Raili hakee leipäjonosta ruokaa työttömän tyttärensä perheelle: ”Ensin ajattelin, etten kehtaa”

Leipäjonosta on tullut Railille viikon kohokohta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Raili Laine-Kuusenoja ja muut jonottajat saavat ottaa leipää niin paljon kuin haluavat Vantaan Korson helluntaiseurakunnan ylläpitämästä ruokajonosta. Silti osa leivästä menee biojätteeksi.

Leipäjonosta on tullut Railille viikon kohokohta.
Teksti:
Miia Saari

Kato. Toikin on tossa. Ei silläkään hyvin mene.

Tuon lauseen Raili Laine-Kuusenoja, 71, pelkäsi kuulevansa, kun hän ensimmäisen kerran seisoi vantaalaisessa leipäjonossa kahdeksan vuotta sitten. Hän pelkäsi, että joku tuttu näkisi hänet. Vaikka joku entinen asiakas.

Niitä riittää, sillä Laine-Kuusenoja on ollut ikänsä myyntialalla. Kun hän jonotti ensimmäistä ruokakassiaan, hän oli juuri jäänyt eläkkeelle tuoteryhmän vetäjän töistä.

Jonossa Raili veti lippalakin lippaa alemmaksi ja alkoi täyttää ristikkoa.

”Ettei vain olisi tarvinnut katsoa ketään silmiin”, Raili sanoo nyt ja nauraa.

Raili käy edelleen leipäjonossa. Tänään hän on saanut kassiinsa porsaan kassleria, broilerin rintafilettä, tuoreita muikkuja, kokonaisen paistetun broilerin, kalkkunaleikettä, neljä omenaa, kolme mandariinia, kuusi tomaattia, riistapyöryköitä kermakastikkeessa, nakkeja, kauratyynyjä ja sämpylöitä.

Leipää ja banaaneja jonosta saa ottaa itse niin paljon kuin haluaa, muut tuotteet ojennetaan käteen. Usein tarjolla on myös pullapitkoja ja valmissalaatteja.

Railin tänään saamiin lihatuotteisiin on merkitty viimeiseksi käyttöpäiväksi eilinen, mutta Raili tietää kokemuksesta, että ne ovat hyviä. Jakajat kehottavat kuitenkin aina tarkistamaan aistien avulla, että tuote on kunnossa.

”Kaikkina näinä vuosina olen vain kerran joutunut heittämään saamani ruoan roskiin, tuoreen kalan kesähelteillä. Ruoka on aina hyvää ja laadukasta. Monesti päärynöitä pitää kotona kypsytelläkin.”

Se on Railin mielestä selvä merkki siitä, että jotkut kauppiaat jakavat köyhille hyvää hyvyyttään myös täysin myyntikelpoista tavaraa.

Tästä syystä Raili jonottaa

Palataan Railin ensimmäiseen kertaan leipäjonossa.

Kun Raili ja hänen miehensä Henry parkkeerasivat autonsa leipäjonon liepeille, Raili jäi autoon istumaan. Henry lähti jonoon yksin.

”Ajattelin siellä autossa, että en kyllä voi, en kehtaa. Mutta sitten tuumin, että hitsi vieköön. Nyt kyllä menen. Tytön vuoksi.”

Niin. Raili ja Henry ovat kaikki nämä vuodet jonottaneet ruokaa kerran, kaksi viikossa ja antaneet aina suurimman osan siitä eteenpäin – Railin tyttärelle. Kun tytär jäi yksinhuoltajaksi ja työttömäksi, Raili ja Henry halusivat auttaa. Rahaa heillä ei kuitenkaan ole antaa.

Aviopari saa yhteensä eläkettä 2 000 euroa kuussa käteen. Jo pelkkä yhtiövastike 56 neliön asumisoikeusasunnosta vie summasta 770 euroa kuukausittain.

”Pärjäämme juuri ja juuri, mutta yhtään rahaa ei jää säästöön. Nytkin lyhennämme kesän sairaalalaskua kevääseen asti kolmella sadalla eurolla kuussa ”, Raili sanoo.

Railin aortaläppä uusittiin kesällä. Leikkauksen jälkeen hän sai sairaalabakteerin ja joutui teho-osastolle. Lasku kuukauden sairaalahoidosta oli 3 000 euroa. Maksettavaa kertyi lisäksi kotisairaanhoidosta ja lääkkeistä.

”Yksi lääkepakkaus maksoi 85 euroa. Siinä oli 28 kapselia ja niitä piti ottaa neljä päivässä. En meinannut silmiäni uskoa.”

Jono on viikon kohokohta

Raili ja Henry vievät kaikki muut tänään haetut ruoat tyttären perheelle, mutta tuoreet muikut he paistavat itse. He tietävät, että varsinkin nakit ja grillattu broileri maistuvat Railin lapsenlapselle, juuri armeijasta päässeelle työttömälle nuorelle miehelle.

Myös Railin tytär on yhä työtön. Perheeseen kuuluu myös tyttären iltatähti, neljävuotias poika. Häntä varten Raili ja Henry jauhavat kasslerin jauhelihaksi 1950-luvulta peräisin olevalla lihamyllyllä. Niin siitä voi valmistaa pojan herkkua, makaronilaatikkoa.

Mutta miksi tytär ei itse käy jonossa?

Siksi, että Raili ja Henry haluavat käydä jonossa hänen puolestaan. Leipäjonossa käynnistä on tullut heille viikon kohokohta. He menevät jonoon jo kymmeneltä, vaikka ruoan jakelu alkaa vasta puoliltapäivin.

”Jonosta saa yhtä hyvää ruokaa, vaikka tulisi paikalle viime minuuteilla, mutta meistä on hauska tulla jonoon ajoissa ja jutella tuttujen kanssa”, Raili sanoo.

Jonossa vaihdetaan ruoanvalmistusvinkkejä ja puretaan sydäntä. Käydään läpi ilmat, lapset ja maailman meno.

Ja yksi asia on varma. Jos jonosta on pakko poistua, paikka pitää.

Jounin tarina: Kiltti koodari oppi juomaan

Jouni Pehkonen

Jouni Pehkosella on kova halu päästä takaisin työelämään. ”Minulle kelpaisi mikä tahansa työ. Hain äskettäin mäkkärille, mutta olen sinne kuulemma liian vanha” , Jouni sanoo

Mitä miettisit, jos muuttaisin pois?

Jouni Pehkonen oli 11-vuotias, kun kuuli tämän kysymyksen äidiltään.

Jouni ei pystynyt vastaamaan äidilleen mitään, niin paljon häntä itketti. Toista tilaisuutta siihen ei tullut. Kun Jouni tuli seuraavana päivänä koulusta kotiin, äiti oli lähtenyt.

Seuraavan kerran Jouni kuuli äidistään parin vuoden kuluttua.

Äiti oli muuttanut toiselle paikkakunnalle ja kutsui poikansa viikoksi luokseen. Vierailun aikana Jouni sai äidiltään kauko-ohjattavan auton ja oppi, kuinka kääritään sätkiä.

Viikon jälkeen äiti houkutteli poikaansa muuttamaan luokseen.

”En suostunut, vaikka olinkin ikävöinyt äitiä vuosia. Äiti nimittäin joi miesystävänsä kanssa koko sen viikon”, nyt 34-vuotias Jouni sanoo.

Enää Jouni ei tiedä, missä hänen äitinsä asuu.

”Luulen, että jossain Savossa.”

Jounin isä perusti vaimonsa lähdön jälkeen monilapsisen uusperheen. Jouni oli pienikokoisempi kuin isän uuden puolison pojat, eikä pystynyt pitämään puoliaan heitä vastaan.

”Sain usein nyrkistä, kun tulin koulusta kotiin. Jonkin aikaa ihan pelkäsin tulla kotiin.”

Koti oli kuitenkin paikka, jossa Jouni viihtyi parhaiten. Tietokoneen äärellä. Jouni ohjelmoi pelejä ja pelasi niitä. Hän myös purki vanhoja tietokoneita ja rakensi niistä uusia.

”Olin kiltti poika, joka koodasi kotona. Uppouduin siihen maailmaan ihan täysin. Mikään muu ei kiinnostanut minua.”

Yhdeksännellä luokalla Jouni teki ohjelmoinnista 80-sivuisen näyttötyön. Hänen opettajansa kertoi ottavansa sen itselleen oppikirjaksi.

Peruskoulun jälkeen Jouni halusi opiskelemaan Malmin kauppaoppilaitokseen, koska oli kuullut sen hyvästä ohjelmointiopetuksesta.

”Opetus olikin hyvää, mutta lopulta vain istuin kotona ja koodasin. Jätin kaikki muut tunnit väliin ja aloin saada hylättyjä arvosanoja.”

Isä antoi pojalleen kaksi vaihtoehtoa. Jounin oli joko käytävä koulu kunnialla loppuun tai mentävä töihin tienaamaan rahaa tiukoilla olevalle perheelle.

Jouni lähti töihin. Jakomäkeen porrassiivoojaksi.

Mokat annettiin anteeksi

Jouni oli hyvä siivooja ja sai työstään kiitosta. Hän erikoistui rakennussiivoojaksi, mutta joutui lopettamaan työt 18-vuotiaana allergisten oireiden vuoksi.

Kun työt loppuivat, Jouni alkoi valmistautua armeijaan urheilemalla. Muutoin hän vietti normaalia nuoren miehen elämää. Tapasi kavereitaan ja alkoi seurustella.

Armeijassa Jouni pärjäsi hyvin. Hänestä tuli alikersantti, tykistön viestilinkkiryhmän johtaja. Armeija-ajan lopulla tyttöystävä kuitenkin jätti Jounin, ja hän otti eron raskaasti. Hän syytti erosta armeijaa ja uhkasi keskeyttää palveluksen.

”Onneksi pääsin pariksi viikoksi sotilassairaalaan rauhoittumaan. Sen jälkeen suoritin armeijan kunnialla loppuun.”

Armeijan jälkeen Jouni pääsi telakalle töihin. Päivää ennen koeajan loppua työpaikassa alkoivat yt:t. Vakipaikka jäi saamatta.

Työtön Jouni alkoi viihtyä baareissa, kalja alkoi maistua. Hän sai kuitenkin pian töitä samasta erikoistavaraliikkeestä, jossa hänen kaverinsakin työskenteli.

Jouni oli hyvä myyntimies ja eteni urallaan nopeasti. Hän sai valtaa ja vastuuta, monta osastoa hoidettavakseen. Seinälle kertyi kunniakirjoja. Mutta samalla Jouni huomasi, ettei hän enää pystynytkään lopettamaan juomistaan kerran aloitettuaan. Hänen oli juotava joka päivä. Ja hän joi joka päivä.

Jounin krapuloita katsottiin läpi sormien, sillä hän oli hyvä työssään. Hän ratkoi myös työpaikkansa tietokoneongelmia.

”Aina kun mokasin, sain kamalan morkkiksen. Painoin töitä kahta kauheammin ja tein hyvää tulosta. Sitten taas mokasin. Elämä oli yhtä vuoristorataa.”

Edes haimatulehdus ei saanut Jounia lopettamaan juomistaan. Ei edes kymmenen haimatulehdusta.

”Lääkärien mukaan olen lääketieteellinen ihme. Kenenkään ei pitäisi selvitä hengissä noin monesta haimatulehduksesta.”

Jotain outoa tapahtui

Jouni ei koskaan saanut potkuja juomisensa vuoksi. Hän ei pystynyt jatkamaan töitä, koska loukkasi tavaroita nostaessaan selkänsä.

”Olisin voinut jäädä sairastamaan välilevyn pullistumaa, mutta sanoin itseni irti ja koulutin itselleni seuraajan. Koin huonoa omaatuntoa mokistani, enkä halunnut olla painolastina.”

Jouni on ollut nyt pari vuotta työtön. Viimeisestä vuodesta hän arvelee viettäneensä puolet humalassa.

”Kaikki vieroitusyritykseni ovat epäonnistuneet. Eniten sain apua Greencare-ratsastusterapiasta.”

Seitsemäntoista päivää sitten Jouni meni tapansa mukaan hakemaan ruokaa Korson helluntaiseurakunnan ylläpitämästä leipäjonosta. Siitä samasta, josta hänet poimittiin tähän haastatteluun.

Samalla häntä pyydettiin hengelliseen tilaisuuteen kirkon tiloihin. Jouni noudatti kutsua.

”En tiedä, mitä tapahtui, mutta olen ollut siitä asti juomatta.”

Jouni toivoo nyt pääsevänsä viinasta kokonaan eroon. Hän aikoo käyttää hyväkseen sekä uskontoa että aiemmissa katkaisuissa saamiaan käytännön neuvoja. Hän on ollut aiemminkin kiinnostunut hengellisistä asioista, mutta pelännyt leimautuvansa hihhuliksi.

”Mutta enää en pelkää mitään enkä häpeä mitään. En edes tätä elämääni.”

Jouni sanoo olevansa kuin kissa, jolla on yhdeksän henkeä.

”Valitettavasti olen käyttänyt jo ne kaikki, joten virheisiin ei enää ole varaa. Mutta minä uskon lujasti, että selviän.”

Mikon tarina: Muiden työllistäjä jäi ilman työtä

Mikko Kainulainen

Mikko Kainulaisen päivät kuluvat kotitöitä tehden. Kohta on perheen tokaluokkalaisen välipalan aika.

Ikäkö sen tekee vai mikä? Siis sen, ettei töitä enää löydykään. Sitä keravalainen LVI-teknikko Mikko Kainulainen, 53, ihmettelee.

Toki Kainulainen tietää, että ajat ovat kovat, mutta jo vuoden kestänyt työttömyys on silti yllättänyt hänet.

Kesällä Kainulainen tosin pääsi kuukaudeksi lomien tuuraajaksi. Itse hän aikoinaan työllisti kesäisin viisikin ihmistä kerralla omassa maanrakennusalan yrityksessään Rovaniemellä. Hän on syntyisin Tervolasta, Kemin ja Rovaniemen puolivälistä.

Avioeron jälkeen, kymmenen vuotta sitten, Kainulainen lopetti firmansa ja muutti etelään.

”Halusin vaihtaa maisemaa, mutta olin myös kyllästynyt yrittäjän epävarmaan elämään. Toimeentulo oli aina kiikun kaakun, koskaan ei voinut olla varma tuloista.”

Kainulainen valmistui LVI-teknikoksi vuonna 1987 ja teki alan töitä vuosia ennen kymmenen vuotta kestänyttä yrittäjän taivaltaan.

Etelässä Kainulaisen pitkä työkokemus oli valttia, ja hän sai heti töitä työnjohtajana, urakkalaskijana ja projektinhoitajana. Hän tienasi hyvin ja pystyi pitämään talvisin kolmen kuukauden lomia. Ne hän vietti Thaimaassa.

”Neljä talvea jaksoin lomailla siellä, sitten kyllästyin siihen kuumuuteen ja oleiluun”, Kainulainen sanoo ja nauraa.

Thaimaassa Kainulainen kuitenkin rakastui, ja nyt hänen perheeseensä kuuluvat Boonsri-vaimo ja kahdeksanvuotias Mira-tytär.

Mielessä paluu pohjoiseen

Työttömänä Kainulaista on alkanut vaivata koti-ikävä. Hän haluaisi muuttaa takaisin Rovaniemelle. Hän on selvittänyt, että sieltä voisi löytyä töitäkin.

”Ainakin minut tunnetaan siellä.”

Kainulainen on katsellut netistä talojen hintoja Lapissa. Maaseudulta irtoaisi oma talo muutamalla kymppitonnilla. Nyt perhe maksaa kerrostalokolmiostaan vuokraa 950 euroa kuussa. Kainulainen saa ansiosidonnaista päivärahaa 1 400 euroa kuussa, vaimon tulot ovat 700 euroa kuussa.

”Eihän täällä etelässä ole mitään järkeä asua, jos vielä putoan peruspäivärahallekin. Suvivirren jälkeen muutetaan, jos töitä ei löydy. Tosin vaimon pää pitää vielä kääntää. Hän ei yhtään pidä sääskistä.”

Kainulainen käy leipäjonossa pari kertaa viikossa. Hän arvioi yhden ruokakassin rahalliseksi arvoksi 50 euroa.

”En häpeä yhtään leipäjonossa käymistäni. Suosittelen sitä kaikille tarvitseville. Ruoka on hyvää, ja se menisi muuten roskiin.”

X