Akavan Maria Löfgren vertaa työmarkkinatoimintaa parisuhteeseen – Toisen osapuolen tarpeita voi ymmärtää vain, jos niistä puhutaan

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Maria Löfgren
Akavan uusi vetäjä Maria Löfgren on järjestön 15. puheenjohtaja mutta vasta ensimmäinen nainen kyseisessä pestissä. © Tommi Tuomi
Akavan ensimmäinen naispuheenjohtaja Maria Löfgren kaipaa työmarkkinakentälle luottamusta ja yhteistyötä.

Lasikattoon sai särön jo Riitta Prusti (sd), mutta siitä on todellakin kolme vuosikymmentä. Prusti valittiin 1992 Toimihenkilö- ja virkamiesjärjestöjen keskusliiton puheenjohtajaksi, mutta työ päättyi vain muutaman kuukauden päästä TVK:n konkurssiin.

”Ehkä sopiva on valikoitunut tässä toimintakulttuurissa muuten kuin avoimen kisan kautta”, Maria Löfgren pohtii syytä, miksi vasta Akavan 15. puheenjohtaja on nainen.

Hän pitää marraskuista valintaansa symbolisesti merkittävänä siksi, että työmarkkinajärjestöjä on pidetty aika vanhoillisina ja niiden johtoa miehisenä. Sukupuoli ei voi olla Löfgrenistä valintaperuste, mutta hän on toki iloinen onnistuttuaan rikkomaan lasikaton ensimmäisenä.

”Akavan puheenjohtajuutta on jo ennen minuakin tavoitellut päteviä, osaavia naisia”.

Hän korostaa, että Akavan jäsenkunnasta 55 prosenttia on naisia. Sen 36 liitosta 20:ssa on naisenemmistö, kuudessa liitossa tilanne on tasan ja kymmenessä on miesenemmistö.

”Olisihan se erikoista, jos täällä ei olisi vieläkään naispuheenjohtajaa!”

Maria Löfgren halusi rakentaa ehdokaskampanjansa mahdollisimman avoimeksi.

”Halusin uudistaa toimintatapaa. Ammattiyhdistysliikkeellä ei ole varaa näyttää siltä, että päätökset tehtäisiin kulisseissa. Päätökset tehdään siellä, missä ne sääntöjen mukaan kuuluu tehdä.”

Ehkä pyrkimys avoimuuteen johtui siitäkin, miten puheenjohtajakisa alkoi.

Helsingin Sanomat uutisoi kesäkuussa salaisesta kassakaappisopimuksesta, jonka mukaan Akavan edellinen puheenjohtaja Sture Fjäder oli sopinut kahta vuotta aiemmin kolmen liittojohtajan kanssa, ettei istu loppuun nelivuotiskauttaan vaan pyytää eroa viimeistään syyskuun puolivälissä 2022. Yksi sopijoista, Tekniikan Akateemisten TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen, oli Löfgrenin vastaehdokas puheenjohtajakilvassa.

Episodin Löfgren haluaisi jättää jo taakse. Hän on lojaali Akava-yhteisölleen; ei tuomitse sopijoita, ainoastaan julkitulon.

”Hoidetaan itse sotkumme, eikä viedä niitä mediaan. Se oppi tästä pitäisi ennen kaikkea ottaa.”

”Ammattiyhdistysliikkeellä ei ole varaa näyttää siltä, että päätökset tehtäisiin kulisseissa.”

Rekkamiesten koulussa neljä vuotta

Samana vuonna, kun Riitta Prustista tuli TVK:n puheenjohtaja, Maria Löfgren valmistui juristiksi. Hän aloitti työt vanhempiensa perheyrityksissä. Nämä pyörittivät raskaan kaluston kuljetusta, soran myyntiä sekä autokorjaamo- ja huoltamotoimintaa Vihdissä.

”Siellä ymmärsin, että osaava henkilöstö on kaiken a ja o. Siitä lähti myös ajatus, että haluan töihin edunvalvonnan ja erityisesti palkansaajien edunvalvonnan pariin.”

Maria Löfgrenistä neljä vuotta rekkamiesten kanssa olivat hyvä koulu.

”Asiat puhuttiin hyvin suoraan, mikä oli osa sitä työkulttuuria. Ehkä se antoi kovan pinnan, joka on ollut hyödyksi tässä työssä.”

Myös tasa-arvon eväät tulivat kotoa.

”Olen ainoa lapsi ja vietin paljon aikaa vanhempieni kanssa. Äiti saattoi istua pitkään keskustelemassa minun ja kavereitteni kanssa ja olla mukana paikallisessa pubissakin.”

”Isä on aina osallistunut kotihommiin, koska hänen äitinsä oli edistyksellinen ja antoi mallia pojilleen.”

Isoäidistä, Toini Löfgrenistä, tulikin tärkeä esikuva. Hänkin oli yrittäjä.

”Hän sanoi aina, että pidä sinä likka ääntä naisten asemasta, ei se itsestään parane”, Löfgren kertoo pari vuotta sitten 104-vuotiaana kuolleesta mummustaan.

Maria Löfgren ei ole kokenut työurallaan sukupuolensa takia syrjintää mutta on törmännyt stereotyyppiseen ajatteluun.

Miehet ovat voineet jarrutella toisiaan sanomalla, ”ettei tuollaisia voi puhua, kun täällä on naisia”.

”Olen sanonut, että jos ette pysty puhumaa niistä naisille, niin ehkä niitä ei kannata pöytään tuodakaan.”

Tai on valmisteltu sanomalla, että ”tämä asia täytyy nyt kestää, eikä voi ruveta itkemään”.

”Ei ole oltu lähelläkään itkemistä. On yllättävää, että tällaisia piileviä asenteita vielä on”, Löfgren miettii.

Hän kuvailee olevansa aika ronski itsekin eikä pienestä häkelly.

”Jos joku heittää kaksimielisen jutun – enkä sano, että tämä on oikea tapa – heitän takaisin. Sillä olen saanut pois epäasiallisuudet.”

Maria Löfgrenillä on kaksi sääntöä neuvottelijana

Neuvottelijana Maria Löfgrenillä on kaksi sääntöä yli muiden. Asiat pitää osata. Yhtä tärkeää on ymmärtää, miksi vastapuoli tavoittelee sitä, mitä tavoittelee. Jos ei ymmärrä, pitää kysyä.

Neuvottelijaesikuvikseen hän nimeää kaksi: SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Lyly oli ”äärettömän innovatiivinen ja sitkeä” ja Julkisalojen koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn entinen puheenjohtaja Olli Luukkainen ”todella kova osaaja”.

Neuvottelupöydässä Löfgren haluaa käyttäytyä niin, että ilmapiiri on arvostava.

Löfgren kuvailee viimevuotisia kunta-alan sopimusneuvotteluja yhtenä uransa vaikeimmista. Silloin hän toimi vielä JUKOn toiminnanjohtajana.

Suurin vääntö alkoi siitä, kun hoitajaliitot olivat hylänneet sovintoehdotuksen, ja neljälle osapuolelle annettua ehdotusta piti alkaa sovitella kolmelle.

”Se vaati hyvin paljon uutta ajattelua, luovuutta ja tosi paljon yhteistyötä.”

Koko työmarkkinakenttä tarvitsisi Löfgrenin mielestä nyt kipeästi yhteistyötä. Luottamus on ollut hukassa pitkään.

Löfgren käy läpi syyt, jotka hänen mielestään ovat johtaneet tilanteeseen:

Jo pidempään työmarkkinajärjestöt eivät ole saaneet eteenpäin rakenteellisia uudistuksia. Siksi hallitukset ryhtyivät linjaamaan asioita, joihin järjestöt eivät kyenneet. Vanha kolmikantakulttuuri muuttui.

Seuraavaksi Elinkeinoelämän keskusliitto EK päätti yksipuolisella ilmoituksella, ettei tupoja enää tehdä. Se alkoi suosia paikallista sopimista.

”Yhtä lailla meillä palkansaajapuolella ei ole ollut rohkeutta lähteä hakemaan uudistuksia. Jos meillä ei ole yhteistä visiota, mihin suomalaista työelämää halutaan viedä, emmehän me saa luottamustakaan rakennettua”, Löfgren pohtii.

Maria Löfgrenin mielestä keskusjärjestöjen olisi järkevää miettiä yhdessä uudistuksia. Löfgrenin vieressä seinältä katsoo Akavan 12. puheenjohtaja Risto Piekka. Hän johti Akavaa vuodet 1999–2007. © Tommi Tuomi

Maria Löfgrenin mielestä keskusjärjestöjen olisi järkevää miettiä yhdessä uudistuksia. Löfgrenin vieressä seinältä katsoo Akavan 12. puheenjohtaja Risto Piekka. Hän johti Akavaa vuodet 1999–2007. © Tommi Tuomi

Työmarkkinakentällä on lisättävä vuoropuhelua

Maria Löfgrenistä työmarkkinakentällä pitäisi tietoisesti lisätä vuoropuhelua, niin että osapuolet ymmärtävät, mitä kukakin tavoittelee ja miksi.

”Minusta todella näkyvää on se, että työantajapuolella yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyö on todella ohutta. Se on iso haitta.”

Maria Löfgren tarkoittaa EK:ta ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:tä.

”Se näkyy palkkaneuvotteluissakin, kun ei ole yhteistä käsikirjoitusta siitä, miten neuvotteluja käydään”, Löfgren huomauttaa.

”Työmarkkinatoiminta on ihmissuhdelaji. Mielestäni tässä pätevät samat lainsalaisuudet kuin parisuhteessa: ethän sinä ymmärrä puolisosi tarpeita, ellei niistä puhuta.”

”Kun keskusteluyhteys on jämähtänyt, oletamme ja kuvittelemme kaikenlaista. Yleensä silloin nähdään vain uhkia”, Löfgren uskoo.

Jos työmarkkinaosapuolet saavat lisättyä yhteistyötään, sen jälkeen Löfgren näkee uutta valoa kolmikantasopimiselle.

”Yhtä tärkeää on, että vaikutamme aiempaa enemmän päättäjiin ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Jos vain hallitusvetoisesti yritetään vaikuttaa työmarkkinoiden dynamiikkaan, en usko sen johtavan hyvään lopputulokseen.”

Löfgrenistä vuoropuhelun edistäjän rooli istuisi luontaisesti keskusjärjestöille.

Ostaa laputettujakin

Akavan noin 610 000 jäsentä ovat korkeakoulutettuja tai toimivat vastaavan tasoisissa tehtävissä.

Miksi niillä, joilla menee keskimäärin hyvin, pitäisi nyt mennä vielä paremmin?

”Heidänkin, joilla menee työuralla ihan hyvin, kannattaa tavoitella parempaa, koska siten saamme uutta osaamista, ja asiat kehittyvät. Minusta on tärkeää, että kannustavuutta on kaikilla ansiotasoilla”, Maria Löfgren vastaa.

Maria Löfgren on pohtinut paljon taloudellista kasvua. Sitä halutaan lisää, mutta pitäisikö jokaisen samalla opetella kestävämpää kasvua niin ilmaston kuin ihmiskunnan kannalta?

Hänestä pitäisi.

”Olen oppinut tyttäreltäni, että aina ei tarvitse ostaa uutta. Tarvitsenko sitä, mikä meni rikki? Ostan ruokakaupasta mielelläni laputettuja elintarvikkeita, koska siinä säästää ja estää hävikin syntymistä”, Maria Löfgren kertoo.

Omassa taloudessa kuluu reippaasti lihatuotteita, kun 18-vuotias poika käy kuntosalilla ja kasvattaa lihasmassaa.

”Kotona ei pidetä valoja päällä siellä, missä ei olla. Saunaa ei pidetä päällä turhaan. Uskon, että jokainen ihminen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen, minkälainen ympäröivä yhteiskunta on.”

X