Teksti:
Pauli Reinikainen

Yle uutisoi tällä viikolla, että varhaisteini-ikäisten lasten lihaskunto on paikoin romahtanut. Esimerkkinä käytettiin 11-vuotiasta jääkiekkoilijaa, jonka oli vaikea nousta kyykystä ylös.

Jos 11-vuotiaalla, ilmeisesti kohtalaisen aktiivisesti liikuntaa harrastavalla pojalla on vaikeuksia nousta kyykystä seisomaan, miten huono lihaskunto onkaan niillä teineillä, jotka eivät harrasta liikuntaa lainkaan?

Uutisen luettuani olin mykistynyt. Mitä nuorillemme on tapahtumassa? Kuka ottaa vastuun?

Tokihan hallitusta ja koulua voi aina syyttää, mutta minä syytän vanhempia. Kotoa saatu esimerkki on nimittäin ratkaisevassa roolissa siinä, millaisia lapsistamme tulee.

Muistan elävästi, kun pikkupoikana äitini vei minut hiihtoretkille Kuhmoisissa. Asuimme kerrostalossa, jonka lähellä ei ollut latuja. Niinpä kävelimme jonkin matkaa suksien kanssa ja kävimme suksille, kun se oli mahdollista.

Näiden yhteisten retkien päätarkoitus ei ollut itse liikunta vaan yhdessäolo liikkuen. Äitini ei ollut himokuntoilija, hän yksinkertaisesti nautti raittiista ilmasta.

Nuo hiihtoretket palaavat mieleeni etenkin talvisin, kun aurinko paistaa ja hanget kutsuvat ulkoilemaan.

Millaisen käsityksen liikunnasta saavat lapset, jotka näkevät kotona lähinnä sohvalla makoilua? Ei lapsi osaa vaatia, että joku lähtisi hänen kanssaan liikkumaan.

Ylen haastattelema, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin erikoistunut naprapaatti Petteri Koski on uutisen mukaan havainnut, että kyykkyasennossa pysymisestä on tullut yleinen ongelma 2000-luvulla syntyneille peruskoululaisille. Osa ei pääse kyykkyyn lainkaan.

Odotit jo ehkä, että syytän lasten liikkumattomuudesta mobiili- tai konsolipelejä. En lainkaan. Kyse ei ole siitä, että pelaaminen veisi huomion liikunnasta. Kyse on lasten aktivoimisesta erilaisiin harrasteisiin, joista pelaaminen voi olla yksi.

Liikunnalla on niin paljon tutkittuja terveyshyötyjä, että on lasten hyvinvoinnin sivuuttamista olla kannustamatta lapsia jonkinlaiseen liikuntaan. Oli se sitten lumisotaa, rannalla leikkimistä tai koulumatkojen tekemistä kävellen tai pyörällä.

Mitä lihaskuntoon tulee, leikkiminen on lasten työtä. Ylen uutisessa Koski huomauttaa, että lasten huonontunut lihaskunto ei ole ainoa huolenaihe. Myös liikkuvuus on heikentynyt.

Vielä omassa nuoruudessani alle 15-vuotiaana aloitettua lihaskuntoharjoittelua pidettiin lapsen kannalta jopa vaarallisena. Puhuttiin pituuskasvun tyrehtymisestä. Sittemmin tällaiset väitteet on kumottu tutkimuksissa moneen otteeseen. Ongelmana on lähinnä se, että kaupallisille kuntosaleille alle 15-vuotiaat eivät pääse vakuutusteknisistä syistä.

Yksi ratkaisu ongelmaan on kehonpainoharjoittelu, jonka lapsi voi täysin turvallisesti aloittaa alle 10-vuotiaana. Lihaskunto-ongelmia voi kampittaa esimerkiksi keskivartaloa vahvistamalla.

Olisiko sinun perheessäsi täysin vieras ajatus ottaa yhteistä aikaa pienellä jumppatuokiolla lasten kanssa, kisaten vaikkapa siitä kuka lankuttaa pisimpään?

X