Liikuntaharrastusten kallistuminen on yhteiskunnallinen riski
Lasten liikuntaharrastusten hinnat alkavat olla monessa tapauksessa kipurajoilla.
Liikunta voi tuoda lapsen ja nuoren elämään paljon hyvää. Kuva: Pexels
Ilahduin ainakin hetkiseksi lukiessani Ylen uutista, jossa kerrottiin liikunnan positiivisista vaikutuksista kiusaamiskokemuksen lieventämiseen.
Peräti 150 000 varusmiehelle tehdyn kyselyn perusteella reipas vapaa-ajan liikunta jo kerran viikossa lievensi koulukiusaamiskokemusten ja huonon itsetunnon välistä yhteyttä. Kyselyssä oli myös vakavampi puoli, nimittäin se, että viittä prosenttia varusmiehistä oli kiusattu kouluaikana säännöllisesti.
Asiantuntijoiden mukaan ilmiöön liittynee oleellisesti se, että liikunnallisissa harrastuksissa kuulutaan johonkin laajempaan yhteisöön, joka voi auttaa kasvattamaan omaa itsetuntoa.
Taivaalla on kuitenkin tummia pilviä sen suhteen, miten todennäköisesti lapset liikkuvat jatkossa esimerkiksi urheiluseurojen tarjoamissa harrastuksissa.
Samaan aikaan kun perheiden taloustilanne tiukkenee, hallituksen kehysriihessä nuijittu arvonlisäveron nosto uhkaa siirtyä harrastusten hintoihin. Kannan huolta siitä, onko perheillä jatkossa varaa tarjota lapsilleen yhteisöllisiä liikuntaharrastuksia.
Juttelin äskettäin tuttavani kanssa, jonka kaksi poikaa harrastavat jääkiekkoa. Hän kertoi, että kausimaksuihin uppoaa vuodessa 4 000 euroa. Toinen pojista rikkoi mailoja kauden aikana 1 000 eurolla. Harrastusten rahoittamiseksi vanhempien täytyy paina pitkää päivää.
Maksut kipurajoilla
Urheilulehti selvitti viime vuonna lasten harrastusmaksujen hintojen nousua. Kilpatason 10–14-vuotiaiden jääkiekkoharrastuksen keskimääräinen hinta on nykyisin runsaat 3 500 euroa, mikä on 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Jalkapallossa nousua oli 22 prosenttia ja salibandyssa yli 100.
Halpaa ei ole esimerkiksi koripallokaan: 14-vuotiaiden kilpatason koripalloharrastus voi maksaa jopa 5 000 euroa vuodessa. Joku voisi pitää hiihtoa edullisempana, mutta näin ei juurikaan ole: juniorien kilpatasolla siihen uppoaa useampi tuhatlappunen vuodessa. Pelkästään suksihankintoihin voi mennä yli 1 000 euroa kaudessa.
Urheilulehden mukaan nimenomaan vanhemmilta tulee valtaosa urheiluseurojen tuloista.
Se, että liikunnan harrastamisesta seuratasolla tulee aikaisempaa kalliimpaa, ei tue nuorten fyysistä tai psyykkistä hyvinvointia. Siitä ei tulisi tinkiä.
Monessa lajissa kilpatasolle noustaan jo varsin nopeasti, mikä voi kasvattaa lajimaksuja yllättävänkin pian. Tässä vaiheessa vanhempien on kaivettava kuvetta tai pahimmillaan edessä voi olla lapsen innostuksen tappaminen. Lapsen voi olla vaikea ymmärtää, ettei rahaa harrastuksen jatkamiseen enää ole.
Edullisempiakin harrastuksia toki on tarjolla, mutta toivottavaa toki olisi, ettei lapsen mielenkiintoa liikuntamuotoa kohtaan tarvitsisi ohjata käytettävissä olevan rahan perusteella.
Se, että liikunnan harrastamisesta seuratasolla tulee aikaisempaa kalliimpaa, ei tue nuorten fyysistä tai psyykkistä hyvinvointia. Siitä ei tulisi tinkiä.
Olisiko fiksumpaa tarjota perheille kannustimia nuorten liikuntaharrastusten maksamiseen? Jos tutkimustasolla on havaittu liikunnan positiiviset vaikutukset kiusaamiskokemuksiin ja itsetuntoon, voisi olettaa, että kannustavalla politiikalla olisi vaikutusta nuorison edellytyksiin pärjätä elämässään laajemminkin. Liike on lääke.
Muistan omilta kouluvuosilta ne urheilulliset luokkakaverit, joita ei todellakaan kiusattu. Heitä ihailtiin.
En tiedä, ihaillaanko nykykouluissa sporttisia koulukavereita, mutta totuus on, että liikuntaharrastus tuottaa positiivisia asioita. Jokainen nuori, joka saadaan ohjattua liikuntaharrastuksen pariin, on kenties kauempana niistä huonommista valinnoista, joista olemme viime aikoina nähneet mediassa esimerkkejä.