Anne Özay on kiitollinen myös kokemistaan vastoinkäymisistä – ”Helppo elämä ei ole sama asia kuin hyvä elämä”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Anne Özay
"Käytännössä hiljennyn joka päivä meditoimaan ja kuuntelemaan omaa sisintäni", Anne Özay kertoo, miten ylläpitää henkistä hyvinvointiaan. © Suvi Elo
Anne Özay on kokenut elämässään paljon niin aallonharjoja kuin -pohjiakin. Juuri sellaista hyvän elämän kuuluu hänen mielestään olla.

Anne Özay kertoo, miten henkisyys ja elämän syvempi puoli alkoivat avautua hänelle jo nuorena.

”Olin 15-vuotias, kun rakas isomummoni kuoli. Hän oli ensimmäinen läheinen ihminen, jonka menetin. Kuolema herätti minussa valtavasti surua”, Anne Özay muistelee.

Hautajaisissa hän pääsi katsomaan isomummon arkussa makaavaa ruumista.

”Sillä hetkellä ymmärsin, että edessäni oli vain kuori, hän itse oli lähtenyt ruumiistaan. Kokemus oli minulle vapauttava. Oivalsin, että elämässä on asioita, joita emme voi silmillä nähdä”, Anne Özay kertoo.

Elämää omien arvojen mukaan

”Hautajaisten jälkeen selasin kirjaston hyllyriviä sormellani etsien jotain, mikä herättäisi huomioni. Sormeni pysähtyi Rauni-Leena Luukanen-Kilden kirjan Kuolemaa ei ole kohdalla. Lainasin sen.

Kirja kertoi henkisistä asioista, avaruusolioista ja ufoista. Siihen aikaan se herätti paljon kohua. Kirjan avulla henkinen tieni kuitenkin alkoi. Se sai minut pohtimaan elämää ja sitä, miksi olemme täällä.

Minulle tuli tärkeäksi elää omien arvojeni mukaisesti. Yksi niistä on hyvyys. Halusin tehdä jotain hyvää toisille. Parikymppisenä se vaikutti elämääni niin, että lähdin opiskelemaan vaatesuunnittelijaksi: Halusin suunnitella ihmisille hauskoja vaatteita.”

Anne Özay

Anne Özay on löytänyt Turusta paljon samaa kuin toisesta kotikaupungistaan Istanbulista. © Suvi Elo

Huoli lapsesta

”Olin 26-vuotias, kun sain esikoiseni. Silloin koin elämäni ensimmäisen todella suuren kriisin. Pojallani todettiin vakava, henkeä uhkaava astma ja allergia heti syntymän jälkeen, ja jouduimme viettämään paljon aikaa sairaalassa. Pojan terveys huolestutti jatkuvasti.

Melko pian pojan syntymän jälkeen sairastuin itse fibromyalgiaan, joka aiheuttaa erilaisia tuki- ja liikuntaelimistön kipuja. Yhdistin sairastumisen herkkyyteeni. Olen aina aistinut asioita herkästi, mikä sai kehoni menemään normaalia helpommin tukkoon.

Halusin löytää apua sekä pojalleni että itselleni. Se sai minut kiinnostumaan luontaishoidoista. Löysin kiinalaisen lääketieteen ja akupunktion. Opiskelin sitä ensin vain omia tarpeitamme varten. Mitä enemmän sain tietoa, sitä enemmän kiinnostuin. Minua viehätti erityisesti se, että oireiden sijaan kiinalaisessa lääketieteessä pyritään aina hoitamaan sairauden syytä.

Myöhemmin päätin vaihtaa kokonaan alaa ja opiskella akupunktioterapeutiksi. Se sopi arvoihini erinomaisesti ja oli samalla hyppy entistä syvemmälle tasolle: ihmisten ilostuttaminen siirtyi pinnalta sisälle.”

Anne Özay

Annen hyvä ystävä Marianne Thomén kuoli kolme vuotta sitten. Annella on paljon valoisia muistoja hänestä. © Suvi Elo

Sielunkumppanin rinnalla

”Kuusi vuotta esikoisen jälkeen sain kuopukseni. Valitettavasti pian sen jälkeen 10 vuotta kestänyt avioliittoni päättyi eroon. Elin pitkään poikieni kanssa kolmistaan, kunnes 45-vuotiaana elämässäni tapahtui iso käänne. Tapasin silloisessa kotikaupungissani Kuopiossa turkkilaisen miehen, johon rakastuin. Koimme molemmat vahvasti, että olimme löytäneet sielunkumppanin. Samanlaista yhteyttä en ollut koskaan ­aiemmin kokenut.

Turkkilainen mieheni avasi minulle myös kokonaan uuden maailman, kotikaupunkinsa Istanbulin. Matkustin sinne ensimmäisen kerran kahdeksan vuotta sitten.

Istanbulissa minusta tuntui heti, että olen kotona. Kaupungin kauneus, maut ja tuoksut veivät heti mennessään. Suomessa nautin rauhasta ja hiljaisuudesta, Istanbulissa pidän kaupungin kaoottisuudesta ja eloisuudesta.

Etunimeni tuntui myös olevan jonkinlainen merkki. Turkin kielessä ”anne” tarkoittaa äitiä, ja kaduilla kuulin usein lasten huutavan sitä. Se tuntui valtavan hyvältä.

Myös mieheni ihmetteli, miten hyvin tunnuin solahtavan kaupungin elämään. Osasin esimerkiksi helposti suunnistaa kaduilla, joita en ollut kulkenut koskaan aiemmin.

Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin ihmisten ystävällisyys ja auttavaisuus. Vaikka Turkissa on paljon köyhyyttä ja muita vaikeuksia, ihmisten lämpö ja yhteishenki huokuvat kaikesta.

Istanbul siis herätti minussa keski-ikäisenä aivan uuden puolen. Läheiseni sanovat, että alan suorastaan säteillä siellä.

Valitettavasti avioliiton onni kesti vain muutaman vuoden, sillä mieheni sairastui harhoja aiheuttavaan mielen sairauteen. Hänellä oli jatkuvasti erilaisia näkö-, kuulo- ja makuharhoja. Hän ei yksinkertaisesti pystynyt enää erottamaan, mikä on totta ja mikä ei.

Yritin saada hänelle terveydenhuollosta apua, mutta se ei onnistunut. Sen sijaan asiat alkoivat mennä yhä enemmän solmuun. Menetimme vähitellen lähes kaiken omaisuutemme mukaan lukien myös kotimme.

Muutaman vuoden aikana kävin läpi todellisen helvetin ja sairastuin myös itse. Menetin osaksi liikuntakykyni ja sain myös silmäsairauksia, joiden takia menetin välillä näkökykyni. Kiinalaisessa lääketieteessä silmät liittyvät maksan energiaan ja tunteisiin, joten ei ollut mikään ihme, että silmäni alkoivat oireilla. Olin valtavan surullinen, koska olin joutunut luopumaan niin paljosta.”

Aallonpohjassakin olen ajatellut, että kas kas, mitä pääsen nyt oppimaan.

Menetyksiä ja uusia alkuja

”Valtavien vaikeuksieni keskellä olen saanut voimaa siitä, että olen tietoisesti pysynyt henkisellä tiellä. Ajattelen, että helppo elämä ei ole sama asia kuin hyvä elämä. Kun kuljemme henkisellä tiellä, elämä heittää eteemme paljon haasteita, joiden ratkaisemisen kautta pääsemme kehittymään.

Aallonpohjassakin olen ajatellut, että kas kas, mitä pääsen nyt oppimaan. Sen takia olen kiitollinen myös elämässäni olleista vastoinkäymisistä.

Minun henkinen tieni on myös hyvin maanläheinen. Erilaisista guruista en tykkää, sillä en pidä siitä, että jotain ihmistä aletaan palvoa. Ajattelen kuitenkin, että eri henkisiltä opettajilta voi oppia. Opit täytyy sopeuttaa omaan elämään eli valita vain sellaiset, jotka sopivat omaan elämänkatsomukseen.

Käytännössä hiljennyn joka päivä meditoimaan ja kuuntelemaan omaa sisintäni. Mieluiten teen sen luonnossa meren äärellä. Sillä tavalla pysyn yhteydessä omaan totuuteeni.”

Ystävän saattohoito Kustavissa

”Vastoinkäymiseni eivät ole rajoittuneet vain mieheni sairastumiseen. Viime vuosina olen menettänyt myös kymmeniä läheisiäni vakaville sairauksille. Yksi rankimpia kokemuksia oli pitkäaikaisen ystäväni Marianne Thomén sairastuminen suolistosyöpään. Saattohoidin häntä Kustavin saaressa kolme kuukautta, kunnes hän kolme vuotta sitten kuoli.

Saattohoidon aikana sain nähdä kuoleman läheltä. Marianne oli saanut elää hyvän ja vaiherikkaan elämän ja suhtautui sen takia kohtaloonsa rauhallisesti. Vielä viimeisinä päivinään hän oli hyvin valoisa ja viljeli itselleen ominaista huumoria. Kun kuoleman hetki koitti, toivotin hänelle hyvää matkaa.

Vaikka Mariannen kuolema oli kaunis, se herätti minussa valtavan surun, kivun ja kaipauksen. Käsittelin sitä kirjoittamalla yhteisistä kokemuksistamme muistiinpanoja.

Kirjoittamisen olin löytänyt jo hieman aiemmin Mielenterveyden keskusliiton koulutuksessa. Kun mieheni oli sairastunut mielen sairauteen, olin hakeutunut opiskelemaan kokemusasiantuntijaksi. Koulutukseen kuului oman elämäntarinan kirjoittaminen. Yllätyksekseni sain muilta osallistujilta hyvää palautetta tekstistäni.”

Kokemuksesta syntyi kirja: Sinä, Sagani – Saattohoito saaressa

”Olin näyttänyt tekstini myös Mariannelle, joka kehotti minua jatkamaan kirjoittamista. Vähitellen muistiinpanoni alkoivat kasvaa kirjaksi: Sinä, Sagani – Saattohoito saaressa (Kirjokansi 2021).

Ajattelen, että viime vuosina kokemani valtavat vastoinkäymiset ovat olleet minulle elämän järjestämiä testejä. Ne ovat koetelleet sietokykyäni ja välillä olen tuntenut, etten jaksa.

Samalla niiden aikana on syntynyt myös jotain hyvää. Menetykset ovat avanneet uuden luovan kanavan: kirjoittamisen. Kuusi viime vuotta olen asunut Turussa, joka on jollakin lailla samantyylinen kaupunki kuin Istanbul. Molemmat kaupungit ovat inspiroineet minua kirjoittamaan, muun muassa blogia.

Ystävyys Mariannen kanssa vahvisti käsitystäni elämän tarkoituksesta. Marianne eli omannäköisensä ja rohkean elämän. Siksi myös hänen kuolemansa oli rauhallinen ja valoisa. Olen oivaltanut, että meidän täytyy elää täysillä ja keskittyä elämässä olennaiseen.

Minulle täysillä eläminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vietän osan vuodesta Istanbulissa. Olennainen taas tarkoittaa edelleen samaa kuin teini-ikäisenä: haluan tehdä elämässäni hyvää.

Hyvä on kuitenkin muuttanut muotoaan. Nykyään teen hyvää muun muassa hoitamalla ihmisiä kiinalaisella akupunktiolla. Kaiken taustalla on universaali rakkaus, jota haluan jakaa elämässäni eteenpäin.”

Anne Özay

© Suvi Elo

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkäri-lehdessä 5/21.

Lue myös: Ystävän kuolema lähestyy – Miten tukea kuolevaa ja valaa toivoa, kun sitä ei enää ole?

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X