Onko siperianmaaorava seuraava nisäkäslajimme? Tämän vuoksi se on luokiteltu haitallisimpien vieraslajien joukkoon
Puutiaisia kantava ja borrelioosia levittävä siperianmaaorava on luokiteltu EU:n alueella haitalliseksi vieraslajiksi.
Kultasakaalin jälkeen seuraava maahamme leviävä nisäkäslaji saattaa hyvinkin olla siperianmaaorava. Sen alkuperäinen levinneisyysalue ulottuu Luoteis-Venäjältä aina Japaniin saakka, mutta tänä päivänä Suomea lähimmät luonnonvaraiset siperianmaaoravat elävät noin parinsadan kilomerin päässä maamme itärajasta Venäjän Karjalassa.
Metsäeläintieteen professori Heikki Henttosen mukaan kultasakaalin levinneisyysalueen laajeneminen ei johdu yksinomaan ilmaston lämpenemisestä, vaan sakaalin kannankasvu on ajanut osan eläimistä etsimään itselleen uusia elinalueita.
”Sama pätee siperianmaaoravaan. Jos niiden määrä lisääntyy, ne luonnollisesti myös leviävät yhä laajemmalle alueelle.”
Siperianmaaorava tuli villiksi lemmikistä
Siperianmaaoravia on tuotu lemmikkeinä Etelä-Koreasta Eurooppaan 1960-luvulta lähtien. Nykyään Euroopassa myös kasvatetaan lajia lemmikkieläimiksi.
Karanneista tai vapautetuista lemmikkioravista on syntynyt esikaupunkialueille ja puistoihin omia maaoravapopulaatioita esimerkiksi Ranskassa, Italiassa ja Belgiassa.
Suomessa yksittäisiä karkulaisoravia on tavattu pääkaupunkiseudulla ja Turun kaupungin alueella.
Myös ankariin talviin sopeutunut siperianmaaorava kestää ilmastoamme, sillä se horrostaa katkonaisesti ajoittain syömään heräten, kylmimmän kauden aina lokakuulta huhtikuuhun saakka.
”Ilmaston lämpeneminen kuitenkin suosii maaoravaa. Havumetsävyöhykkeen rajan noustessa yhtä pohjoisemmaksi ja sekametsien yleistyminen laajentavat maaoravan elinympäristöä nykyisestään”, Henttonen toteaa.
Uhka myös ihmiselle
Siperianorava on luokiteltu sadan haitallisimman vieraslajin joukkoon Euroopassa, koska puutiaisia eli punkkeja kantavaa ja borrelioosia levittävää siperianmaaoravaa pidetään uhkana ihmisen terveydelle.
Tänä päivänä siperianoravan maahantuonti, kasvattaminen, myynti, hallussapito ja ympäristöön vapauttaminen on Suomessa kielletty.
”Vanhassa kirjallisuudessa löytyy merkintöjä siitä, että siperianmaaoravaa olisi tavattu maassamme 1700–1800-luvuilla, mutta museonäytteiden puuttuessa varmuutta ei asiasta ole”, Henttonen toteaa.
Venäjän Karjalassa siperianmaaoravan luontainen levinneisyysalue on pitkälti sama, missä esiintyy lehtikuusta.
”Suomessa ei luonnonvaraisia lehtikuusiesiintymiä ole, mutta siperianmaaorava pystyy käyttämään ravinnokseen myös muiden puiden siemeniä ja silmuja. Lisäksi se syö viljaa marjoja ja jopa sieniä.”
Orava maan kamaralla
Siperianmaaoravan luontaisia elinympäristöjä ovat havu- ja sekametsät ja hakkuuaukeat. Euroopassa laji elää myös lehtimetsissä ja jokivarsien pensaikoissa.
Siperianmaaorava saavuttaa sukukypsyyden 8–11 kuukauden ikäisenä. Pohjoisessa naaras synnyttää 2–13 poikasta vuodessa. Etelän lämpimämmissä olosuhteissa siperianmaaorava saattaa saada kaksi poikuetta vuoden aikana.
Henttonen ei usko, että siperianmaaorava valtaisi elintilaa meidän kotoiselta oravaltamme, koska siperianmaaorava elää puiden sijasta maan kamaralla.
Maalla elävä orava voi kuitenkin saalistaa maassa pesiviä lintuja ja niiden poikasia.
”Borrelioosin lisäksi siperianmaaorava saattaa levittää myös muita sairauksia ja loisia muihin eläimiin.”
Tiesitkö tätä siperianmaaoravasta?
1. Täysikasvuinen siperianmaaorava painaa 50–20 grammaa ja sen ruumis on 12–17 senttimetriä pitkä. Maaoravan tuuhea häntä on miltei yhtä pitkä kuin itse orava. Naaras ja uros ovat liki saman kokoisia.
2. Siperianmaaoravan ruosteenruskean turkin selkäpuolella kulkee tummanruskeita tai mustia raitoja. Vatsapuoli on vaalea. Lajista tunnetaan 4–9 alalajia, jota erottuvat toisistaan turkin värityksen perusteella.
3. Siperianmaaorava liikkuu valoisan aikana ja vetäytyy hämärän tulleen pesäkoloonsa. Maaorava käyttää usein maakoloja pesimisen lisäksi suojapaikkoinaan, mutta sen voi tavata myös puiden onkaloista ja rakennusten koloista.