
Lisää vihreää ruokavalioon – Helpot vinkit kotikeittiöön
Kuva: Pexels
Olen vuosikausia pyrkinyt lisäämään ruokavaliooni riittävästi vihanneksia. Ajoittain huonolla, välillä paremmalla menestyksellä. Toden teolla aloin onnistua tavoitteessani, kun otin käyttöön viherjuomat.
Mietin pitkään, millä ihmeellä saan suustani alas puoli kiloa kasviksia päivässä. Tiedättehän sen mainoksista tutun lauseen. Puoli kiloa kuulosti suunnattomalta määrältä.
Terveyden kannalta värikkäiden kasvisten ja vihannesten syöminen on todettu tutkimuksissa suositeltavaksi tavaksi. Olen itse pyrkinyt suosimaan etenkin vihreitä kuten pinaattia, lehtikaalia ja salaatinlehtien vihreitä osia. Mukaan voi lisätä myös pavut ja herneet, mutta niitä en ole käyttänyt juomissa.
Kuvittelin pitkään, että en voi pitää lehtikaalin mausta. Sekoitettuani sitä viherjuomiin, totesin ettei maku oli juurikaan häiritsevä, koska se jää muiden ainesosien kuten marjojen ja inkiväärin alle. Ilman inkivääriä sekoitan harvoin juomia, sen verran koukussa olen siihen.
Välillä, kun haluan buustata viherjuoman vihreyttä, sekoitan mukaan viherjauhetta tai vehnänorasjauhetta.
Marjat ovat edelleen suosikkiaineksiani kaikissa viherpirtelöissä. Suosikkejani ovat herukkasekoitukset, jotka tuovat juomiin mukavan kirpeää makua. Mustikka toimii niin ikään erinomaisesti.
Viherjuomat kannattaa koostaa siten, että mukana on myös rasvoja. Niitä saat helposti heittämällä sekaan puoli kourallista pähkinöitä tai käyttämällä maapähkinävoita. Avokado toimii myös erinomaisena rasvojen lähteenä. Ja jos ei muuta löydy, sekaan voi lorauttaa vaikka oliiviöljyä.
Periaatteessa viherjuomaan voi lisätä vaikka ja mitä. Sitruuna, kurkuma ja inkivääri tuovat herkullisen makuvivahteen. Kurkuman käsittelyssä kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että se voi värjätä sormet useiksi päiviksi.
Viherjuomien ulkopuolella vihannesten saantia on helppo lisätä napsimalla välipalaksi kirsikkatomaatteja. Ne toimivat välillä lähes makeisten korvikkeena.
Seuraavassa muutama suosikkireseptini viherpohjaisiin juomiin.
Viherjuoma, perusversio
Kauramaitoa
Herukkasekoitusta noin 1-2 dl
Reilu nokare inkivääriä
Pähkinöitä
Pinaattia / lehtikaalia
Sitruunaa
Omenaa
Buustattu viherjuoma
Kauramaitoa / mantelijuomaa
Viherjauhetta
Vehnänorasjauhetta
Marjoja maun mukaan
Pinaattia / lehtikaalia
Inkivääriä
Kurkumaa
Maapähkinävoita
Proteiinipainotteinen viherjuoma
Maustamatonta heraproteiinia
Mantelimaitoa / kaurajuomaa
Pähkinöitä (cashew / saksanpähkinä)
Maca-jauhetta
Herukkasekoitusta / muita marjoja
Viherjauhetta
Babypinaattia