Itämereen päätyy jatkuvana virtana muoviroskaa – Miten Itämeren mikromuovit vaikuttavat meihin ja ympäristöön?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Miten mikromuovit vaikuttavat meihin?
Urbaaneilla rannoilla 60–90 prosenttia roskasta on muovia. Luonnontilaisilla rannoillakin muovia on noin puolet kaikesta roskasta. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia
Itämereen päätyvät mikromuovit ovat kasvava ongelma, josta tiedetään edelleen liian vähän. Tiedämme, mistä muovit tulevat. Voimme arvioida, mihin ne päätyvät. Suuri kysymys on, miten muovit meressä vaikuttavat meihin.

Mikromuovit ovat nousseet ilmastonmuutoksen rinnalle yhdeksi ajankohtaisimmista ympristökysymyksistä. Vaikka Suomen aluevesillä ei nähdä valtavia roskapyörteitä, myös Itämeri kuormittuu muoviroskista ja mikrokokoisista muovihippusista ihmisen toiminnan seurauksena.

Saaronniemen uimarannalla ohi ajava rahtialus nostaa pieniä aaltoja Turun Ruissalossa. Paikalta pyyhkivät ohi myös suuret matkustajalaivat, jotka nostavat rantaan lähes vuorovettä muistuttavan vesimassan. Jos rannalla on silloin roskaa, ne pyyhkiytyvät vesimassan mukana mereen. Ja roskaahan täällä yleensä on.

”Roskat päätyvät rannalle, kun ihmiset viettävät siellä aikaa. Myös merivirrat kuljettavat roskia esimerkiksi rakennustyömailta ja telakoilta”, kertoo Atte Lindqvist Pidä Saaristo Siistinä ry:stä.

Yhdistyksen työntekijät keräävät roskat Ruissalosta kolme kertaa vuodessa ja luetteloivat sata metriä pitkällä rantakaistaleella jokaisen roskan. Sama on tehty kolmellatoista muulla seurantarannalla vuodesta 2012 lähtien. Kun seurannat aloitettiin, rantojen roskaisuutta vertailtiin neljän Itämeren maan kesken: Suomen, Ruotsin, Viron ja Latvian. Vertailun ikävä tulos oli, että Suomen rannat olivat kaikkein sottaisimmat.

Vertailun ikävä tulos oli, että Suomen rannat olivat kaikkein sottaisimmat.

”Suomessa merivirtojen vaikutus on todennäköisesti suuri. Meillä on myös maailman mittakaavassa ainutlaatuinen saaristo. Valitettavasti se muodostaa myös eräänlaisen roskasumpun. Jos Turun Aurajoesta päästää roskan liikkeelle, se jää tähän lähisaaristoon.”

Koska suurin osa kaikesta rantojen roskasta on muovia, mereen jouduttuaan ne jauhautuvat siellä pieniksi mikromuoveiksi, joita ei vedestä saa enää pois.

Julia Jännäri ja Atte Lindqvist keräsivät nopeasti Ruissalon rannalta läjän tyypillistä muoviroskaa.

Julia Jännäri ja Atte Lindqvist keräsivät nopeasti Ruissalon rannalta läjän tyypillistä muoviroskaa. Kuva: Pekka Nieminen/ Otavamedia

Ihmisvaikutus näkyy

Suurin osa mereen päätyvästä roskasta on peräisin maalta. Tutkijat ovat arvioineet, että noin viidesosa kaikesta merten roskasta olisi peräisin meriliikenteestä, kalastuksesta ja muusta ihmisen toiminnasta merellä. Loput 80 prosenttia päätyy mereen maalta, pääasiassa rannikkokaupungeista ja joista.

Meren pohjassa makaavasta mikroroskasta on useimmiten mahdotonta sanoa, mistä se on peräisin. Siksi mikromuovien lähteitä mereen on selvitetty laskennallisilla menetelmillä. Arvioita mikromuovien lähteistä tekevät Suomen ympäristökeskus SYKE ja Luonnonvarakeskus LUKE, joista jälkimmäinen vastaa kalatalouden päästöjen arvioinnista.

”Laskennallisesti suurimmat mikromuovien lähteet Itämeressä ovat tieliikenteessä hioutuva autonrengaskumi ja tekonurmikenttien mikromuovit. Sekä vihreä tekonurmikuitu että autonrenkaista tehty musta täyteaine kulkeutuvat sadevesien mukana ja pelaajien kengissä pois kentältä ja sadevesiviemäreihin. Hulevedet päätyvät mereen pääosin käsittelemättöminä, joten kaikki mikä pääsee sadevesiviemäriin, matkaa lopulta mereen”, kertoo tutkija Pinja Näkki, SYKEstä.

Porvoossa rannikon tihein mikromuovikertymä

Muoviroskaa päätyy Itämereen myös lumen mukana, rakentamisesta ja teollisuudesta.

Kolmasosa Helsingin kaduilta auratuista lumista kaadetaan suoraan mereen, ja näin sinne päätyvät myös kaikki hankeen jäätyneet jätteet. Helsingin Länsimetron rakennusjätettä, kuten panoslankaa ja pakkausmuovia, on löytynyt kaupungin rannoille huuhtoutuneena.

Porvoosta Sköldvikin sataman edustalta löytyy Suomen rannikon tihein mitattu mikromuovikertymä: runsaat 20 muovipartikkelia grammassa sedimenttiä. Mahdollisia muovinlähteitä on paikalla useita, kuten muovinjalostamo, petrokemian suursatama ja pienvenelaiturit.

Pinja Näkki rakentaa bioturbaatiokoetta Tvärminnessä. Pohjaeläimet hautaavat mikromuoveja noin viiden senttimetrin syyvyyteen.

Pinja Näkki rakentaa bioturbaatiokoetta Tvärminnessä. Pohjaeläimet hautaavat mikromuoveja noin viiden senttimetrin syyvyyteen. Kuva: Pinja Näkki

”Muovin raaka-aineena käytettäviä muovipellettejä löytyy Itämerestä yleisesti. Pelletit ovat hyvin kevyitä, ja ne voivat kulkeutua merivirtojen mukana myös Suomen aluevesien ulkopuolelta. Muovinjalostamoita on Itämeren rannoilla useita, ja päästöt voivat olla peräisin niistä tai laivoilta, jotka kuljettavat pellettejä.”

Kosmetiikan, pesuaineiden ja keinokuituvaatteiden muovikuiduista on puhuttu viime vuosina paljon, mutta on epäselvää, kuinka suuren kuormituksen ne aiheuttavat Itämereen.

Mikromuovit saadaan jätevedenpuhdistamolla talteen jopa 99 prosenttisesti.

”Siitä huolimatta muovikuidut ovat yksi yleisimpiä mikroroskia, joita Itämeren vesinäytteistä on löydetty. Puhdistamolietettä käytetään jonkin verran pelloilla, jolloin mikromuovit voivat huuhtoutua ympäristöön ja vesistöihin.”

Itämeressä on rehevöitymisen vuoksi hapettomia pohjia. Lieju­simpukat ja muut eliöt eivät voi elää niillä, eikä bioturbaatiota tapahdu.

Itämeressä on rehevöitymisen vuoksi hapettomia pohjia. Lieju­simpukat ja muut eliöt eivät voi elää niillä, eikä bioturbaatiota tapahdu. Kuva: Tuomas Lahti

Itämeri – murtovetinen lätäkkö

Itämeri on monessa mielessä ainutlaatuinen meri: se on poikkeuksellisen matala, maa-alueiden saartama, murtovetinen lätäkkö. Vielä reilut 10 000 vuotta sitten Itämeri oli makeavetinen järvi.

Joet kuljettavat Itämereen makeaa vettä, mutta yhteys suolaisiin merialueisiin on vain Tanskan salmien kautta. Vesi vaihtuu Itämeressä siis hitaasti: sen 21 000 kuutiometriä vettä vaihtuu keskimäärin kerran 30 vuodessa. Se mikä Itämereen päätyy, myös jää sinne.

Juuri Itämeren luonne lähes suljettuna elinympäristönä tekee siitä niin haavoittuvaisen. Sama ilmiö selittää sitä, miksi rehevöityminen on Itämeressä niin valtava ongelma. Kun mereen pääsee ravinnepitoista vettä pelloilta sadeveden mukana tai matkustaja-aluksen jätevesitankista, sen vaikutukset näkyvät pitkään.

Sama ongelma voi olla edessä mikromuovien kanssa.

”Mikromuovit eivät ole vielä yhtä vakava ongelma Itämeressä kuin rehevöityminen. Muovin tuotanto ja kulutus kuitenkin kasvavat koko ajan, joten niistä muodostuu tulevaisuudessa suurempi haitta, jos tilanteeseen ei reagoida heti”, arvioi tutkija Pinja Näkki.

Tupakantumppi on turmelija

Lukumäärältään yleisin roska Suomen urbaaneilla rannoilla on tupakantumppi. Yksittäisiltä rannoilta on löydetty tuhansia tupakannatsoja. Tumppeja päätyy veteen, kun ihmiset polttelevat rannoilla eivätkä jaksa viedä savukkeensa jämiä roskiin. Rannikkokaupunkien kaduille heitettyjä tumppeja huuhtoutuu sadevesikaivoihin, jotka johtavat vetensä useimmiten käsittelemättöminä mereen.

Savukefiltterit, natsat eli tumpit ovat piilo­pommeja ympäristölle: ne vapauttavat myrkkynsä veteen ja hajoavat hitaasti.

Savukefiltterit, natsat eli tumpit ovat piilo­pommeja ympäristölle: ne vapauttavat myrkkynsä veteen ja hajoavat hitaasti. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Yksin Suomessa luontoon päätyy noin kolme miljardia tupakantumppia vuodessa. Tupakantumppi on selluloosa-asetaattia, joka on puuvilla- tai puukuiduista johdettu muovi. Se hajoaa hitaasti, eikä maadu koskaan. Hajotessaan tumpista vapautuu mikromuoveja ympäristöön.

Tupakantumppi sisältää useita haitallisia aineita, kuten kadmiumia, lyijyä ja arsenikkia. Veteen joutuessaan se vapauttaa myrkkynsä ympäristöön. Merenelävien ja vesilintujen poikaset voivat myös luulla natsaa ruuaksi ja napostella niitä.

Mikromuovit ravintoketjussa

Mitä haittaa pienistä muovipartikkeleista sitten on Itämeressä? Mikromuovien vaikutukset meren eliöyhteisöön ovat vielä pitkälti kartoittamatta, mutta se tiedetään, että mikromuovit kulkeutuvat ravintoketjussa.

Kokeellisissa olosuhteissa on osoitettu, että planktoneliöt huolivat pieniä muovihelmiä ruoakseen. Planktoneliöt ovat taas useiden kalalajien ensisijaista ruokaa, eivätkä kalat välttämättä erottele muovipartikkelia ravinnosta, vaan napsivat sisäänsä kaikkea, mikä vastaan tulee.

”Petokaloista ei ole Itämerellä tehty vielä montaa tutkimusta, mutta eteläisellä Itämerellä puolesta tutkituista turskista löytyi muovia. Uskon, että muovit siirtyvät ravintoketjussa myös muihin petokaloihin, koska petokalat syövät pikkukalat kokonaisina”, arvioi SYKEn tutkija Maiju Lehtiniemi.

Eteläisellä Itämerellä puolesta tutkituista turskista löytyi muovia.

Itämeren rannikot ovat tiuhaan asuttuja, ja se näkyy kalojen mikromuovipitoisuuksissa. Alle prosentissa avomeren kaloista löytyi mikromuoveja, ja silloinkin oli kyse yhdestä tai kahdesta muovinkappaleesta.

Rannikolla tilanne on toinen. SYKEn tutkimuksessa rannikon planktonia syövät kalat, kuten pienet ahvenet ja salakat, olivat saaneet mikromuoveja sisäänsä huomattavasti useammin: keskimäärin joka kymmenes kala oli syönyt mikromuoveja. Alueellinen vaihtelu on kuitenkin suurta.

Esimerkiksi Helsingin Kivinokan edustalla, johon huuhtoutuu mikromuoveja vilkkaasti liikennöidyltä Itäväylältä, muovia löytyi 27,5 prosentissa kaloista. Luonnonsuojelualueen edustalla Tvärminnessä vain neljä prosenttia kaloista oli saanut muovihippusia sisäänsä. Yksittäisestä rannikon kalasta löytyi keskimäärin 1–5 muovipartikkelia.

”Näyttää siltä, että ainakin osa poistuu kaloista ulosteen mukana. Puhutaan aika vähäisistä määristä mikromuoveja. Itämeren kalojen syömistä ei mikromuovien takia tarvitse vältellä.”

Itämeren rannikolla pesii useita lintulajeja. Tanskassa kyhmy­joutsenten on nähty käyttävän muovia pesän­rakennukseen.

Itämeren rannikolla pesii useita lintulajeja. Tanskassa kyhmy­joutsenten on nähty käyttävän muovia pesän­rakennukseen. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Mikromuovit ei näytä kertyvän kaloihin

Mikromuovit eivät näytä kertyvän kaloihin, mutta tutkijat epäilevät, että roskaantumisesta ja mikromuoveista saattaa silti olla eliöille haittaa, jos muovipitoisuudet ympäristössä nousevat.

Esimerkiksi liejusimpukoiden stressitasot kohosivat, kun ne altistettiin autonrengaskumille. Yksi syy tälle voi olla se, että muoveissa on eliöille haitallisia aineita, kuten ftalaatteja, joiden avulla muovia tuotantovaiheessa prosessoidaan. Lisäksi muovit imevät itseensä haitta-aineita ympäristöstä.

”Muoviin imeytyy esimerkiksi PCB:tä ja PAH-yhdisteitä, jotka voivat olla haitallisia eliöille, jos ne saavat muovia sisäänsä. Lisäksi mikromuovit ovat suurempia, kuin nanomuovit, jotka voivat kulkeutua solukalvojen läpi muualle elimistöön. Niiden vaikutuksista ei vielä tiedetä.”

Maailmalla on myös havaittu, että merieläimet takertuvat, tukehtuvat ja nälkiintyvät muoviroskien vuoksi: muovin kappaleet täyttävät mahalaukun ja suoliston, ja eläimiä takertuu merelle karanneisiin verkkoihin.

Itämerellä näistä ei ole juuri raportoitu, mutta Pidä Saaristo Siistinä -yhdistys on saanut muutamia ilmoituksia hylkeenpoikasista, jotka ovat takertuneet ajelehtiviin haamuverkkoihin.

Itä­meren pohjasedimentistä on joillakin alueilla mitattu yhtä korkeita mikromuovipitoisuuksia kuin muillakin Euroopan merialueilla.

Itä­meren pohjasedimentistä on joillakin alueilla mitattu yhtä korkeita mikromuovipitoisuuksia kuin muillakin Euroopan merialueilla. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Muovi päätyy pohjaan ja hautautuu liejuun

Mitä kaikelle Itämereen päätyvälle muoville sitten tapahtuu? Itämeren pohjassa on niin sanottuja sedimentaatiopohjia, alueita, joissa meressä liikkuva orgaaninen aines kerrostuu meren pohjaan. Sinne päätyy todennäköisesti myös suurin osa muoveista, koska ne liikkuvat virtausten mukana kuin mitkä tahansa hiukkaset.

”Islantilaisen järven pohjasta on löytynyt muovia sedimenttikerroksista, jotka ovat peräisin 1950- ja 60-luvuilta. Näin on todennäköisesti myös Itämerellä, mutta vastaavaa tutkimusta, jossa eri-ikäisiä kerroksia olisi eroteltu, ei ole meillä tehty. Islannin tutkimus kertoo kuitenkin siitä, että muovia on kertynyt merien ja järvien pohjaan niin kauan kuin ihmiset ovat muovia käyttäneet”, kertoo tutkija Pinja Näkki.

Muovi ei päädy ainoastaan makaamaan meren pohjaan, vaan hautautuu syvemmälle pohjan liejuun, kun pienet pohjaeläimet, katkat, liejumadot ja simpukat, pöllyttävät merenpohjaa ruokaillessaan. Ilmiötä kutsutaan bioturbaatioksi.

”Tässä on se hyvä puoli, että hautautuneet muovit eivät ole enää sedimentin pinnalla ruokailevien eläinten saatavilla, ja ne altistuvat muoveille vähemmän. Huono puoli on se, että pohjasedimentin hapettomissa ja kylmissä olosuhteissa muovien hajoaminen hidastuu entisestään. Ne säilyvät meren pohjaan hautuneena hyvin pitkiä aikoja, eivätkä pienet merivirtojen liikkeet enää nosta niitä pohjasta ylös. Suuremmat häiriöt, kuten ruoppaus, voivat silti pölläyttää muovikertymiä liikkeelle.”

Panttijärjestelmä toimii: pullonkorkki on urbaaneilla rannoilla yleinen roska, mutta pulloja löytyy harvoin, koska niistä saa rahaa.

Panttijärjestelmä toimii: pullonkorkki on urbaaneilla rannoilla yleinen roska, mutta pulloja löytyy harvoin, koska niistä saa rahaa. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Tulevaisuus lapsissa?

Mikromuovitutkimus ottaa ensimmäisiä taaperonaskeliaan, eikä roskaantumisesta tiedetä vielä läheskään tarpeeksi. Joitakin ratkaisuja voidaan silti jo hahmotella.

Kierrättämällä hulevedet imeytyspohjien ja kosteikkojen muovipäästöjä olisi mahdollista leikata isossa mittakaavassa. Pitkälle rakennettu kaupunkiympäristö ja ihmisten käyttäytyminen ja kulutustottumukset muuttuvat kuitenkin hitaasti. Siksi Pidä Saaristo Siistinä luottaa lapsiin.

”Aikuisten käyttäytymiseen ei aina voi vaikuttaa, mutta ympäristökasvatuksen avulla lapset voivat oppia arvostamaan luontoa. Kun lapset pääsevät itse keräämään roskia rannoilta, kynnys heittää niitä itse kasvaa todella korkeaksi”, kertoo PSS ry:n Julia Jännäri.

Yhdistys on tehnyt aiemminkin yhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa, mutta nyt se on perustanut lisäksi oman kummikouluohjelman.

Siisti biitsi -kummikoulut saavat käyttöönsä valmista opetusmateriaalia ja lapset valitsevat oman kummirannan, jota luokka siivoaa kaksi kertaa vuodessa ja raportoi siitä meille. Lapset saavat siistin lähirannan, ja me saamme tietoa rantojen roskaantumisesta.”

Yhteistyö kannattaisi

Millä vahvuuksilla roskaantumis­- ongelma ratkaistaan, Suomen Itämeri- suurlähettiläs Helena Tuuri?

”Vahvuutemme on se, että Itämeren maiden kesken on tehty jo pitkään yhteistyötä. Itämeren vakavimmat ongelmat ovat rehevöityminen, monimuotoisuuden heikkeneminen ja ilmastonmuutos. Näiden eteen tehty yhteistyö luo pohjan myös roskaantumisongelman ratkaisuille. Itämeren merellisen luonnon seurantakomitea HELCOM ja EU:n Itämeri-strategia ovat merkittäviä yhteistyöalustoja. Yritykset, yliopistot ja kansalaisjärjestöt ovat aktiivisia.

Helena Tuuri on toiminut Itämeri-suur­lähettiläänä vuodesta 2018. Ennen sitä hän toimi Suomen Prahan suur­lähettiläänä.

Helena Tuuri on toiminut Itämeri-suur­lähettiläänä vuodesta 2018. Ennen sitä hän toimi Suomen Prahan suur­lähettiläänä.

Tarvitsemme kansainvälisiä sopimuksia muovin käytöstä ja kierrätyksestä. EU:ssa ja YK:ssa sekä kansainvälisessä merenkulkujärjestö IMO:ssa tehdään työtä tämän eteen. Muovi on hyödyllinen materiaali, mutta kertakäyttökulttuuri on ongelma. Kuivalle maallekin jätetyt roskat joutuvat helposti mereen ja jauhautuvat mikromuoviksi.

Itämerellä täytyy voida liikkua: se on reittimme Eurooppaan, tärkeä taloudelle ja virkistyksen lähde, mutta samalla on muistettava sen haavoittuvuus. Valuma-alueen mailla on erilaiset elinkeinorakenteet, mikä vaikeuttaa ympäristöongelmiin puuttumista.”

Lue myös: Reportaasi: Itämeren muisti on pitkä – Merentutkimusalus Aranda halkoo Itämerta, kun merianalyytikot tutkivat muutoksia

X