Tutkimus selvitti: Näin paljon vapaana kulkeva kissa verottaa luonnonvaraisia eläimiä

Jaa kaverilleTilaa Seura
Paljon kissa metsästää?
© istockphoto
Suomalaiset kissat pyydystävät kuukaudessa noin miljoona pikkueläintä, joista noin 144 000 on pikkulintuja.

Kissanystävien on joskus vaikea hyväksyä, miten paljon vapaana kulkeva kissa verottaa luonnonvaraisia eläimiä. Tuoreessa tutkimuksessa puolalaiset tutkijat ovat koettaneet arvioida tätä pitkäaikaiseen tutkimukseensa perustuen, ja luvut ovat järkyttävän suuria.

Heidän mukaansa Puolan noin 2,9 miljoonaa maalaiskissaa tappavat vuodessa noin 583 miljoonaa jyrsijää ja noin 135 miljoonaa lintua.

Suomalaiskissat tappavat 144 pikkulintua kuukaudessa

Vuonna 2015 suomalaisessa tutkimuksessa päädyttiin myös suuriin lukuihin. Sen mukaan suomalaiset kissat pyydystävät kuukaudessa noin miljoona pikkueläintä, joista noin 144 000 on pikkulintuja.

Suomalaistutkimuksessa havaittiin myös, että vanhemmat kissat olivat tehokkaampia saalistajia kuin nuoret katit.

X