Valtakunnan sovittelija Anu Sajavaara – ”Työehtosopimusneuvotteluissa on samoja piirteitä kuin ihmissuhteissa”
Palkansaajaliike ja Suomen hallitus kalistavat sapeleita, ja osapuolten on vaikea sopia keskenään, miten työmarkkinoita pitäisi uudistaa. Valtakunnansovittelija Anu Sajavaaralla on siitä näkemys.
Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara haluaa purkaa jäykkyyksiä suomalaisesta neuvottelukulttuurista. Pienillä käytännön ratkaisuillakin on merkitystä. Sovittelijan ei esimerkiksi tarvitse aina istua juhlallisesti pitkän pöydän päässä.
Lakkokevät kiehuu kuumana. Torstaina 1. helmikuuta 13 000 ihmistä huusi valtionvarainministeri Riikka Purran nimeä Helsingin Senaatintorilla.
”Riikka tuu ikkunaan, täällä huutaa kansa!”
Päiväkotien, hotellien ja ravintoloiden ovia suljettiin. Seuraavana päivänä osa julkisesta liikenteestä pysähtyi.
Tällä kertaa valtakunnansovittelija Anu Sajavaara seuraa lakkoja sivusta. Hänen tehtävänsä on sovitella palkansaajien ja työnantajien välisiä työriitoja. Nämä lakot on suunnattu Suomen hallitusta vastaan.
Petteri Orpon hallitus heikentää sosiaalietuuksia ja työttömyysturvaa ja haluaa rajoittaa mahdollisuuksia poliittisiin työtaisteluihin ja tukilakkoihin. Se vaikeuttaisi työntekijöiden mahdollisuuksia käyttää joukkovoimaa etujensa ajamiseen.
Hallituksen työmarkkinauudistusten keskeinen veturi on vientivetoinen työmarkkinamalli, joka vastaa työnantajien toiveita. Suomessa työehdoista ja palkankorotuksista on perinteisesti sovittu työmarkkinoilla, mutta Juha Sipilän ja Petteri Orpon oikeistohallitukset ovat ottaneet valtaa ronskisti omiin käsiinsä. Sajavaarasta näyttää siltä, että työmarkkinajärjestöjen on syytäkin olla huolissaan.
”Herää kysymys, onko uusi normaali, että hallitus ottaa ohjat, jos työmarkkinajärjestöillä ei ole yhteistä näkemystä.”
Suomea verrataan mielellään Ruotsiin, ja vertaus toimii Sajavaaran mukaan tässäkin. Ruotsissa työmarkkinaosapuolet ovat pitäneet hallituksen pois omalta tontiltaan. Se olisi yhä mahdollista Suomessakin.
”Ruotsissa työmarkkinajärjestöt totesivat, että me olemme vastuullisia toimijoita. Me hoidamme.”
Mikään helppo temppu sopiminen ei ole, sillä osapuolet toivovat eri asioita. Sitä kohti olisi kuitenkin Sajavaaran mukaan mentävä, jos valtaa ei haluta menettää Arkadianmäelle.
Yleinen linja pitää
Hallitus aikoo kirjata lakiin, että vientialojen sopimaa yleistä palkankorotuslinjaa ei voisi enää ylittää valtakunnansovittelijan toimistossa. Tällä hallitus haluaa tukea vientivetoista työmarkkinamallia.
Anu Sajavaara on hämmästynyt hallituksen suunnitelmista. Ei näin ole tehty missään muussa maassa.
”Miksi se pitää kirjata lakiin? Ei se muuttaisi mitään. Meillä vientialat ovat jo pitkään määritelleet palkankorotusten tason. Siitä on pidetty kiinni myös valtakunnansovittelijan toimistossa.”
Vuoden 2022 neuvottelukierroksella kunta-ala sai sovittelulautakunnan avulla palkkaohjelman, joka nostaa palkkoja viiden vuoden aikana yhteensä viisi prosenttia vientialoja enemmän. Tämä on Sajavaaran mukaan nähtävä poikkeuksena.
Yleinen linja ei ole muuttunut, eikä se ole muuttumassa, vaikka osassa palkansaajaliitoista on painetta tempun toistamiseen. Syy on periaatteen lisäksi ollut pragmaattinen: työnantajajärjestöt kieltäytyvät allekirjoittamasta yleisen linjan ylittäviä sopimuksia, vaikka tilanne kriisiytyisi sovitteluun asti.
”Se on sitonut minun käsiäni, ja se on sitonut edeltäjäni käsiä.”
Työmarkkinoiden ajautuminen tiukempaan solmuun näkyy Sajavaaran mukaan myös työriitojen lisääntymisenä. Soviteltavien riitojen määrä on vuositasolla noussut parista kymmenestä 25 kieppeille parin viime vuoden aikana. Sajavaaralla on muutamia ajatuksia tilanteen lievittämiseksi.
Neuvottelukulttuuri uusiksi
Kun Anu Sajavaara aloitti valtakunnansovittelijana, hän tajusi, ettei osa liitoista puhu keskenään lainkaan sopimuskauden aikana. Neuvottelupöytään tullaan liian usein kaksivuotisen hiljaiselon jälkeen omien vaatimuslistojen kanssa. Ei silloin ole yllätys, että kaikesta ollaan eri mieltä.
Valtakunnansovittelijan työstä näkyy suurelle yleisölle vain murto-osa. Työriitojen sovittelu on työn ydintä, mutta tehtävää voi tulkita myös laajemmin. Laki työriitojen sovittelusta sanoo, että valtakunnansovittelijan on pyrittävä edistämään työnantajien sekä työntekijöiden välisiä suhteita. Juuri suhteiden edistämisessä Sajavaara näkee mahdollisuuden lievittää tulehtunutta ilmapiiriä.
Sajavaara on pyrkinyt purkamaan puhumattomuuden kulttuuria ja kannustanut keskusteluun. Hän on järjestänyt työelämätorstaita, joissa keskustellaan työelämän eri teemoista kuten tekoälystä. Hän on soitellut liittoihin ennen työehtosopimusneuvotteluiden alkua ja haistellut tunnelmia sekä järjestänyt seurantaa sopimuksen syntymisen jälkeen. Muistuttanut, että neuvoa voi kysyä ennen kuin tilanne on kriisissä. Välillä hän tunnustaa jopa läksyttäneensä työmarkkinajärjestöjä.
Ravistelusta on ollut hyötyä. Joidenkin alojen työntekijä- ja työnantajajärjestöt ovat kysyneet Sajavaaralta, kuinka yhteistä neuvotteluprosessia voisi kehittää. Sajavaara on vetänyt halukkaille neuvottelukouluja.
”Meillä on Suomessa aika jäykkiä neuvottelukulttuureita, joita olisi hyvä uudistaa. Suurta neuvottelukulttuurin muutosta on vaikeaa tehdä, mutta toivon, että kohtaamisista jäisi osapuolille ajatuksia takaraivoon.”
Merkillinen instituutio
Anu Sajavaaran tehtävä on erityinen. Vastaavaa instituutiota kuin Suomen valtakunnansovittelija ei kovin monessa maailman maassa ole. Esimerkiksi Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa on, mutta niissäkin on eronsa. Lisäksi muutamassa muussa Euroopan maassa on eräänlaisia teollisuustukihenkilöitä.
”Onhan tämä aika merkillinen instituutio. Yhteiskunnassamme on enää vähän tällaisia yhden ihmisen näytöksiä.”
Sajavaara nimesi Ylen haastattelussa valtakunnansovittelijan toimiston Pettymysten Bulevardiksi. Helsingin Bulevardilta nimittäin lähdetään usein tyytymättöminä lopputulokseen. Siksi Sajavaara uskoo, että parhaat sopimukset tehdään ilman valtakunnansovittelijaa järjestöjen omilla ehdoilla.
”Liian usein tänne tullaan sillä asenteella, että anna meille sovintoesitys, vaikka järjestöt saisivat keskenään aikaan paremman tuloksen. Täällä syntyy yleensä vain laiha sopu.”
Sajavaara uskoo työriitojen sovittelussa ennaltaehkäisyyn, ja siksi myös valtakunnansovittelijan instituutiota saattaisi olla järkevää uudistaa. Inspiraatiota voi jälleen kerran hakea Ruotsista. Siellä valtakunnansovittelijan toimisto tuottaa tutkimusta ja analyysiä taloudesta ja työmarkkinoista. Jos käsitys talouden raameista ja alojen erityistarpeista on yhteinen, työmarkkinajärjestöjen on helpompi työskennellä yhteistä tavoitetta kohti.
”Uskon vahvasti yhteisen tilannekuvan luomiseen.”
Neuvotteluoppeja
Valtakunnansovittelijaksi valitaan kokenut neuvottelija vuoroin työntekijöiden ja työnantajien leiristä. Sajavaara on vuodesta 1999 työskennellyt eri työnantajajärjestöissä, mutta uransa alkupuolen hän vietti eri ministeriöissä virkamiehenä. Hän työsti, käänsi ja tulkitsi kansainvälisiä sopimuksia, kuten EU-lainsäädännön toimeenpanoa Suomessa. Sajavaara opiskeli nuorena rinnakkain kieli- ja oikeustieteitä.
”Olen tällainen lingvisti-juristi. Korjaan kollegoiden kielivirheet.”
Vaikka valtakunnansovittelijan työssä on vain vähän kansainvälistä ulottuvuutta, humanistisesta koulutuksesta on ollut hyötyä. Kieli on ihmisyyden peruselementtejä, ja ihmisen ymmärtäminen on työmarkkina-asioissa tärkeää. Kyse ei ole ainoastaan lakipykälistä tai sopimusasioista.
Sovittelijan tärkeimpiä tehtäviä työriidan aikana on Sajavaaran mukaan kaivaa esiin, mikä osapuolia oikeasti hiertää. Ratkaisu voi löytyä paljon pienemmästä asiasta kuin ensin luulisi. Siinä mielessä työehtosopimusneuvotteluissa on samoja piirteitä kuin ihmissuhteissa. Ihmisethän työehdoista neuvottelevat, ja neuvottelijoilla on keskinäiset suhteet ja historia.
Joskus aiempi epäreiluuden kokemus on jäänyt painamaan. Toisinaan kyse on henkilökemioista, ja sellainen tilanne voi ratketa muuttamalla omaa kommunikointia, mutta toisinaan tulosta alkaa syntyä vasta, kun joku neuvottelijoista vaihdetaan.
Melko tavallista on sekin, että neuvottelupöydässä väännetään asiasta X, vaikka ratkaisu syntyisi, jos kysymys Y käsitellään ensin.
”Kun selviää, mikä luottamuksen menettämisen on aiheuttanut, keskustelu muuttuu helpommaksi. Sen jälkeen on mahdollista sopia asioista.”
Tilanne muuttuu kurjaksi, jos jommankumman tai molempien osapuolien kulttuuriin on pesiytynyt riiteleminen. Silloin ihmiset uupuvat eikä uusien ihmisten tuominen välttämättä ratkaise mitään, jos toimintatapoja ei nimetä ja muuteta läpikotaisin.
Sajavaara suosittelee lukemaan sarjakuvan Asterix ja riidankylväjä. Se näyttää nokkelalla tavalla, miten riitainen ilmapiiri saadaan aikaan. Siinä Julius Caesar lähettää gallialaisten kylään Tullius Intrigiuksen, joka onnistuu lähes hajottamaan kyläläisten vastarinnan kuiskimalla nurkissa ikäviä juoruja ja lietsomalla keskinäistä kilpailua. Vasta kun gallialaiset tajuavat, millaisesta hajota ja hallitse -taktiikasta on kyse, he saavat rivinsä suoraksi.
