Vihermehu on todellinen terveyspommi.

Teksti:
Pauli Reinikainen

Kun viitisen vuotta sitten aloin miettiä, miten saisin ruokavaliooni riittävästi vihanneksia (eli vihreitä), sain vinkin, joka lähes mullisti elämäni.

Se oli: Juo ne.

Tuon neuvon jälkeen olen jäänyt koukkuun erilaisiin vihermehuyhdistelmiin. Vihermehuannoksen myötä kurkkuuni kulahtaa useampi sata grammaa vihanneksia, lähes huomaamatta. Ja parissa minuutissa. Minun ei tarvitse huolehtia siitä, että muistan lisätä vihanneksia lautaselle jokaisella ateriakerralla.

Mikä parasta, mielestäni vihermehut maistuvat hyvältä. Ensimmäisillä kerroilla makuun tottumaton saattaa nyrpistää nenäänsä, mutta pian mausta alkaa pitää. Aikaisemmin pidin porkkanamehua luotaantyöntävänä ajatuksena, mutta sittemmin olen todennut, että porkkana, appelsiini ja inkivääri muodostavat taivaallisen makuyhdistelmän.

Suosikkiraaka-aineeni on pinaatti, jonka yhdistän aina inkivääriin ja vaihtelevasti joihinkin seuraavista: lehtikaali, porkkana, omena, sitruuna, selleri. Mukaan voi heittää myös tutumpia smoothie-aineksia kuten banaania. Hyvät rasvat voi heittää joukkoon vaikkapa pähkinöistä. Myös kurkuma on erinomainen lisä.

Toki ennen kaikkea juon viherjuomia, koska koen niiden tekevän hyvää terveydelleni. Pinaatti on esimerkiksi todellinen antioksidanttipommi ja siitä on apua muun muassa alhaisen kolesterolin ylläpitämiseen.

Entä sitten inkivääri? Aineenvaihduntaa piristävä kasvi vähentää tutkimusten mukaan tulehduksia ja taistelee infektioita vastaan. Lisäksi sen on todettu lisäävän vastustuskykyä.

Lehtikaalia en vielä muutama vuosi sitten kuvitellut laittavani suuhuni, mutta niin vain tottumukset muuttuvat. Nyt heitän nyrkillisen vihreää kultaa tehosekoittimeen tuosta vain. Lehtikaalissa on runsaasti kuitua ja se on oivallinen proteiinin lähde kasvissyöjälle. Lisäksi lehtikaali pitää sisällään rutkasti rautaa (enemmän kuin naudanlihassa) sekä muun muassa A-, K- ja C-vitamiinia.

En voi tässä yhteydessä olla mainostamatta selleriä, jonka muuten kitkerä maku hukkuu viherjuomaan eikä sitä juuri maista. Selleri on antioksidanttien, mineraalien ja vitamiinien lähde.

Lopuksi vielä suosikkipirtelöni ohje:

3-4 dl mantelimaitoa tai kaurajuomaa

Pari kourallista valitsemiasi marjoja (suosittelen viinimarjoja, puolukoita tai mustikoita)

Kourallinen pinaattia / lehtikaalia

Sopivasti inkivääriä

Puoli kourallista cashew- tai saksanpähkinöitä

Liraus sitruunaa

Selleriä

Halutessasi 1 banaani pehmentämään makua

X