Älä haksahda lisäravinnemainoksiin – Säästä selvää rahaa

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lisäravinteet voivat olla silkkaa rahanhukkaa. Kuva: Pexels

(Päivitetty: )
Teksti:
Pauli Reinikainen

Melkein haksahdin.

Nimeltä mainitsemattoman lisäravinneverkkokaupan sivuilla mainostetaan tehokkaampia treenejä, lisää energiaa ja parempaa lihaskasvua. Samoin kuin monen muunkin kilpailevan nettikaupan verkkosivuilla.

En onneksi haksahtanut, koska olen jo pidemmän aikaa vähentänyt kuntosalitreenaajille kaupiteltavien lisäravinteiden käyttöä. Olen huomannut olevani välillä lähes koukussa siihen tapaan, että jokaisen treenin jälkeen on hörpittävä palautusjuoma ja treenin aikana niin sanottua intrajuomaa.

Aina kun olen ollut ilman kyseisiä tuotteita, en ole huomannut mitään eroa, mitä tulee esimerkiksi jaksamiseen treenin aikana tai tulosten kehittymiseen. Olen kehittynyt ilmankin.

Siksi olen päättänyt, etten tuhlaa joka kuukausi kymmeniä euroja jauheisiin, joiden vaikutus on pitkälti silmänlumetta.

Pitkään uskoin kreatiinista tehtyihin tutkimuksiin, joissa kreatiinin on havaittu osalla käyttäjistä lisäävän voimatasoja jonkin verran. Sittemmin olen todennut moneen otteeseen, ettei ainakaan omalla kohdallani kreatiinilla ole ollut mitään vaikutusta voimatasoihin.

Kun munuaisarvoni nousivat punaiselle, aloin todella miettiä lisäravinteiden käyttöä. Ei ole varmuutta siitä, oliko munuaisarvojeni nousu lisäravinteiden syytä, mutta joka tapauksessa arvot palautuivat vihreälle lopetettuani kreatiinin käytön.

Olisi varsin surullista, jos tarvitsisin onnistuneeseen kuntosalitreeniin jonkinlaista treenibuusteria tai en palautuisi, jos en joisi palautusjuomaa treenini jälkeen. Olin vuosia mainonnan uhri ja sama pätee ikävä kyllä kymmeniin tuhansiin kuntosalitreenaajiin. Lisäravinnekauppiaita on jostain syystä helppo uskoa. Olisitko yhtä hyväuskoinen, jos joku väittäisi enkelihoitojen lisäävän lihasmassaa?

Lisäravinteiden markkinointiin käytetään hurjia summia. Kyse on jättibisneksestä, joka vain kasvaa. Lisäravinteita myyvissä verkkokaupoissa on helposti pää pyörällä, niin paljon erilaisia tuotteita on tarjolla. En usko, että monikaan asiakkaista oikeasti tietää, millainen vaikutus jauheilla on mihinkään. He luottavat mainoksiin, tuotteita kehuviin somevaikuttajiin kuten fitness-kisaajiin, joille treeni ei tunnu olevan treeni ilman, että ennen ja jälkeen harjoituksen sekoitellaan mitä erilaisimpia jauheita. Tavallinen kuluttaja upottaa lisäravinteisiin paljon rahaa, jota voisi käyttää laadukkaaseen, terveelliseen ja ennen kaikkea luonnolliseen ruokaan.

Enemmän tai vähemmän kovaa treenaavan kannalta ruokailussa on kyse samoista asioista kuin tavallisen tallaajankin kohdalla: rasvoista, hiilihydraateista ja proteiinista. Kovaa treenaava vain tarvitsee niitä enemmän. On siis tärkeää syödä, ihan sitä tavallista tylsää ruokaa.

On totta, että tietyissä tilanteissa lisäravinteet helpottavat tavoitteellisen treenaajan elämää. Kuten silloin, kun ruokaa ei ole tarjolla kohtuullisen pian treenin päättymisen jälkeen. Silloin voi olla aiheellista nauttia hiilihydraattipitoinen proteiinijuoma. Mitään ylimääräistä se juoma ei vaadi.

Olen monesti miettinyt, miten kuntosalitreenaajat ennen pärjäsivät, kun markkinoilla ei ollut buustereita, intrajuomia, aminohappojauheita ja erilaisia muita voimaa ja lihasmassaa muka lisääviä jauheita ja pillereitä.

Ihan hyvin he pärjäsivät. Voima on kehittynyt ja lihaksiakin on tullut. Yksi asia ei nimittäin muutu. Tulokset tehdään jatkossakin laadukkaalla harjoittelulla, riittävällä levolla, oikealla ruualla ja riittävällä nesteytyksellä.

Jos olet koukussa lisäravinteisiin, mieti seuraavalla kerralla kahdesti, kun valitset tuotteita ostoskoriin. Mitä jos kokeilisit pärjätä yhden kuukauden ilman? Saatat yllättyä: et menetä mitään.

X