Parisuhde, yksi pahimmista lihottajista

Jaa kaverilleTilaa Seura

Been there. Minulla on henkilökohtaista kokemusta parisuhteen usein mukanaan tuomasta peikosta eli ylipainosta.

Runsas kymmenen vuotta sitten olin elämäni raskaimmassa kunnossa. Vaaka näytti karuja 104 kilon lukemia. Vaikka lihasmassaa oli jonkin verran kertynyt, se ei ollut selitys vaa’an lukemille. Vatsani roikkui ikävästi vyön päällä ja posket pullottivat.

Syy oli se tavallinen: Parisuhde toi mukanaan herkuttelut, iltasyömisen ja ylipäätään syömisen määrä lisääntyi tavalla, joka ei edesauta painonhallintaa.

Toimiva parisuhde on elämän onnellisimpia asioita, mutta miksi se lihottaa?

Vuonna 2018 uutisoitiin Australian Central Queenslandin yliopiston tekemästä tutkimuksesta, jota varten seurattiin 15 000:ta ihmistä 10 vuoden ajan. Tutkijat halusivat selvittää, onko lihominen parisuhteessa todella niin yleistä kun väitetään.

Tutkimustulokset puolsivat uskomusta. Syynä ei tutkijoiden mukaan ollut kuitenkaan varsinaisesti epäterveellinen ruokavalio vaan se, että sinkkujen ”täytyy” huolehtia paremmin vetovoimastaan.

Tavallaan surullinen tutkimustulos, jonka perusteella voisi ajatella, että parisuhteessa fyysisellä vetovoimalla ei ole enää suurtakaan merkitystä.

No, ei mennä siihen. Pysytään lihomisessa. Samaisen tutkimuksen tekijän päätyivät siihen lopputulemaan, että lihominen parisuhteessa on seurausta treffi-iltojen ja romanttisten illallisten sinkkutalouksia suuremmasta määrästä. Parisuhteessa monet sosiaaliset tilanteet rakentuvat juuri syömisen ympärille.

Been there.

Sinkkuna painoni putosi alle vuodessa yli 10 kiloa. Ruokailutottumukset muuttuivat, ja siinä samalla väheni sohvalla tv:n katseluun kulutettu aika.

Ennen kuin soimaatte allekirjoittaneen käsityksiä terveestä parisuhteesta, kerron että parisuhteessakin voi elää ilman lisäkiloja. Mikä onkaan mukavampaa kuin treenata puolison kanssa ja saada yhteisiä kokemuksia liikunnasta? Ja toki parisuhteessa (toivottavasti) on seksuaalista aktiviteettia enemmän kuin keskimääräisellä sinkulla. Seksihän on mitä parasta liikuntaa!

Samaan hengenvetoon on todettava, että tunnen tapauksia, joissa puoliso ei nosta eväänsäkään eikä tue kumppaniaan painonpudotuksessa. Tällaiset tapaukset ovat erittäin ikävää kuultavaa. Miten vahva itsekuri onkaan oltava ihmisellä, joka yrittää laihduttaa samalla kun puoliso mässäilee herkkuja kaksin käsin?

X