Turhat luistimet

Kolmevuotias sai syystalvella luistimet. Sitten ruvettiin odottelemaan, että koska se talvi tulee. Ei kuulunut.

Minun lapsuudessani pakkasta oli vuodet läpeensä – paitsi heinäkuussa, jolloin oli hellettä. Muuten oli aina jumalattoman kylmä. Lunta oli runsaasti. Hanget olivat itsenäisyyspäivään mennessä miehen korkuiset.

Kevättalvella koko Kemi oli peittynyt valkoiseen vaippaan. Vappuisin pitkiin salkoihin kiinnitettyjen punalippujen meri halkoi nietoksia. Kinosten alta kuului työväenlaulujen ja iskulauseiden raikua. Hurmahenkiset palopuheet sulattivat kapean kulkuväylän Laakson grillille, mistä proletariaatti jonotti höyrymakkaroita henkensä pitimiksi.

Huonounisten porvareiden Mersut eivät käynnistyneet aamuisin. Säällä kuin säällä toimivilla Ladoilla liikkuva työväki oli turvassa riistolta.

Koulussa käytiin välitunnilla hiihtämässä viiden kilometrin lenkki. Illat vietettiin Ritikan kentällä luistelemassa, vaikka jalat olivat pakkasesta tunnottomat.

Vaan toista on nyt.

Oulussa on riittänyt tänä talvena ohimeneviä pakkasjaksoja juuri sen verran, että luistimia on käytetty kolme kertaa. Tälläkään hetkellä kaupungissa ei ole luistelukuntoisia kenttiä. Nyt näyttää siltä, että peli on tämän talven osalta pitkälti menetetty.

Tulkoon sitten kevät minun puolestani. Vappuna voi varmaankin istua piknikillä palmun juurella.

Ensi talvena luistimet ovat auttamattomasti pienet. Onneksi kuopus on vasta kasvamassa kokoon 27 ja perii näin siskoltaan liki käyttämättömät luistimet. Aivan turha ostos ei siis kuitenkaan ollut.

Vai oliko? Entä jos ensi vuonnakaan ei tule kunnollista talvea?