Muoviroska valtaa jo arktisia Huippuvuoriakin – ”Muovin määrän ennustetaan alueella lisääntyvän”

Risteilymatkustajat keräsivät roskia Huippuvuorten alueella. Tutkijat yllättyivät roskien alkuperästä. Muovia ajautuu arktiselle merelle Saksasta, Bulgariasta ja jopa Etelä-Koreasta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tutkijat onnistuivat lajittelemaan Huippuvuorten alueelta, merestä ja rannoilta, kerättyä roskaa alkuperämaan mukaan. Lajittelussa auttoivat tekstit ja merkinnät, jotka löytyivät muovikappaleista. © Alfred-WEgener-institut/j. Hageman

Risteilymatkustajat keräsivät roskia Huippuvuorten alueella. Tutkijat yllättyivät roskien alkuperästä. Muovia ajautuu arktiselle merelle Saksasta, Bulgariasta ja jopa Etelä-Koreasta.
Teksti: Jani Kaaro

Kun merten roskaantumiseen on haettu syyllisiä, pääepäillyiksi on nostettu Aasia ja Afrikka, sillä tutkimustenkin mukaan meriä kuormittava muoviroska tulee meriin suurimmilta osin Aasian ja Afrikan suurten jokien kautta. Tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, etteivät eurooppalaisetkaan ansaitse synninpäästöä.

Arktisten eli maapallon pohjoisten merien roskaantumista koskevassa tutkimuksessa yhdeksi suurimmaksi roskaajaksi osoittautui yllät­täen Saksa, joka on kaukana arktisilta alueilta.

Saksalaisen Alfred Wegener -instituutin tutkimuksessa hyödynnettiin tavallisia kansalaisia roskankerääjinä. Tutkijat ottivat yhteyttä laivaliikennöitsijöihin, jotka järjestivät risteilyjä Huippuvuorten alueella. Risteilymatkustajat saivat ottaa osaa tutkimukseen, jossa kerättiin kaikenlaista roskaa mereltä ja rannoilta.

Muoviroska mahdollisti roskan alkuperän selvittämisen

Vuosien 2016–2021 aikana roskaa kertyikin aikamoinen määrä: 23 000 kappaletta, jotka painoivat yhteensä 1 620 kiloa.

Suurin osa roskasta, esimerkiksi rikkinäiset kalaverkot ja köydet, oli ­peräisin alueella toimivista ­kalastusaluksista. Suurin osa muista yksittäisistä osista paljastui pakkausjätteeksi.

Tutkimuksen varsinainen pihvi olivat kuitenkin muoviosat, joista oli mahdollista päätellä niiden alkuperä. Muovista löytyi esimerkiksi tekstiä tai tieto valmistusmaasta.

Tällaisia roskia oli vain yksi prosentti aineistosta, mutta niidenkin perusteella arktisesta muoviroskasta piirtyy kiinnostava kuva.

Muoviroskaa eniten Saksasta

Roskien perusteella pahimmat arktiksen roskaajat löytyivät lähialueilta ja olivat Venäjä, Norja ja Tanska, tässä järjestyksessä. Parhaiten sijoittuivat Suomi ja Färsaaret – kummaltakin löydettiin aineistosta vain yksi muoviroska.

Keski-Euroopan maista eniten muoviroskaa löytyi Saksalta ja Englannilta. Suurin yllätys oli kuitenkin kolmanneksi sijoittunut Bulgaria, jolla ei ole yhteistä rantaviivaa Pohjanmeren kanssa.

Vähäisiä määriä muoviroskaa löytyi kuitenkin lähes kaikista Keski-Euroopan maista.

Kaukaisimmat muoviroskat, joiden alkuperä oli mahdollista tunnistaa, olivat peräisin Argentiinasta, Brasiliasta, Filippiineiltä ja Etelä-Koreasta.

Tutkijoiden mukaan muoviroskaa löytyi kaikkialta, mistä risteilymatkustajat sitä etsivät. Se tarkoittaa, että muoviroskan määrä arktisella merellä on huomattavan korkea.

Muovin määrän ennustetaan alueella lisääntyvän, sillä sitä tuotetaan joka vuosi enemmän. Arktinen eliöstö on muutenkin kovilla: sitä uhkaavat neljä kertaa maapallon keskiarvoa nopeammin nousevien­ lämpötilojen vaikutukset.

X