Tulin hulluksi

Tulin hulluksi. Osasin sitä odottaakin, koska näin käy säännöllisin väliajoin. Parillisina vuosina muutun hetkeksi toiseksi ihmiseksi. Kiinnostuin urheilusta. Onneksi tila on ohimenevä.

Sekoamiseni on luultavasti ollut ennakoitavissa jo parista aikaisemmasta päivityksestänikin (tästä ja tästä). Lopullinen kajahtaminen tapahtui eilen: kiinnostuin urheilusta, kun jalkapallon MM-kisat alkoivat. Saman lajin EM-kisojen ohella se on ainoa urheilun muoto, josta jaksan toden teolla innostua.

Elämä muotoutuu kisojen ajaksi uusiksi. Voi hyvinkin olla, että aamuksi ei ole uutta blogikirjoitusta, kun illalla on poikkeuksellisesti ollut muuta tekemistä. Tottuttelen pärjäämään entistäkin vähemmällä unella, kun valvon öisten otteluiden vuoksi. Lasten päivärytmejä en sentään viitsi ruveta kääntämään sellaisiksi, että aamu alkaisikin vasta puolilta päivin. Kävi kyllä sekin pienen hetken verran mielessä.

Kieltäydyin jopa vastoin tapojani ilmaisesta lounaasta. Kieltäytymiseen vaikutti se, että ruokapaikalle olisi ollut 658 kilometriä matkaa. Kesken kisoja eivät noin pitkät matkat käy päinsä. Muuten olisin kyllä rynninyt paikalle, kun minut viimeinkin on blogini vuoksi tunnistettu niin merkittäväksi henkilöksi, että minua kannattaa pyrkiä syöttämään kauniiden sanojen toivossa.

Seuraavan kuukauden ajan on kiire.

*************

Minä en oikeastaan pidä urheilusta. Kuntoilu on asia erikseen, mutta kilpaurheilu ei innosta.

Aikaisemmin seurasin jalkapalloa muutenkin, mutta nykyään kiinnostukseni kestää juuri ja juuri arvokilpailujen ajan. Ne ovat sopivan mittaisia pätkiä, jotta koko draaman jaksaa seurata alusta loppuun.

Joskus muinoin minä seurasin muitakin urheilulajeja, mutta ne ovat jääneet.

Hiihtoa en ole katsonut Lahden dopingkisojen jälkeen. Mömmöjen käyttö jatkuu lajin parissa kuulemma edelleen, joten en ole menettänyt mitään. Katsotaan asiaa uudestaan taas vaikka kymmenen vuoden kuluttua.

Mäkihyppy on surkeaa räpellystä. Suomalaiset hihkuvat onnesta, jos joku ponkaisee kymmenen parhaan joukkoon. Ei se järin jännää ollut edes silloin, kun Suomi vielä pärjäsi. Tylsä laji.

Jääkiekko on hirveää kohkaamista ja tappelua. Periaatteessa minä pidän sellaisesta viihteestä, mutta lätkässä on liian paljon pelissä. Suomi on siinä melkein hyvä. Pelit menevät jänniksi ja sitten lopulta Suomi häviää. Pari kertaa ollaan voitettu, joo, mutta muuten on aina tullut turpaan. Hirveä stressi ja sitten kannetaan telkkari roskiin.

Sitten on nämä autourheilut, joissa suomalaiset aina toisinaan menestyvät. Olen yrittänyt katsoa jopa rallia, joka vasta viimeisen päälle tylsä urheilulaji onkin. Autot ajelevat yksikseen, ja sitten katsotaan kelloa. Formuloita seurasin vielä pari vuotta sitten melko tarkasti, mutta tältä kaudelta en ole katsonut vielä ainuttakaan osakilpailua. Kilvanajon sijaan kysymys on siitä, kenellä on paras auto. Sellaista Tekniikan maailma -osastoa.

Mitä niitä muita oli? Curling, sulkapallo, voimistelu, suunnistus…

Mutta jalkapallo on oikeaa urheilua. Parikymmentä omahyväistä miljoonääriä juoksee puolitoista tuntia – eikä kukaan tee edes välttämättä maalia. Suomi ei ole edes lähellä päästä koko kisoihin mukaan. Ja minua se jaksaa kiehtoa niin, että istun ilta ja yö toisensa jälkeen tuijottamassa tuota draamaa.

*************

Tuore lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pistää arvovaltansa peliin sen puolesta, että lapsetkin saisivat nauttia jalkapallosta.

– Ja nyt tiedoksi. Lapsella on oikeus kulttuuriin. Jalkapallo on kulttuuria. Lapsiasiavaltuutetun luvalla mukuloiden on saatava katsoa jalkapallon MM-kisat. Alkuvihellyksestä pokaalin nostoon. Suhtaudun äreästi aikuisiin, jotka tämän kieltävät, hän kirjoitti Facebookissa myöhään torstai-iltana.

Saan nyt Kurttilan vihat niskaani. Kaiken hehkutuksenikin jälkeen taidan kuitenkin pistää lapset jatkossakin nukkumaan totuttuun aikaan. Vaikka olisihan se kätevää, jos muutkin haluaisivat nukkua pitkään…

*************

Hyvää hyvyyttäni tarjosin suomalaisille ravintoloille mahdollisuuden hakea erinomaisella syyllä jatkoaikaa jalkapallon MM-kisojen ajaksi. Loin suurella vaivalla korkeatasoisen viihteen tunnusmerkit täyttävän yhteisötaideteoksen. Tietääkseni yksikään baari ei ole tilaisuuteen tarttunut. Kiittämättömät.

Jos joku kyselee, että miksi baarit eivät palvele pelin loppuun saakka, on vastaus se, että ne eivät halua. Maan talous sakkaa, eivätkä yritykset viitsi tarttua niille tarjottuihin mahdollisuuksiin. Ja minä ihan heidän ilokseen rupesin vielä tällä iällä yhteisötaiteilijaksikin.

Lue myös:Kuinka minusta tuli porvari?
Korkeatasoista viihdeohjelmaa ravintoloille: yhteisötaideteos Maapallojalka 12.6.-13.7.2014