Moottoripyöräonnettomuus mullisti elämän ja vei pyörätuoliin - Juhani päätti selvitä selkäydinvaurion kanssa
Moottoripyöräonnettomuus mullisti Juhani Kolehmaisen, 64, elämän. Kiireinen työ toimitusjohtajana jäi ja piti sopeutua pyörätuoliin, mutta Juhani päätti selvitä.
Myönteinen elämänasenne on auttanut Juhani Kolehmaista elämään vakavan vamman kanssa.
Oli toukokuun toinen päivä vuonna 2014. Juhani Kolehmainen oli juuri palaamassa Kurusta kesämökille. Alkoi sataa. Sade pehmensi savista mökkitietä.
Juhani ajoi varovasti, noin 40 kilometrin tuntivauhdilla, mutta jostain syystä pyörä lipesi liukkaalla tiellä. Moottoripyörä irtosi tiestä, ja Juhani sen mukana. Tässä tämä sitten oli, hänen mielessään välähti ilmalennon aikana.
Juhani lensi pyöränsä kanssa tien viereiseen vetiseen ojaan selälleen. Ojanpohjalla olleet isot kivet mursivat hänen selkärankansa.
Tajuttomuutta kesti vajaan tunnin. Kun Juhani heräsi, hän huusi ensimmäisenä vaimoaan Leenaa. Hän ei muistanut, että oli ollut liikkeellä yksin. ”Leena, pystytkö sä liikkumaan?” Juhani kysyi.
Juhanin jalat eivät hievahtaneetkaan.
Siitä ojanpohjalta mökkinaapuri löysi Juhanin ja soitti ambulanssin. Paikalle tuli myös helikopterilääkäri. Juhani kiidätettiin ambulanssilla Tampereen yliopistolliseen sairaalaan teho-osastolle.
”Tila on vakaa, mutta hän ei enää koskaan kävele”, sanoi Juhanin leikannut lääkäri Leenalle. Juhani oli saanut selkäydinvamman ja halvaantunut rinnan korkeudelta alaspäin.
”Itse olin lääkehuuruissa leikkauksesta herättyäni, enkä tajunnut lainkaan, mitä minulle oli tapahtunut. Kun totuus selvisi, otin sen aika rauhallisesti. Olen aina asennoitunut asioihin positiivisesti ja elämänmyönteisesti. Ajattelin, että nyt on näin ja näillä mennään”, Juhani kertoo.
Toki hän oli alussa masentunut. Mielessä velloi synkkiä ajatuksia.
”Vaihtoehtoja oli tasan kaksi. Päätin valita niistä sen, että sopeudun tähän. Suhteellistaminen auttaa. Ymmärsin, että asiat olisivat voineet olla vielä huonommin – en ollut neliraajahalvaantunut vaan käteni toimivat.”
Pitkän työelämänsä aikana Juhani oli joutunut stressaaviin tilanteisiin ja tiukkoihin paikkoihin. Onnettomuushetkellä hän työskenteli toimitusjohtajana kiinteistöalan palveluyrityksessä. Kokemukset olivat opettaneet hänelle stressinsietokykyä, luonteenlujuutta ja määrätietoisuutta.
”Loukkaantumisen hetkellä niistä oli hyötyä.”
© Sara Pihlaja/Otavamedia
Kuukauden kuluttua Juhani siirrettiin keskussairaalan neurologian ja kuntoutuksen vuodeosastolle, jossa vierähti kolme kuukautta.
”Siitä se kuntoutuminen lähti. Opettelin pyörätuolin käyttöä, sängystä pyörätuoliin siirtymistä, vessassa käymistä, katetrointia – kaikkia mahdollisia taitoja, joita tarvitsin uudessa elämässäni.”
Alku oli vaikeaa, mutta voimien ja taitojen kohentuessa henkilökunta auttoi Juhania yhä vähemmän.
Lisähaastetta toi se, että Juhanin selkä ja vastalihakset eivät toimineet, joten hän joutui olemaan kiinnisidottuna pyörätuoliin.
Laitoksessa tuntui turvalliselta ja kotiinpaluu pelotti Juhania. Miten hän siellä pärjäisi?
”Jouduimme luopumaan entisestä kodistamme ja vuokraamaan uuden esteettömän asunnon. Kävimme ensin harjoittelemassa asumista yhden viikonlopun ajan.”
Hiljalleen uusi arki lähti rullaamaan. Kuvioihin astui myös henkilökohtainen avustaja, joka olisi Juhanin apuna kuusi tuntia arkipäivisin.
Juhanin kotiuduttua kuntoutusta jatkettiin erikoiskuntoutuksessa. Lisäksi hän innostui käymään omatoimisesti esteettömällä kuntosalilla, jossa oli paikalla fysioterapeutti.
Esteettömän kuntosalin laitteita oli helppo käyttää, sillä niihin pääsi suoraan pyörätuolilla, ja vastuksen säätö toimi nappia painamalla.
Liikunta oli Juhanille uusi tuttavuus.
”Olin ollut koko ikäni konttorirotta enkä ollut tarvinnut paljon lihasvoimaa. Nyt ylävartalo- ja käsilihaksia tarvittiin, kun piti nostaa 80 kiloa pyörätuolista.”
Kehitys oli huimaa. Esimerkiksi penkkipunnerruksessa Juhanin painoasteikko on noussut 5 kilosta 70–80 kiloon.
Lihasvoimaharjoittelun lisäksi Juhani harrastaa myös aerobista treeniä kuten uintia ja pyörätuolikelausta. Treenejä on liki jokaiselle arkipäivälle.
”Se, että käy kerran viikossa fysioterapeutilla, ei riitä. Itse on tehtävä työ oman kuntoutumisen eteen. Haluan pitää itseni hyvässä vireessä; sitä paremmalta näyttää tulevaisuus. Treenaaminen tuo sisältöä elämään. On mukavaa, kun kalenterissa on menoa.”
Kunnosta huolehtimiseen kuuluu myös terveellinen ruokavalio.
”Aiemmin söin, mitä sattui. Nyt aloitan aamuni puurolla ja syön paljon kalaa sekä proteiinipitoisia ruokia.”
Juhani ja Leena asuvat nykyään aivan Pyhäjärven rannalla uudessa kerrostalossa, joka on rakennettu esteettömäksi. Autohalliin Juhani pääsee suoraan hissillä, ja ovet aukeavat sähköisesti. Autona hänellä on automaattivaihteinen käsiohjauslaitteinen pakettiauto, johon hän nousee hissillä pyörätuolinsa kanssa.
Onnettomuus mullisti Juhanin ja Leenan elämän. Vammautuminen katkaisi Juhanin työuran, ja luottamustoimet jäivät. Eläkesuunnitelmat oli pantava uusiksi, haaveet asunnosta Nizzassa ja matkustelusta haudattava. Jotakin tuli myös tilalle.
”Vietän nykyään paljon aikaa lapsenlasteni kanssa. Hoidan ja kuskaan heitä usein. Muksut osaavat suhtautua hyvin vammaani ja he viihtyvät papan seurassa.”
Toimimaton ala- kroppa, kehon jäykkyys ja istumakivut ovat Juhanin seuralaisina lopun elämää. Hän ei halua kuitenkaan märehtiä tapahtunutta.
”Jossittelu on turhaa. Silloin jää jumiin asioihin, ja tilanne vain pahenee. Mieluummin hyväksyn tapahtuneen ja katson eteenpäin.” V
Pelastusrenkaat
© Sara Pihlaja
LÄHEISET
Vaimo, poika ja pojan perhe sekä ystävät ovat tukenani. Olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä 40 vuotta, ja onnettomuus mullisti myös hänen elämänsä. 6- ja 8-vuotiaat lapsenlapseni ovat piristykseni. Muksujen kanssa on aina kiva olla.
OMA ASENNE
Positiivinen elämänasenne on auttanut minua selviytymään. Voisinkin sanoa, että asenne alussa ratkaisee lopputuloksen.
HENkiLÖKOHTAISET AVUSTAJAT
Minulla on ollut onni saada huippuavustajia. Kemiat ovat osuneet kaikkien kanssa hyvin yksiin, ja olemme voineet jutella monista elämään liittyvistä asioista. Avustajat ovat tukena ja apuna arjessa, mutta he myös huolehtivat hyvinvoinnistani vaikkapa jalkojani hieromalla.
KUNTOUTUS
Alkukuntoutukseni tapahtui Tampereen yliopistollisen keskussairaalan neurologian ja kuntoutuksen vuodeosastolla, Nekulla. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja avuliasta. Siellä saamani hoito, palvelu ja kuntoutus antoivat ratkaisevan potkun uuteen elämään.