Mikä tunnelma lakoista jää? Ahtaajia syytetään ahneudesta, mutta he uskovat mielestään tärkeään päämäärään: ”Mie ajattelen tulevaisuutta”
Kotkalaiset ahtaajat toivovat kansalaisilta ymmärrystä lakoille, vaikka Suomen suurin satama on seisonut tyhjillään. Heidän mielestään kyse on myös tulevien sukupolvien hyvinvoinnista.
Konttikasat odottivat purkamista Kotkan Mussalon satamassa.
Hamina-Kotkan satama on kooltaan Suomen suurin yleissatama. Viime aikoina se on seisonut tyhjänä.
Tavallisesti satama on täynnä meteliä: kolahduksia, narahduksia, tömähdyksiä ja ajoneuvojen ääniä. Nyt vain vieno tuuli ujeltaa ilmassa. Pistävä merituuli puhaltaa viileää ilmaa kasvoille ja porautuu nopeasti luihin ja ytimiin.
Puoliltapäivin raskas sumu laskeutuu ja ympäröi parissa minuutissa konttinosturien huiput. Sumuvaippa peittää kaiken: lukit, nosturit, konttikasat. Sataman ilma on yhtäkkiä kuin harmaata puuroa.
Ikään kuin sääkin kertoisi, ettei täällä tapahdu mitään näkemisen arvoista.
Peli nimeltä Ahne ahtaaja
Maaliskuun 20. päivänä kotkalaisten ahtaajien päivä on alkanut poikkeuksellisesti keskustassa noin kymmenen kilometrin päässä satamasta.
Ahtaajat ovat kokoontuneet heti aamupäivästä Kotkan Ahtaustyöntekijöiden tiloihin Museokadulle. Lakkopäivystäjä auttaa lakkoavustushakemusten kanssa, ja toimistolla pääsee keskustelemaan työtaistelutilanteesta kollegoiden kanssa.
Liiton tiloihin on kokoontunut Stevecon työntekijöitä. Steveco on Hamina-Kotkan sataman suurin ahtausoperaattori, jonka satamassa työskentelee 300 ahtaajaa.
Lakkoilevat ahtaajat istuvat sohvalla hörppimässä kahvia ja syömässä pullaa. Jani Lindström on tuonut paikalle kotkalaista herkkua eli sokerisia, hillolla täytettyjä munkkipossoja, mutta ne pääsivät jo loppumaan. Marko Lippo, Juuso Niemelä, Kimmo Rauhanen ja Gunnar Sunesson juttelevat Ahne ahtaaja -nimisestä pelistä. Ilmoille pääsi naurunremakka.
”Sain vaimolta ja lapsilta lahjaksi”, Niemelä sanoo.
Lippo näyttää puhelimestaan todisteeksi, että kyseinen lasten peli on olemassa.
Aihe huvittaa, sillä ahtaajien väitetty ahneus on noussut valtakunnalliseen keskusteluun mediassa esiintyneiden haastattelujen ja otsikoiden takia. Esimerkiksi satamaoperaattorien toimitusjohtaja Juha Mutru väitti Ilta-Sanomissa, että ahtaajat yrittävät päästä lakon jälkeen pääsiäiseksi paiskimaan ylitöitä suman purkamiseksi. Ahtaaja voi ansaita peräti 1 100 euroa päivässä tekemällä 16 tunnin vuoron.
Lipon mukaan tällaisen summan tienaaminen on hyvin harvinaista, sillä ylitöitäkin säätelee työlainsäädäntö, jossa määritellään vuorokausi- ja viikkolepoajat.
”Kuulostaa siltä, että paiskisimme päivätolkulla tuollaisia päiviä. Silkkaa tarkoitushakuisuutta, jolla saadaan otsikoita lehtiin ja ihmiset tuomitsemaan lakko”, Lippo sanoo.
Hän toivoo, että lakkoiluun kyllästyneet ihmiset ymmärtäisivät, mistä lakossa on kyse ja huomauttaa, että työelämäheikennykset iskevät rankemmin tuleviin sukupolviin.
”Meistä ahtaajista kirjoitellaan mediassa paljon, ja ihmiset puhuvat, miten ahneita myö ollaan. Eihän tässä lakossa ole kyse ahtaajien palkoista, vaan koko Suomesta. Mie ajattelen tulevaisuutta ja sitä, millaisilla työehdoilla työtä tehdään.”
Tänään, maaliskuisena iltapäivänä, pitäisi tihkua lisätietoa. Stevecon varapääluottamusmiehen Jukka Määttäsen mukaan SAK:n edustajat palaveeraavat työministeri Arto Satosen (kok) kanssa. Sen jälkeen tulee päätös siitä, käynnistyvätkö neuvottelut vai jatkuuko lakko.
Paljon on pelissä, mutta toimistolla on rento tunnelma. Kahvipannu porisee ja tarjolla on pullaa mustikkaraidalla. Puheensorina soljuu letkeällä Kymen murteella.
Uudistuksilla on vaikutusta tulevaan
Kokouspöydän ympärillä seinillä on valokuvia Kotkan vanhasta kantasatamasta. Kuvat on ottanut Lars Häkkinen, eläköitynyt ahtaaja. Hän on syntyperältään kotkalainen. Karhulan miehiä, kuten miehet sanovat. Yhdellä seinällä on suuri, mustavalkoinen kuva presidentti Mauno Koivistosta.
Kimmo Rauhanen syö pullasiivua ja murahtelee keskustelulle. Muut miehet istuvat sohvalla ja puhuvat ahtaajien keski-iästä, joka lienee 50 ikävuoden paikkeilla. He pohtivat, onko 35-vuotias Niemelä nuorin yhtiön vakituisista ahtaajista. Vanhin lienee Hietasen satamassa työskentelevä 67-vuotias mies, joka ei ole nyt paikalla.
”Paitsi onhan siellä niitä määräaikaisia parikymppisiä”, sanoo varapääluottamusmies Määttänen.
Hallitus on ahtaajien mukaan poistamassa sellaisia etuuksia, joiden puuttuminen muovaisi oleellisesti työelämän tulevaisuutta ja vaikuttaisi myös seuraaviin sukupolviin. Esimerkiksi määräaikaisia työsuhteita pystyisi solmimaan helpommin kuin aiemmin, ilman kunnon perusteita. Se söisi vakituisia paikkoja.
”Ajatellaan vaikka parikymppistä kaveria, joka ei saa vakituista työpaikkaa pahimmassa tapauksessa koskaan. Ei hän välttämättä saa pankista lainaa. Epävarmuus voi pahimmillaan vaikuttaa päätökseen perheen perustamisesta”, ahtaaja Juuso Niemelä sanoo.
Pahimpia hallituksen ajamia työelämäheikennyksiä ovat Niemelän mielestä paikallisen sopimisen laajentaminen, määräaikaisten työsopimusten lisääminen ja aikuiskoulutustuen lakkauttaminen.
”Eihän se työttömyys näillä keinoilla vähene.”
Poliittiset lakot alkoivat 11. maaliskuuta, ja lakkojen alkaessa niiden piirissä oli 7 000 työntekijää. Lakkoaallon on pelätty vaikuttavan erityisesti yrityksiin, polttoaineeseen sekä työmatkoihin ja tavaraliikenteeseen.
Moni pelko toteutui: esimerkiksi tavaran vienti on romahtanut. Myös Neste tiedotti ennen pääsiäistä, ettei polttoaineen riittävyyttä pystytä turvaamaan. EK on arvioinut, että lakot voivat maksaa satoja miljoonia euroja.
”Ajetaan duunaria alaspäin”
Lakkoilu kulminoituu usein juuri ahtaajiin, sillä he pystyvät pysäyttämään Suomen. Niemelä on tottunut lukemaan ahtaajista kertovia lehtijuttuja. Niitä ei ole mukava lukea, mutta toisaalta niistä tietää olevansa oikealla asialla.
”Ilmeisesti me ahtaajat saamme liikenteen seis, joten meitä on helppo syyllistää. Samat jutut pyörivät mediassa: että ahtaajat ovat lakossa, ja oikein kehotetaan hamstraamaan kaupasta kaikkea. Tosiasia on, että lakossa on mukana monta muutakin tahoa.”
Oma toimeentulo tai tulevaisuus ei pelota Niemelää, mutta hallituksen työelämäheikennysten läpimeno olisi hänen mielestään hurja skenaario.
”Hallituksen toimilla ajetaan duunaria ja palkkajärjestelmää alaspäin. Heikennetään työntekijän asemaa ja mahdollisuuksia.”
Marko Lipon mielestä pahimpia heikennyksiä ovat ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuus, työehtosopimusten yleissitovuus ja luottamusmiehen aseman heikentäminen.
”Kyllähän siellä neuvotteluissa pitää olla henkilö, jolla on tietoa työehtosopimuksen sisällöstä ja taitoa neuvotella pelisäännöistä.”
Miltä tuntuu olla lakossa, kun hallitus arvostelee ay-liikettä?
”Sanat sinkoilevat aina puolin ja toisin. Kun neuvotteluyhteys katkeaa, ikäväähän se on ajautua lakkoon. Lakko koskettaa kuitenkin koko yhteiskuntaa. Talous menee kuralle työntekijöillä ja yrityksillä”, Lippo sanoo.
Lakot ovat vihoviimeinen keino
Toimistolla olevat ahtaajat ovat yhtä mieltä siitä, että työpaikalla on ollut hyvä henki työtaistelun ajan. Muillakin kuin stevecolaisilla, kun he ovat pyörähtäneet lakkopäivystyksessä.
”Rintama pitää”, sanoo varapääluottamusmies Jukka Määttänen.
Määttänen ei ala veikkailla, kuinka tilanne päättyy, vaan toivoo, että järki voittaa ja osapuolet pääsevät neuvottelupöytään. Hän uskoo, että jonkinlainen kompromissiratkaisu tulee ennemmin tai myöhemmin – mieluummin ennemmin.
Tässä hetkessä lakkoilu on Määttäsestä tärkeää. Jos annetaan periksi, kaikki on mennyttä.
”Lakossa kukaan ei koskaan voita mitään, ei työnantajapuoli eikä työntekijä. Kaikki häviävät. Tämä on vihoviimeinen keino.”
Hallitus on lähtenyt pompottamaan Määttäsen mielestä liian isoa kokonaisuutta. Pallo ei ole enää hallinnassa, hän sanoo. Hän kritisoi muun muassa lakko-oikeuden rajoittamista.
”Jos ajatellaan poliittisia lakkoja, niin eihän näitä ole ollut. Miksi pitäisi alkaa rajoittaa? Jotenkin tämä tilanne ratkeaa, mutta jättää märkivän, syvän haavan ja mätää tulee valumaan jälkipolvillekin. Joskus haava umpeutuu, mutta arpi jää.”
Satama on hiljainen
Lakkopäivä sujuu tavallisesti. Aamupäivällä toimistolla hengailee kourallinen porukkaa. Välillä ovi käy, ja joku tulee pyörähtämään ja moikkaamaan työkavereita. Päivän aikana toimistolla käy parikymmentä henkilöä, mutta iltapäivällä kaikki ovat menneet kotiin.
Seuraavana päivänä on Gunnar Sunessonin vuoro lähteä lakkovahdiksi. Lakkovahdin tehtävä on kierrellä satamassa ja kirjata, jos siellä on epäsopivaa toimintaa, kuten joku pyrkimässä töihin. Sunesson kaivelee laatikkoa ja ottaa kätensä ympärille punaisen nauhan.
On aika lähteä katsomaan, onko satamassa lakkorikkureita. Ajomatkalla kohti satamaa ei juuri näy kulkijoita. Oikealla puolen tietä levittäytyy teollisuusaluetta, vasemmalla tavarajunia, joiden kyljessä on graffiteja. Päivä on harmaa ja hiljainen.
Satamaan saavuttaessa suurin ero normaaliin on se, ettei liikennettä ole. Vastaan tulee ainoastaan roska-auto. Taivaaseen kurottavat vihreät konttinosturit seisovat paikoillaan, eikä Mussalon sataman osassa näy ristin sielua.
Satama-allas on tyhjillään, siellä kelluu ainoastaan jäälauttoja. Tavallisesti satama-altaaseen saapuisi koko ajan laivoja ja ahtaajat odottaisivat laiturilla konttien purkamista. Alusten määrä riippuu päivästä, mutta vuodessa täällä käy noin 2 000 alusta.
Satamassa kohoaa konttikasoja, jotka normaalina päivänä odottaisivat napatuksi tulemista. Nyt konttien siirtämiseen tarkoitetut lukit seisovat satamassa nipuissa paikoillaan ja liikkuvat seuraavan kerran vasta, kun lakko on ohi.
Päivän lopuksi ratkeaa, että SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan tapaaminen työministeri Satosen kanssa oli pettymys. ”Pientä ymmärrystä, mutta ei merkittävää vastaantuloa tai vastaantuloa laisinkaan”, Eloranta arvioi.
Ahtaajat ja muut AKT:n eli Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton jäsenet jatkoivat poliittisia lakkoja huhtikuun 8. päivään asti. Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto kiteytti tiedotteessa:
”Hallitus ja elinkeinoelämä hakevat nyt selkävoittoa suomalaisesta duunarista.”
Juuri nyt lakot ovat ohi, mutta nähtäväksi jää, pitääkö rintama, jos lakot jatkuvat myöhemmin keväällä.
