Miksi työ kaataa tekijänsä? Rosanna Marila huomasi, miten työelämä vaatii lähes kaikilla aloilla uudenlaista kovuutta

Jaa artikkeliTilaa Seura
Työuupumus opetti Rosanna Marilan tarkkailemaan työpäiviä ja itseään. ”Olen paljon pohtinut sitä, miksi haluan suorittaa, miksi se on niin kovin tärkeää?”
Työuupumus opetti Rosanna Marilan tarkkailemaan työpäiviä ja itseään. ”Olen paljon pohtinut sitä, miksi haluan suorittaa, miksi se on niin kovin tärkeää?” © Sampo Korhonen/Otavamedia
Työuupumuksesta kirjan kirjoittaneen Rosanna Marilan mielestä työelämän suurimpia haasteita ovat sen kovuus, kiire ja se, että teemme yhä vähemmän sitä, mihin meidät on palkattu.

Muutama vuosi sitten toimittaja Rosanna Marilan päätä alkoi särkeä. Itse asiassa sitä särki melkein joka päivä. Hän oli väsynyt, ärtynyt ja nukkui huonosti. Pienten lasten äitinä Marila kuittasi oireet ruuhkavuosien sivutuotteiksi.

Töitä Marila teki lähes aina kun vain pystyi. Kun lapset oli saatu illalla sänkyyn, hän napsautti työkoneen herkästi päälle, samoin viikonloppuisin. Marila koki tekevänsä unelmatyötä, sellaista, jolla oli merkitystä.

”Tajusin olevani stressaantunut, mutta lähinnä ajattelin, että sen täytyy olla normaalia. Pitää vaan jaksaa, sanotaan herkästi pienten lasten vanhemmille, ja sen taisin sisäistää.”

Ja niin Marila jaksoi, vaikka päänsäryt jatkuivat, olo oli koko ajan takakireä ja silmätulehduskin uusiutui kerta toisensa jälkeen.

Kunnes koitti päivä, jolloin hän ei enää jaksanut.

”Romahdin kertaheitolla. Purskahdin työpisteelläni itkuun enkä saanut enää kirjoitettua riviäkään. Lähdin kotiin itkemään ja tajusin, että minun on haettava välittömästi apua.”

Suorittamisen piti loppua

Kuulostaa sairauslomalta, totesi työterveyslääkäri Rosanna Marilalle, kun tämä pääsi tämän vastaanotolle.

”Vaikka olin ihan romuna, olin silti yllättynyt, että lääkäri näki tilani heti niin huonoksi. Jäin kotiin, mutta ensin ajattelin, että sairauslomaakin on jotenkin suoritettava. On ulkoiltava ja käytettävä vapautunut aika jotenkin järkevästi hyväksi. Että on tehtävä asioita, jotta voimat palaisivat. Yritin ylläpitää samaa suorittamisen ajatusmallia kuin työnikin kanssa”, Marila muistelee.

”Kesti tovin, ennen kuin aloin ymmärtää, että lepo tarkoittikin sitä, etten voinut suorittaa mitään.”

Marilan sairauslomaa jatkettiin pariin kertaan ja se kesti lopulta puolisen vuotta. Toipuminen ei ollut mitenkään suoraviivaista. Se vaati itsetutkiskelua ja uudenlaisten ajatusmallien opiskelua.

”Olen kantapään kautta opetellut arvostamaan itseäni niin ihmisenä kuin työntekijänäkin. Samalla olen yhä kirkkaammin oivaltanut, ettei minua ihmisenä määritä se, mitä saan jatkuvasti aikaan.”

Suorittaminen ja aikaansaamisen paine yhdistää Marilan mielestä suurinta osaa työuupuneista. Sen hän huomasi kirjoittaessaan tuoretta Työuupumuskirjaansa, jota varten hän haastatteli useita työuupumuksen kokeneita ihmisiä. Totta kai heitä yhdistää myös liiallinen työnteko, mutta se ei selitä uupumuksesta ihan kaikkea.

”Eihän työnantaja voi mitään, jos työntekijä ei itse pysty rajoittamaan omaa työmääräänsä. Jokaisen suorittajan on jossain vaiheessa pohdittava sitä, miksi hän arvottaa työnteon elämässään näin korkealle, että se uhkaa jopa terveyttä, ihmissuhteita ja omaa elämänhallintaa.”

Ja tämän pohdinnan on Marilan mielestä siirryttävä myös tekoihin. Uupuneen on muutettava omia ajatus- ja työskentelymalleja.

”Minunkin oli paljon pohdittava sitä, miksi suoritin, mistä se tarve kumpusi ja mitä halusin työllä korvata. Sillä vaikka töitä oli paljon, ei kukaan pakottanut minua uhraamaan sille niin paljon aikaa. Ihan itse avasin työtietokoneen iltaisin, ei sitä kukaan minulta vaatinut.”

Puolen vuoden sairausloman jälkeen Marila palasi töihin, tosin vähän erilaisiin työtehtäviin kuin aiemmin. Alkuun hän teki lyhennettyä työpäivää. Se oli hyvä ratkaisu, sillä paluu työelämään oli yllättävän raskas. Muutaman kuukauden jälkeen Marila päätti irtisanoutua vakituisesta työstään ja alkaa yksityisyrittäjäksi sekä vapaaksi toimittajaksi.

”Yksi sairauslomallani kypsyneistä päätöksistä oli, että minun oli kokeiltava jotakin uutta, jotta voisin muuttaa myös ajatusmallejani. Vaikka yrittäjäksi lähteminen aluksi pelotti jonkin verran, se oli näin jälkeenpäin erinomainen ratkaisu. Minun oli löydettävä uudenlainen tapa rakentaa työpäiväni ja myös työidentiteettini.”

Rosanna Marilan mielestä työuupumuksen hoidossa tärkeää on välitön avun­saanti. ”Lyhyt­terapian käytön lisääntyminen myös työ­terveydessä on erinomainen juttu. Se mahdollistaa nopeamman ongelmiin tarttumisen.”

Rosanna Marilan mielestä työuupumuksen hoidossa tärkeää on välitön avun­saanti. ”Lyhyt­terapian käytön lisääntyminen myös työ­terveydessä on erinomainen juttu. Se mahdollistaa nopeamman ongelmiin tarttumisen.” © Sampo Korhonen/Otavamedia

Monien tunteiden työ

Mutta tarkennetaan hieman. Rosanna Marila ei missään mielessä ole sitä mieltä, että työuupunut on vain itse vastuussa omasta uupumisestaan, ja että nykyinen työelämä voisi hyvällä omallatunnolla pestä kädet työntekijöiden yhä yleisemmistä loppuunpalamisista. Työtä tehdään nykyään oikeastaan alasta riippumatta valtavasti ja liikaa. Työntekijöiden on kyettävä tekemään yhä useampia asioita lomittain ja limittäin tai pahimmillaan jopa samaan aikaan työpäivänsä aikana.

Ja on muutakin.

”Olen työuupumusta tutkiessani ja ihmisiä haastatellessani havainnut, että nykyään oikeastaan työ kuin työ vaatii meitä olemaan jotenkin todella kovia. Tunteet on piilotettava töissä, jotta voi kokea pärjäävänsä. Silti me suomalaiset olemme mielestäni aika herkkää kansaa. Tällainen työkovuus ei jotenkin ollenkaan sovi meille. Myös tämä ristiriita uuvuttaa.”

Marila on miettinyt paljon, olisiko lopulta lainkaan niin kamalaa, jos tunteita näytettäisiin välillä myös työelämässä. Olisko se niin kamalaa, jos joku joskus töissä itkisi, nauraisi hillittömästi – tai jopa suuttuisi?

”Usein tunteiden näyttämistä työpaikalla leimaa jonkinlainen häpeä. Samoin heikkouden, jaksamattomuuden ja epävarmuuden ilmaisuja ja tunteita.”

Työntekijän pitää olla asiallinen ja reipas. Reippaus oli niin sisäänrakennettua Marilankin työidentiteettiin, että hän häpesi väsymystään jopa sairauslomallaan.

”Tunteet on piilotettava töissä, jotta voi kokea pärjäävänsä. Silti me suomalaiset olemme mielestäni aika herkkää kansaa.”

Jälkeenpäin Marila on huomannut, että suuri osa työuupuneista kokee häpeää omasta uupumisestaan ja väsymisestä. Yhteistä on myös se, että uupuneet kokevat painivansa ongelman kanssa yksin, kun muut ympärillä jaksavat paahtaa.

”Voikin sanoa, että työuupumus, jos mikä tasa-arvoistaa meitä. Me kaikki olemme yksin häpeäntunteemme kanssa, olimme sitten lähihoitajia tai palvelujohtajia. Työupumukseen johtaneet syyt voivat ammatista riippuen olla erilaisia, mutta uupuneina olemme samalla viivalla heikkouksiemme kanssa. Se on mielestäni suurimpia oivalluksia, jonka uupumus minulle antoi.”

Lyhytterapia käytännöksi

Nykyään Rosanna Marila voi hyvin. Hän tekee edelleen paljon töitä, mutta pyrkii olemaan tarkka siitä, etteivät työpäivät veny liian pitkiksi. Hän opettelee sanomaan työsuunnitelmia liiaksi ruuhkauttaville työtarjouksille napakasti ei.

Aina välillä tiukka ote vähän lipsuu, mutta nyt Marila jo tunnistaa höllentyvän otteen ajoissa. Sairausloman pitkä pohdinta ja terapia-apu auttoivat kohdistamaan katseen itseen ja näkemään tarkemmin, missä kulkevat jaksamisen rajat. Ja myös sen, että lepo todellakin tarkoittaa lepäämistä.

”Meillä on Suomessa erinomainen työterveyshuolto, jossa työuupuneiden eteen tehdää paljon hyvää työtä. Jos siinä jotain pitäisi terästää, niin ennen kaikkea ennaltaehkäisyä ja muun muassa lyhytterapian mahdollisuutta, sillä siitä on selvästi saatu hyviä tuloksia. On tärkeää, että uupunut pääsee nopeasti puhumaan ammattilaiselle, mutta vielä toistaiseksi terapiarakenne on Suomessa todella raskas ja hoitoonohjaus hidasta.”

Työterveyden toimenpiteitä olisi tarkistettava jo siksikin, että työuupuneita on jatkuvasti yhä enemmän. Tosin määrää on vaikea arvioida, sillä koko työuupumusdiagnoosia ei ole edes olemassa. Suurin osa uupuneista diagnosoidaan jonkin asteiseksi masennukseksi.

”On hyvin tärkeää, että työuupumuksen syyt selvitetään ja että uupunut saa johdonmukaista apua jo ihan alkuvaiheessa. Moni uupunut joutuu selvittelemään lukuisia asioita uudessa elämäntilanteessa, vaikka voimia siihen ei juuri olisi. Pitää setviä vaikkapa terapiamahdollisuuksia, lääkkeiden vaikutuksia, sairausloma-ajan palkka-asioita, jotka kaikki voisivat sujua paljon jouhevammin, jos meillä olisi olemassa toimivammat käytännöt.”

Ja kun sairausloman jälkeen paluu työpaikalle joskus koittaa, on mietittävä, miten uupumus ei tulisi toistumaan. Kaikille ei ole mahdollista eikä tarpeenkaan Rosanna Marilan irtisanoutumisen kaltainen radikaali ratkaisu.

”Minäkin jännitin alkuun kovasti sitä, kuinka jaksan yksityisyrittäjänä ja saan selvitettyä kaikki käytännön asiat, mutta tämä ratkaisu on osoittautunut minulle toimivaksi, saan toteuttaa itseäni entistä luovemmin ja keskittyä paremmin itse työhön.”

Työ, siis juuri se työ, johon ihmiset palkataan, saattaa nimittäin työelämän mylleryksessä muuttua melkoisesti siitä, mihin ihminen on alunperin palkattu. Työnkuvaan tulee nykyään herkästi kaikkea uutta, myös ylimääräistä – ja se uuvuttaa.

”Eräs markkinointialan ammattilainen totesi minulle jotenkin osuvasti, että hän ehtii tehdä työajallaan noin 20 prosenttia markkinointityötä, siis sitä työtä, mitä hänet on palkattu tekemään.”

X