Pieni ihminen ja pullon henki

Jaa kaverilleTilaa Seura

Tässä blogissa käsitellään viinaa. Sienetkin olisi mielenkiintoinen aihe mutta niistä minulla ei ole kokemusta. Päihdekäytössä siis. Olen kyllä kova sienestäjä, ja harrastus on kestänyt pidempään kuin viinanjuontini, joka onneksi loppui vuonna 2013.

Minä olen alkoholisti. Hyi olkoon. Semmoinen luuseri. Kyllä minä olinkin, luuseri, paskahousu ja moraaliton idiootti. Ja sairas. Olinko kirjaimellisesti paskahousu? Se tuntuu kiehtovan ihmisiä jopa enemmän kuin rentun elämän muut kommellukset. Kyllä niitä vahinkoja sattuu silläkin saralla, kun juopottelee huolellisesti ja jättää ruokailun väliin muutamaksi viikoksi. Toimii muuten mainiosti jos haluaa hallita painoaan. Viinadieetti ei sovi ikävä kyllä heikkohermoisille koska kaiken muun hallinnan sitten menettääkin, määräysvalta siirtyy viinalle. Se on totalitäärinen hallitsija, joskin samalla rakas ystävä. Siitä toisen kerran.

Selkärangaton luuseri, niinhän sitä sanotaan. Mietin kesälomansa ryypännyttä alkoholistia joka lopettaa juomisensa kuin seinään, kaksi päivää ennen loman loppua. Karmeat vieroitusoireet tuljuttavat turvonneita poskia, ei maita ruoka eikä saa nukuttua. Mutta töihin mennään koska muuten tulee ongelmia. Niitä ei siis ole, mutta tulee jos jää pois töistä. Työpäivän aamuna sitten sovitellaan alkometrin pilli rutikuivien huulten väliin ja puhkutaan enää 0.2 promillea. Hienosti laskenut kahden päivän takaisista neljän promillen lukemista. Autolla mennään. Töihin siis. Matkan keskeyttää viinakramppi, kesken ajon. Auto osuu puuhun ja pää kojelautaan. Ambulanssimiehelle alkoholisti kertoo paareilla maaten ettei satu yhtään ja töihin on päästävä. Muuten tulee ongelmia. Ei ole selkärangattoman luuserin suoritus minun mielestäni.

Alkoholistikin haluaa olla moraalinen olento. Kaikki me haluamme olla hyviä ihmisiä, rehellisiä ja luotettavia. Juoponkin sisällä asuu pieni ihminen, uskokaa pois. Siellä asuu kyllä joku muukin, ja se joku ei tunne sanaa kohtuus. Se on Pullon Henki. Sillä hengellä on joustava moraali ja paljon hyviä selityksiä kun maailma asettuu poikkiteloin. Ihmisellä juopon sisällä ei ole sanavaltaa, se on niin pieni. Kamppailu ihmisen kohtalosta käydään Pullon Hengen ja Pienen Ihmisen välillä. Se on raakaa ja päättyy monesti Pienen Ihmisen häviöön. Uskallan väittää että useimmiten. Pullon Henki saa ihmisen uskomaan ettei ilman viinaa voi kestää elämää. Raakana.

Alkoholisti kuolee yleensä kauan ennen päätymistään jokirantaan, siihen pahalta haisevaan rappioalkoholistien joukkoon. Hatunnosto heille, hurja suoritus rimpuilla sinne asti. Juopon kuolema ei tietenkään ole viinan syytä. Sydän pettää viisikymppisen miehen kun se saunoo etelänmatkan paskat jäntevästä vartalostaan. Sinne lauteitten alle päättyy maallinen vaellus. Verestä ei patologi löydä promillen promillea.

Ihmiset rakastavat tarinoita, otetaan tähän loppuun yksi. Sellainen jatkokertomus jonka juonenkulkua voit seurata aina tämän blogin lopuksi.

Aatos ja Dolores

Aatos näppäili hälytyskoodin ja sulki autoliikkeen oven. Mieltä painoi tulevat juhlat jotka Dolores halusi järjestää. Aatos täyttäisi viisikymmentä. Juhlat oli sukulaisia varten, sillä samalla rahalla olisi tehnyt pari tukevaa etelänmatkaa. Tai käynyt ampumassa Eestinmaalla villisikoja. Edellisen kerran Aatos oli ampunut, tai ei ollut ampunut, ei ollut edes avannut aseen säilytyspussia jos tarkkoja ollaan, huhtikuussa. Dolores oli kysynyt montako sikaa kaatui? Aatos oli mutissut epävarmoista kaadoista ja vaihtanut puheenaihetta. Tai oli yrittänyt. Dolores oli kysynyt miltä hänen asepussiin laittamansa konjakki oli maistunut? Aatos oli katsellut Doloresia ymmällään. Nainen oli velho. ”Yksi porsas on ainakin ollut viikon rähmällään”, oli Dolores sanonut kuivasti.

Hento lumi peitti autoa, Aatos huiski nahkasormikkailla näkyvyyttä paremmaksi ja istui autoon. Puhallus alkolukkoon ennen starttia vitutti ja oli nöyryyttävää hän ei ollut juonut kolmeen kuukauteen, siksi tämä tuntui kohtuuttomalta. Liikkeen pihalla oli tilaa ja Aatos luisutti Audia neljällä pyörällä ulos portista ja kadulle.

Syksy oli ollut raskas, autokauppa oli käynyt tyhjäkäyntiä. Palkollisten kulut oli pompanneet pilviin kun Aatos oli sairastunut masennukseen. Burn out se hänen mielestään oli. Kaiken päälle oli tullut rattijuopumus vaikka hän ei humalassa ollutkaan.

Aatos ajatteli ajaessaan Doloresta, nainen oli tullut hänen elämäänsä kuin enkeli. Masennuskaudet olisivat taaksejäänyttä elämää, niin hän uskoi kaksi vaivaista vuotta sitten. Mirjan lähdöstä oli neljä vuotta, uusi mies piti sitä kuulemma hyvin. Miesparka, Aatos sanoi ääneen. Koska sille selviäisi Mirjan vittumaisuus ihmisenä?

Aatos väisti lumiauraa bussipysäkille ja vilkaisi pellon yli kotitaloa, se näytti komealta täydessä valaistuksessa. Dolores ei säästellyt sähköä. Eikä hellyyden osoituksia. Osasi se kyllä olla vittumainenkin eikä ymmärtänyt miehiin nykyään kohdistuvia paineita.

Aatos ajoi vasta aurattuun pihaan ja huokaisi.

Jatkuu..

X