Vaimolla on asiaa

Jaa kaverilleTilaa Seura

Vaikea minun on tänne alkoholistin vaimon tuntoja tulkita, vaikka niin olen luvannut. Päästän Katrin koneelle.

Minä olen Katri, Kallen vaimo ja läheisriippuvainen.

Milloin minä sairastuin? Vaikea sanoa. Olinko potentiaalinen läheisriippuvainen j0 yhteiselon alussa vai sairastuinko omaan hulluuteeni vasta myöhemmin? Kuka tietää, sairastuin joka tapauksessa.  Olin kenties huono itsetunnoltani, altis tuntemaan itseni rakastetuksi vääristä syistä. Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä meillä on rakastettukin mutta ”olet elämäni rakkaus ja sielunkumppanini” – tyylinen rakkaustarina tämä ei ole.

Kun  minulta on kysytty Kallen raitistumisen jälkeen mikä piti meidät yhdessä, vastaan että molempiden sairaudet. Meidän kahden elämät olivat sairaalla tavalla toisiinsa kietoutuneet ja vaikka ymmärsinkin  ettei se ollut normaalia niin lähtemäänkään en kyennyt. Yritin kyllä useasti aina kuitenkin palaten takaisin vanhaan tuttuun elämäämme jota Kallen juominen ja juomattomuus rytmitti. Me olimme jatkuvassa katastrofitilassa ja siinä minä osasin olla, pitää langat käsissäni hoitaen kodin ja työn moitteettomasti ja siinä sivussa aika monta muutakin asiaa.

Tiesin kaiken Kallesta, hänen mielialastaan ja tarpeistaan, näin kulmakarvojen asennosta montako olutta on jo juotu. Tiesin mitä hän ajatteli, osasin ennakoida. Hain hänelle juotavaa ja hain hänet baarista. Käänsin kyljelleen ettei tukehdu oksennukseensa. Paha olo minulla oli mutta se helpottui vaikkapa pesemällä pyykkiä, kun pyykkikori oli tyhjä niin minunkin mieleni oli puhdistunut. Viimeisinä aikoina olin jo aika neuroottinen, kun mieli oli pirstaleina niin vessapaperirullakaan ei saanut pyöriä telineessään väärään suuntaan ja jos sänky jäi aamulla petaamatta niin päivästä tuli karmea.

Minä kyllä kerroin ystävilleni minkälaista elämä meillä oli (kiitos rakkaat, anteeksi jos teitä uuvutin) mutta miltä minusta tuntui ja miten minä voin, sitä en tiennyt itsekään. Minä olin jäänyt jonnekin vuosien taakse, osasin reagoida asioihin mutta en tiennyt miksi ja oliko reaktio edes oikea. Toimin kuin kone.

Helmikuussa 2014 puoli vuotta Kallen raitistumisen jälkeen uskalsin katsoa peiliin ja sanoa ääneen etten voi hyvin. Pääsin käymään läpi elämääni vertaisteni ja terapeutin kanssa. Tänään tiedän miltä minusta tuntuu ja mitä minä haluan. osaan arvostaa itseäni ja ymmärrän että olen itse vastuussa onnellisuudestani. Ymmärrän että minä en ole vastuussa puolisoni raittiudesta, enkä ollut sitä ennenkään. Minä en voi eikä minun tarvitse kontrolloida kaikkea.

Tänään avioliittomme perustuu molempien rehellisyydelle ja nöyryydelle. Ja rakkaudelle.

Annan joskus sängyn olla petaamatta. Vessapaperirullan toki käännän vieläkin.

 

 

 

X