Kari Suomalaisen syntymästä sata vuotta – Miten pilapiirtäjä pärjäisi nyt tässä loukkaantumisherkässä maailmassa?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Taiteilija ja pilapiirtäjä Kari Suomalainen työnsä ääressä 20. tammikuuta 1967.
Taiteilija ja pilapiirtäjä Kari Suomalainen työnsä ääressä 20. tammikuuta 1967. © Pertti Jenytin/Lehtikuva
Pilapiirtäjä Kari Suomalaisen syntymästä on sata vuotta. Temperamenttinen taiteilija loi Suomeen uudenlaisen poliittisen irvailun kulttuurin, mutta nykymaailmaan hän ei edes läheistensä mielestä mahtuisi.

Torstaina 15.10. tulee täyteen sata vuotta pilapiirtäjä Karin syntymästä. Nimimerkin takana ollut Kari Suomalainen (1920–1999) piirteli Helsingin Sanomiin neljä vuosikymmentä huikeita päivänpiirroksia, jotka eivät päätyneet suoraan kalankääreiksi, vaan koottiin myös hittikirjoiksi. Rupeama Hesarissa käynnistyi 1950-luvun alussa.

Kari oli Urho Kekkosen yksinvaltiuden ajan julkinen kiusankappale, presidentille ainoa vakavasti otettava sellainen, mutta ei kilpaileva uhka vaan tipauttavan naurattava näkijä.

Ennen hänen aikaansa esimerkiksi presidentit olivat olleet lehdistön julkisen pilailun ulkopuolella, kansakunnan kaapin päällä. Kari muutti käytännöt, ja presidentistä tuli ”sallittu” pilakuvien kohde siinä missä muistakin vaikuttajista.

Värikäs Kari oli ainakin tuolloin koko kansan Kari. Kariksi ei silti ehkä tulla ihan pystymetsästä, vaan juuri sellaisesta paikasta kuin Visavuori.

Visavuori on Karin ”grandpapan”, kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti Valkeakoskella – jonne tänä päivänä vetää porukkaa lähinnä Karin oma Kari-paviljonki. Näin sanoo Karin tytär Lilli Earl.

Museossa on esillä nyt ja koko ensi vuoden ajan Karin satavuotisjuhlanäyttely Vastavirtaan.

Stressaavaa olla Kari

Lilli Earl on nyt 56-vuotias Teatteri Jurkan hallintopäällikkö. Hänen ja isän omin yhteinen juttu olivat kiireettömät kauppareissut Visavuoresta Valkeakosken keskustaan.

Jompikumpi kysyi: ”Palataanko pitkää kautta?”

Sitten Kari ja Lilli ajoivat takaisin Konhon sillan ja Toijalan kautta puhumatta mitään ja kuunnellen Lillin kasetilla tuomaa hyvin melankolista elokuvamusiikkia tai Edvard Griegin Peer Gyntiä.

Julkinen Kari tunnettiin mitä ärhäkimpänä showmiehenä, mutta Earl suorastaan yllättää koti-Karin herkkyydestä puhuessaan.

Sanaa karikaty­risti ei sentään ole keksitty Karin mukaan, mutta Kari peuhasi varsinkin Kekkoslovakian päämiehen kanssa menestyksellisesti vuosikymmenet. Vuoden 1977 kokoelmasta Keisarivalssi.

Sanaa karikaty­risti ei sentään ole keksitty Karin mukaan, mutta Kari peuhasi varsinkin Kekkoslovakian päämiehen kanssa menestyksellisesti vuosikymmenet. Vuoden 1977 kokoelmasta Keisarivalssi. © Kari Suomalaisen perikunta

Julkisuudessa Kari oli kertoillut mielellään vaikkapa siitä, miten tuli häissään valokuvamalli-laulaja Lippe Hokkasen kanssa poksauttaneeksi samppanjapullon korkin tämän nenään.

Mitkä kolme adjektiivia kuvaavat parhaiten Karia ihmisenä?

”Levoton, huolehtivainen ja herkkä. Hän yritti olla hyvä isä meille”, tytär luettelee.

Hän tarkoittaa myös veljiään,1990-luvulla menehtynyttä Valtteria ja juuri valtiolta eläkkeelle jäänyttä tietokone-ekspertti Petteriä.

”Ajattelin aina lapsena, miten isä jaksaa sitä työtahtia ja studion tupakansavua. Luulen, että herkkyys ja stressi tekivät sen, että välillä isällä kilahti yli. Kari oli hyvin latinotemperamentilla varustettu. Hän tussahti, mutta leppyi.”

Puoliso Lippe Suomalainen kertoi leskeksi jäätyään haastatteluissa avoimesti, millaista tasapainoilua arki oli äkkiväärän, naisiin alentuvasti suhtautuvan ja alkoholille person taiteilijasielun kanssa.

Älä ole tavallinen!

Julkkishahmossaan Kari tapasi pääs­tellä nykymittapuulla jopa törkeän sovinistista tekstiä esimerkiksi nais­papeista ja naisista armeijassa. Provosointi oli Earlin mukaan tarkoituksellista.

”Karia huvittivat saamansa reak­tiot. Isältä odotettiin, että hän sanoo jotakin järkyttävää. Isähän itse väritti juttuja sillä ajatuksella, että tavallinen ei saa olla. Kasvatuksessakin hän painotti sitä. Sehän on hirveä paine lapselle, kun sanotaan: Tavallisessa ei ole mitään erikoista, sinussa pitää olla vähän jotain spesiaalia.”

Lilli Earlin mielestä tänään eletään mielensäpahoittajien aikaa, eikä Kari siihen sopisi.

Lilli Earlin Kari-lempparissa pilapiirtäjän omakuvahahmo ­väläyttää lempeän hönttiä puolta Karista. Hesarista 1989.

Lilli Earlin Kari-lempparissa pilapiirtäjän omakuvahahmo ­väläyttää lempeän hönttiä puolta Karista. Hesarista 1989. © Kari Suomalaisen perikunta

”Ei isä varmaan enää pystyisi piirtämään pilapiirroksia. Pitää muistaa, että kysymyksessä on ihminen, joka oli syntynyt 1920. Pitää tajuta ajan konteksti. Eihän se silleen voi mennä, että kirjoitetaan historia uusiksi määräten, kuinka kaiken olisi pitänyt olla.”

Kari oli oman aikansa ummehtuneen poliittisen kulttuurin uudis­taja, ja hänen elämäntyötään voi katsoa sen mukaisesti.

Lillin henkilökohtainen lempparipiirros ei sisällä yhteiskunnallista piikkiä, vaan siinä taiteilijan mustahattuinen omakuvahahmo melko absurdisti lausahtaa: ”Pohjimmiltaan minulla on runoilijan sielu. Kirjoitan nyt syysrunon.”

Lilli Earlin mielestä tänään eletään mielensäpahoittajien aikaa, eikä Kari siihen sopisi.

Syntyykin tekstiä:

”Jo syksy saa, jäi kesä taa, hahhahhaa, trallallaa.” Viimeisessä ruudussa Kari huikkaa arvion riimeistään: ”Tässä on potkua!”

”Se vaan iski mun nauruhermoon 25-vuotiaana, kun en ollut pitkään aikaan nauranut kunnolla”, Lilli ­sanoo.

Pilapiirros on hänellä mökin seinällä. Mökki sattuu olemaan Visavuori.

Maailman kovin?

Oliko Kekkosen keljuuksia paljastanut Kari aikanaan maailman paras pilapiirtäjä? Samalla virtuositeetilla pelkistyivät myös Mauno Koiviston hiustöyhtö ja demaripääministeri Kalevi Sorsan ylipitkä solmio.

”Olihan hän maailman paras, ihan ilman mitään kysymystä. Kari hioi pilapiirtämisen semmoiseen täydellisyyteen. Mitä vähemmän tekstiä, sen parempi”, kuuluu Lillin arvio.

Kari kerskui piirtävänsä poliitikoista näköisempiä kuin nämä ovatkaan. Poliitikko- ja puoluegallerian lisäksi kuvissa näyttelivät isoa osaa taviksia esittäneet Rysänperän ihmiset kuten Römpän ukko – sekä helsinkiläiset puliukot Kustu ja Huuko (myöhemmin Arska) näkökantoineen.

Parhaimman kauden tuotanto 1960–70-luvuilla oli niin pidettyä, että helsinkiläiset laitapuolen kulkijat ottivat pilapiirtäjän luottokaverikseen.

Seura pyysi piirtäjiltään näkemyksen Paratiisisaarista (17/1951). Toimitus latoi Karin pläjäyksen oheen kommenttinaan: ”Kaikkien houkutusten keskelläkään ei Kari ole voinut vastustaa suurinta: vertatihkuvaa dekkarifilmiä.”

Seura pyysi piirtäjiltään näkemyksen Paratiisisaarista (17/1951). Toimitus latoi Karin pläjäyksen oheen kommenttinaan: ”Kaikkien houkutusten keskelläkään ei Kari ole voinut vastustaa suurinta: vertatihkuvaa dekkarifilmiä.” © Pekka Nieminen/Otavamedia

Kari kertoi olleensa sunnuntaikävelyllä Mannerheimintiellä, kun tuttu alan miesten tsemppauskuoro kuulutti:

”Hei Kari, piirrä hyvä kuva Urkista!”

Parhaudesta kannattaa kysäistä myös nykypilapiirtäjä Jyrki Vainiolta. Hän on alkanut työstää täysi­mittaista elämäkertaa Karin legendasta.

”Kari oli ainutlaatuisessa asemassa. Tulen kirjassa pohtimaan, kuinka paljon Karin asema johtui ainutlaatuisesta aikakaudesta. Poliittinen tilanne oli sellainen, että Kari oli kansakunnan höyryjen varaventtiili”, Vainio kuvailee.

Sodanjälkeisessä Suomessa poliittiset jännitteet ja vastakohdat olivat vielä voimissaan, ja niissä oloissa tasapuolisesti kaikkia ryhmiä piikittelevä nauru oli kokonaisuuden kannalta aina parempi kuin viha.

KARIkatyristien kunkku

Vainio vetää esiin toisen esimerkin.

”Kari oli karikatyristina ihan poikkeuksellinen. Harva osaa tehdä niin napakan näköisiä”, Vainio sanoo.

Hänen suosikissaan, 1980-luvun piirroksessa Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan pysähtyi matkalla Moskovaan välilaskulle Helsinkiin erittäin tiukoin turvajärjestelyin.

Reaganilla oli sentään tapaaminen Mauno Koiviston kanssa, mutta Karin versiossa miitinkiin piti tiukan aikataulun takia lähettää vara-Manuna tunnettu näyttelijä Ismo Kallio.

”Vanhemmat ihmiset sanovat, että koskaan ei tule Karin kaltaista neroa. Oma ikäluokkani ja nuoremmat taas muistavat vain loppukohun. Ristiriita on suuri. Pyrin kirjassa selittämään Kari-ilmiötä kummallekin puolelle. Karin aikalaiset eivät aina tajua, kuinka iso leimaava juttu 1990-luvun taitteen somalipiirrokset ovat.”

Kari piirsi kanteen 1/1950 mukaan Seuran sarjishahmot Ratsupoliisi Kingiä myöten, lisäksi itse luomansa tunnushahmon Seuralle, levottomia höpöttävän Oskarin (E-kirjaimen kohdalla).

Kari piirsi kanteen 1/1950 mukaan Seuran sarjishahmot Ratsupoliisi Kingiä myöten, lisäksi itse luomansa tunnushahmon Seuralle, levottomia höpöttävän Oskarin (E-kirjaimen kohdalla). © Kari Sarkkinen/Om-arkisto

Tuleva elämäkerturi viittaa Karin eroon, ovet paukkuen tapahtuneeseen lähtöön Helsingin Sanomista kesällä 1991. Päätoimittaja Janne Virkkunen oli hyllyttänyt Karin rasistisen piirroksen poliiseille nauravista somaleista. Takana oli jo useita epäreiluja ja asenteellisia piirroksia pakolaisista.

Tätäkin Vainio aikoo käsitellä ehkä ensi vuonna ilmestyvässä kirjassaan avoimesti.

”Tavoitteenani on rehellisempi ulkopuolinen uudelleenarviointi. Siivoan yleishymistelyn tauhkaa Karin ympäriltä.”

Jyrki Vainio tekee itse pilapiirroksia Turun Sanomiin, Ilta-Sanomiin ja Länsiväylään sekä vielä perhesarja­kuvaa sunnuntai-Hesareihin.

Hän iski silmänsä jo poikasena Kariin ja tämän sarjakuvamaisiin poliitikoihin.

”Ihastuin Keisarivalssi-kokoelman tanssituskuvan eloisuuteen. Aikuisena huomasin, että onpa Karilla kuvassa kova statement. Hän sanoo todella kovan asian: presidentti vie ja pyörittää Suomi-neitoa”, Vainio sanoo upeasta piirroksesta.

Seuran kasvatti

Kari Suomalainen löydettiin Helsingin Sanomien pilapiirtäjäksi Seurasta. Aikakauslehteen hänet oli poiminut silloinen päätoimittaja Olli Ohtomies. Yli kahden vuoden aikana vuosina 1948–1950 Suomalainen oli näyttänyt työnjäljellään Seurassa, että potentiaalia piisaa.

Karin tehtävänä Seurassa olivat ulkoasu ja artikkelien piirroskuvitukset, mutta pysäyttämätön heppuli kirjoitti Seuraan paljon juttujakin.

Seura-kaudella oli erikoisesti kaksi hengentuotetta, joissa ilmeni pippuria, luovuutta ja karimaista kurittomuutta. Ensinnäkin Kari loi Seuralle tunnushahmon, pallopäisen Oskarin, joka ilmaantui sinne tänne ympäri lehteä aivan asiaankuulumattomiinkin paikkoihin.

Oskari kommentoi puhekuplissa juttuja ja poisti ironiallaan niistä turhaa ryppyotsaisuutta.

Kahvia käsittelevässä asiajutussa Oskari saattoi heittää puhekuplassa näennäisen irrallisen sanaleikin: ”Juokse porosein!”

 Kari taiteili kuvan ja otsikon parhaiden kotimaisten dekaristien ketjunovelliin ”Murhapoltto diplomaattikorttelissa” (Seura 18/1949). Myöhemmin pilapiirtäjänä Kari olikin ainutlaatuisen tehokas polttamaan käämit Neuvostoliiton l­ähetystössä.

Kari taiteili kuvan ja otsikon parhaiden kotimaisten dekaristien ketjunovelliin ”Murhapoltto diplomaattikorttelissa” (Seura 18/1949). Myöhemmin pilapiirtäjänä Kari olikin ainutlaatuisen tehokas polttamaan käämit Neuvostoliiton l­ähetystössä.

Systerin ”haastattelu”

Karin tekemä parodinen haastattelu siskostaan Maaria Eirasta on toinen erikoisuus (Seura 22/1949). Se on hillitöntä mättöä. Kari otti homman tehdäkseen, kun lehden varsinaiset toimittajat eivät saaneet suunvuoroa filmi- ja oopperatähti Eiralta eli perhepiirissä ”Pipsulta”.

Suomalaisten perheen epäsovinnaiset tavat taltioituivat ensi kertaa aikakirjoihin jutussa, joka on täynnä sisarusten rattoisaa keljuilua. Tukholman Kuninkaallisen Oopperan Juliaksi päässyt Pipsu kertoi, että hellästi Julian puoleen kumartuva Romeo ”itse asiassa sylkäisee kolmesti lemmityn olan yli”, koska siinä kohtaa selin yleisöön on miesroolin laulajalle ensimmäinen tilaisuus selvittää kurkkuaan.

Pipsu julisti oppineensa kostoksi itsekin ”aika taitavaksi sylkijäksi”.

Kari kirjasi kaiken ja kärjisti minkä ehti.

Nuoren Karin erityistä osaamisaluetta olivat jännäri­henkiset pinup-tyttökuvat.

Karin piirroksia Seuraan on jopa viitisensataa – etenkin kun Oskarin omavaltaiset piipahdukset juttujen keskelle lasketaan.

Kaveri teki niin kuvituksen novelliin ”Kivikauden mies” kuin urheilutoimittajan vuodatukseen ”Alas naisurheilu!” Kari visualisoi kauhujännitystä ”Brentin menetelmässä”, mutta kuvitti myös romanttisempaa aineistoa tyyliin ”Seikkailu kampaamossa”.

Aikakauslehtikuvittajana nuoren Karin erityistä osaamisaluetta olivat jännärihenkiset pinup-tyttökuvat.

On herkullista seurata Seurasta, miten lahjakkuus lähestyy tulevaa elämäntehtäväänsä. Kari kir­joitti Seuraan jopa kahteen otteeseen ihai­levasti ranskalaisesta 1800-luvun pilapiirtäjästä Honoré Daumierista.

Mies sai puoli vuotta vankilakakkua jo siitä, että piirsi silloisen kuninkaan päärynäpääksi. Daumier sen kuin lisäsi löylyä kääntäen terävän kynänsä ivan muinaiseen hallitsijaan, Napoleoniin.

Kari toteutti sittemmin itse Daumierin ohjenuoria mitä mojovimmin.

 Oskari-hahmosta oli vanhan Karin kärttyisyys kaukana.

Oskari-hahmosta oli vanhan Karin kärttyisyys kaukana. © Pekka Nieminen/Otavamedia

Sydänkäpy Juliska

Seurassa työskennellessään Kari Suomalainen meni kihloihin Seuran toimittajan Juliska Tolvasen kanssa, joka eteni seurustelusuhteen aikana lehden toimitussihteeriksi. Ylennyksestä lienee osaltaan seurannut työpaikkaromanssissa ryppyjä rakkauteen.

Juliska ei välillä suvainnut ojentaa taitettavia juttuja suoraan Karille, vaan kierrätti liuskat päätoimittajan kautta.

Suhde kuitenkin jatkui hetken aikaa sen jälkeenkin kun Helsingin Sanomat oli kaapannut Karin riveihinsä. Modernit päivänpiirrokset aloittanut Kari kommentoi Juliska Tolvaselle kirjeissään jännittävän työn sujumista.

”Kekkonen oli kuulemma ollut hieman myrtynyt ja valittanut siitä, että talonpoikia halveksitaan. Olin kuvan tekstissä maininnut, että meidän kulttuurimme on apulantaa”, Kari selitti Juliskalle eräästä pääministeri Kekkosen tekosia irvailleesta pilapiirroksesta Hesarissa keväällä 1951.

Myös Karin kuuluisat luulosairaudet jylläsivät jo kolmekymppisenä. Suomalainen marmatti kihlatulleen:

”Taisin hiukan vilustua lentokoneessa, minulla on käheä kurkku ja näppylä nenässä ja selässä pistää. Panikeeraan keuhkokuumetta. Toissapäivänä panikeerasin munuaistautia.”

X