Tässä on resepti lasten liikkumattomuuteen – Muistatko nämä mainiot pihapelit?
Pihapelit pitäisi elvyttää takaisin lasten arkeen, kirjoittaja ehdottaa.
Lasten pihapelit saavat lapsen liikkumaan lapselle luontaisella tavalla. Kuva: Pexels
Lasten liikkumattomuus on noussut kestoaiheeksi mediassa. Opetushallitus suosittelee lapsille ja nuorille vähintään kaksi tuntia reipasta liikuntaa päivässä, mutta karu totuus on monessa perheessä se, että lasten liikkuminen on vähentynyt, jopa loppunut.
Lasten ja nuorten fyysistä suorituskykyä mitataan vuosittain kansallisella Move! -mittauksella. Tuoreimman mittauksen tulokset antoivat hieman ilon aihetta: 5.- ja 8.-luokkalaisten fyysisen toimintakyvyn lasku on tasaantunut ja osittain jopa osin kääntynyt nousuun valtakunnallisesti. Tästä huolimatta kyseisten luokkien oppilaista reilulla 38 prosentilla fyysinen toimintakyky on terveyttä haittaavalla tasolla.
Se on paljon se.
Opetushallituksen mukaan lasten liikunnan ”tulisi olla mahdollisimman monipuolista, leikinomaista ja iloista ilman suorituspaineita”. Osan liikunnasta tulisi kestää yhtäjaksoisesti vähintään 10−15 minuuttia ja aiheuttaa hengästymistä.
Miltä kuulostaisi, jos kannustaisimme lapsia uudelleen näiden leikkien pariin?
En liiemmin pidä vertailusta omiin lapsuusaikoihin, mutta tässä tapauksessa vertailen mielelläni. Silloin nimittäin kaikkea vapaa-aikaa leimasi liikunta, joka ei tuntunut liikunnalta. Tärkeä rooli oli erilaisilla pihapeleillä.
Miltä kuulostaisi, jos kannustaisimme lapsia uudelleen näiden leikkien pariin? Suuri osa vanhemmista muistaa ne omasta lapsuudestaan, joten heille tehtävä voisi olla mieluinen.
Seuraavassa kolme omaa suosikkiani lapsuus- ja nuoruusvuosilta. Käytän peleistä nimiä, joilla niitä kutsuttiin omassa kaveripiirissäni.
Purkkis
Tämä pihapeli todella aiheutti hengästymistä, sillä siinä piti usein juosta. Purkkiksen ideana on sijoittaa pallo keskeiselle paikalle, minkä jälkeen yksi pelaajista potkaisee sen mahdollisimman kauas. Yksi pelaajista määritetään etsijäksi. Kun hän lähtee etsimään palloa, muut menevät piiloon. Kun pallo on takaisin paikallaan, etsijän tehtävänä on löytää piilossa olevat. Aina kun joku löytyy, hän palaa pallon luo ja huutaa löydetyn nimen. Löydetyn voi ”pelastaa” yrittämällä juosta pallon luo ennen etsijää ja potkaisemalla sen jälleen niin kauas kun pystyy. Peli päättyy, kun etsijä on löytänyt kaikki piilossa olevat. Tällöin ensimmäisenä löydetystä tulee etsijä seuraavalle kierrokselle.
Maa
Tämä peli koetteli parhaimmillaan notkeutta ja liikkuvuutta, eikä peli vaatinut minkäänlaisia leikkivälineitä, keppi ja hiekkapiha riitti. Ensin maahan piirrettiin iso ympyrä, joka jaettiin pelaajien lukumäärän mukaan tasakokoisiin alueisiin eli maihin. Pelissä heitettiin pientä keppiä yrittäen osua sillä haluttua pelaajaa. Jos osui, sai vallata toiselta maata niin suurelta alueelta kuin käsi ylsi. Rajaaminen oli välillä varsinaista akrobatiaa, sillä kepillä piirrettiin uudet rajat haara-asennossa, jalat oman ja vieraan maan rajojen päällä. Jos jonkin pelaajan maa onnistuttiin valtaamaan kokonaan, hänen pelinsä päättyi. Valloittaja putosi pois, jos hän valtauksen yhteydessä kaatui vieraan maan puolelle.
Kuka pelkää…
Ennen se oli musta mies, nykyisin mustekala. Ja parempi niin! Tämä oli aina yhtä hauska leikki, johon ei kyllästynyt.
Leikki alkaa, kun yksi pelaajista valitaan mustekalaksi. Hän asettuu leikkialueen keskelle muiden siirtyessä riviin yhteen reunaan. Kun mustekala huutaa kovalla äänellä ”kuka pelkää mustekalaa”, muut vastaavat ”en minä ainakaan”. Sen jälkeen jokainen rivissä seisova yrittää juosta mustekalan ohi leikkialueen toiseen päätyyn. Jokaisesta kiinni otetusta (mustekalan koskettamasta) tulee uusi mustekala. Leikki jatkuu, kunnes kaikki on saatu kiinni.