Teksti:
Kalle Lähde

Jos sen vielä yhdistää ankaraan juopotteluun, mahdollisuudet paritella lisääntyvät huomattavasti. Lisäksi kimeä-ääniset miehet pelkäävät ja poliiseja soitetaan aina paikalle enemmän kuin yksi partio. Alfaurosta ei yksi autollinen poliiseja taltuta.

Humalaisia naisiakin pelätään mutta eri syistä. Nekin kyllä lyö, minuakin on nainen lyönyt ravintolan ovella. Ensin käsilaukulla ja sitten nyrkillä. Sattui kamalasti mutta ei pelottanut.

Humalainen nainen on kuin riivattu (Manaaja). Sellaiseen ei järkipuhe tehoa. Eikä auta vaikka paikalle kutsuttaisiin monta poliisiautoa. Sellaisesta humalainen nainen vain innostuu ja alkaa luetella kansalaisoikeuksiaan ja jaella potkuja. Potkut saa portsari, paikalle tulleet poliisit ja ensihoitajat. Onneksi kaikki hoitavat tehtävänsä potkuista huolimatta. Hullu ämmä on saatava pois ihmisten ilmoilta.

Alfauros häpeää seuraavana aamuna. Luikkii putkasta kaljoille ja lupaa olla koskematta väkijuomiin, paitsi pakolliset krapulakaljat.

Hullu nainen pistää kakkosvaiheen päälle ja jatkaa edellisen illan sekoilua selvinpäin. Paikallislehteen yleisönosastokirjoitus sikamaisista natseista jotka olivat käyttäytyneet mielivaltaisesti ja pilanneet naiskansalaisen illan. Siksi se oli niitä purrutkin, mutta se ei riitä rangaistukseksi. Lisätoimia vaaditaan.

Pitkäksi venyneeltä skumppabrunssilta nainen palaa edellisen illan näyttämön kautta, huutaa solvauksia portsarille joka ei tiedä tapahtuneesta mitään ja ymmällään yrittää selittää jonossa oleville asiakkaille ettei kuulu kansallissosialistiseen puolueeseen eikä ole lyönyt nyrkillä kyseistä naista joka kadun toisella puolella huutaa raivosta sinisenä.

Ei kaikki naiset ole humalassa tällaisia. Mutta 90 % ?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Hienoa kirjoitusta, mutta nyt tuli ohilaukaus.
Ikävää.
Tavannut monta, humalassa hullua naista, aina ovat aamulla hävenneet, jopa paljon enemmän kuin ukot. Naiselle kännäily on kategorisesti hävettävämpää.
Ne ketkä poliiseille tai portsareille valittaa, ovat ihan normaaleja keskiluokan känninaisia, joilla on vielä oikeus valittaa jostain. Alkoholistinaiselle ei koskaan tulisi mieleen valittaa vaikka ei pääsisi ravintolaan selvinpäin, koska alkoholistinaisella ei ole oikeuksia.
Se onni/onnettomuus on alkoholistinaisella että saa olla juomaa vastaan panopatjana.

Monesti ammun ohi. Hienoa kuulla että sellaisiakin naisia on.

Olen kuullut erään humalaisen naisen valittavan pokesta, ihan hotellinjohtoa myöden, koska poke ei suostunut naistenvessaan panemaan…. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X