Töyssy kelkkareitin varrella halvaannutti Maijun alaraajat: ”Jossittelu ei tuo kävelykykyä takaisin”

Jaa artikkeliTilaa Seura
”Päiväni täyttyvät tällä hetkellä vauvan hoitamisesta sekä ulkoilusta ja urheilusta”, Maiju Laurila kertoo. © mikko nikkinen
Lappeenrantalaisen Maiju Laurilan hiihtoloma sai ikävän käänteen.

Vastavalmistuneen diplomi-insinööri Maiju Laurilan, 34, elämä teki täyskäännöksen keväällä 2008, kun hänen alaraajansa halvaantuivat moottorikelkkaonnettomuudessa. Nyt hän on pienen lapsen äiti ja aktiivinen liikkuja, jonka elämä on vammasta huolimatta edennyt melko tavanomaisia latuja.

Tähän havahduin

Olimme laskettelureissulla Luostolla keväällä 2008. Päätimme mieheni ja hänen veljensä kanssa vuokrata moottorikelkat viimeisenä lomapäivänämme.

Kun olimme palauttamassa kelkkoja, ajoimme vastaan tuleviin töyssyihin. Tunsin kipua, ja huusin lankoani pysähtymään. Jaloissani ei ollut lainkaan tuntoa.

Miehet soittivat heti hätänumeroon, ja minut kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan tutkittavaksi.

Näin hoidettiin

Rovaniemellä kävi ilmi, että yksi nikamistani oli murtunut, ja luun palaset olivat vaurioittaneet selkäydintäni vakavasti. Selkäni pitäisi leikata.

Minut siirrettiin Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan odottamaan kiireellistä leikkausta. Selkäni tuettiin vakuumilla matkan ajan, jotta selkäranka ei olisi päässyt liikkumaan.

Seuraavana aamuna aloitettu leikkaus onnistui erittäin hyvin, mutta jalkojeni tunto ei enää palautunut.

Olin vasta 28-vuotias, ja joutuisin liikkumaan koko loppuelämäni pyörätuolilla.

Näin kuntoutettiin

Helsingin Synapsiassa kuntouduin niin, että tunto ja liike palasivat etureisiini.

Tällä hetkellä pystyn seisomaan lyhyitä aikoja tukea vasten, vaikka liikunkin pyörätuolilla.

Tuohon aikaan en juuri osannut käsitellä vammaa ja sen aiheuttamaa elämänmuutosta. Aika meni kuntoutuessa ja uuteen totutellessa.

Elämänmuutoksen prosessointi tuli eteen vasta noin vuosi turman jälkeen, kun kodin muutostyöt oli saatu päätökseen, ja paluu arkeen alkoi.

Olin vasta vähän ennen turmaa valmistunut tuotantotalouden diplomi-insinööriksi, enkä ollut vielä ehtinyt aloittaa varsinaista työelämää. Minun oli nyt laitettava työnhaku jäihin. Mietin, olenko työkykyinen, mistä saan töitä, ja miten minuun suhtaudutaan vammani takia.

Olin muutama vuosi sitten oman alani työkokeilussa, mutta silloin koettiin, etten ole työkykyinen. Työelämään palaamista pohditaan tälläkin hetkellä. Sitä ennen keskityn kuitenkin äitiyteen.

Tässä ja nyt

Olen joskus miettinyt, että mitä jos moottorikelkkaonnettomuutta ei olisi sattunut. Silloin mieheni muistuttaa viisaasti, että jossittelu on turhaa. Se ei tuo kävelykykyäni takaisin. Olisi voinut sattua pahemminkin.

Minulle sanottiin tuolloin, että elämä jatkuu melko normaalisti. Asiat pitää tehdä pyörätuolista käsin vain vähän eri tavalla kuin ennen. Auttajia löytyy aina, ja hyvät apuvälineet tekevät liikkumisen ja siirtymisen eri paikkoihin helpoksi.

Vamma vaikuttaa kyllä siihen, että kaiken tekemiseen menee paljon enemmän aikaa kuin ennen.

Arkiseen päivärytmiini kuuluu vauvamme hoitaminen, ulkoilu ja urheilu. Pelaan talvisin sulkapalloa ja laskettelen sekä ammun ympärivuotisesti jousella. Laskettelusta on tullut minulle vammautumisen jälkeen kaikkein rakkain harrastus. Siinä pääsee vauhdin hurmaan sekä ulkoilmaan.

Turvallisesti moottorikelkalla

A. Moottorikelkkaa koskevat omat liikennesäännöt. Niiden tunteminen ja noudattaminen on edellytys turvalliselle kelkkailulle.
B.  Luonnossa kelkkailija voi joutua avun antajaksi tai saajaksi. Riittävä varustus, suunnistustaito, hyvät tavat ja luonnon kunnioittaminen ovat yhtä tärkeitä asioita kuin ajoneuvon hallitseminen.
C.  Suurin osa kelkkavahingoista tapahtuu jäällä viikonlopun aikana. Yli puolet onnettomuuksissa kuolleista on ollut alkoholin vaikutuksen alaisena. Yleisin kuolisyy on hukkuminen.

Lähde: Liikenneturva.

X