Teksti:
Kalle Lähde

Ystäväni menetti ajokorttinsa. Syynä oli hakeutuminen katkaisuhoitoon. Ambulanssilla. Autoa hän ei humalassa ollut ajanut, eikä tehnyt muutakaan laitonta.

Voimme vain kuvitella sitä katkeruuden määrää. No, minun ei tarvitse kuvitella, me soitellaan usein.

Kenenköhän idea tällainen on ollut ja koska laki on muuttunut? Silläkö sitä juoppoa autetaan että viedään ajokortti? Estetään ajamasta jos juoppouden lisäksi on taipuvainen kännissä hyppäämään autonrattiin?

Neljän promillen kännissä auton avaimet kädessä horjahteleva alkoholisti muistaakin äkkiä poliisin vieneen ajokortin. Nojaa päällään eteisen seinään ja vaihtaa jalkaansa mukavat kävelykengät. En millään jaksa uskoa.

Kahden viikon välein pitää ajokortittoman miehen käydä verikokeessa. Lääkäri vahtii onko kortin vieminen auttanut juoppouteen. Aikamoista ajanhaaskuuta.

Olisiko hyödyllisempää asettaa hoidon käyminen ehdoksi kortin palauttamiselle? Kunnollisen hoidon. Ei sellaisen, jossa kartoitetaan koska meni enemmän kuin kaksi saunakaljaa ja miksi meni ja mitkä tunteet silloin oli pinnassa ja voidaanko vitutuksen määrää jotenkin alentaa?

Uskokaa pois, kahden viikon välein verikokeilla selvitettävästä yhteiskuntakelpoisuudesta alkoholisti selviää aivan varmasti. Se on sille pakkomielle. Osoittaa ettei ole alkoholisti. Kortti palautetaan kun kaikki on taas hyvin. Seuraavan putken päätteeksi juoppo jättää sen ambulanssin soittamatta. Se kun tarkoittaa saman rumban alkamista uudelleen.

Seuraava putki voi tietysti tappaa. Sitten ajellaan tuonelan lautalla eikä ajokorttia tarvita. Lautturi hoitaa kyydityksen.

hear, hear!

X