“Naivia paatosta” ja muita lastensuojelukommentteja

Jaa kaverilleTilaa Seura

Eilinen lastensuojelua koskeva kirjoitukseni nousi hyvin pian blogini toistaiseksi luetuimmaksi tekstiksi. Kirjoitus osui sattumalta varsin sopivaan ajankohtaan: tänään Long Play julkaisi uuden pitkän jutun lastensuojelusta ja asia nousi esille myös eduskunnassa.

Asia on mielestäni tärkeä ja kirjoituksen saaman vastaanoton perusteella uskallan väittää, että teksti oli tarpeellista kirjoittaa.

Sain jutusta myös palautetta useiden eri kanavien kautta. Pääosin sitä tuli niiltä, jotka ovat kanssani samaa mieltä, mutta myös kritiikkiä esitettiin.

Tein mielestäni kirjoituksessa hyvinkin selväksi, mikä oli oma mielipiteeni ja mikä jonkun muun. Selvennän nyt kuitenkin varmuuden vuoksi muutamia esille nostettuja seikkoja.

Osa arvostelijoista oli sitä mieltä, että esitin virheellisiä väittämiä tai että ne ainakin olivat ilman lähdemerkintöjä epäuskottavia. Olen seurannut lastensuojelusta käytyä keskustelua tiiviimmin Eerikan tapauksesta lähtien, ja väitteeni perustuvat tästä keskustelusta saamaani yleisvaikutelmaan.

Kirjoituksessa ei ollut yhtäkään numeroa, vaikka olen kyllä tutustunut myös lastensuojelua koskeviin tilastotietoihin ja ,muihin laskelmiin. Teksti oli mielipidekirjoitus, ei tieteellinen tutkimus.

Merkittävimmät omat väitteeni olivat, että lastensuojelujärjestelmää kohtaan tunnetaan epäluuloa ja että järjestelmän piiristä on esitettyyn kritiikkiin vastattu välttelevästi ja ongelmia vähättelevästi,  mielestäni jopa ylimielisesti. Tästä on esimerkkinä vaikkapa Oulun kaksospoikien tapauksesta nousseen kohun jälkeen medialle annetut kommentit.

Minun väitettiin liioittelevan ongelmaa. Koko keskustelu on kuulemma vain pienen, mutta äänekkään piirin ylläpitämää. En usko tätä väitettä. Ei ole mitään syytä kuvitella, että valtava määrä kannanottoja olisi pienen porukan aikaansaannosta. Väitän, että vähintään tuhannet ihmiset ovat puhuneet lastensuojeluun liittyvistä kauhutarinoista. En väitä, että he kaikki olisivat henkilökohtaisesti kokeneet vääryyttä.

En tiedä tarinoiden tarkkoja taustoja. En tiedä, ovatko ne edes totta. Uskon, että niin suuri määrä tapauskuvauksia ei kuitenkaan voi olla kokonaisuudessaan tekaistuja, ja vaikka olisivatkin, on niiden perusteella vähintäänkin tuhansille ihmisille syntynyt mielikuva vähintäänkin epätyydyttävästi toimivasta järjestelmästä.

En väitä, että kaikki lastensuojelujärjestelmän kanssa tekemisissä olevat vanhemmat olisivat viattomia. Perheissä on ongelmia. Toivon, että kaikki apua tarvitsevat voisivat sitä saada. On väärin, että huostaanottojen pelossa apua ei uskalleta pyytää varhaisessa vaiheessa, kun ongelmia voitaisiin ratkoa kevyemmillä toimilla.

En väitä myöskään, että kaikki lastensuojelun ja sosiaalityön parissa työskentelevät olisivat läpeensä pahoja. Tällaistakin henkeä on kuitenkin joidenkin keskustelijoiden mielipiteistä luettavissa.

Kirjoitukseni ei liity puoluepolitiikkaan. En ole minkään puolueen jäsen tai aktiivinen kannattaja.

Kirjoituksen kommenttiosiossa eräs kommentoija arvosteli, että tekstini oli “naivia paatosta”. Paatoksen myönnän. Harjoitan sitä taatusti jatkossakin. Naiiveiksi en mietteitäni itse miellä. Ymmärrän kuitenkin hyvin, jos tästä ollaan eri mieltä.

Kiitän kaikesta palautteesta ja kirjoitukseen liittyvistä kommenteista.

Lue myös:
Lastensuojelun ylimielisen selittelyn on loputtava

Aiheesta internetissä:
Long Play / Elina Hirvonen: Suojelupäätöksiä

———

Tykkää blogista Facebookissa osoitteessa www.facebook.com/isanpikajuna
Seuraa minua Twitterissä: @jussimkorhonen

Lisää Isän pikajuna Bloggerin tai Bloglovinin lukulistoihin käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed.

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

Mielipiteitähän saa olla, mutta kyllä ne silti perustella täytyisi uskottavammin kuin pelkillä saamillaan vaikutelmilla. Kiinnostava aihe, mutta kyllä silti kaipaisin tästä aiheesta kirjoitettaessa enemmän kylmiä faktoja. Itse oon opettaja, ja tiedän ettei koulumaailmasta kirjoitetut jutut oo loppujen lopuksi niin yksioikoisia, mitä lehdet antas ymmärtää. Senpä vuoksi mietin, kuinka paljon näissäkin vaikutelmissa on taustalla sitä, ettei yksinkertaisesti itse vaan pääse tarpeeksi lähelle lastensuojelua ymmärtääkseen. Ja totta kai virheitä on myös sattunut, en ryhdy sitä kiistämään. Teepäs nyt, Jussi, tästä kunnon tutkiva journalisti – juttu, että saatas enemmän tietoa. 😀

Voisihan tuosta jutun tehdäkin. Olisi kyllä mielenkiintoista tutkia asiaa kunnolla, mutta tässä tilanteessa ei ole mahdollista ruveta niin suureen urakkaan. Siksi kirjoittelen blogia. Suosittelen lukaisemaan Long Playn tuoreen jutun, jossa valotetaan jonkun verran näitä asioita. Tutkittavaa toki riittäisi vaikka kuinka paljon.

Omat mielipiteeni perustuvat vain joutaviin vaikutelmiin. Olen silti ns. aineistoni perusteella vakuuttunut, että hyvin monet jättävät hakematta tai ottamatta vastaan apua, koska pelkäävät. Ehkä turhaan – ehkä ei. Olisi mielenkiintoista, jos joku tekisi kyselytutkimuksen siitä, kuinka kuinka laajaa epäluottamus lastensuojelujärjestelmään todellisuudessa on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X