Metsätyskoira karkasi Venäjälle – Epävarmuus kohtalosta kalvoi omistajapariskuntaa: ”Kiusaus karata rajan yli etsimään Almaa oli suuri”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Loikkarikoira Alma
Vain Alma itse tietää, mitä kaikkea se itärajan yli suuntautuneella karkumatkallaan on kokenut. © Mikko Nikkinen
Parikkalalainen karkeakarvainen mäyräkoira Alma karkasi hirvijahdista itärajan yli. Nälissään pakkasessa vaeltanut koira oli Venäjän Karjalassa petojen armoilla ja vaarassa tulla kaapatuksi.

Hirvestä on saatu havainto Suojärven mäellä. Parikkalan uukuniemeläiset metsästäjät käynnistävät jahdin.

Joulukuun ensimmäisenä päivänä maa on jo lumen peittämä. Pakkasta on muutama aste. Suuret kuuset seisovat hievahtamalla aloillaan. Parin kilometrin päässä hiljaiseen metsään avautuu aukea, jonka keskellä kulkee piikkilanka-aita.

Se on Suomen ja Venäjän raja.

Kolmevuotias karkeakarvainen mäyräkoiranarttu Alma on jo ehtinyt ajaa kaksi hirveä kaadettaviksi. Nyt on kolmannen vuoro.

Alma saa vainun ja loittonee metsään. Koiran tutkapannan välittämä signaali piirtyy vihreänä viivana Osmo Melasen puhelimen näyttöön. Hirvi ja koira lähestyvät toisiaan, mutta hirveen ei saada tarpeeksi avaraa näkymää, että se voitaisiin kaataa.

Ajo jatkuu. Alma jahtaa hirveä kohti valtakunnan rajaa.

Sitten hirvi rynnistää metsästäjien muodostaman passiketjun läpi ja loikkaa piikkilanka-aidan yli. Hirveä seuraava koira kaivautuu aidan ali.

Alma on karannut Suomesta Venäjälle.

Pysähtynyt signaali

Tietokoneen hiiri naksahtaa Uukuniemen Niukkalan kylän Kukkurin-talon tuvan pöydällä. Mäyräkoira Alman tutkapannasta tallennettu reitti kiemurtelee näytössä vihreänä ja punaisena viivana.

Alma aloitti ajon aamuyhdeksältä ja se pysähtyi Suojärven itäiselle laidalle, kolmisen kilometriä Venäjän puolella vasta iltapäivällä. Lyhyt valoisa aika oli jo pimenemässä illaksi. Alma oli vilistänyt hirven perässä miltei kuusi tuntia.

”Kun koiran huomattiin pysähtyneen, seisoi rajan pinnassa vakavia metsästäjiä”, Osmo Melanen kertoo.

”Pelkäsimme menettäneemme Alman.”

Ajamisen lopettanut koira oli voinut joutua hirven potkaisemaksi tai ehkä se oli juuttunut pannastaan tai ajoliivistään oksaan tai kivenkoloon.

Alma ei vastannut kutsuihin eikä enää haukkunut. Tutkapanta välitti Melasen puhelimeen lämpötilaksi +4 celsiusastetta, vaikka ilman lämpötila oli laskenut jo alle kymmenen pakkasasteen.

”Ilman ja pannan lämpötilaerosta voitiin päätellä, että Alma oli yhä hengissä.”

Loikkarikoira Alma

Kun Alma oli kadoksissa, Minna Alestalo-Melanen ja Osmo Melanen kävivät kutsumassa koiraansa Suomen ja Venäjän rajalla sijaitsevan Suojärven rannalla. Nyt Almakin on isäntäväkensä mukana muistelemassa karkuretkeään. Mikko Nikkinen

Yksin petojen armoilla

Karkeakarvainen mäyräkoira Alma syntyi seitsemän pennun pesueeseen Kauhavalla 8. päivä maaliskuuta 2016.

Minna Alestalo-Melanen ja Osmo Melanen noutivat Alman Parikkalaan koiran ollessa seitsemän viikon ikäinen.

Alma on kulkenut pennusta saakka isäntänsä kanssa metsällä ja siitä on kasvanut erinomainen metsästyskoira. Kahden hirven lisäksi Alman ajosta on kaadettu kaksi kaurista.

Energinen Alma vaatii kuitenkin myös läheisyyttä ja hellyyttä; koira nukkuu isäntänsä kainalossa.

Alman karkaamisesta Venäjälle tehtiin ilmoitus Kaakkois-Suomen rajavartiostolle, mutta Suomesta ei oteta koiran katoamistapauksissa yhteyttä Venäjän federaation turvallisuuspalvelun rajapalveluun ennen kuin 24 tunnin varoaika ilmoituksen saamisesta on kulunut umpeen.

Kun Almaa ei saatu yöksi kotiin, Alestalo-Melanen ei saanut nukuttua. Ikävä ja huoli itkettivät.

”Kiusaus karata rajan yli etsimään Almaa oli suuri”, hän tunnustaa.

Rajan taakse metsään jääneen Alman vaarana olivat seudulla usein havaitut ilvekset ja sudet, joille pieni mäyräkoira on helposti napattava saalis.

Venäjän Karjalassa esiintyy vesikauhua eli rabiesta, mutta Alma kuten muut seudun koirat on rokotettu tautia vastaan.

”Koira syö lunta janoonsa, mutta mitä se saa syödäkseen? Miten pitkään säännöllisiin ruoka-aikoihin tottunut Alma pärjää ilman ravintoa?”, Minna huolehti.

Kynsimistä linjoilla

Kun vuorokausi Alman katoamisilmoituksen jättämisestä oli kulunut, Suomen rajavartiosto otti yhteyttä venäläisiin kollegoihinsa.

”Puhelinsoitto rajan taakse ei riittänyt, vaan koiran katoamisesta piti lähettää faksi Venäjän rajavartiopalvelun vastaaville esimiehille Viipuriin”, Osmo Melanen kertoo.

Hän kävi vaimonsa kanssa rajan pinnassa etsimässä koiraa, ja he jättivät katoamispaikan lähelle Suojärven rannalle houkuttimiksi koiranmuonaa, Alman oman viltin ja Osmon villapaidan.

Alueella partioivat suomalaiset rajavartijat lupasivat ilmoittaa Melaselle, jos he kuulevat koiran haukuntaa tai löytävät sen jälkiä lumesta.

Havaintoja Almasta ei kuitenkaan saatu.

Koiran tutkapannan SIM-kortin välityksellä pantaan saadaan ääniyhteys.

Kun Melanen avasi yhteyden, puhelimesta kuului rapinaa.

”Se saattoi olla kynsimistä. Ehkä maastoon pannastaan tai liivistään kiinni juuttunut Alma yritti rimpuilla itseään irti.”

Kaksi päivää Alman katoamisen jälkeen Melanen sai tiedon, että venäläiset rajavartijat olivat käyneet katsomassa metsikön, mistä Alman viimeinen paikannus oli tallentunut puhelimeen, mutta koira ei ollut löytynyt.

”Kieltämättä meille jäi epäilys siitä, oliko paikalla edes käyty”, Melanen kertoo.

Kun tutkapannasta loppui lataus, koirasta ei saatu enää edes havaintoja puhelimeen.
Toivo Alman löytymisestä alkoi hiipua.

Epävarmuus koiran kohtalosta kalvoi koiran omistajapariskuntaa.

”Olisimme halunneet saada selvyyden siitä, onko Alma edes elossa”, Minna Alestalo-Melanen kertoo.

”Meidän oli vain odotettava, vaikka emme tienneet, oliko odottaminen jo turhaa.”

Loikkarikoira Alma

Osmo Melanen on tallentanut tutkapannasta Alman kulkeman reitin näyttöpäätteelleen. Karkumatkalla ollutta koiraa pystyttiin seuraamaan kunnes signaali katosi. Mikko Nikkinen

Kaappaus rajan takana?

Joulukuun alkupäivinä ilman lämpötila pysyi pakkasella ja pyryt kasvattivat kinoksia.

Osmo Melanen ja Minna Alestalo-Melanen jatkoivat etsintäkierroksiaan Suomen ja Venäjän rajan tuntumassa Suojärven rannoilla.

Kun koira oli ollut vajaat neljä vuorokautta kadoksissa, Alestalo-Melanen kuuli järven vastarannalta kantautuvan haukun.

”Äänestä päätellen se olisi voinut olla Alma”, hän kertoo.

Alestalo-Melanen kutsui koiraa, mutta ei saanut vastausta.

Haukku oli vaihtunut hiljaisuuteen.

Osmo Melanen sai ystävänsä kautta välitettyä tiedon koiran katoamisesta noin 30 kilometrin päässä rajasta sijaitsevalla Lahdenpohjalla asuvalle Nikolai Trusinille.

Melanen lähti Venäjälle ja kävi Trusinin kanssa tarkastamassa Alman kulkeman reitin. Hangesta löytyi vanhoja hirvenjälkiä, mutta koiran jäljet olivat jo peittyneet lumen alle.

Vaikka Trusin lupasi jatkaa etsintöjä, ei Melanen enää uskonut löytävänsä Almaa.

”Jos Alma oli ajautunut Venäjän puolella ravintoa etsiessään asumusten liepeille, se oli vaarassa joutua pihakoirien raatelemaksi.”

Melanen epäili myös, että puhdasrotuisena mäyräkoirana Alma oli voinut päätyä kaapatuksi.

”Mikäli joku oli ottanut koiran kiinni, niin ehkä hän suunnitteli hyötyvänsä löydöstään myymällä koiran hyvästä hinnasta eteenpäin.”

Almalle puetaan huomioliivi ja tutkapanta

Kun Alma lähtee maastoon, se saa ylleen huomioliivin ja tutkapannan kaulaansa. Mikko Nikkinen

Metsästä raja-asemalle

Perjantaina 7. päivä joulukuuta Minna Alestalo-Melanen oli matkalla Parikkalasta Kesälahdelle tapaamaan ystäväänsä, kun hänen puhelimensa soi.

Kaakkois-Suomen rajavartiostosta ilmoitettiin, että Alma oli löytynyt.

”Olimme jo luopuneet toivosta, joten tieto tuntui ihmeeltä. Toinen miltei yhtä suuri ihme oli se, että sain hämmennykseltäni ja liikutukseltani auton pysymään tiellä.”

Nikolai Trusin oli löytänyt Alman Mustalammen rantamailta noin kymmenen kilometrin päästä Suomen ja Venäjän rajalta.

Ensin jänistä ajanut koira ei ollut antanut ottaa itseään kiinni, mutta Trusinin kutsuessa Almaa se tuli vähitellen lähemmäksi ja Trusin nappasi koiran syliinsä.

”Hän vei koiran kesäasunnolleen, ruokki ja juotti Alman ja puki kylmästä hytisevän koiran ylle kolme villapaitaa”, Osmo Melanen kertoo.

Trusin luovutti Alman Venäjän rajavartiostolle, ja illalla Melanen sai vahvistuksen siitä, että koira oli Matrin rajavartioasemalla vain kuuden kilometrin päässä kotoaan.

Almaa ei kuitenkaan voitu palauttaa omistajilleen ennen kuin siihen oli saatu lupa Venäjän rajavartiopalvelun vastaavilta esimiehiltä Viipurista.

Koiran luovutus sovittiin seuraavaksi päiväksi, jolloin faksaamalla anottu luovutuspyyntö olisi todennäköisesti jo hyväksytty.

”Meille ei kuitenkaan kerrottu, miten ja missä Alma palautettaisiin Suomeen”, Melanen kertoo.

Melanen oli huolissaan Alman terveydestä. Hän arveli, että koira kärsi luultavasti aliravitsemuksesta.

”Alma olisi pitänyt saada nopeasti eläinlääkärille, mutta se joutui kyyhöttämään raja-asemalla.”

metsästyskoira Alma

Erinomainen metsästyskoira Alma on valppaana myös sisätiloissa, jos talossa on vieraita. Mikko Nikkinen

Rajalta nesteytykseen

Rajavyöhykkeellä seisovat venäläiset rajavartijat ovat kunnioitusta herättävä kaksikko.

Kun sitten erottaa pienen mäyräkoiran toisen rajavartijan kainalossa, kaksikosta tulee hellyttävä.
Alma palautettiin Suomeen Uukuniemen entisellä rajanylityspaikalla lauantaina 8. päivä joulukuuta klo 14.00.

Venäläisiä rajavartijoita oli vastassa Osmo Melasen ja Minna Alestalo Melasen lisäksi kolme suomalaista rajavartijaa.

Rajavartijat tervehtivät toisiaan nostamalla kätensä lippaan. Venäläinen rajavartija luovutti koiran suomalaiselle rajavartijalle, joka kantoi sen Melasen syliin.

”Alman ilme oli yrmeä. Ehkä se syytti minua siitä, että se oli jätetty metsään.”

Sitten Alma alkoi heiluttaa iloisena häntäänsä. Koira oli likainen, silmin nähden väsynyt ja laihtunut.

Eläinlääkärin tarkastuksessa Almassa ei havaittu ulkoisia vammoja eivätkä sen tassut olleet haavoilla, mutta koiran paino oli pudonnut yhdeksästä kilosta reiluun kuuteen kiloon. Kuivettunut Alma joutui vielä nesteytettäväksi ennen kuin se pääsi vihdoin kotiinsa.

”Onneksi Alma löydettiin ajoissa”, Melanen kertoo.

”Vaikka koira on sitkeä, niin heikentyneenä se ei olisi pärjännyt enää montaa päivää maastossa yksin.”

Minna Alestalo-Melanen

Minna Alestalo-Melanen tarjoaa Almalle makupalaa. Oman osuutensa haluaa myös perheen toinen koira jackrusselinterrieri Hertta. Mikko Nikkinen

Takaisin jahtiin

Mäyräkoira ottaa iloisena vieraat vastaan kotonaan Uukunimellä. Se hyppii ja haukahtelee ja jää etutassuillaan nojaamaan polvea vasten. Kun ottaa etutassut käteensä, niin koiran takajalat alkavat liikkua edestakaisin lattialla.

Mäyräkoira on pyytänyt ihmistä tanssiin.

Jäntevästä ja lihaksikkaasta Almasta eivät enää näy karkumatkan rasitukset.

Riistaverinen koira on toivuttuaan käynyt jo kotikonnuillaan ajamassa jänistä.
Minna Alestalo-Melanen suhtautuu miehensä ja Alman metsästysretkiin nykyään hieman varauksella.

”Pelkään yhä Alman puolesta, mutta koiran on päästävä metsälle, koska se on oleellinen osa Alman elämää.”

Myös Osmo Melanen on tullut Alman kanssa metsällä ollessaan entistä varovaisemmaksi.

”Ensi syksyn hirvijahdissa passitusjärjestelmä toteutetaan siten, etteivät koirat pääse tekemään luvattomia rajanylityksiä.”

Alma tulee taas liki eikä vastustele, kun sen nostaa syliin. Koiran pää kääntyy, kun sitä silittää. Alma katsoo suoraan silmiin. Missä se karkumatkallaan oli? Mitä se näki ja koki?

Alman korvat heilahtavat. Koiran suupielet vetäytyvät ja punainen kieli vilahtaa.
Aivan kuin Alma olisi naurahtanut.

Koira yksin tietää, vaan se ei kerro.

X