Kuva: Pexels

Teksti:
Pauli Reinikainen

Mediaa seuraamalla voi saada käsityksen, että kaikki painonhallintaan liittyvä koskettaa laihduttamista.

Näin ei ole. Olen yrittänyt ”lihottaa” itseäni vuosia, siinä onnistumatta. Lihottaminen tarkoittaa tässä kontekstissa painon lisäämistä terveellä tavalla.

Lihottaminen ei ole liiemmin muodissa. Yleensä, kun otan asian esille ystävieni kanssa, asialleni naurahdetaan ja sanotaan, että minun pitäisi olla tyytyväinen, kun painoa ei tule.

No kun en ole.

Viime keväänä ravintolalounaiden syöminen loppui pakon edessä, kun buffetit suljettiin. Siihen asti olin täyttänyt vatsani jokaisena arkipäivänä maittavalla ja tuhdilla aterialla paikallisessa aasialaisessa ravitsemusliikkeessä.

Kun buffetit loppuivat ja siirryin kotiruokintaan, paino kyykkäsi 2-3 kiloa alle kriittisenä rajana pitämäni 90 kilon. Eikä ole sen jälkeen palannut.

Olisin varsin iloinen, jos painaisin viisi kiloa nykyistä enemmän. Matkalla kohti ihannepainoani on kuitenkin muutama ongelma.

Ensinnäkin: Kroppani aineenvaihdunta on edelleen kuin parikymppisellä. Lähes jatkuva nälkä, eikä välillä mikään tunnu riittävän. Usein herään nälkääni keskellä yötä. Välillä tuntuu, että keho vaatii hiilareita kauhakaupalla ennen kuin rauhoittuu.

Toinen ongelma ei ole periaatteessa ongelma, jos sitä ajattelisi siitä yleisimmästä painonhallinnan näkökulmasta eli terveellisestä syömisestä. Syön nimittäin aivan liian terveellisesti, jotta kilot karttuisivat. Jasmiiniriisillä, maustamattomalla kanalla, pakastemarjoilla, kananmunilla, tonnikalalla ja salaatilla on erittäin vaikea lihoa.

Kannattaa uskoa, tiedän sen kokemuksesta. On nimittäin kohtuullisen työlästä syödä kokoiselleni vaadittava 4500 kilokaloria vuorokaudessa, päivä toisensa jälkeen, jos lautasella on vain kanaa, riisiä ja pinaattia.

Aineenvaihdunta on metka juttu. Peruslaihduttajan kohdalla suurin ongelma on nimenomaan liian hitaassa aineenvaihdunnassa ja siinä, että ei syödä tarpeeksi, jotta aineenvaihdunta nopeutuisi. Moni isokokoinen mies ei saa painoa alas, vaikka syö mielestään varsin vähän.

Kolmas ongelmani liittyy terveelliseen syömiseen. Vaikka haluaisinkin syödä hieman epäterveellisemmin, henkinen kantti ei anna usein sille periksi. Siispä, jos vaikka haluaisin ostaa litran jäätelöä ja tietäisin, että se saattaisi välillä olla hyväksi painonnousutavoitetta silmälläpitäen, en yksinkertaisesti pysty pudottamaan jäätelöpakettia ostoskoriini.

Vuosikausia jatkunut perusterveellinen ja suhteellisen kevyt ruokavalio on tehnyt tehtävänsä. Makeat juomat, leivonnaiset ja mainittu jäätelö eivät enää suostu menemään suusta alas ilman kovia tunnontuskia. Yleensä tunnontuskat voittavat.

Olen siis tilanteessa, jossa pyrin syömään sopivasti herkkuja, jotta en koe sitä henkisellä tasolla streessaavaksi.

Vaikuttaa monimutkaiselta, mutta jos olet joskus opetellut jonkin tavan, tiedät, että siitä on vaikea päästä eroon. Minun on vaikea päästä eroon siitä, että en sotke ruokaani kermaa tai voita, en syö vaalea leipää enkä sokeria.

Aion silti puskea takaisin 90 kilon paremmalle puolelle. Samalla toivon, että aineenvaihduntani antaa jossain vaiheessa periksi ikääntymiselle.

X