Hiv-tartunnan saanut Riitta: ”Raskainta on salaisuus”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Lääkettä säännöllisesti syövän hiv-positiivisen on käytettävä kondomia seksin aikana. Ei tartuntavaaran takia vaan siksi, että itse välttyisi rikossyytteeltä. © Jarmo Wright/Otavamedia
Riitta, 58, sai 16 vuotta sitten hiv-tartunnan, koska hänen miehensä petti häntä Viron-matkallaan ja toi viruksen tuliaisina.

Riitta oli 42-vuotias, kun sai kuulla uutisen, joka muutti hänen loppuelämänsä.

Hän oli saanut hiv-tartunnan.

Tämä tapahtui vuonna 2000.

Tartunta oli kuin kohtalon ivaa. Riitta oli omassa kaveriporukassaan ollut se, joka oli ottanut hi-virukselta suojautumisen tosissaan siitä asti, kun ensimmäiset aids-tapaukset tulivat maailman tietoisuuteen 1980-luvulla.

Kun ystävät lähtivät matkoille, Riitta pakkasi heille mukaan kondomeja. Usein turhaan.

”Ei meillä ole hätää, sehän on narkkareiden ja homojen tauti”, ystävät sanoivat.

Riitta ajatteli, että tartunta on mahdollinen, jos ylipäätään harrasti seksiä.

”Voisi ajatella, että juuri minun ei olisi pitänyt saada tartuntaa. Mutta silti sain”, Riitta sanoo.

 

Sokkitulos

Riitan silloinen miesystävä oli ensimmäinen kumppani, jonka kanssa hän luopui kondomin käytöstä. Syy oli se tavallinen: suhde vakiintui ja ehkäisyyn hankittiin toiset konstit.

Riitta tietää tartunnan ajankohdan harvinaisen selvästi. Häneltä nimittäin otettiin hiv-testi suhteen alussa 1999, eikä hänellä silloin ollut hi-virusta.

Testin otto liittyi siihen, että Riitta oli jo vuosia kärsinyt jatkuvista infektio-oireista. Hän pääsi hoitokokeiluun, jossa testattiin uusia hoitoja infektiokierteeseen.

Kokeilu kesti vuoden ja Riitta sai sen aikana ihmisen verestä tehtyä lääkevalmistetta, jota annettiin suoraan suoneen.

Kuurin loppuessa myös Riitan ja miehen suhde oli tullut tiensä päähän.

”Hoidon päätyttyä halusin testauttaa hiv:n uudelleen. Minulla ei ollut syytä epäillä mitään, mutta halusin olla ihan varma, koska olin kuitenkin saanut vuoden ajan verivalmistetta.”

Testin tulos oli sokki.

 

Virus Baltiasta

Verivalmisteesta ei tietenkään pitänyt saada tartuntaa, sillä se oli tutkittu huolellisesti etukäteen.

Nyt lääke tutkittiin myös jälkikäteen. Se oli puhdas.

Riitta oli siis saanut tartunnan mieheltään. Virus oli balttilaista kantaa.

”Se oli tuliainen miehen Viron-matkoilta. Hän oli suhteemme aikana ollut siellä rälläysreissuilla kavereidensa kanssa.”

Sairaalan tartunnanjäljitysyksikkö otti mieheen yhteyttä ja kehotti menemään hiv-testiin.

”Itse en halunnut olla häneen yhteydessä. En missään nimessä suonut hänen tietävän minun tartunnastani.”

Riitta ei tiedä, menikö mies testiin. Totta puhuen miehen teot olivat pienimpiä Riitan huolista sillä hetkellä.

Riitalla oli kiinnostava työ, hyvä asema ja mukava palkka. Hän matkusteli paljon ja eli juuri sellaista elämää kuin halusi.

Mutta nyt se oli yhtäkkiä ohi. Riitta oli varma, että kuolisi pian.

 

Tehokkaat lääkkeet

Lääkärit kyllä antoivat toivoa.

Ne puheet menivät ohi Riitan korvien, kun hän sai luettavakseen hiv-potilaille tarkoitetun vanhentuneen ja virheellistä tietoa sisältävän oppaan – kun muutakaan ei ollut. Opas vain syvensi tartunnan aiheuttamaa järkytystä.

Siinä kuvattiin sairastuneen houreista tulevaisuutta saattohoidossa omien eritteiden keskellä, neuvottiin hautajaisten järjestämisessä ja testamentin teossa.

Kesti aikansa ennen kuin hän toipui vanhentuneen oppaan liian synkästä tulevaisuudenkuvasta. Vähitellen hän alkoi uskoa jäävänsä henkiin.

Fyysisesti Riitta voi hyvin. Ilman testitulosta hän ei olisi mistään voinut päätellä kantavansa virusta. Ensimmäiset 13 vuotta Riitta pärjäsi ilman lääkkeitä. Hoitona olivat testit kaksi kertaa vuodessa.

Vasta kolmisen vuotta sitten Riitalle määrättiin hiv-lääkkeet. Niillä Riitan veren hi-viruspitoisuus laski niin pieneksi, että virukset eivät enää näy testeissä. Nykyisillä lääkkeillä tämä mittaamaton tila on hiv-potilailla yleinen.

Kun virukset ovat mittaamattomissa, tartuttaminen on mahdotonta.

Silti heidän ei katsota parantuneen, sillä virus saattaa edelleen piileskellä kehossa.

 

Potkujen pelko

Aluksi Riitta ei kertonut tartunnastaan kenellekään. Ensimmäisen vuoden hän toimi kuin robotti.

”En tuntenut oikein mitään. Olin poissa itsestäni, katselin ikään kuin katon rajasta elämää ympärilläni. Pikkuhiljaa aloin sisäistää tapahtuneen ja tilanne normalisoitui pääni sisällä.”

Riitta päätti, että ei paljastaisi asiaa työpaikallaan. Hän oli varma, että seurauksena olisi tartunnasta johtuva irtisanominen, vaikka syy naamioitaisiin. Riitta on vaihtanut työpaikkaa diagnoosinsa jälkeen, mutta ei kerro edelleenkään tartunnastaan töissä.

”Ei tulisi mieleenkään. Minut savustettaisiin ulos.”

Sen verran karua on keskustelu työpaikan kahvipöydässä ollut, kun on puitu lehdissä esillä olleita hiv-tapauksia. Niissä keskusteluissa syyllinen ei koskaan ole mies, joka käy prostituoidun luona eikä käytä kondomia.

Riitta on oppinut, että hiv-positiivisuus ei ole fyysisesti vaikea tila. Hän on tartunnan saatuaan ollut terveempi kuin aiemmin, ehkä siksi, että on skarpannut elämäntavoissaan.

Mutta henkisesti hiv-positiivisuus on kuormittavaa, sillä taudin sosiaalinen leima on raskas. Leiman pelko eristää.

Sinä hetkenä, kun Riitta kuuli tartunnastaan, hänen ja muiden ihmisten väliin tuli läpinäkyvä seinä.

”Mikään muu sairaus ei leimaa varsinkaan naista tällä tavalla. Ei edes mikään muu sukupuolitauti. Jos saa vakavan sairauden, voi uskoutua ihmisille ja saada myötätuntoa. Mutta ei tässä tapauksessa.”

Läheisille kertomisessa pelotti eniten se, että nämä hylkäävät.

Kun diagnoosista oli kulunut vuosi, Riitta rohkaistui.

 

Suvusta vain äiti tiesi

Hän kertoi ensimmäiseksi parhaalle ystävälleen.

Ystävä ei hylännyt. Sen sijaan hän teki eleen, joka liikutti Riittaa: kutsui saunaan ja viettämään aikaa perheensä kanssa.

Riitta on kertonut asiasta hyvin säästeliäästi edes ystävilleen. Hän haluaa varmistua, että tieto ei ala levitä. Toisaalta kertominen on raskasta, sillä hän joutuu tukemaan jokaista, jolle kertoo. Ystävät järkyttyivät tiedosta, jotkut kovastikin.

Vain yksi ystävä on kääntänyt Riitalle selän. Hänkään ei tehnyt sitä oman epäluulonsa takia vaan siksi, että kertoi asian eteenpäin ystävälleen, joka vaati katkaisemaan välit Riittaan.

Kaikkein vaikein pala Riitalle oli äidille kertominen. Hänen isänsä oli kuollut jo aiemmin.

Riitta oli äidin tyttö ja äidin selänkääntö olisi ollut liian vaikeaa kestettäväksi.

Puolitoista vuotta sulateltuaan Riitta rohkaistui kertomaan.

”Äiti oli hirveän vihainen. Mutta ei hiv:n takia, vaan siksi että en ollut kertonut hänelle heti. Hän koki sen luottamuksen puutteena.”

Äiti oli ainoa perheenjäsen joka tiesi Riitan hiv:stä. Äiti kuoli muutama vuosi sitten, eikä Riitta ole katsonut tarpeelliseksi kertoa sisaruksilleen, joita ei koe läheisiksi.

Harvoille ja valituille kertominen on kuitenkin helpottanut Riittaa, sillä se on poistanut näkymättömän seinän heidän väliltään.

 

Potentiaalinen rikollinen

Riitta sai tartunnan parisuhteessa, koska mies harrasti suojaamatonta irtoseksiä.

Riitta on valinnut olla katkeroitumatta, sillä katkeruus ei veisi mihinkään eikä muuttaisi tapahtunutta.

”Aina kun minun on tehnyt mieli syyttää miestä, olen mennyt peilin eteen. Sieltä se syyllinen löytyy. Jokainen aikuinen on itse vastuussa omasta suojautumisestaan.”

Vain sitä Riitan on vaikea niellä, että hän on viruksen kantajana potentiaalinen rikollinen aina, kun harrastaa seksiä. Siitäkin huolimatta, että lääkehoidon takia virukset ovat mittaamattomissa, eikä hän voi tartuttaa ketään.

Tällä hetkellä oikeuskäytäntö on se, että jos hiv-positiivinen ei kerro kumppanilleen tartunnastaan ja käytä kondomia, kumppani voi haastaa hänet oikeuteen. Niinpä Riitta on aina kertonut.

”Minulla on ollut hyvä tuuri. En ole saanut pakkeja.”

Riitta toivoo, että oikeuskäytäntö muuttuisi sellaiseksi, että lääkkeensä syövän ja kondomia käyttävän hiv-positiivisen ei tarvitsisi kertoa tartunnastaan.

”Se olisi ensimmäinen askel oikeaan suuntaan.”

 

Suurin rakkaus

Pari vuotta hiv-diagnoosinsa jälkeen Riitta kohtasi elämänsä rakkauden. Miehellä ei ollut hiv:tä.

”Mies oli huippuälykäs tyyppi, jonka kanssa oli vaikea elää. Meidän tapauksessamme rakkaus voitti kaiken.”

Lasten hankkimista pari ei harkinnut. Se vaihtoehto oli pois laskuista, sillä Riitta ei pysty saamaan lapsia gynekologisen sairauden takia.

”Rakastimme toisiamme uskomattoman paljon.”

Kaikki loppui kuin seinään muutama vuosi sitten.

”Löysin hänet töistä tullessani sydänkohtaukseen kuolleena.”

Äidin menettäminen ja miehen kuolema ovat olleet Riitan elämän vaikeimmat kohdat. Ei hiv.

Jos Riitta laittaa asiat vaakaan, hiv on antanut enemmän kuin ottanut.

Se on tuonut vertaisryhmien kautta hyviä ystäviä.

”Ja kasvua ihmisenä. Sosiaalinen omatuntoni on entistä herkempi.”

Ainoa asia, mitä hän hiv:n suhteen toivoo, on leiman hellittäminen.

”En tarvitse myötätuntoa sairauden takia, sillä on paljon vakavampiakin sairauksia. Mutta sitä toivoin, että tämän ei tarvitsisi olla salaisuus.”

Vielä se ei ole mahdollista.

Koska 58-vuotias Riitta haluaa säilyttää työpaikkansa, hän ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään eikä kuvissa tunnistettavasti.

Viva 8/2016

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X