Yksinäisyyttä ei pidä hävetä

Yksinäisyyden tunne ei ole itselleni outo tunne. Itse asiassa koen sitä viikoittain. Välillä se häiritsee enemmän, välillä vähemmän. Välillä ei ollenkaan.

Kuluneella viikolla vietetty Miesten viikko ja sen teema, yksinäinen mies, sai pohtimaan asiaa omasta näkökulmasta. En ole aikaisemmin halunnut kirjoittaa asiasta ehkä juuri siitä syystä, joka nyt sai kirjoittamaan.

Yksinäisyyttä ei nimittäin pidä hävetä. Siitä pitää puhua. Ehkä täytyy myöntää, että olen hävennyt. Olen miettinyt, mitä muut ajattelevat.

Olen todennut julkisen keskustelun perusteella, että on varsin yleistä puhua yksin olosta mutta ei yksinäisyydestä. Moni tuntuu pelkäävän asian tunnustamista ja kertoo mieluiten, että on vain yksin, mutta ei yksinäinen. Nämä ovat toki kaksi täysin eri asiaa, mutta oman kokemukseni mukaan yksinoloon yhdistyy myös yksinäisyys. Toki sosiaalinen elämä määrittelee paljon, kuinka paljon yksinäisyyttä ihminen kokee.

Ajatusten vankina

Asun yksin, joten olen merkittävän osan ajasta omissa oloissani. Kun tunnen yksinäisyyttä, yksin olemisen huonot puolet painavat vaakakupissa hyviä puolia enemmän. Silloin olo tuntuu siltä, että haluaisi keskusteluseuraa, harrastusseuraa tai läheisyyttä. Tai useampia näistä. Saattaa tuntua siltä, että seuraisi omaa elämää ulkopuolelta ja miettisi, pitääkö elämän olla tällaista.

Olen huomannut, että yksinäisyyden kokemusta voi olla vaikea selittää tai siitä voi olla ylipäätään vaikea puhua. Ihmiset, jotka eivät ole kokeneet yksinäisyyttä, eivät useinkaan ymmärrä, mistä puhutaan. Siksi aiheesta ei tule välttämättä puhuttua.

Olen niin ikään huomannut välillä ”kerjänneeni” seuraa helpottaakseni omaa yksinäisyyttäni. Silloin kun kaveripiirissä on etupäässä perheellisiä ihmisiä, seuraa voi olla vaikea saada. Juuri näissä tilanteissa seuran aneleminen saattaa aiheuttaa häpeän tunnetta.

Yksin asuvan ihmisen on helppo jäädä ajatustensa vangiksi ja välillä negatiivisista ajatuksista eroon pääsemiseksi täytyy aidosti kamppailla.

Yksinäisyys tuntuu yleensä pahimmalta iltaisin. Työpäivän aikana on tekemistä yllin kyllin ja töiden jälkeenkin harrastusten ansiosta, mutta illat voivat tuntua raskailta ilman keskusteluseuraa. Joskus unikaan ei tule.

Pahimmillaan yksinäisyys voi olla jopa lamauttavaa. Yksin asuvan ihmisen on helppo jäädä ajatustensa vangiksi ja välillä negatiivisista ajatuksista eroon pääsemiseksi täytyy aidosti kamppailla. Itselläni tähän auttavat liikunta ja työ.

Läheskään aina yksinäisyys ei ole negatiivista. Siinä on erilaisia sävyjä. Monesti nautin siitä, että saan tehdä asiat täysin vapaasti kuten haluan ja milloin haluan. On vapauttavaa työskennellä iltaisin, jos siltä tuntuu. Tai ylipäätään olla kaikessa rauhassa, kenenkään häiritsemättä. Toivoisin, että kaikki voisivat kokea myös yksinäisyyden hyvät puolet.

Yksinäisyys on myös opettanut paljon. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni, nauttimaan omasta ajasta, rauhoittumaan. Toisaalta olen myös oppinut arvostamaan aidosti hyvää seuraa ja mielekkäitä keskusteluja.

Olen oppinut itsekuria. Yksin oleminen nimittäin on erinomainen tapa kehittää henkistä kanttia. Itsekurista on tullut jopa eräänlainen nautinto.

Olen myös ymmärtänyt, että kaikissa erilaisissa elämäntilanteissa ja -kokemuksissa on omat hyvät puolensa. Perheelliset saattavat valittaa asioista, joista en koskaan kärsi. Toisaalta minun huolenaiheeni eivät välttämättä ole koskaan relevantteja perheissä.

Onneksi omassa elämässäni on ihminen, jonka kanssa yksinäisyydestä puhuminen on helppoa. Tällainen ystävyys on kullanarvoista.