Vihannesosastolla on vaikea tehdä vääriä valintoja. Kuva: Kesko

(Päivitetty: )
Teksti:
Pauli Reinikainen

Olen useamman vuoden ajan soveltanut ruokaostoksilla metodia, josta on hiljalleen tullut tapa. Nyt haluan jakaa tämän metodin sinulle, hyvä blogini lukija.

Merkittävä syy ylipainoon on yksinkertaisesti väärien valintojen tekeminen ruokakaupassa. Entä jos pystyisimme joka kerta tekemään hyviä valintoja ilman sen kummempaa stressiä?

Se on mahdollista, mutta tarvitsemme ensin hieman mielikuvaharjoittelua.

Meistä useimmat käyvät joka päivä samassa kaupassa. Tiedämme tarkalleen, missä vihannesosasto, lihaosasto, leivät ja esimerkiksi makeiset sijaitsevat. Jos meidän pitäisi piirtää kaupan pohjapiirros paperille, se onnistuisi verrattain helposti.

Jotta voimme ottaa metodin käyttöön, meidän on tunnettava ruokakaupan hyllyt mahdollisimman tarkasti.

Seuraavaksi pääsemme itse asiaan. Kuvittele normaali ostosreissusi. Poimit ostoskoriin luultavasti useimmiten samoja elintarvikkeita. Tavallaan noudatat jo metodia, mutta väärällä tavalla.

Palataan mielikuvaharjoitteluun. Seuraavaksi tehtäväsi on poistaa kaupasta kaikki ”turhat” elintarvikkeet. Turhilla tarkoitan tässä yhteydessä kaikkia sellaisia elintarvikkeita, jotka eivät edesauta painon pudottamista tai terveellisten elämäntapojen noudattamista.

Turhia ovat näin ollen kategorisesti muun muassa seuraavat:

  • Makeiset
  • Keksit / pullat
  • Sipsit
  • Limsat
  • Mehut (joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta)
  • Jäätelöt
  • Vaaleat leivät
  • Einekset (joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta)
  • Pakastepitsat
  • Juustot / rasvaiset leikkeleet
  • Murot (poikkeuksena sokeroimattomat myslit)

Nyt voit kuvitella kaupan pohjapiirroksen uudelleen. Sijoita edellä olevat kategoriat pohjapiirrokseen ja värjää ne mielessäsi punaisella värillä. Muu jää valkoiseksi.

Nyt olet merkinnyt mieleesi kaupan pinta-alasta turhat elintarvikkeet, joita et tarvitse ja joihin sinun ei kannata rahojasi tuhlata. Metodini säästää siis myös selvää rahaa!

Toisin sanoen: Kaupassa on kymmeniä neliöitä turhia osastoja, jotka voit hyvällä omallatunnolla sivuuttaa.

Mitä jää jäljelle? Hyvät valinnat. Kuten seuraavat:

  • Liha- ja kalatiski
  • Vihannes- ja hedelmäosasto
  • Maitovalmisteet (sielläkin lähinnä vain maustamattomat tuotteet)
  • Marjapakasteet
  • Tummat leivät
  • Tee- ja kahvihylly
  • Kananmunat

Sijoita nämä kategoriat kaupan pohjapiirrokseen ja värjää ne mielessäsi vihreiksi. Onneksi olkoon! Olet ottanut metodini onnistuneesti käyttöön. Nyt sinun pitää vain soveltaa sitä. Mitä pidempään sovellat, sitä varmemmin metodista tulee elääntapa ja teet lähes huomaamattasi oikeita, terveellisiä valintoja ruokakaupassa. Samalla voit paremmin, painosi todennäköisesti laskee ja säästät rahaa.

X