Yli 500 kilon kurpitsoita – Jättikasvisten kisoissa suuruudenhulluus on sallittu

Jaa artikkeliTilaa Seura
Kun Juho Mäkinen toi kurpitsansa esille, väki hiljeni kunnioittavasti. Taustalla toimitsija Juha Kyrö.
Kun Juho Mäkinen toi kurpitsansa esille, väki hiljeni kunnioittavasti. Taustalla toimitsija Juha Kyrö. © Suvi Elo
Jättikasvisten SM-kilpailuissa suuruudenhulluus on sallittua ja toivottavaa. Lopuksi syödään voittaja.

Suuret, kirkkaanoranssit ja vähän vaaleammat, kellertävät jättikurpitsat komeilevat näyttelyrivissä Mäntsälän ammattiopisto Keudan Saaren kartanon kasvihuoneen edessä. Syysaamu on aurinkoinen, mutta vielä viileä, ja kurpitsoiden ylle on heitetty lämpimiä huopia.

Ne ovat kuin kisasuoritukseensa valmistautuvia urheilijoita tähtikuvioitujen täkkiensä alla. Kuvasta puuttuu vain urheilujuomat, joita ne siemailisivat viime hetken tankkausta varten.

Todellisuudessa tankkaus on jo tehty, pitkä, kuukausien mittainen kasvatusaika ja huolellinen hoito on paisuttanut kurpitsat muhkeisiin mittoihinsa. Jättikasvisten SM-kilpailuihin ei osallistuta hetken mielijohteesta.

”Aikaisin keväällä on siemenet kylvetty, sitten koulittu ja kesällä siirretty ulos. Hyvässä mullassa kasvatettu ja annettu lehmänlantaa ja paljon vettä”, 12-vuotias Helmi Varis kertoo.

Helmi Varis osallistuu alle 15-vuotiaiden sarjassa jättikurpitsojen kilpailuun ”Pontsoksi” nimeämällään kurpitsalla. Sen vieressä komeilee äiti Laura Pirhosen kasvatti. Tohmajärveltä Mäntsälään kurpitsojensa kanssa matkustaneet kilpailijat ovat lähteneet matkaan yöllä kolmelta.

”Kurpitsat nostettiin muutama päivä sitten maasta traktorilla. Jännitti, ovatko ne kunnossa. Aina on se riski, että kurpitsa on mädäntynyt alta, kun näiden alle ei oikein pääse loppuvaiheessa enää kurkistelemaan”, Pirhonen kertoo.

Jättikasvisten SM-kisoissa on suurta paitsi punnittavat, myös laaja lajikirjo.

Jättikasvisten SM-kisoissa on suurta paitsi punnittavat, myös laaja lajikirjo. © Suvi Elo

SM-kisoissa tehtiin useita uusia Suomen ennätyksiä tänäkin vuonna. Niistä kilpailija saa oman mainintansa kasvin oheen laitettavaksi.

SM-kisoissa tehtiin useita uusia Suomen ennätyksiä tänäkin vuonna. Niistä kilpailija saa oman mainintansa kasvin oheen laitettavaksi. © Suvi Elo

Varjele, mikä sieltä tulee

Aamu kartanon puutarhan pihalla on tunnelmaltaan rauhallinen, jopa unelias. Koronan vuoksi jättikasvisten SM-mittelö ei ole tällä kertaa yleisötapahtuma. Mukana ovat vain kilpailijat eli kasvisten kasvattajat ja heidän apujoukkonsa ja Suomen jättikasvisyhdistyksen väkeä toimitsijoina.

”Kyllä täällä se parisataa ihmistä tavallisesti tuossa nauhan takana kulkisi, jos olisi tavallinen aika. Ihmisiä kiinnostavat etenkin jättikurpitsat”, Juha Kyrö sanoo.

”Isoimmat kurpitsat painavat yli 500 kiloa. Ei niitä voi ihmisvoimin nostaa. Kurpitsaa pitää nostaa tasaisesti joka puolelta, tai se voi vaurioitua ja jopa haljeta.” – Juha Kyrö

Kyrö on tapahtumassa keskeinen henkilö. Hän käyttelee pienkuormaajaa, johon on kiinnitetty varta vasten jättikasvisten nosteluun tarkoitettu nostin.

”Isoimmat kurpitsat painavat yli 500 kiloa. Ei niitä voi ihmisvoimin nostaa, eivätkä ne kestäisikään sitä. Kurpitsaa pitää nostaa tasaisesti joka puolelta, tai se voi vaurioitua ja jopa haljeta.”

Nostimella kurpitsat asetetaan vaa’alle. Kyrö on taiteillut punnitukseen myös Suomen ennätys -kurpitsan, joka painoi 716 kiloa.

Hiljainen puheensorina keskeytyy, kun kisa-alueen portista lipuu sisään farmariauton ja pitkän peräkärryn yhdistelmä. Kärryn lasti on peitetty paksulla pressulla, mutta kyllä sen näkee, että voittaja on saapunut. Lastin muoto muistuttaa isoa sohvaa tai laiskanlinnaa.

Suuret kurpitsat nostetaan punnitukseen Suomen Jättikasvis­yhdistykselle varta vasten tehdyllä nostimella.

Suuret kurpitsat nostetaan punnitukseen Suomen Jättikasvis­yhdistykselle varta vasten tehdyllä nostimella. © Suvi Elo

”Nimesimme kurpitsan ensin Napiksi ja sitten Nepiksi ja lopulta siitä tuli Kaapo Neppari”, kurpitsan kasvattanut Helena Mäkinen Hartolan Koitista kertoo.

Kaapo Nepparin, paikan päällä yleisön ”säkkituoliksi” nimeämän jättiläiskurpitsan kasvatusvastuun jakoivat Helena Mäkisen lisäksi poikansa Juho Mäkinen ja tämän puoliso Nea Rauäng. Nuoripari huolehti alkukasvatuksen, istutuksen ja kasvuston siistimisen pitkin kasvukautta, Helena Mäkinen päivittäisen hoidon kasvihuoneessa.

”Siitä tuli tuollainen säkkituoli eli väärän asennon takia se levähti toispuoleiseksi. Kurpitsa pitäisi sopivana hetkenä kääntää niin, ettei se kasva kanta suoraan alas maata vasten. Iso siitä silti tuli”, Helena Mäkinen sanoo.

Jättikasvisharrastus on yhdistänyt pariskunta Nea Rauängin ja Juho Mäkisen. Mäkinen vei puolisonsa ensi­treffeille mutaiselle pellolle kasvihuonetta rakentelemaan.

Jättikasvisharrastus on yhdistänyt pariskunta Nea Rauängin ja Juho Mäkisen. Mäkinen vei puolisonsa ensi­treffeille mutaiselle pellolle kasvihuonetta rakentelemaan. © Suvi Elo

Toiset kasvattavat jättiläiskurpitsansa taivasalla, toiset kasvihuoneessa. Kilpakurpitsoista näkee, että molemmilla tavoilla voidaan saavuttaa suuri koko, mutta ainakin tänä vuonna kasvihuonekasvatettu vie voiton.

”Kasvihuoneessa kurpitsa on suojassa raekuuroilta ja linnuilta ja saa optimaalisesti lämpöä. Meidän kurpitsakasvihuoneessa on tihkukastelu, jonka kautta sille annettiin paitsi vettä, myös ravinneliuosta”, Juho Mäkinen selvittää.

Ilman pölytystä kurpitsakasvi ei tee hedelmää. Yksi ja sama kurpitsakasvi tekee sekä hede- että emikukan, ja niiden välisen pölytyksen suorittavat pölyttäjähyönteiset. Kun kasvihuonekurpitsan luo eivät pölyttäjähyönteiset pääse, on pölytys tehtävä käsin.

Niin teki myös Markku Untila ulkona mullassa kasvaneelle ”Bertalleen”, jolloin hän sai varmistettua, että pölytys ei tapahtunut ”väärän” kasvin kanssa eli muiden pellolla kasvaneiden kurpitsojen välillä.

”Se on tarkkaa hommaa. Edellisenä päivänä sen näkee, että aamulla emikukka on avautumassa. Se pitää käsin nipistää takaisin suppuun, etteivät väärät urokset käy sitä köyrimässä”, Untila leukailee.

Sitten hedettä eli ”poikakukkaa” tuputellaan emiin eli ”tyttökukkaan”, ja huolella valikoidun siemenen matka hämmästyttäväksi jättihedelmäksi voi jatkua. Kauniinmuotoinen Bertta on mikkeliläisten Markku ja Vuokko Untilan yhteisuurastuksen tulos.

Long gourd -pitkäkurpitsan tuttavallisempi nimitys on jorma. Laura Pirhonen ja Elina Vuori mittaavat. Pitkä- ja pullo­kurpitsoista voidaan valmistaa myös kalebassi-tyyppisiä soittimia.

Long gourd -pitkäkurpitsan tuttavallisempi nimitys on jorma. Laura Pirhonen ja Elina Vuori mittaavat. Pitkä- ja pullo­kurpitsoista voidaan valmistaa myös kalebassi-tyyppisiä soittimia. © Suvi Elo

Me-hengen lähes maistaa

Jättikurpitsat varastavat jättikasvisten SM-kisoissa aina shown, sillä suurimpina ja näyttävimpinä ne kiinnostavat yleisöä ja mediaa eniten. Tapahtumassa mitellään kuitenkin myös pienempien kasvislajien mestaruuksista. Suurin lanttu, pisin porkkana ja painavin tomaatti ovat myös niin hämmästyttävän kookkaita, että ne näyttävät aivan yliluonnollisilta.

”En ole halunnut jättikurpitsaa yrittää, kun sen kanssa menisi sitten aivan kaikki aika”, Orimattilassa puutarhakasvejaan hoivaava Anni Kyrö sanoo.

Hän on tuonut kilpailuun kurkkuja ja tomaatteja, vaikka myös niiden hoito on sitovaa.

”Aikaa menee. Pitää kastella, lannoittaa ja huolehtia, etteivät ötökät syö. Aamulla aikaisin on mentävä kastelemaan, ja joskus yölläkin, jos illalla on ollut muuta menoa. Silti tämä on palkitseva ja kiinnostava harrastus.”

”Aamulla aikaisin on mentävä kastelemaan, ja joskus yölläkin.”– Anni Kyrö

Orimattilalainen Sonja Isotalo on pitkäaikainen SM-kisakävijä yleisön puolella. Tänä vuonna oli pakko osallistua.

”Kun ei tänne muuten olisi päässyt, kun yleisöä ei nyt oteta. Halusin ehdottomasti tulla, sillä täällä on mahtava tunnelma. Toin tyttöjeni Neean ja Oonan kanssa auringonkukkia, maissia ja salaatin.”

Jättikasviskasvattajat ovat yhtä heimoa, melkein kuin jonkinlainen hyväntuulinen salaseura, vaikka toiminnassa ei mitään salaista olekaan. Useimmat näyttävät tuntevan toisensa aikaisemmilta vuosilta.

Anni Kyrö toi kilpailuun muun muassa vesi­melonin, kurkun ja tomaatin. Aikaavievä jätti­kasvis­harrastus on Kyröstä kiehtova.

Anni Kyrö toi kilpailuun muun muassa vesi­melonin, kurkun ja tomaatin. Aikaavievä jätti­kasvis­harrastus on Kyröstä kiehtova. © Suvi Elo

Topi ja Otto Parviainen, Laura Pirhonen ja Helmi Varis aikovat syödä kisan jälkeen kurpitsaa pitkään. Tohmajärveläisperhe osallistui tapahtumaan neljättä kertaa.

Topi ja Otto Parviainen, Laura Pirhonen ja Helmi Varis aikovat syödä kisan jälkeen kurpitsaa pitkään. Tohmajärveläisperhe osallistui tapahtumaan neljättä kertaa. © Suvi Elo

Hampaat irvessä ei kisata, vaan kilpailupäivänä käyskennellään sadon keskellä kiinnostuneena ja toisia kannustaen: Ai tämä on ulkona kasvatettu, huikea suoritus!

Yhteishenkeä liekkeihin puhaltaa myös se, että jättimäisten kasvisten kasvattajat keräävät sadostaan siemeniä, joita sitten myydään yhdistyksen kautta jäsenille.

”Pidämme myös ahkerasti yhteyttä sosiaalisen median kanavissa. Jaamme kasvatusvinkkejä”, Juho Mäkinen kertoo.

Aivan kaikkea ei etukäteen somessa paljasteta, jotta harrastuksen vuotuiseen huipennukseen jäisi jännitettävää. Juho Mäkinen ei antanut tämänvuotisesta ”säkkituolistaan” vihiä, mutta perheen myhäilevät hymyt kyllä paljastavat, että voitonriemu kuplii pinnan alla. Toki voiton saattaa nähdä paljailla silmilläänkin, säkkituoli on selvästi suurempi kuin muut osallistujakurpitsat.

Auringonkukkien kasvatuksessa mitellään sekä kasvin koko pituudessa että kukinnon leveydessä. Pisin auringonkukka oli 531 cm ja levein kukinto 53,5 cm.

Auringonkukkien kasvatuksessa mitellään sekä kasvin koko pituudessa että kukinnon leveydessä. Pisin auringonkukka oli 531 cm ja levein kukinto 53,5 cm. © Suvi Elo

Leikki loppuu lautaselle

Kun kilpailun muut lajit on mitattu ja punnittu, huipentuu päivä kurpitsojen punnitukseen. Vasta nyt rentoilmeisten puutarhaharrastajien kasvoilta saattaa nähdä jännityksen kihelmöintiä.

Punnitus aloitetaan mittanauhan avulla keveimmäksi arvellusta kurpitsasta. Viimeisenä ilmaan kohoaa ”säkkituoli”, joka saa vaa’alle lukeman 562 kg. Se on yli 170 kg enemmän kuin mitä Mäkinen-Mäkinen-Rauäng -tiimin viime vuotinen voittokurpitsa painoi.

”Viime vuonna ajelimme kurpitsan kanssa kotiin Hartolaan ja pidimme Koitin kyläkaupalla kurpitsapeijaiset. Sieltä saivat ihmiset hakea palasia voittokurpitsasta”, Helena Mäkinen kertoo.

Nyt megakurpitsan loppukäyttö hakee vielä muotoaan, mutta varmaa on, että ruuaksi se päätyy. Kuten muutkin jättiläiskasvikset. Suuresta koostaan huolimatta jättikasvikset maistuvat hyvältä ja kelpaavat monituisten reseptien raaka-aineeksi pitkälle talveen.

Diskataan, jos fuskataan

Jättikasvisten Suomen mestaruus -kilpailua pyörittää Suomen Jättikasvisyhdistys ry. Se huolehtii, että kilpailusääntöjä noudatetaan, kasvikset punnitaan ja mitataan oikein ja palkittavat kasvikset ovat laadukkaita. Kovasti kolhiintuneet saati mädäntyneet kasvikset eivät voi voittaa palkintoja eikä niiden nimiin merkitä ennätyksiä.

”Mitään erityistä dopingia ei tässä lajissa ole eli vilpin tekoa ei esiinny. Kukin voi kehitellä sopivia lannoitteitaan, lämmittää kasvualustan maata ja mitä tahansa. Kasvin onkalot kyllä tutkitaan, niiden on oltava kuivia eli kasviksen sisään ei voi ruiskuttaa mitään täyteaineita”, Elina Vuori jätikasviyhdistyksestä kertoo:

Jättikasvisten kasvattaminen on tarkkaa insinöörityötä, pelkkä hellä juttelu ei riitä. Vuori kertoo erään ennätyskurpitsan taustalla olevasta kasvattajakaksikosta, joka käytti maaperälämmitystä. He olivat myös kemian alan asiantuntijoita, joten ravinneliuos lienee myös laadittu huippuunsa. Pelkkä tujun ravinteen antaminen ei silti ole avainroolissa.

”Ollaan kuitenkin tekemisissä luonnon kanssa, ei sitä voi ennustaa. Jättikasvikset ovat herkkiä. Se on praks vain, kun kuukausia kasvatettu kurpitsa halkeaa, ja se on siinä”, Vuori varoittaa.

Lajia koordinoidaan eurooppalaisesta kattojärjestöstä. Perinteisissä puutarhamaissa, kuten Englannissa, laji onkin hurjan suosittu.

Suomen Jättikasvisyhdistyksen kautta jäsenet saavat ostaa Suomen oloihin sopivia siemeniä. Kaupan hyllystä jättiläisiksi kasvavien lajikkeiden siemeniä ei löydy. Etelämmässä jättikasvikset kasvatetaan paljon suuremmiksi kuin meillä, koska kasvukausi on pitkä. Maailmanennätyskurpitsa (Belgia) painoi 1 192 kg, Suomen ennätys on 716 kg.

X