Lapsen syntyminen sektiolla paransi asemaani isänä

Jaa artikkeliTilaa Seura

Molemmat lapsemme ovat syntyneet suunnitellulla sektiolla. Vaativassa avoleikkauksessa on yksi parisuhdetta huomattavasti parantava vaikutus. Lapsi annettiin myös minun hoidettavakseni ensimmäisestä päivästä lähtien. 

Tämä pakotti meidät molemmat opettelemaan vauvan kanssa toimimista rinta rinnan. Näin sekä minulle että äidille oli selvää, että kyllä minunkin käteni kantavat. Mikäli äiti olisi hoitanut täyden vastuun koko lapsen ensimmäisen vuoden, luottamuksen syntyminen olisi ollut paljon vaikeampaa myöhemmin. Vuosi elämää mullistavan tärkeän ihmisen varjelua ja hoitoa opettaa niissä niin hyväksi, että vastuun luovuttaminen puolisolle voi olla vaikeaa.

Vaikeaa se oli meille siitä huolimatta, että minulle oli annettu vastuuta ensi päivistä alkaen. Raskauden kautta syntyvä yhteys lapseen ja imetysvastuu kiinnittivät äidin lapseen tavalla, jota en voi miehenä koskaan kokea. Siksi on valtavan paljon pyydetty, että minun pitäisi saada hoitaa lasta aivan yhtä paljon kuin äidinkin. Se on paljon pyydetty myös minulta, sillä se on rankkaa työtä. Ei lapsen saaminen poistanut halujani harrastaa, olla sosiaalinen ja edistää minua luontaisesti kiinnostavia asioita. Lapsen hoitoon käytetty aika on kaikilta niiltä pois. 

Selviytymistaistelu ilman taisteluparia on tuskaa

Vauva-arjen pyörittämisesta rakentuu helposti selviytymistaistelu. Jokaisen keinot siitä selviytymiseen ovat hiukan erilaiset, mutta niitä yhdistää yksi asia: tehdyt valinnat saattavat tuntua ainoilta oikeilta. Tavarat on järjestelty tiettyyn asentoon, kaupasta haetaan tietyt hyväksi havaitut tuotteet ja ne laitetaan ruoaksi ainoalta mahdolliselta tuntuvalla tavalla. Väsymyksen keskellä vaihtoehtojen pohdiskelu ja kokeilu ei ole erityisen helppoa, joten ensimmäisen vauvavuoden aikana kasattu himmeli on sellainen kuin on. Se voisi hyvin olla myös erilainen, mutta jokaisen omalla tavalla rakennetusta arjesta kuitenkin selviää. Siksi on helppo ajatella, että tätä venettä ei kannata keikuttaa.

Kun vastuu himmelin ylläpidosta pitäisi siirtää vuoden pystyssä pitämisen jälkeen äidiltä isälle, on helppo ajatella, että opetellut tavat ovat juuri ne ainoat oikeat, parhaat, tavat olla lapsen kanssa. Ja siihen peilattuna isän tapa olla lapsen kanssa saattaa näyttää taitamattomalta vaikka lapsen kannalta niissä ei olisi mitään merkityksellistä eroa. 

Jotain pitäisi muuttaa, mutta mitä

Kun siis puhutaan vanhempainvapapäivien jakautumisesta äidin ja isän välillä, olisi ehkä aika siirtää keskustelu kokonaisvaltaisemmaksi kuin peräänkuuluttamaan sitä, että miesten pitäisi ottaa enemmän vastuuta. Vastuuta voi ottaa vain jos sitä annetaan. Ja tietenkin samaan aikaan on totta, että vastuun tarjoaminen ei tarkoita, että sen kantaminen kiinnostaisi. ”Yhdeksän viikon isyysvapaan lisäksi pidettävää vanhempainvapaata käyttää 1–3 % isistä” Eikä näin rankasti vinoutunut jakauma onnistu ilman äitien ja isien saumatonta yhteistyötä samaan suuntaan. 

Vapaiden jakautumiskeskustelusta vaikean tekee sen, että tällä hetkellä perheet käyttävät valinnanvapauttaan tietyn ajatuksen mukaan väärin ja siihen haluttaisiin pikaisesti erilaisilla keinoilla muutos. Niiden keinojen pitäminen pakottamisena on minusta varsin vahva tulkinta, mutta mietin silti sitä mitä ongelmaa tässä ollaan korjaamassa ja tuottaisiko esimerkiksi tukijärjestelmän muuttaminen toivottuja tuloksia. Minulle ei ole juuri merkitystä minkälaisiin päätöksiin ihmiset omassa elämässään päätyvät. Toivon kuitenkin, että niiden seuraukset tiedostetaan. Tupakointi altistaa keuhkosyövälle, liikkumattomuus huonolle kunnolle ja ensimmäisen vuoden lapsivastuun keskittäminen altistaa katkeruudelle, epäluottamukselle ja urakehityksen hidastumisella. Huonot lopputulokset eivät ole varma seuraus, mutta todennäköisyys kasvaa. 

Seuratessani edellisen sukupolven edustajien myrkyllistä katkeruutta siitä kuinka ukko ei osaa ja akka aina motkottaa, on ilmiselvää, että jossain kohtaa vastuunjakokysymykset ovat lähteneet kasautumaan siten, että yhteiselosta on tullut epämiellyttävää. Tällaista katkeruutta nähdessä on ilmiselvää, että tuo virhe on mahdollista välttää. Oma sukupolveni voi kehittyä tässä suhteessa eteenpäin ja keskittyä ratkaisemaan erilaisia, toivottavasti hiukan parempia ongelmiaan. 

Kuuntele keskustelu vastuun antamisen haasteista uudesta isäpodcastista. Podcastissa Mothers in business -järjestön toiminnanjohtaja Annica Moore kertoo ajatuksiaan siitä kuinka vanhemmuuden vastuu saataisiin jakautumaan tasaisemmin. Ratkaisun avain ei ole pelkästään siinä, että isät ottavat enemmän vastuuta, vaan myös siinä että äidit uskaltava antaa sitä.

Kuuntele podcast anchor-palvelusta

X