Virpi Häyrisen selviytyminen aivoinfarktista oli lääkärin mukaan ihme: ”Uskon, että musiikkiharrastus on syy täydelliseen kuntoutumiseeni”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kuoro on Virpi Häyriselle enemmän kuin harrastus.
Sulasolin Naiskuorokilpailujen kiertopalkinto on komea patsas. Kuoro on Virpi Häyriselle enemmän kuin harrastus. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA
Virpi Häyrisen selviäminen aivoinfarktista oli lääkärin mukaan pieni ihme. Virpi uskoo, että musiikkiharrastus on osasyy ihmeeseen.

Oli ihana reissu! Virpi Häyrinen kotiutui juuri Bratislavasta, jossa hän osallistui kansainväliseen kuorotapahtumaan. Naiskuoro fem@il singers opetteli tapahtumaa varten slovakialaisen kansanlaulun, ja sai siitä paikallisilta osallistujilta kiitosta.

Virpistä kuoron saama palaute tuntui erityisen hyvältä. Vielä neljä vuotta sitten hän mietti, pystyykö hän aivoinfarktipotilaana enää oppimaan uusia laulun sanoja, vierasta kieltä tai ylipäänsä laulamaan.

Oikea käsi roikkui, puhekyky puuttui

”Istuin kotona aamiaispöydässä ja ajattelin tarttua kahvikuppiin. Se jäi aikeeksi, sillä oikea käteni roikkui hervottomana kyljessä. Yritin huutaa makuuhuoneessa olevan mieheni apuun, mutta en pystynyt puhumaan. Pääsin kävelemään makuuhuoneen ovelle, johon lyyhistyin ja menetin hetkeksi tajuntani. Olin siihen saakka ollut täysin terve nainen.

Tiesin heti, että olin saanut aivoinfarktin. Aivoliitolla oli tuolloin kampanja, jossa neuvottiin ihmisiä tunnistamaan aivoinfarktin oireet.

Vain muutama päivä aiemmin olimme mieheni kanssa miettineet, kuinka tärkeä tuo kampanja oli. Mieheni tiesi, että ainoa tapa auttaa minua oli soittaa nopeasti ambulanssi paikalle.”

Kaulasuoni tukossa ja pallolaajennus avuksi

”Ambulanssi tuli muutamassa minuutissa. Pääsin todella nopeasti sairaalaan, ja minulla aloitettiin heti liuotushoito. Kaulasuoneni olivat vasemmalta puolelta täysin tukossa. Ne avattiin pallolaajennuksella.

Aikaa aamun tapahtumista oli kulunut vasta viisi tuntia, kun mieheni istui sairaalasänkyni viereen ja sai lääkäriltä käskyn alkaa puhuttaa minua.

Pääni oli täynnä irrallisia lukuja ja sanoja, mutten saanut niitä suustani ulos. Ymmärtäväinen hoitaja neuvoi minua kertomaan syntymäaikani numero kerrallaan, ja se auttoi. Jouduin hakemaan sanoja ja miettimään kiertoilmaisuja, mutta pystyin puhumaan, vaikkakin hitaasti.

Mitä enemmän olin äänessä, sitä helpommaksi puhuminen muuttui. Vähitellen kehoni oikea puoli heräsi horroksestaan, tunto palasi kehooni ja sain liikutettua kättäni. Laulamista ja tulevaisuuttani kuorolaisena en vielä tohtinut ajatella.

Viiden päivän kuluttua kävelin sairaalasta omin jaloin ulos. Toipumiseni oli lääkärin mukaan pieni ihme.”

Tutkimuksissa löytyi iso munasarjakasvain

”Minulla ei ollut mitään ennakoivia aivoinfarktin oireita. Kolesteroliarvotkin olivat kohtuulliset. Syytä tapahtumaan alettiin etsiä, ja minut lähetettiin CT-kuvantamistutkimukseen. Se paljasti kuusikiloisen munasarjakasvaimen.

Syöpä ei ollut oireillut mitenkään. Myöhemmin tosin muistin, kuinka minulta saattoi joskus laulaessa happi loppua kesken fraasin. Näin siksi, että kasvain painoi palleaa.

Vajaa kuukauden kuluttua kuvantamisesta kasvain poistettiin leikkauksella.

Sairauteni tulivat niin nopeasti ja yllättäen, etten ehtinyt pelätä. Mitä jos -kysymykset tulivat vasta myöhemmin.

Jos olisin ollut aivoinfarktin tullessa yksin kotona, en olisi selvinnyt hengissä. Ellen olisi saanut aivoinfarktia, syöpä olisi saattanut paljastua liian myöhään.

Tuntui, että minulla oli tavallista isompi onni matkassani.”

Hyvänolon askeleeni

Rakas perhe.

Koko perhe laittoi omat menonsa sivuun, kun sairastuin aivoinfarktiin. En ollut sairaalassa yksin. Rakkaat ihmiset olivat tukenani koko ajan.

Kuorolaulu.

Kuuluminen yhteisöön kantaa. Kuorokaverit ovat minulle tärkeitä, he ovat voimavarani. Oli mahtava huomata, että myös minä olen tärkeä heille.

Oma asenne.

Olen perusluonteeltani myönteinen ja uskalias. En pelkää uusia asioita, jollainen sairaus elämässäni oli. En jäänyt pyörimään katastrofiajatuksiin.

Selvitin, mitä aivoinfarkti sairastuneelle tarkoittaa. Tieto toi uskallusta jatkaa arkea entiseen tapaan.

Musiikin myönteinen voima

”Kuorokaverit tsemppasivat minua sairauslomallani. Facebook täyttyi viesteistä, posti toi kortteja, moni soitteli ja osa kävi minua katsomassa. En päässyt harjoituksiin, mutta koin olevani osa yhteisöä.

Kuorolla oli sovittu keikka kuukauden päähän toisesta operaatiostani. Kaikki olivat varmoja, että minä olisin paikallani ensimmäisenä sopraanona. Laulut olivat tuttuja, eikä minun tarvinnut pelätä, etten muistaisi sanoja. Olin mukana ja muistin kaiken.

Olen laulanut kuorossa kymmenvuotiaasta. Elämäni ilman kuoroa, musiikkia ja kuorokavereita olisi tyhjää, ja tyhjyys oli sairastumiseni vuoksi lähellä.

Selvisin aivoinfarktista, koska sain nopeasti apua. Uskon, että musiikkiharrastus on syy täydelliseen kuntoutumiseeni.

Musiikki vaikuttaa aivoihin laajasti ja tiivistää hermoverkkoja. Tutkimusten mukaan aivot saavat musiikista suurimman hyödyn, kun tuottaa musiikkia itse.

Vaikken toipumiseni aikana pystynyt käymään kuoroharjoituksissa, kuuntelin musiikkia. Se piti minut myönteisenä. En hetkeäkään pelännyt, että infarkti uusisi.”

Nopean toipumisen syynä kuoroharrastus

”Uskon, että yksi syy nopeaan toipumiseeni on siinä, että laulan kuorossa,” Virpi Häyrinen kertoo. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Voiton puolella – huolenpito tuntuu hyvältä

”Kuorolaulu on elinikäistä oppimista. Harjoittelen koko ajan uusia sävelmiä ja sanoja, eli tarjoan aivoilleni uusia ärsykkeitä. Mitä enemmän ärsykkeitä aivot saavat, sitä aktiivisemmin hermoverkosto toimii. Jos pahin sattuisi, aivossani olisi reserviä tallella.

En silti ajattele, että kuoroharrastus olisi minulle tapa pitää aivoni kunnossa. Se on elämäntapa.

Olen ikuisesti kiitollinen ensihoidolle ja sairaalalle saamastani hoidosta. Joka kerta kun astun kuorossa paikalleni, omistan laulun mielessäni noille ammattilaisille.

Aivoinfarktista alkoi perheessämme uusi tapa: Mieheni lähtee useimmiten töihin aamulla ennen minua. Laitan hänelle tekstarin, kun olen itse poistumassa kotoa. Mies soittaa minulle ruokatunniltaan ja kysyy vointiani, tai pikemminkin, poikkeaako hän kotimatkalla kaupassa.

Työtoverit puolestaan pistäytyvät työhuoneeseeni, jos olen siellä pitkän ajan hiljaa. Tällä tapaa läheiseni osoittavat, että he välittävät minusta. Voi, kuinka hyvältä tällainen huolenpito tuntuu!”

Juttu on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 9/18.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X