Bichon frisé Otto on Lemmikkien päivänsäde 2019 – Otosta tekee erityisen sen taito poseerata kuvissa

Jaa kaverilleTilaa Seura
Otto-koira
Pentuna Otto oli tosi villi ja raisu, mutta nyt se on rauhoittunut huomattavasti. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Kameran edessä viihtyvällä bichon frisé Otolla on ihailijapiirinsä niin kotonaan kuin Seura-lehden lukijoissakin. Otto on ”poseeraava poika”, joka rakastaa ihmisten läheisyyttä.

Bichon frisé Otto hyppää omistajiensa Minna ja Arto Pohjolaisen kanssa tottuneesti veneeseen. Ei kestä kuin hetken, kun Otto on jo hypännyt kuvaajamme viereen rapsutettavaksi.

Otto tervehtii molempia vierailijoita uteliaana, mutta kuvaajan touhut kameran kanssa kiinnostavat enemmän. Ystävällinen koira seuraa veneen hyttiin astelevaa kuvaajaa ja valmistautuu kuin kokenutkin malli poseeraamaan portaiden yläpäässä.

Otto valloitti lukijoittemme sydämet ja voitti ylivoimaisesti Seura-lehden Lemmikkien päivänsäde -lukijaäänestyksen. Sen kunniaksi tulimme tapaamaan tätä mestariposeeraajaa perheen veneelle Helsingin Vuosaareen.

Pieni koira merellä

Oton suklaanruskeat nappisilmät kääntyvät katsomaan vierailijoita aina välillä. Muuten rauhallinen, kaksivuotias koira makoilee veneessä tottuneesti välittämättä hälinästä ympärillään.

Veneilyyn tottunut koira on käynyt muun muassa Jurmossa, Utössa ja Örössa. Seuraavaksi perhe suuntaa jälleen Turun suuntaan Saaristomerelle.

Omistajiensa mukana Otto viettää viikonloppureissujen lisäksi aikaa merellä toisinaan parikin viikkoa.

Kun Otto oli pentuna haettu kasvattajaltaan Lappeenrannasta parin kuukauden ikäisenä, pääsi se ensimmäisen kerran veneretkelle Isosaareen jo samalla viikolla.

Otto tottui veneilyelämään melkein liiankin hyvin, sillä tehtyään tarpeensa veneessä sille tarkoitetulle vaippamaiselle alustalle, pentu ei tahtonut osata käydä pissalla enää ulkona, vaan odotti pääsevänsä takaisin veneeseen tarpeilleen.

Keinuva vene

Kovan tuulenpuuskan osuessa satamassa seisovaan veneeseen Otto hätkähtää ja katselee ihmeissään ympärilleen. Se hakee turvaa tuovaa katsetta isänniltään, mutta rauhoittuu, kun tuuli laantuu.

Veneen lattian keinuminen on Otosta selvästi epämiellyttävää. Jos aaltoja on liikaa, ei Otto viihdy enää lempipaikassaan veneen keulassa. Onneksi koiralla on toinenkin mielipaikka; kipparin penkin alla on pienen koiran hyvä olla.

Minna ja Arto Pohjolainen

Bichon frisé -rotuista koiraa ei ole helppo saada. Myös Minna ja Arto Pohjolainen kyselivät pentuja usealta kasvattajalta ennen Oton löytymistä. Tommi Tuomi / Otavamedia

Purkkaa hampaissa

Vappuna 2017 syntynyttä viisihenkistä pentuetta kutsuttiin leikkimielisesti ”vappupörriäisiksi”, sillä kaikki pennut olivat hyvin aktiivisia. Nyt iän myötä ainakin Otto on rauhoittunut ja tihutyötkin ovat jääneet vähemmälle.

Otto on nimittäin ollut nuorempana varsinainen velmu. Pentuna se useasti kiipesi päivän aikana peilipöydälle tähyilemään ja varasti sieltä muun muassa huulirasvan ja tuhri sillä itsensä.

Joskus kaatui roskis ja joskus sukat vaihtoivat salaperäisesti paikkaa. Ryöstöretkillään Otto oli kerran jopa avannut emäntänsä käsilaukun ja löytänyt sieltä purkkaa.

”Aina kun sillä on tylsää, se tekee jonkin jullikan, vaikka sille antaisi aktivointilelun.

Joskus se on syönyt purkkapaketin ja sillä on ollut hirveä purkkamälli hampaissa”, Minna Pohjolainen nauraa.

Kun Otto pääsee vapaaksi, on sen mielestä hauskaa myös pysyä vapaana.

”Olemme yrittäneet opettaa monesti luokse tuloa, mutta se on ollut siitä aina vain kiva leikki – sellainen, että minä olen täällä ja te olette siellä, ja jos tulette lähemmäs, lähden karkuun. Sitten se heiluttaa iloisena häntää jostain puskasta.”

Koiruuksista viis, Otto on silti perheen silmäterä.

”Otolla on laaja ihailijapiiri meidän ystävissämme ja sukulaisissa. Aina kysytään, mitä meille kuuluu ja entä Otolle. Se on perheenjäsen.”

Poseeraava poika

Otosta tekee erityisen sen taito poseerata kuvissa. Kuvaajan tarttuessa kameraan kääntyy Oton katse suoraan sitä kohti ja linssilude kallistaa päätänsä tuodakseen esiin parhaat puolensa.

Yhtä helppoa oli Minna Pohjolaisen mukaan myös kuvakilpailun voittaneen otoksen ottaminen.

Rekvisiitaksi muutama koristevalo, koira paikoilleen, kännykkäkamera esiin ja Otto hoiti poseeraamisen.

Ei ihmekään, että perheellä on Otosta paljon kuvia.

Oton edeltäjä bichon frisé Ossi ei ollut omistajiensa mukaan lainkaan niin kuvauksellinen kuin Otto on, vaikka suloinen koira olikin.

Ossin aikaan oli sovittu, ettei perheeseen tulisi enää uutta koiraa. Kun Minna palasi työmatkaltaan Ossin kuoleman jälkeen, kysyi Arto kuitenkin heti vaimoltaan, missä heidän uusi koiransa on. Muutaman kuukauden päästä onni osui kohdalle, ja pentueesta vapautui yksi pentu.

Haastateltuaan halukkaita koiranomistajia, kasvattaja valitsi jokaiselle perheelle parhaiten sopivimman pennun.

Minnalle ja Artolle valikoitui pentueesta muita hieman rauhallisempi yksilö ja se oli heistä nappivalinta. Otto sopii heidän perheeseensä loistavasti.

”Otto ei ole hirveän aktiivinen, vaan sopii meille todella hyvin, koska se haluaa olla lähellä ja kotona. Se on meistä kivaa”, Minna Pohjolainen kertoo.

Jäniksen papanoita

Lämpiminä kesäpäivinä nuorikin koira on vähän vaisu ja kuumissaan.

Arto Pohjolaisen mukaan aika harva bichon frisé -rotuinen koira kuitenkaan pitää uimisesta, sillä turkki on kastuessaan melko raskas.

Otto ei ole poikkeus, mutta vilvoittelee mielellään rantavedessä kahlaamalla.
Otto nauttii myös talvella lumessa telmimisestä niin kauan, kunnes pöyheä turkki kerää tassuihin ja mahan alle valtavat ”lumikengät”.

Koirapuistossa päättömästi juoksemista Otto ei oikein ymmärrä. Metsässä ja saaristossa lenkkeily on sille kuitenkin mieleistä. Aamun paras yllätys on, jos se löytää lenkillä erityisherkkua: jäniksen papanoita.

Lenkkeilyn ja television katselun lisäksi Otolla ei ole harrastuksia. Välillä Otto tosin leikkii leluankallaan, mutta noutajaksi Otosta ei ole.

”Pari kertaa se käy hakemassa lelun, mutta sitten katsoo, että hae vain itse”, Minna Pohjolainen kertoo nauraen.

Kasvattaja jätti mukavaksi muistoksi jokaiselle pennulle oman leluoravan. Ne olivat alkuun samankokoisia kuin pennut itse, mutta nyt Ottokin on kasvanut jo reilusti oravaa isommaksi. Ensimmäinen lelu on kuitenkin edelleen tallessa.

Otto-koira

Otto on sylikoira, jolle kaikkein tärkeintä on, että joku silittää ja pitää siitä huolta. Tommi Tuomi / Otavamedia

Varsinainen vahtikoira

Ihmisrakkaalle Otolle päivän tavalliset asiat ja rutiinit tuovat turvaa. Jännittävät tilanteet saavat hieman aran koiran vapisemaan, ja yllättävät kovat äänet pelkäämään.

Epäluulosta osansa saavat myös naapuruston eläimet.

Jos perheen makuuhuoneen ikkuna on kesäöinä auki, alkaa Otto haukkua tai ainakin murista aamulla laulunsa aloittaville linnuille.

Otto saattaa myös haukkua ovella seisovia vieraita, mutta kun he pääsevät sisään, ihmisten läheisyydestä pitävä koira hyppää kainaloon.

Tälle vahtikoiralle kelpaa rapsuttajaksi, vaikka vieras putkimies.

”Yleensä, jos Otto on yksin kotona, ja joku tulee sisälle, vaikka vieraskin ihminen, niin Otosta se on vain luksusta. Heti vaan katsomaan, kuka tuli, ja kainaloon.”

Iloisena vastaan autolle

Kotonaan Vantaalla Otto nukkuu mieluiten isäntänsä kanssa samalla tyynyllä. Otto on oppinut, että emännän luo mennään, jos on ruoka-aika tai joku hätä, kuten tarve päästä ulos.

Kun isäntä tulee kotiin, Otto juoksee aina jo autolle vastaan riemuiten.

Isäntä huolehtii myös Oton turkin trimmaamisesta. Otto ei ole näyttelykoira, joten turkki pidetään suosiolla kesäaikaan lyhyenä. Turkin föönaamisen lämmöstä koira nauttii, kuten kaikesta huolenpidosta ja hellyyden osoituksista.

Pesun jälkeen Otto saa kuitenkin hepulin.

”Pesun jälkeen Otto juoksee märkänä ympäriinsä ja hankaa itseään joka paikkaan, mutta sitten kun föönataan, se laittaa silmät kiinni ja nauttii”, Minna Pohjolainen kertoo.

Bichon frisé -rotuun Minna ja Arto päätyivät, koska rodusta ei lähde karvaa ja allergisoivaa hilsettäkin irtoaa vähemmän kuin monista muista roduista. Usein pestävän koiran turkki tuoksuu shampoolta, kuten ihmisten puhtaat hiukset.

Yksipuolista rakkautta

Oton elämässä on yksi tragedia, saavuttamaton rakkaus. Nuori uros on ollut aina kovin kiinnostunut naapurin vanhemmasta narttukoirasta. Valitettavasti tämä unelmien tyttö ei lotkauta korvaansakaan nuorelle pojalle.

Kerran unelmista oli tulla totta, kun nartulla oli juoksu ja poikien seura alkoikin yhtäkkiä kiinnostaa. Otto tosin ei silloin aivan ymmärtänyt, miksi tuo aina niin etäinen ihastus oli nyt valmis tekemään tuttavuutta.

Vielä enemmän hämmennystä herätti se, kun nartun juoksu loppui ja tätä ei enää kiinnostanutkaan Oton seura, vaikka ihailija oli innoissaan juoksemassa uuden ystävänsä luo.

Otto rakastaa myös lapsia. Se tekisi lisäksi mielellään tuttavuutta isäntänsä Arton veljen kissan kanssa, mutta kissa ei ole samaa mieltä.

”Kissa antaa aina heti käpälää tylysti. Otto ei sitäkään oikein ymmärrä, vaan on äimänä, miksei voi ihan rauhassa nuuskia ja olla kavereita.”

Jos Otto voisi antaa ihmisille, koirille ja muille eläimille neuvon, se olisikin: rakastakaa omaa kotiväkeänne ja toisianne.

”Otto on aina sellainen, että kun oma kotiväki on paikalla, kaikki on hyvin”, Minna Pohjolainen tiivistää.

X