Seura Viipurissa: Viipurin sotamuseossa sota on kirjaimellisesti käsillä

Jaa kaverilleTilaa Seura
Viipurin sotamuseo
Viipurin sotamuseon talvisota-osuus on kolmiulotteinen diorama, jossa näkyy sodan ankaruus molempien osapuolten kannalta. Kävijöitä on viitisenkymmentä päivässä. © Rosemarie Särkkä
Viipurin sotamuseossa historian kaameus tulee niin lähelle, että sen tuntee. Poikkeuksellisesti tämä museo kunnioittaa sodan molempia osapuolia. Läsnä on myös armo.

Pieksut, reppu, ahkio.

Ne olivat tavallisia tarvekaluja 1930-luvun lopun Suomessa, mutta nyt, 80 vuotta myöhemmin, arvokkaita museoesineitä Viipurissa.

Arjen tavaroiden hienoja puolia ei tule aina ajatelleeksi.

Pieksujen kippurakärjessä suksen mäystin pysyi hyvin. Selkärepussa kulki kaikki. Pulkka ei jättänyt jälkiä, se luisti hangessa, ja siinä pystyi viemään haavoittuneita ja kaatuneita.

Viipurin Keskuskasarmeihin rakennetussa museossa ukrainalaissyntyinen opas Aleksander Gaidamaka, eversti evp, selvittää kouralliselle ihmisiä suomalaisten arjen tavaroiden taikaa. Niitä puna-armeija talvisodassa ihaili ja kadehti. Gaidamaka puhuu venäjäksi, mutta tavoittaa sieltä täältä suomen sanoja. Opastusta pystyy seuraamaan.

Karjalan Kannaksen sotamuseo on dioraama, kolmiulotteinen maisema, johon on rakennettu talvisota suomalaisten ja venäläisten silmin. Aseita saa räplätä, tankkeja taputtaa, on lupa asetella kukkia ”vainajien” vierelle. Voi astua peremmälle venäläiseen korsuun, tai maakuoppahan se oli.

Hengästyttävä kokemus. Ympäristö on rujo, karu ja kylmä, kuten sotamuseossa kuuluukin. Tällaista ei vitriineihin tottunut suomalainen ole ennen kokenut. Sota on kirjaimellisesti käsillä.

Museon perustaja on täällä ainoa henkilö, joka osaa kunnolla suomea. Miten 42-vuotiaasta venäläismiehestä tuli suomalaisen sotahistorian tuntija?

Viipurin sotamuseon esineistöä

Bair Irintshejev on kerännyt autenttista esineistöä itse ja saanut sitä lahjoituksena. Rosemarie Särkkä

Mannerheim-linja

Elettiin 1980-luvun loppuvuosia, Gorbatshovin aikaa. Kymmenvuotias leningradilaispoika seikkaili ukkinsa datshan ympäristössä. Hän oli saanut vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan luvan tehdä pyöräretkiä lähimetsiin, joiden lumo oli outo, järisyttävä.

Kesämökki oli Perkjärven asemakylässä. Bairin leikkireviiri ulottui Muolaan metsiin Summaan ja Leipäsuolle, talvisodan taistelupaikoille.

Retkillään poika löysi bunkkereita ja taisteluhautoja, korsumonttuja ja kranaatinkuoppia.

Jäljistä päätellen metsässä oli käyty laajaa, täysimittaista sotaa. Se tuntui uskomattomalta. Koulukirjoissa oli kerrottu, että kyseessä oli pieni rajakahakka.
Vähitellen Bair ymmärsi, että hänen kesäkonnuillaan on Mannerheim-linja.

”Kaikki Venäjällä ovat kuulleet siitä. Se on mystinen tuntematon”, Bair sanoo nyt.
Sotaromusta kiinnostuneesta seikkailijapojasta varttui merkittävä harrastajahistorioitsija ja tietokirjailija.

Bair Irintshejev on asunut 2003– 2019 Suomessa. Hän on kirjoittanut teokset talvi- ja jatkosodasta sekä Kannaksen suurtaisteluista venäläisten silmin, kääntänyt Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan ja osan Yrjö Jylhän Kiirastulen runoista venäjäksi.

Avioeron jälkeen Irintshejev muutti takaisin Venäjälle. Museon ja tietokirjojen lisäksi hän työskentelee matkailubisneksessä. Hän vie esimerkiksi pietarilaisia kierroksille vanhoille sotatantereille.

Bair Irinsthejev

Viipurin sotamuseon perustaja Bair Irinsthejev aikoo laajentaa museotaan käsittelemään jatkosotaa ja myös rauhan vuosikymmeniä Karjalan Kannaksella. Rosemarie Särkkä

Ase käteen

Viipurin sotamuseo pyörii täysin vapaaehtoisvoimin. Museon johtajana toimivalla Irintshejevillä ei ole resursseja palkata oppaita harvoja suomalaismatkaajia varten.
Omatoimisuus onkin museon erikoisuus.

Pesuhuoneessa on mittava määrä Irintshejevin keräämiä ja saamia aseita, joita voi tuosta vaan napata käteen ja kokeilla. Asepuvun ja kaasunaamarin saa vetäistä ylleen.

Varsinkin nuoret isät ovat silminnähden innostuneita sotaleluista. Heidän omista armeija-ajoistaan ei ole kauan.

Dektrajev-pikakivääri

Aseita voi räplätä kuka vaan. Pieni museovieras tutkii Dektrajev-pikakivääriä eli Emmaa. Rosemarie Särkkä

Unohdettu aika

Itäisessä historiankirjoituksessa talvisota on ollut villaisella painettu, pahainen rajanahina. Nyt kuka tahansa voi piipahtaa Viipurissa katsomaan, miltä näytti se raju, sittenkin täysimittainen sota.

Suomalaista turistia kummastuttaa, että seinällä kunniataulussa on jopa niiden 40 nurmolaisen sankarivainajan kuvat, jotka kaatuivat Äyräpään taistelussa 5.3.1940.
Kuinka äiti-Venäjä suhtautuu tällaiseen näyttelyyn?

”Ei mitenkään. Venäjän valtion päähuomio on Suuressa isänmaallisessa sodassa. Talvisota on sivuseikka”, Irintshejev sanoo.

Äyräpään taistelun kaatuneet

Nurmon 44 sankarivainajasta 40 kaatui Äyräpään taistelussa 5.3.1940. Rosemarie Särkkä

Puna-armeijan taistelija

Puna-armeijan talvisodan taistelija. Rosemarie Särkkä

Kolme vuotta sitten hän siirsi museonsa vanhasta kaupungista Torkkelinpuiston viereisiin keskuskasarmeihin, joissa vallitsi karmea sotku toisaalle siirretyn varuskunnan jäljiltä. Koko lvi-systeemi oli tuhottu. Museon talkoolaiset kuljettivat pois 20 lavallista törkyä.

Nyt Irintshejev haluaisi kovasti laajentaa.

”Toistaiseksi museossa ei ole jatkosodasta mitään. Esineistöä on paljon, mutta ei tiloja, joissa olisi hälytysjärjestelmä ja sähköt. Tarkoitukseni on täyttää isot kasarmit näyttelyillä”, Irintshejev kertoo.

Hän uskoo, että myös 1920– 30-lukujen rauhanajan arkielämä maalla ja kaupungissa kiinnostaisi kävijöitä Suomesta ja Pietarin oblastista.

”Olisi hienoa löytää vaikka vanha savutupa jostain Käkisalmen seudulta. Viipurissa ei tiedetä mitään maaseudun historiasta ennen sotia. Täällä oli kuitenkin asuttu 500 vuotta ennen kuin ihmiset joutuivat lähtemään.”

”Haluan kunnioittaa kaikkia seudun ihmisiä ja kertoa heidän elämästään mahdollisimman objektiivisesti. Nimenomaan haluan kertoa tarinoita, sillä niitä ihmiset haluavat kuulla. Heitä ei kiinnosta, mitä konepistooli maksaa. He tahtovat tietää, kenelle tuo kypärä kuului ja kuinka sen ihmisen kävi. Infotaulut ovat tylsiä, tarvitaan opas.”

Suomalaisen sotilaan varustus

Suomalaisen sotilaan varustuksessa venäläisiä hämmästyttivät pieksut, joiden kippurakärjessä suksen mäystin eli remmiside pysyi hyvin. Rosemarie Särkkä

Länsimainen Viipuri

Toinen iso hanke on Mannerheim-linjan osittainen entisöinti. Rahaa ei tietenkään ole, mutta Irisntshejevin mukaan ruplilla ei saa kaikkea.

”Innostunutta, osaavaa talkooväkeä tulee Pietarista. Viipurista ei yhtään. Minusta on suuri tragedia, ettei ihmisiä Viipurissa kiinnosta paikallishistoria ja -kulttuuri lainkaan. Heitä kiinnostaa vain uusi mäkkäri”, Irintshejev tuhahtaa.

Mutta miksi vähäinen Viipuri ympäristöineen innostaa miljoonakaupungin väkeä?

”Viipuri on länsimainen, erilainen kuin Novgorod tai Pihkova. Vaikka se kärsi sodasta, tuho ei ollut totaalinen kuten Novgorodissa, josta hävitettiin 95 prosenttia. Tai Narvassa, josta jäi vain linna.”

Venäläinen talvisodan korsu

Venäläinen talvisodan korsu oli maakuoppa. Rosemarie Särkkä

Läheltä piti, ettei myös Viipuri kadonnut maan päältä. Ilmavoimien piti pommittaa kaupunkia kesäkuun alussa 1944, mutta jättihyökkäys jäi tekemättä huonon kelin vuoksi.

”Se oli Viipurin pelastus. Helsingin helmikuisissa pommituksissa ilmavoimat vielä epäonnistui, mutta kesäkuussa se olisi osunut jo hyvin ja tehnyt sen, minkä amerikkalaiset tekivät monissa Euroopan kaupungeissa.”

Viipuri ei myöskään tuhoutunut valloitustaistelussa. Puna-armeija marssi suomalaisten paniikissa hylkäämään kaupunkiin 20.6.1944.

”Oli hyvä, ettei tullut Stalingradin kaltaista katutaistelua. Silloin tappiot olisivat olleet molemmille suuret ja kaupunki raunioitunut pahemmin”, Irintshejev sanoo.

Puna-armeijan naissotilaat

Puna-armeijassa naisia oli sekä sotilaina että lääkintäjoukoissa. Rosemarie Särkkä

Kielletty propaganda

Venäläisille tärkeä muistovuosi on 2020. Silloin tulee kuluneeksi 75 vuotta Suuren isänmaallisen sodan eli toisen maailmasodan päättymisestä.

Venäjällä laki kieltää natsimieliseksi luokiteltavan tiedon esittelyn. Näyttelyissä on oltava kyltti, jossa kerrotaan esimerkiksi hakaristisymbolien olevan koulutus- ja tutkimustarkoituksiin.

”Joku voi ilmoittaa syyttäjälle, että jossain syötetään fasistista propagandaa. Sellainen johtaa vaikeuksiin. Näitä juttuja on ollut”, Bair Irintshejev kertoo.

Viipurin museon näyttelyihin ei ole puututtu kertaakaan.

”Kukaan ei ole tullut kertomaan minulle, miten sotahistoriasta pitäisi kertoa.”

Museossa on säilyneitä lentolehtisiä.

Sotaa käytiin myös psykologisesti. Museossa on säilyneitä lentolehtisiä. Rosemarie Särkkä

Ehdoton antautuminen?

Kesä 1944 askarruttaa Irintshejeviä kovasti. Olisiko rauha ollut mahdollinen heti Viipurin valtauksen jälkeen? Olisiko näin voitu välttää Tali-Ihantalan, Vuosalmen, Äyräpään ja Viipurinlahden veriset taistelut?

”Suomi tiedusteli Viipurin menetyksen jälkeen Tukholman kautta Neuvostoliitolta mahdollisuutta aselepoon ja välirauhaan. Moskovan vastaus tulkittiin vaatimukseksi ehdottomasta antautumisesta. Pitääkö se paikkansa, on iso kysymys.”

Suomalainen historiankirjoitus tulkitsee näin, ja samaa kertoo Mannerheim muistelmissaan: Suomella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa taistelua.

Neuvottelutilaa ei ollut.

Vasili Mitshuri

Kunniapaikalle museoon on päässyt vanhin yhä elävä talvisodan neuvostosankari, minskiläinen Vasili Mitshurin. Hän on 102-vuotias. Rosemarie Särkkä

Irintshejev pitää mahdollisena, että käsitys antautumisvaatimuksesta on väärä molemmin puolin.

”Ehkä totuuden saa selville, ehkä ei. Pitäisi katsoa kolme arkistoa: ulkoasiainarkistot Moskovassa, Tukholmassa ja Helsingissä. Ei se iso työ ole, koska tiedämme päivät. Ne olivat 21.– 23. kesäkuuta.”

Irintshejev jatkaa omaa työtään arkistoissa ja taistelumaastossa.

”Minulta kysytään usein, että selvitätkö, missä on ukkini hauta, hän kaatui jossain lähellä Viipuria. Kaikkia puna-armeijan kenttähautoja ei ole vielä löydetty.”

”Vainajien etsintä jatkuu molemmin puolin”, Bair Irintshejev sanoo.

X