lahjoitus Kalastusseuralle.

Rakennuslupaa hakeakseen Tove tarvitsi kaikkien maanomistajien suostumuksen. Kylän “profeetta” lupasi puoltaa kyselyä, ja niin Tove jätti kaupan seinälle ilmoituksen.

Jaa-ääniä tuli 34, ja ei-sarake oli tyhjä. Mökki valmistui 1965.

Myrskyllä Tove Janssonin mökin ikkunatkin kastuvat.

Myrskyllä Tove Janssonin mökin ikkunatkin kastuvat.

Koko kesä saaressa

”Ankkuroimme kallioisen rannikon edustalle. Vielä tänäkin päivänä hiljainen jännitys kihelmöi selkäpiitäni, kun kuiskaan itsekseni: ”Ankkuroimme kallioisen rannikon edustalle.”

Haru on karu, kallioinen luoto, jolla ei kasva kuin yksi pihlaja. Kaukaa näkyy kalliolla seisova ruskea mökki ja sen lähellä pieni sininen huussi.

Lokit kirkuvat, ja aallot lyövät valkoisia tyrskyjä rantaan, kun veneemme lipuu pieneen poukamaan. Huonolla säällä rantautuminen voi jäädä pelkäksi haaveeksi, mutta nyt tuuli puhaltaa riittävän leudosti. Lokit rävähtävät lentoon ja tekevät tilaa kalliolta, jonne loikkaamme suoraan veneestä, koska vesi on talven jäljiltä korkealla. Taivaalla räksytys yltyy.

Mökille vievän sillan alla pesäänsä hautoo joutsen.

”Mitä vähemmän huidomme käsillä, sitä rauhallisempi se on, eikä toinenkaan puolisko suutu”, Nina Sarnow sanoo viitaten poukamassa uiskentelevaan koiraaseen.

Aivan mökin vieressä, kurtturuusupensaiden alla puolestaan lymyilee hanhia. Tiiroja on nyt vähemmän kuin aiemmin, onneksi. Sophia kertoo, että he hyökkäävät kimppuun ja nokkivat päätä. Linnunpesä ja munia löytyy myös mökin viereiseltä kalliolta ruohosipulin ja keto-orvokkien keskeltä.

Mökin tuore maalipinta tuoksuu mäntysuovalta. Oven pielessä olevaan kylttiin on kaiverrettu vuosiluvut 1964–1992 Toven ja Tuulikin saaressa vietettyjen kesien mukaan.

Taiteilijapariskunta saapui saarelle jäiden lähdettyä huhtikuussa ja viipyi myöhäiseen syksyyn.

”Kun Tovea ja Tuulikkia haettiin, heillä oli kaikki pakattu pieniin laatikoihin jo helmi-maaliskuussa.”

”Muistan, että kun koulut päättyivät toukokuun lopussa, pellinkiläinen mies tuli hakemaan meitä isolla puuveneellä Helsingistä ja muutimme kesäksi saaristoon. Kun Tovea ja Tuulikkia haettiin, heillä oli kaikki pakattu pieniin laatikoihin jo helmi-maaliskuussa”, Sophia kertoo.

Nina kaivaa avaimen taskustaan. On aika mennä sisään.

Tovea juhlittiin saaressa

”Huoneessa oli neljä ikkunaa siksi että meri oli yhtä kaunis joka suuntaan.”

Pikkuruinen eteinen vie aavistuksen mummonmökiltä tuoksuvaan tupaan, jossa on ikkunan alla kirjoituspöytä, hellan vieressä ruokailupöytä ja nurkassa sänkyjen vieressä vielä kolmas pöytä. Meri näkyy sisältä joka puolelta, ja lankkulattia narahtelee jalkojen alla.

Kirjahyllystä löytyy myös muumirekvisiittaa: mukeja, pelejä, kirjoja ja sarjakuvia. Muumimaista on sekin, että mattojen alta paljastuu luukku, joka vie kellariin ja saunaan. Kellarisauna syntyi vahingossa: kun mökkiä rakennettiin, suuri kivi jouduttiin räjäyttämään, ja kallioon syntyi aiottua suurempi aukko.

Tuulikki työskenteli kuvassa vasemmalla näkyvän työ­pöydän äärellä, Tove puolestaan kirjoitti toisella puolella huonetta keittiön pöydän äärellä.

Tuulikki työskenteli kuvassa vasemmalla näkyvän työ­pöydän äärellä, Tove puolestaan kirjoitti toisella puolella huonetta keittiön pöydän äärellä.

”Kaikki on alkuperäistä, jopa patjat. Olemme tuoneet ainoastaan petivaatteet ja keittiövälineitä helpottamaan arkea. Toven toive oli, että kaikki säilytetään alkuperäisessä paikassaan, myös mökki. Olemme halunneet kunnioittaa sitä”, Nina sanoo.

Sophialle rakkaimpia hetkiä Harussa olivat Toven syntymäpäivät, joita vietettiin aina saarella. Silloin poukama oli täynnä veneitä, ja mökin sisällä pöydän äärellä väkeä oli niin paljon, että lapset istuivat kylki kyljessä sängyissä.

Kun Sophia oli saaressa yötä, hän nukkui mökissä sängyssä ja emäntäväki pystytti ulos teltan.

”He nukkuivat teltassa mökin rakennusvaiheen aikana ja tykkäsivät siitä niin paljon, että nukkuivat teltassa muutenkin paljon, varsinkin, jos oli vieraita. Teltassa kaikki luonnonäänet kuuluivat todella läheltä.”

Toven ja Tuulikin henki on läsnä mökissä, mutta alkuperäisten astioiden käyttö on nykyään kielletty.

Toven ja Tuulikin henki on läsnä mökissä, mutta alkuperäisten astioiden käyttö on nykyään kielletty.

Meri on rehevöitynyt

”Pitkin rantaviivaa lojui nousuveden ja myrskyn tuomaa rojua tummana harjanteena silmänkantamattomiin asti, pois viskattuja ja unohdettuja kapineita, levien ja ruokojen alle paiskautuneina, mustuneina ja vettyneinä.”

Nina sulkee oven, ja luonnon äänet vaimenevat pehmeiksi kuiskauksiksi.

Sophia ihmettelee, kuinka vähän kasvillisuutta saarella vielä on. Tavallisesti Haru on tähän aikaan vehreämpi, vaikkakin keto-orvokit, rantakukat, tahma-ailakki, rantatädyke ja pietaryrtti ovat kauneimmillaan keskikesällä. Nyt sään pieksemät kalliot ovat vielä lähes paljaat.

”Tuo ei ollut täällä ennen”, Sophia sanoo ja osoittaa ikkunaan oksillaan koputtelevaa pajupensasta.

Jo lapsena hän huomasi, että saari on joka vuosi erilainen.

”Aina kun tulimme tänne, jännitti, millaista täällä on talven jälkeen ja mitä meri on tuonut maihin. Hauskinta oli kiertää saarta ja kerätä löytöjä talteen. Nykyään löytyy valitettavasti eniten muovia.”

”Tove rakasti olla saaristossa ja hän kunnioitti luontoa ja merta.”

”Tove rakasti olla saaristossa ja hän kunnioitti luontoa ja merta.”

Vielä 1960-luvulla ulkosaaret säilyivät karuina ja paljaina, koska paikalliset veivät niille lampaita laiduntamaan kesäksi. Nyt saaristo ja meri ovat rehevöityneet.

Moni muukin asia on toisin. Toven ensimmäisenä kesänä Pellingissä perhe vaelsi 12 kilometriä pitkällä rantaviivalla, mutta nyt jokainen rantakaistale on rakennettu täyteen mökkejä. Ennen saaristossa piti liikkua veneillä, mutta maantien ja lossin mukana mökkiläisten määrä on lisääntynyt.

”Ihmisten jalanjälki näkyy myös luonnossa”, Sophia sanoo.

Pellingin saaristossa sinilevä on ollut yksi näkyvimmistä ongelmista. Nina kaivaa kännykästään kuvia vihreiksi värjäytyneistä kivistä kahden vuoden takaa. Kesällä 2018 sinilevän määrä oli niin huolestuttava, että Muumi-yritys päätti ryhtyä toimeen: syntyi MEIDÄNMERI-kampanja, jolla kerätään varoja Itämeren suojeluun John Nurmisen säätiön kanssa.

”Sinä kesänä tältäkään saarelta ei löytynyt paikkaa, jossa ei olisi ollut sinilevää. Aloimme pohtia, mitä voisimme tehdä, jotta lapsemme ja lapsenlapsemme vielä voisivat uida meressä. Ongelma on jo sillä tasolla, että toimenpiteiden vaikutus näkyy vasta vuosien päästä. Nyt on pakko tehdä jotain”, Sophia kertoo.

Sophia uskoo, että Tovekin olisi huolissaan Itämeren tilasta.

”Tove rakasti olla saaristossa ja hän kunnioitti luontoa ja merta. Täällä hän sai elää luonnon ehdoilla.”

”On kieltämättä vähän outoa olla Harussa, kun he eivät ole täällä”, hän lisää.

Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä asuivat kesät kahdestaan Klovharun saarella. Myrskyjen jälkeen pellinkiläiset ajelivat saaren ohi tai poikkesivat kylään, ja hätä­tilanteita viestimistä varten pariskunnalla oli valkoiset lakanat.

Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä asuivat kesät kahdestaan Klovharun saarella. Myrskyjen jälkeen pellinkiläiset ajelivat saaren ohi tai poikkesivat kylään, ja hätä­tilanteita viestimistä varten pariskunnalla oli valkoiset lakanat.

Tove rakasti myrskyjä

”Ja viimeisenä kesänä tapahtui jotain anteeksiantamatonta; minä aloin pelätä merta. Suuret aallot eivät enää merkinneetkään seikkailua, vaan pelkkää pelkoa ja huolta veneen takia ja kaikkien muidenkin veneiden jotka liikkuvat vesillä huonolla säällä. Se oli epäoikeudenmukaista – jopa painajaisunissa meri oli aina ollut pettämätön pelastus; vaara vaanii mutta kun hyppää veteen ja ui pois on turvassa eikä palaa enää koskaan. Tuo pelko tuntui petokselta – omalta petokseltani.”

On aika lähteä. Kriik, kriik, ilmassa raikuu, kun kuljemme kalliolla.

”Tämä konsertti on täällä ikuinen. Aivan yön hiljaisimpina tunteina ne eivät pidä elämää, mutta jos käy yöllä huussissa, kyllä linnut heti tervehtivät”, Nina sanoo.

Tummia pilviä alkaa ilmestyä taivaalle. Jätämme saarelle hyvästit ja nousemme veneeseen. Merellä sää voi muuttua hetkessä, mutta Tovea luonnonvoimat kiehtoivat.

”Tove kirjoitti sen hienosti auki tarinassaan Vilijonkasta, joka rakasti katastrofeja. Kun luonnonvoimat ovat valloillaan, ei ole vastuuta tai pakkoa olla kontrollissa. Se on todella vapauttavaa. Tove ehkä koki saaressa jotain sellaista”, Sophia pohtii.

”Hän nautti meren vaihtuvuudesta, siitä, että se on joka päivä erilainen. Meri on elementtinä hyvin monimuotoinen ja inspiroiva, se vaihtuu nopeasti eikä säätä voi suunnitella.”

Harussa elettiin lähinnä säilykeruoalla. ”Tove sanoi joskus, että aina pitää olla näkkileipää ja tupakkaa, sillä pärjää pitkälle saaressa”, Sophia sanoo.

Harussa elettiin lähinnä säilykeruoalla. ”Tove sanoi joskus, että aina pitää olla näkkileipää ja tupakkaa, sillä pärjää pitkälle saaressa”, Sophia sanoo.

Raskaat jäähyväiset rakkaalle saarelle

Viimeisenä Harun-kesänä 78-vuotiaan Toven sekä 75-vuotiaan Tuulikin suhde mereen muuttui. Sophia uskoo, että pelon taustalla oli Victoria-veneen uppoaminen kesällä 1992.

Vene upposi kovassa myrskyssä Harun poukamaan, vaikka se oli kiinnitetty kallioon neljällä köydellä.

”Luulen, että silloin he molemmat tajusivat, että on heitä suurempia voimia. He olivat jo aika vanhoja, eivätkä olisi pystyneet pelastamaan venettä. He olivat siirtäneet lähtöpäätöstä tulevaisuuteen. He tajusivat, etteivät enää pärjää täällä. Se oli heille molemmille kova paikka. Viimeinen kesä oli heille vaikea.”

Harun jättäminen oli niin raskasta Tovelle ja Tuulikille, että he eivät edes halunneet keskustella kesäpaikastaan. Sophia muistaa käyneensä heidän luonaan Helsingissä lähtöä seuranneena kesänä ja kysyneensä, tarvitsivatko he jotain saaresta.

Reaktio viattomaan kysymykseen oli lähes vihamielinen.

”He tiuskaisivat, että ei, emme halua mitään! Saaresta lähtö oli heille niin rankkaa. He olivat päättäneet, että he eivät tule tänne vain käymään, vaan elämä saaressa on oikeasti ohi. Hei eivät käyneet koskaan sen jälkeen edes Pellingissä. Nyt jälkikäteen olen tajunnut, että heistä lähtö on tuntunut siltä, kuin heiltä olisi leikattu osa kehoa pois.”

”Nyt jälkikäteen olen tajunnut, että heistä lähtö on tuntunut siltä kuin heiltä olisi leikattu osa kehoa pois.”

Kun Tove ja Tuulikki lähtivät Klovharulta viimeisen kerran, Tuulikki tuijotti horisonttiin hiipuvaa Harua viimeiseen asti kuin jättääkseen hyvästit. Tove istui veneessä selin saareen ja katsoi eteenpäin, kohti kaukaisuudessa lähestyvää mannerta.

Kun me pääsemme rantaan, alkaa pisaroida.

”Siinä on jotakin hyvin hienoa, kun saa kokea viimeisen vanhuutensa maiseman katoavassa kesässä. Ympärillä tyyntyy, itse kukin vaeltaa omaa tietään, mutta kaikki me kohtaamme meren rannalla tyynessä iltaruskossa.” 

Kursivoidut kohdat ovat Tove Janssonin sitaattikokoelmasta Katse horisontin yli.

MEIDÄNMERI-kampanja

Moomin Characters Oy LTD:n ja John Nurminen säätiön MEIDÄNMERI-kampanja edistää Itämeren suojelua. Kampanjan tavoitteena on kerätä miljoona euroa lahjoituksista tai tuotemyynnistä Itämeren suojeluun. 10 eurolla Itämerestä voidaan poistaa 40 kiloa sinilevää. Myös Otavamedia on mukana kampanjassa. MEIDÄNMERI-keräys päättyy heinäkuussa 2021. Lue lisää kampanjasta oursea.fi.

Lue myös: Pelastavatko muumit Itämeren? Pelloille levitetään jo kipsiä omakustanteisesti – Muumi-brändillä halutaan kerätä lisää varoja yhteisen meremme suojeluun

X