Pirtukuninkaan traaginen tarina - Sukututkimus yllätti Kari Valtosen: ”Pirtu toi maatalon yksitoikkoisen raatamisen rinnalle jännitystä, hurjuutta ja hehkua”
Kun Kari Valtonen innostui tutkimaan pirtukuninkaana tunnetun isoisänsä vaiheita, paljastui surullinen tarina viinan viemästä miehestä. Se on kappale suomalaista historiaa.
Sukunsa historiaa tutkiessaan Kari Valtonen on eläytynyt väkevästi kieltolain aikaisen Elimäen ja äidinisänsä rikolliseen elämään.
Vanhassa valokuvassa on kolme miestä. Keskimmäisellä heistä on kädessään pistooli.
Kaksi muuta näyttävät hyväntuulisilta nuorilta miehiltä, mutta pistoolia pitelevän Ilmari Valton ilme on totinen, jopa vihainen ja uhkaava.
Iitin Kausalassa asuva luokanopettaja Kari Valtonen, 55 nostaa valokuvan pöydältä rasiaan muiden vanhojen valokuvien päälle.
Hänellä on niitä satoja.
Ilmari Valto oli hänen äitinsä isä.
Ilmari oli tunnettu pirtumies, joka toimitti kieltolain aikana pirtua rannikolta Kymenlaakson sisämaahan.
Ilmarin porukka piti paikkakunnan viinassa.
Sitä mukaa kun Valtonen teki sukututkimustaan ja selvitti äidinisänsä vaiheita, tarina paljastui surullisemmaksi, kuin mitä hän osasi odottaa. Samalla valokuvan kasvot saivat luonteen.
Suvun vaiheet ovat saaneet Valtosen pohtimaan myös omaa elämäänsä. Onhan hän kuitenkin isoisän kanssa samaa lihaa ja verta.
Pirtuliiga poseerasi mielellään valokuvissa. Keskellä istuvalla Ilmarilla on toisessa kädessään pullo ja toisessa pistooli. Johannes Wiehn
Seikkailija ja sankarit
Kari Valtosen isovanhemmista kolme oli kuollut jo ennen kuin hän syntyi, ja eri paikkakunnalla elänyt isänisä jäi hänelle etäiseksi.
”En pystynyt asettamaan itseäni sukupolvien jatkumoon, koska tietoni omasta suvustani katkesivat käytännössä vanhempiini”, hän kertoo.
Kun Valtosen oma ”hieman pitkäksi venynyt nuoruus” ja kiireinen lapsiarki olivat ohi, hän alkoi selvittää äidinisänsä Ilmari Valton vaiheita. Valtosen äiti Irja oli vain kahden ikäinen hänen isänsä kuollessa. Irja ei muista varhaislapsuutensa tapahtumia, mutta hänen kahdella veljellään, Valtosen enoilla on riittänyt kerrottavaa isästään.
Se ei ole ollut miellyttävää kuultavaa.
Nykyiseen Kouvolaan kuuluvassa entisessä Elimäen pitäjässä elänyt pirtun salakuljettaja Ilmari oli myös itse perso viinalle ja hän oli humalassa väkivaltainen. Ilmari jopa ammuskeli kotonaan.
”Tulin todella surulliseksi siitä, miten Ilmarin humalaisen riehumisen aiheuttanut pelko on traumatisoinut enojani”, Valtonen kertoo.
Ilmari oli suuri seikkailija, mutta Valtonen pitää enojaan sankareinaan.
”He työskentelivät maa- ja metsätöissä ja pitivät perheistään ja lapsistaan huolta. Enot katkaisivat kierteen.”
Ilmari Valto oli armeija-aikanaan totinen nuori mies. Johannes Wiehn
Hurjuutta ja hehkua
Enojensa lisäksi Kari Valtonen on haastatellut Ilmari Valton aikalaisia ja kerännyt äidinisästään tietoja kieltolain aikaisista sanomalehdistä.
Vuonna 1906 syntynyt Ilmari Valto sai ensimmäiset sakkotuomionsa pirtun myynnistä jo 17-vuotiaana. Sanomalehtien mikrofilmeiltä Valtonen löytyy selostuksia useista Ilmarin rikoksistaan saamistaan tuomiosta. Pirtun salakuljetuksen lisäksi hän syyllistyi pahoinpitelyihin, virkavallan väkivaltaiseen vastustamiseen ja ampumarikokseen.
”Ilmaria pidettiin poliisin ja oikeuslaitoksen toimesta vaikeana henkilönä, joten lakia sovellettiin häneen joustavasti”, Valtonen kertoo.
Ilmarin saamat sakkotuomiot olivat suhteettoman suuria ja hänet tuomittiin useita kertoja vankeuteen. Ilmari ampui ja tuli myös itse ammutuksi, mutta selvisi hengissä eikä hän itse tappanut ketään.
Valtoselle on muodostunut Ilmarin elämää jäljittäessään varsin selkeä kuva siitä, minkälaista elämä kieltoalain aikaisessa Suomessa ja Elimäellä oli.
”Pirtu toi maatalon yksitoikkoisen raatamisen rinnalle elämään jännitystä, hurjuutta ja hehkua.”
Valtosen mukaan hän kokee samanlaista kaipuuta pois päivä päivän jälkeen samaa uraa kulkevasta arjesta.
”En pidä Ilmaria itseäni huonompana tai parempana ihmisenä. Ilmari tarttui tilaisuuteensa, mutta pirtu ja siihen liittyvä elämäntyyli veivät hänen mukanaan.”
Ilmarin (kuvassa vasemmalla) vanhemmat Tilda ja Emil olivat myös tunnettuja salakuljettajia. Kuvassa myös Ilmarin veli Niilo. Johannes Wiehn
Kuviteltua historiaa
Mitä kauemmin Kari Valtonen on selvittänyt äidinisänsä elämänvaiheita, sitä useammin hän on huomannut ajattelevansa hänen tekemisiään ja sitä aikaa, missä Ilmari eli elämänsä.
”Viivähtelen ajatuksissani kieltolain aikaisella Elimäellä. Olen kuvittelemalla ja spekuloimalla tapahtumia luonut sinne oman maailmani.”
Valtonen on myös aprikoinut sitä, miltä hänen elämänsä näyttäisi Ilmarin silmin katsottuna.
”Ehkä minun arjen kokemukseni olisivat Ilmarille suuri seikkailu, elämmehän me aivan eri ajassa. Samoin kuin hänen elämäntapansa kiehtoo minua.”
Ilmarin ei olisi tarvinnut salakuljettaa ja myydä pirtua tullakseen toimeen. Avioiduttuaan vuonna 1926 talollisentytär Hilma Mäkelän kanssa pari sai myötäjäisinä yli 40 hehtaarin kokoisen Nurmelan tilan.
”Minusta tuskin olisi ollut pirtutrokariksi, Valtonen toteaa.
”Olisin Ilmarin asemassa jäänyt kulkemaan auran perässä kotitilan pelloille.”
llmari Valto ja talollisen tytär Hilma Mäkelä saivat yhteensä neljä lasta. Perheen kuopus, Kari Valtosen äiti ei ollut kuvanottohetkellä vielä syntynyt. Johannes Wiehn
Isältä pojalle
Ilmari Valton vanhemmat, Tilda ja Emil Valto, oli aikanaan merkitty Lapinjärvellä kirkonkirjoihin loisiksi eli irtolaisiksi. 1900-luvun alun Suomessa se tarkoitti sitä, että heillä ei ollut asuntoa, vaan he elivät muiden nurkissa, saunoissa tai ullakoilla.
Kun Tilda ja Emil muuttivat Elimäelle vuonna 1919 he ostivat oman tilan.
”Tilda ja Emil hankkivat omaisuutensa salakuljettamalla aseita, viinaa ja elintarvikkeita sisällissodan aikana sekä punaisille että valkoisille”, Kari Valtonen kertoo.
Tilda ja Emil ja heidän toinen poikansa Niilo muodostivat sitten yhdessä Ilmarin kanssa Elimäelle ”pirtuliigan.”
”Helppo raha ja rikollinen elämäntyyli periytyivät vanhemmilta lapsille. Tuskin Ilmari osasi muuta tehdäkään kuin trokata pirtua”, Kari Valtonen kertoo.
Kun vielä Ilmari kohteli omaa viittä lastaan humalassa kaltoin, kolmen lapsen isä Valtonen on pohtinut paljon omaa isyyttään.
”Pitää arvostaa sitä, että lapsia on suotu”, hän sanoo.
”Lapset ovat tärkeintä, mitä vanhemmilla on. Lapseni ovat osa minua ja minä jatkan elämääni lapsissani.”
Rikkauksista köyhyyteen
Kari Valtosesta olisi voinut tulla suuren sukutilan isäntä.
Ilmari Valton ja hänen joukkionsa pirtukauppa oli hyvin tuottoisaa. Toiminnan laajentuessa Ilmarin ei tarvinnut enää edes itse salakuljettaa ja myydä pirtua, vaan se jäi hänen palkollistensa tehtäväksi.
”Rahaa on kerrottu olleen enimmillään niin paljon, että setelipinon päällä istuneen pikkulapsen jalat eivät ylettyneet lattiaan”, Valtonen kertoo.
Jos Ilmari olisi malttanut lopettaa pirtukaupan ajoissa, hän olisi ollut loppuelämänsä varakas mies ja häneltä olisi jäänyt merkittävä taloudellinen perintö myös jälkipolville.
Mutta rahaa myös meni.
Kun kieltolaki kumottiin tammikuussa 1932, Ilmari jatkoi pirtun myymistä, mutta sillä ei saanut enää edes elantoa.
Köyhyyteen ajautunut perhe joutui luopumaan Ilmarin maksamattomien sakkojen vuoksi kotitilastaan ja muuttamaan pieneen Kissamäen mökkiin.
Kari Valtonen ei häpeä äidinisänsä pirtumenneisyyttä.
”Se ei ole ainoastaan yhden ihmisen ja suvun historiaa, vaan pirtun salakuljetus ja myynti oli hiljaa hyväksytty laajan joukon elinkeino. Jopa virkavalta saattoi olla kaupan osapuoli. Kun poliisille annettiin osa lastista, poliisi antoi lastin mennä.”
Valtonen myöntää joskus kuvittelevansa, mitä hän tekisi ja sanoisi, jos tapaisi Ilmarin.
”Ehkä meidän olisi vaikea ymmärtää toisiamme, kun olemme eläneet niin erilaista elämää. Luulen kuitenkin, että tulisimme toimeen keskenämme.”
Kari Valtonen joutuu kontrolloimaan impulsiivisuuttaan ja äkkipikaisuuttaan, samoja piirteitä, jotka olivat ominaisia hänen äidinisälleen. Johannes Wiehn
Perittyjä piirteitä
Ilmari Valton isä Emil kuoli miltei heti kieltolain kumoamisen jälkeen jäätyään auton alle viinanhakumatkallaan Loviisassa.
Ilmarin veli Niilo puukotettiin hengiltä epämääräisissä olosuhteissa vuonna 1936.
Ilmari kuoli tuberkuloosiin jatkosodan jälkeen vain 38-vuotiaana syksyllä 1944.
Yhden suvun yksi aikakausi oli väistämättä ohi.
Kari Valtonen on pohtinut sitä, olisiko Ilmari muuttunut, jos hän olisi saanut elää pidempään?
”Olisiko hän rauhoittunut vai olisiko hänestä tullut hurjapäinen, vaikea vanhus?
Valtonen tunnistaa itsessään samoja luonteenpiirteitä, jotka olivat ominaisia hänen äidinisälleen.
”Joudun jatkuvasti kontrolloimaan impulsiivisuutta ja äkkipikaisuutta itsessäni.”
Alkuvuodesta Kari Valtoselle toimitettiin kouraan mahtuva vanha Schmeisser-taskupistooli.
Se on Ilmarin ase.
Valtosta kiehtoi pitää äidinisänsä pistoolia kädessään.
”Aistin aseen voiman. En tiennyt, että niin pienellä esineellä voi olla niin tavattoman suuri vaikutus.”
Valtonen toimitti aseen Kouvolan poliisilaitokselle, mutta hän saa sen takaisin, kun aseseppä on muuntanut pistoolin ampumakelvottomaksi.
Pistooli on ainoa esine, mikä Ilmarilta on jäänyt jäljelle. Valtonen suunnittelee laittavansa aseen vitriiniin.
”Pistooli päätyy näkyvälle paikalle meidän kotiimme.”