Eijan koti on helmi 50-luvulta – Turkulaisesta kerrostaloasunnosta löytyy oma kattoterassi

Kuusi vuotta sitten etsimme uutta kotia nelihenkiselle perheellemme. Päädyimme vähän sattumalta muuttamaan maalta keskelle kaupunkia 50-luvun kerrostaloon.

Olimme myyneet rivitaloasunnon, jossa olimme asuneet 15 vuotta, viettäneet vuoden Jenkeissä ja muuttaneet väliaikaiseen vuokra-asuntoon. Kodissamme oli vain kolme makuuhuonetta, ja kuvittelimme, että tarvitsemme isomman asunnon.

Katselin asuntoilmoituksia päivittäin ja etsin Turun seudulta sopivaa rivi- tai omakotitaloa. Pian kuitenkin tajusimme, että lapset muuttaisivat pian omilleen ja jäisimme kaksin. Tytär oli juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja lähdössä au pairiksi Brysseliin. Laajensin hakua myös pienempiin kohteisiin.

Turun keskustassa, arkkitehti ­Olli Kestilän suunnitteleman 50-luvun kerrostalon viidennessä kerroksessa sijaitseva kolmen makuuhuoneen asunto kiinnitti huomioni. Omistaja myi asuntoa itse, ja pääsin nopeasti yksityisnäytölle. Yleisnäytöllä totesimme mieheni kanssa, että olimme löytäneet etsimämme.

Ihastuimme asunnon 50-luvun arkkitehtuuriin ja yksityiskohtiin, valoisiin huoneisiin, toimivaan pohjaratkaisuun ja suureen kattoterassiin, jollaisia näkee harvoin kerrostaloissa.

Ikkunoita on kolmeen suuntaan. Aamuaurinko paistaa keittiöön ja terassi kylpee kesällä auringossa melkein koko päivän.

Talossa oli jäljellä vielä alkuperäiset ikkunat, kun muutimme uuteen kotiimme kuusi vuotta sitten syksyllä. Ne vaihdettiin ikkunaremontin yhteydessä seuraavana vuonna, mutta säästin niiden kahvat. Olen miettinyt, että vaihtaisin ne uusiin ikkunoihin, mutta ne eivät taida sopia.

Eija Adenius-Tiilikainen nauttii kotona olosta, kun töiltä, harrastuksilta ja vapaaehtoistyöltä jää aikaa. Hän tykkää lukea ja laittaa ruokaa. © Suvi Elo/Otavamedia

50-luvun asunnossa on alkuperäinen puulattia

Asunto oli suunniteltu alun perin kahdeksi erilliseksi asunnoksi, yksiöksi ja kaksioksi. Ne oli yhdistetty yhdeksi tilavaksi asunnoksi. Siksi asuntoon on kaksi ulko-ovea.

80 neliön asunnossa on pitkänmallinen, kapea keittiö, suurehko olohuone, tilava makuuhuone, kaksi pienempää huonetta, eteisaula, laajennettu kylpyhuone ja kattoterassi.

Edellinen asukas oli tehnyt remonttia, ja asunto oli hyvässä kunnossa. Asunnon mustavalkoinen värimaailma ei kuitenkaan vastannut meidän tyyliämme, joten remontoimme keittiön ja uusimme pintoja.

Kylpyhuone oli uusittu putkiremontin yhteydessä, ja sitä oli laajennettu yhdistämällä siihen pala eteistä. Se ei kaivannut muutosta.

Asunnossa oli jäljellä paljon alkuperäisiä 50-luvun elementtejä, kuten puulattia ja makuuhuoneen puiset liukuovet, jotka halusimme ehdottomasti säästää. Maalasimme puulattian harmaaksi. Makuuhuoneen vanhat vaatekaapit olivat kauniit, mutta niin epäkäytännölliset, että luovuimme niistä.

Suurimman muutoksen koki mustavalkoinen keittiö, jossa ei ollut lainkaan yläkaappeja. Myimme vanhan keittiön ja vaihdoimme tilalle vaalean keittiön. Se sopii paremmin talon aikakauden tyyliin.

Keittiö on meille tärkeä paikka. Olemme ruokaihmisiä ja tykkäämme laittaa ruokaa. Minulle on tärkeää, ­että keittiö on paitsi kaunis myös käytännöllinen. Pidämme kovasti i:n mallisesta keittiöstä. Se ei ole suuri, ja lisä­tilalle olisi tarvetta, mutta muuten se on hyvin toimiva. Kaikki tarvittava on käden ulottuvilla. Käytännöllisyyttä lisää tavallista ylemmäs sijoitettu uuni, jota on helppo käyttää.

Makuuhuoneessa on alkuperäiset liukuovet ja verholauta. Pyöreä sänky on Ikeasta. Makuuhuoneesta on näkymä suurelle kattoterassille. © Suvi Elo/Otavamedia

Keittiö uusittiin talon henkeen sopivaksi. Tammiset vetimet olivat suunnittelun lähtökohta. © Suvi Elo/Otavamedia

Perintökalusteilla on tunnearvoa

Muutimme mieheni kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiimme 80-luvun lopulla. Kotiemme sisustamista on helpottanut se, että meillä on hyvin samanlainen sisustusmaku. Tyylimmekin on pysynyt melko samanlaisena.

Nykyisen kotimme sisustuksessa on paljon vanhoja, aiemmissa kodeissa olleita kalusteita ja esineitä. Esimerkiksi Sisustusliike Teatterista vuosia sitten hankitut sohva ja nojatuolit ovat olleet meillä käytössä jo 15 vuotta. Pidän niistä yhä kovasti. Ne ovat pysyneet todella hyvässä kunnossa.

Osan kalusteista ja esineistä olen perinyt vanhemmiltani ja isovanhemmiltani. Olohuoneen puinen piironki on Pälkäneen mökiltä, jossa vietin lapsuuteni kesät.

Piirongin päällä oleva radio on lapsuudenkodistani. Se on yksi kotimme ristiriitaisista esineistä. Pidän siitä kovasti, mutta mieheni ei ole samalla tavalla viehättynyt vanhoista esineistä. Vanhempieni häälahjaksi saaman kaapin päällä eteisessä olevan kirjoituskoneen ostin Hietalahden kirpputorilta 80-luvulla. Mieheni ei silloin ymmärtänyt ostostani, mutta nyt pitää siitä.

Lue myös: Oma mummonmökki öljyää Heidi Parkkisen ”sielun kiristyksiä” – ”Torppa on järkevin hankinta, minkä olen tehnyt lasteni jälkeen”

Yhteydenpito Japaniin alkoi 50-luvulla

Pidän väreistä ja tavaroista, jotka tuovat kotiin ripauksen hotellin tuntua. Pukeudun usein mustaan, mutta sisustuksessa suosin värejä.

Yksi olohuoneemme katseenvangitsijoista on australialaisen ­Florence Broadhurstin suunnittelema vihertävä tapetti. Kun päätimme tehdä olohuoneeseen tapettiseinän, etsimme pitkään sopivaa tapettia. Lopulta päädyimme samaan japanilaishenkiseen tapettiin, jota oli jo edellisessä kodissamme vanhan roosan sävyisenä. Se sopii yhteen Japanista saatujen koriste-esineiden ja tekstiilien kanssa.

Äitini aloitti 50-luvulla kirjeenvaihdon japanilaisen pojan kanssa. Heidän yhteydenpitonsa on jatkunut näihin päiviin asti. Olemme käyneet puolin ja toisin vierailuilla toistemme perheiden luona. He muun muassa kutsuivat lapsemme kylään, kun lapset aloittivat lukion ja yliopisto-opinnot. Joka joulu saamme heiltä laatikollisen lahjoja. Meille onkin vuosien varrella kertynyt japanilaisia koriste-esineitä, vaatteita, laukkuja ja pyyhkeitä.

Meillä on myös paljon tauluja ja viherkasveja, tauluja taitaa olla jo vähän liikaakin. Emme hanki tauluja sijoitusmielessä vaan siksi, että ne miellyttävät silmää. Olen tainnut periä innostukseni tauluihin jo lapsuudenkodista.

Piironki on mökiltä, jossa Eija vietti lapsuuden kesät. Radio on hänen lapsuudenkodistaan. © Suvi Elo/Otavamedia

Japanilaisilta perhetutuilta saatuja esineitä. Taka-alalla Kokeshi-nukke. © Suvi Elo/Otavamedia

Eteisen lipasto on Eijan vanhempien häälahja 50-luvulta. Peili on peritty Anni-mummilta. © Suvi Elo

Kun lapset muuttivat pois, pariskunta sai omat huoneet

Olemme asuneet kaupungin keskustassa reilut kuusi vuotta ja viihtyneet hyvin. Ennen asuimme pitkään maalaismaisemissa, luonnon ja meren äärellä. Tuntui ihanalta vaihtelulta muuttaa kaupungin keskustaan, jossa Aurajoen ranta on ihan vieressä. Ruissalon luontopoluillekin pääsee helposti.

Vietän nykyään viikot yksin Turussa, sillä mieheni asuu töiden vuoksi Helsingissä. Olen koti-ihminen, mutta ehdin olla kotona liian vähän, sillä työt, harrastukset ja vapaaehtoistyö vievät aikaani. Kotona tykkään lukea ja laittaa ruokaa.

Lasten muutettua pois kotoa saimme miehen kanssa omat huoneet. Lempipaikkani on tyttären vanha huone, josta tuli kirjasto ja vierashuone. Tykkään pitää pariovia auki ja lueskella siellä, nauttia lasin viiniä tai kupin teetä.

Kodissamme ei ole paljon mahdollisuuksia vaihtaa huonekalujen paikkaa, mutta mielestäni kotimme ei kaipaa mitään. Se on täydellinen juuri näin.

Kirjastohuoneeseen johti vain oviaukko. Pari­ovet löytyivät Porvoon Wanhasta Rautakaupasta. © Suvi Elo/Otavamedia

Perheen isä sai oman huoneen pojan muutettua omilleen. 50-luvun asunnossa huone toimii myös vieras- ja työ­huoneena. © Suvi Elo/Otavamedia

50-luvun asunnossa on kirjastohuone, jossa riittää tilaa pariskunnan rakkaille kirjoille. © Suvi Elo/Otavamedia

Kattoterassi on käytössä vuoden ympäri. Kesäisin se on viides huone, jossa grillataan. © Suvi Elo/Otavamedia

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 3/2023.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti