Yllätysraskaus, puolison odottamaton kuolema ja lapsen kummallinen sairaus - Tiinalle elämä toi onnenkyyneleitä, surua ja huolta
Elämän arvaamattomuus osui Tiina Korkeakosken elämään kahdesti vain muutaman kuukauden sisällä. Ensin hän sai esikoisensa ja sitten hänen puolisonsa yllättäen kuoli. Mutta elämällä oli hänelle vielä kolmaskin yllätys. Elämä näytti lyhyen ajan sisällä Tiina Korkeakoskelle kahdet kasvonsa. Pian esikoisen syntymän jälkeen hänen puolisonsa yllättäen kuoli. Mutta elämällä oli hänelle vielä kolmaskin yllätys.
Sairaalan käytävät ovat Inkalle ja Tiinalle toinen koti.
Totta se oli: raskaustestissä oli kaksi viivaa.
Raskaus oli Tiina Korkeakoskelle ja hänen miesystävälleen Rikulle täydellinen yllätys.
Raumalainen pariskunta oli tuntenut toisensa jo pitkään, mutta seurustelua oli takana vasta vuoden päivät. Lasta he eivät olleet suunnitelleet.
”Itse en ollut erityisesti haaveillut lapsesta, enkä ollut koskaan ajatellut tai nähnyt itseäni äitinä”, Tiina kertoo.
Koska kuukautiset olivat myöhässä ja vatsassa oli omituinen tuntemus, Tiina päätti tehdä raskaustestin – jonka testiruutuun rävähtivät nuo kaksi tummaa viivaa.
Tiina kertoi uutisesta tulevalle isälle heti raskaustestin tehtyään.
”Rikun oli aluksi vaikea uskoa asiaa todeksi.”
Molemmat olivat raskaudesta aluksi hyvin häkeltyneitä, mutta samalla onnellisia. Raskauden keskeyttäminen ei ollut heille vaihtoehto.
”Emme edes keskustelleet raskauden keskeyttämisestä. Päätös vauvan pitämisestä oli nopea, onneksi olimme asiasta yksimielisiä. Elämäntilanne olisi tietenkin voinut olla parempi, meillä kun oli koulut vielä kesken.”
Raskaustestin tulos kolme vuotta sitten hämyisenä joulukuun aamuna muutti Tiinan elämän. Enemmän kuin hän tuolloin osasi edes aavistaa.
Onnellinen odotus mutta onni loppui lyhyeen
Odotus oli pariskunnalle onnellista aikaa. Raskaus oli kohtalaisen helppo, lukuun ottamatta alkuaikojen pientä aamupahoinvointia.
”Muistan elävästi, kun kuulin lapsen sydänäänet ja tunsin ensimmäiset potkut.”
”Riku, lämmin ja hyväsydäminen ihminen, osallistui odotukseen ja oli tukenani koko raskauden.”
Terve, reilu kolmekiloinen tyttö näki päivänvalon 9. kesäkuuta vuonna 2016.
”Vaikka synnytys oli kamala ja kivulias kokemus, kaikki oli kuitenkin sen arvoista, kun sain maailman parhaimman palkinnon. Itkin onnesta, kun sain vauvan syliini.”
Tiina toipui synnytyksestä vauhdikkaasti, ja lapsiperheen arki lähti rullaamaan hienosti. Heinäkuussa tytär sai kasteessa nimekseen Inka Kaarina.
”Inka oli alusta saakka ihana ja helppo lapsi. Esimerkiksi yöheräämisten suhteen vuorottelimme Rikun kanssa. Oli meillä riitojakin, mutta sanoisin kuitenkin, että meillä meni todella hyvin.”
Pienen perheen onni loppui kuitenkin lyhyeen.
Veneretken kohtalokas päätös
Pari kuukautta Inkan syntymän jälkeen elokuisena maanantaina Riku lähti kahden ystävänsä kanssa kalastamaan, naukkailemaan olutta ja viettämään rentoa iltaa pienellä veneellä.
Leppoisa elokuun sää ja lämmin vesi houkuttelivat kolmihenkisen seurueen uimaan kello viiden jälkeen iltapäivällä. Epäonnekseen ystävykset eivät huomioineet laskeutuvansa veneestä lähelle Olkiluodon ydinvoimalan purkuaukkoja – lahdelle, jossa oli erittäin kova imu.
Lyhyen uinnin päätteeksi miehet joutuivat virtaukseen, ja kaunis kesäilta sai järkyttävän päätöksen – miehistä vain kaksi pääsi takaisin veneeseen.
Nopeasti paikalle hälytetty pelastushenkilökunta ja sukeltajat tekivät etsintöjen päätteeksi murheellisen löydön, eikä Rikun hyväksi ollut tehtävissä enää mitään.
Kuolinsyy oli hukkuminen. Riku oli kuollessaan vain 30-vuotias.
Tiina jäi yksinhuoltajaksi ollessaan vain 25-vuotias. Hautajaisten jälkeinen aika meni sumussa, mutta sekä Rikun äiti että hänen oma äitinsä olivat tukena tuolloinkin.
”Olen todella huono pyytämään apua. Jotenkin sitä vain mentiin eteenpäin, Inkan takia oli silloinkin pakko jaksaa.”
Seuraava epäonni kuitenkin kolkutteli jo ovella.
Lääkäritkin ymmällään taaperon oireista
Seuraava talvi kului opetellessa elämää kaksin, mutta Inka kasvoi ja kehittyi kovaa vauhtia.
”Inka on aina ollut ihanan iloinen ja nauravainen lapsi. Tuntuukin pahalta, ettei hän saa koskaan tuntea isäänsä, mutta totta kai kerron hänelle Rikusta, kun hän kasvaa.”
Seuraavana kesänä, Inkan ollessa vajaan vuoden ikäinen, hänellä alkoi äkisti esiintyä oireita, kuten oksentelua ja ummetusta.
”Ensin ajattelin kuten muutkin, että kyseessä on jonkinlainen vatsatauti. Jouduimme sairaalaan nesteytykseen mutta pääsimme melko nopeasti kotiin, ja kaikki palautui taas ihan normaaliksi.”
Oireet palasivat tasaisin väliajoin, alkoivat sitten esiintyä yhä useammin – ja myös kovenivat kerta kerralta. Reissut Poriin, Satakunnan keskussairaalaan alkoivat olla arkipäivää.Nopeasti siellä vietetyt päivät muuttuivat viikoiksi.
Pian Tiinalle selvisi, että kyse olikin jostain vatsatautia paljon vakavammasta.
”Nyt Inkan hoito on siirtynyt Turun yliopistolliseen sairaalaan, ja hänen tilaansa koitetaan koko ajan parantaa ja tutkia lisää. Välillä saamme mennä hetkeksi kotiin, mutta oksentelu ja kuivuminen ajavat meidät takaisin sairaalaan.”
Tiina jaksaa edelleen olla optimistinen ja uskoa parempaan huomiseen. ”Omaa aikaa en hirveästi osaa kaivata, Inka on kaikki mitä minulla on.” © SUVI ELO / OTAVAMEDIA
Inkan virtsa- ja verinäytteitä on lähetetty eri maihin tutkittavaksi, ja tytön oireet ovat saaneet monet asiantuntijat ja lääkärit täysin ymmälleen.
Inkalla on epäilty lukuisia eri sairauksia, esimerkiksi epilepsiaa.
Tällä hetkellä lääkärit ovat vakuuttuneita siitä, että Inkalla on poikkeuksellisen harvinainen Cushingin oireyhtymä. Kyseessä on sairaus, jossa kortisolin määrä veressä on normaalia korkeampi. Tauti johtuu tavallisimmin aivolisäkkeessä, lisämunuaisissa tai joskus myös muualla kehossa sijaitsevasta kasvaimesta.
Oireyhtymää esiintyy hyvin harvakseltaan. Suomessa tapauksia on vuosittain parikymmentä, eikä Tiina ole ainakaan toistaiseksi löytänyt kaipaamaansa vertaistukea.
”Se on tullut selväksi, että kyseessä on elinikäinen sairaus. Toivoisin silti, että Inka kykenisi elämään edes jossain määrin normaalia elämää.”
Omat tunteet syrjään
Tiinalla on suuri tuska ja huoli, kun hän joutuu vierestä seuraamaan tyttärensä kamppailua. Kuinka tytön pieni elimistö kestää toistuvia kohtauksia?
Tiina on saanut kuulla useamman kerran, kuinka hän on tapahtumien myötä kasvanut henkisesti vahvemmaksi.
”Varmasti olenkin, mutta eipä minulla ole ollut vaihtoehtoja. En voi tässä tilanteessa juurikaan ajatella itseäni, koska Inkalla ei ole toista vanhempaa johon turvautua”, Tiina sanoo.
”Omat tunteet täytyy nyt vain työntää syrjään ja käsitellä ne sitten myöhemmin.”
Pienen perheen tukiverkosto on melko suppea, mutta Tiina kertoo kuitenkin saavansa paljon apua omalta äidiltään, Rikun äidiltä sekä omalta siskoltaan. Hän onkin kiitollinen ja onnellinen läheisistään ja kaikesta saamastaan tuesta.
”Esimerkiksi kun viime jouluna kotiuduimme jälleen kerran sairaalasta, isosiskoni oli järjestänyt ihan mielettömän yllätyksen minulle ja Inkalle. Olohuoneeseemme oli ilmestynyt kaunis, koristeltu joulukuusi. Kuusen juurella oli kasa paketteja sekä minulle että Inkalle”, Tiina kertoo.
”Omaa aikaakin saan ihan tarpeeksi, kun vain saamme olla kotona. Juuri nyt en oikein osaa kaivata mitään enempää.”
Haaveet ovat arkisia, kun elämä kääntyi ylösalaisin
Tiinan, 27, elämässä unelma tavallisesta perhearjesta on pirstoutunut ja hätä Inkan sairastumisesta on kääntänyt koko elämän ylösalaisin. Surua herättää se, että Inkan varhaisvuodet ovat lipuneet ohi, eivätkä äiti ja tytär ole saaneet enää aikoihin viettää tavallista arkea yhdessä.
”Kaikki pyörii sairauden ja oireiden ympärillä, pitää juosta sairaalassa ja erilaisissa tutkimuksissa. Jos satummekin pääsemään kotiin, niin koko ajan odotan, koska oireet taas alkavat uudelleen.”
Myös huoli Inkan tulevaisuudesta on kova. Oireet palaavat edelleen, eikä niitä ole juuri saatu lievitettyä.
”Sairaus on vaikuttanut myös Inkan kehitykseen, hän ei tällä hetkellä kävele tai edes konttaa. Fysioterapiakäynnit aloitetaan, kun vain saataisiin ensin tämä sairaus ja oireilut kuriin.”
Menneiden vuosien tapahtumat ovat Tiinan mukaan muokanneet hänen ajatusmaailmaansa ja suhtautumistaan elämään. Tällä hetkellä hän tietää tulevaisuudesta ainoastaan sen, että elämä tulee olemaan kodin ja sairaalan välillä seilaamista. Muutoin kaikki on auki, eikä suunnitelmia juuri uskalla tehdä.
”Välillä tuntuu siltä, kuin yllämme olisi kirous. Ensin Rikun kuolema, sitten Inkan sairastuminen, jolle ei näy helpotusta.”
Miehensä menetyksestä ja tyttären sairastumisesta Tiina on oppinut sen, ettei enää murehdi turhuuksista – pienet arkiset ongelmat tuntuvat lähes houkuttelevilta.
”Loppujen lopuksi millään muulla ei nyt ole väliä kuin sillä, että Inka parantuisi. Antaisin mitä tahansa, jotta hän pystyisi elämään normaalia pienen lapsen elämää”, Tiina sanoo.”Salaa haaveilen ihan tavallisesta perhe-elämästä omassa kodissa, Inka kävisi päiväkodissa ja minä kävisin töissä tai opiskelisin. Ehkä vielä joskus niin tapahtuu.”