Turha toivo
Tänään puheenvuoron saa vaimo.
Kun ostimme ensimmäisen yhteisen asuntomme totesin ikkunoista katsellessani että tämä on loistava asuinpaikka, olohuoneen ikkunasta näkyy lähibaari ja keittiön ikkunasta katkaisuhoitoasema. Molempia palveluita taloutemme tuli käyttämään runsain mitoin.
Olen vienyt puolisoni katkaisuhoitoon lukemattomia kertoja ja muistan niistä jokaisen. Muistan helpotuksen tunteen kun promillemittarin lukema jäi alle puolentoista ja paikka katkolle oli mahdollinen. Muistan miten mies jäi pakkaamani repun kanssa istumaan käytävälle, repun joka pakattiin joka kerta samalla tavalla: mukavaa vaatetta, villasukkia, kirjoja ja suklaata syötäväksi parin päivän päästä sekä paljon tupakkaa. Kotiin päästyäni itkin helpotuksesta, ensimmäisillä kerroilla vahvasti luottaen kotiin palaavan raitistuneen miehen. Myöhemmin itkin tietoisena siitä että kotiin katkolta palaa mies joka on kuntoutunut niin että kohta jaksaa taas baanalle lähteä. Kotiuduttuaan lähtö saattoi tapahtua jo seuraavana päivänä. Kerran muistan hakeneeni miehen kotiin niin vahvoissa pilleripöllyissä että niiden voimalla riitti hauskaa useammaksi päiväksi, oli ilmeisesti saanut maistiaisia kanssatoipujalta. Turha toivo.
Olen epäuskoisena katsellut lääkereseptien pinon kasvua ja kuunnellut kun mies suu vaahdossa on kertonut pilleristä jonka kanssa on suorastaan pakko juoda alkoholia. Kun olen tätä faktaa kyseenalaistanut olen saanut kuulla olevani vainoharhainen ja kuinka nyt itse terveydenhuollon ammattilaisena kyseenalaistin samalla koko lääkärikunnan ammattitaidon, eikä näitä nyt määrättäisi jos näissä olisi jotain vaaraa tai ne eivät tehoaisi? Turha toivo.
Antabuksen kanssa kun juo niin kyllä alkaa kuuppa komeasti helottaa kaikissa punaisen sävyissä ja tästä voi päätellä ettei olokaan ole kovin kummoinen. Sekään ei estä juomasta. Ja oikea ammattilainen osaa ottaa jotain muutakin jotta Antabus ei vaikuta. Kyllä alkoholisti kuulkaa tietää. Antabuksen kohdalla muistan oikeasti siihen uskoneeni. Turha toivo.
2000-luvun puolivälissä puolisoni oli hoidettavana pari kuukautta eräässä hoitolaitoksessa. Silloin olin varma, että elämämme oli tullut käännekohtaan, nyt kaikki järjestyisi ja voisimme alkaa elää. Kävin häntä siellä pari kertaa katsomassa, näillä kerroilla meille osoitettiin hirsimökki jossa viikonlopun asuimme. Siellä meidän ilmeisesti olisi keskenämme pitänyt ratkoa asiamme ja parantua, istuimme kuitenkin puhumatta tai katselimme tv:tä. Jälkikäteen tarkasteltuna, kaksi sairasta ja rikkinäistä ihmistä, keskenään siellä mökissä? Kuten arvata saattaa, turha toivo.
Turhaa toivoa, sitä on alkoholistin läheisellä paljon. Toisaalta ilman toivoa ei ole mitään. Kunpa vaan se turhuus siitä olisi poissa. Turhuus häviää kun asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, ollaan rehellisiä ja annetaan sellaisten ihmisten päättää joilla on asioista kokemusta.
Oletteko muuten kuulleet siitä uudesta pilleristä jonka avulla ei tule krapulaa? Näin oli radiossa kerrottu. Kohta voi alkoholisti juoda saamatta siitä nautintoa ja saamatta krapulaa. Ihan mahtavaa.